keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Anna Jansson: Loputon uni


Anna Janssonin Loputon uni on dekkari, jossa rikostutkija Maria Wern selvittää tapahtumia yksityisen klinikan ympärillä. Koska kirja on dekkari, sen juonta ei voi selostaa, mutta aiheena on lapsettomuus.

Luen dekkareita, mutta jostain syystä Jansson oli minulle tuntematon, vaikka häneltä on suomennettu monta kirjaa. Luokittelen tämän tyyppisen kirjan keittiö-poliisi -dekkariksi. Näitähän riittää. On naispuolinen poliisi, jolla on vaikeuksia töissä sovinististen työkavereiden kanssa, on ongelmia kotona miehen (ja anopin) kanssa, on lapsia, joista seuraa omantunnonvaivoja. Kirja on sinänsä lajissaan OK, mutta ajattelin sitä lukiessani välillä, että 'miksi minä oikein luen tätä'. On kiva lukea joskus muutakin kuin klassikoita ym., mutta luen mieluummin sitten vaikka Lehtolaista. Ruotsalaisista rikoskirjailijoista pidän eniten Mankellista ja parista Sjöwall Wahlöö.

Anna Jansson: Loputon uni
Gummerus, 4. painos 2010. 349 s.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Matilde Asensi: Todo bajo el Cielo



Matilde Asensi on erittäin suosittu espanjalainen kirjailija. Hänen kirjojaan on käännetty 15 kielelle, ei kuitenkaan suomeksi. Olen lukenut kolme Asensin kirjaa. Niissä kaikissa on haettu aarretta tai selvitetty suurta salaisuutta seuraten eri tavoin hankittuja vihjeitä. Kuulostaako tutulta? Asensin ensimmäinen kirja El salón de ámbar ilmestyi vuonna 1999. Dan Brownin Da Vinci -koodi ilmestyi vasta 2003 ja hänen ensimmäinen kirjansa Enkelit ja demonit vuonna 2000.

Todo bajo el cielo (kaikki taivaan alla) sijoittuu 1920-luvun Kiinaan. Päähenkilö on espanjalainen maalari, joka tulee Shanghaihin selvittämään siellä kuolleen ranskalaisen miehensä asioita. Miehen jäämistöstä löytyneen keisarillisen rasian vihjeiden perusteella hän lähtee sisarentyttärensä kanssa etsimään Kiinan ensimmäisen keisarin mausoleumia. Matkaa johtaa shanghailainen antiikkikaupias, jolla on yllättäviä taitoja ja suhteita. Mukana seuraa kiinalainen palveluspoika, joka osoittautuu erittäin älykkääksi ja on tärkeässä roolissa arvoituksellisten vihjeiden ratkaisemisessa. Seurueessa on myös kaikkitietävä kiinalainen munkki.

Asensin ensimmäisessä kirjassa El salón de ámbar (meripihkahuone) etsitään toisen maailmansodan aikana Leningradista kadonnutta meripihkahuonetta, joka oli alunperin Preussin kuninkaan Pietari Suurelle antama lahja.

Kirja El último Caton (viimeinen Caton) on Asensin suurin menestys. Sen tarina alkaa murhasta ja yllättävään loppuun päästään seuraamalla vihjeitä, jotka löytyvät Danten Jumalaisen näytelmän Helvetti-osasta. Luin tämänkin kirjan, mutta se osoittautui minun espanjalleni paljon vaikeammaksi kuin kaksi edellä mainittua. Jumalaisen näytelmän tunteminen (tai seuraaminen samalla kun luki El último Catonia) olisi varmasti auttanut. Minulla on Dante kirjahyllyssäni Elina Vaaran suomennoksena, mutta olen lukenut siitä vain osia joskus vuosikymmeniä sitten.

Matilde Asensi: Todo bajo el cielo
Editorial Planeta, Colección Booket, 4. painos 2010. 525 s.



Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär


Haudankaivajan tytär on Rebecca/Hazel. Hän elää ankean lapsuuden ja kokee onnettoman avioliiton. Pojan menestys on hänelle kaikkein tärkeintä.

Oates käsittelee vanhempien ja lasten suhteita, kuten Irving kirjassa Kunnes löydän sinut. Haudankaivajan takana on vain vielä raskaampi historian painolasti. Ihmisen identiteetti on häilyvä, epävarmalla pohjalla. Ennen kaikkea kirjassa on kysymys sanoista. Kuten haudankaivaja huutaa tyttärelleen: "Mitä sanat muka ovat, sanat ovat pelkkää paskaa ja valetta, valetta!"

En ollut lukenut muita Oatesin romaaneja ennen tätä. Aina, kun olen etsinyt kirjastosta hänen kirjojaan, ne ovat olleet lainassa, enkä ole tullut tilanneeksi niitä. Ostin Haudankaivajan tyttären samasta tarjouksesta kuin Irvingin Kunnes löydän sinut. Raskaasta aiheesta huolimatta kirja oli nopealukuinen. Jotkut kohdat olivat karmivia. Varsinkin Rebeccan ensimmäisen miehen käytöksestä aavisti heti, mitä on tulossa.

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
Otava, SEVEN-pokkarit, 2. painos 2011. 678 s.

John Irving: Kunnes löydän sinut



Olen lukenut lähes kaikki John Irvingin kirjat. Tämän Kunnes löydän sinut ostin erään kirjakaupan kesäpokkaritarjouksesta: kolme kirjaa kympillä. Kirja kertoo filmitähdeksi päätyvän Jack Burnsin elämästä. Kirjan alussa, vuonna 1969, Jackin ikä on neljä ja puoli vuotta.

Irvingille tuttuja aiheita tulee vastaan. Lapselle tapahtuva onnettomuus, viehtymys vanhempiin naisiin, isot (kooltaan) tytöt ja naiset, väärin ymmärretyt sanat, sirkuskin mainitaan, ja Wien, sekä naisten ajelemattomat kainalokarvat (suomalaisella Hannelella!). Kun vähän ennen sivua 300 päästiin painimiseen, aloin odottaa karhua. Mutta ei, tällä kertaa kirjassa ei ole karhuja.

Kirjassa käydään Euroopassa kaksi kertaa. Matkareitillä on Tukholman ja Amsterdamin lisäksi Helsinki, jossa asutaan Tornissa ja syödään Salvessa.

Irvingiä on yleensä mukava lukea. Tarina kulkee ja tekstiä riittää. Kirjaa olisi voinut tiivistää, nyt siinä on 860 sivua ja ajoittain tyhjäkäyntiä. Irvingin lukeminen kannattaa aloittaa kirjoista Garpin maailma tai Kaikki isäni hotellit, mieluummin kuin tästä kirjasta.

John Irving: Kunnes löydän sinut
Tammi, Keltainen pokkari, 4. painos 2009. 860 s.