sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Nobel-kysely (ja arvonta)

Kysely

Blogiani lukeneet ovat varmasti huomanneet, että olen kiinnostunut Nobel-kirjailijoista. Nyt on suunnilleen kuukausi seuraavan palkinnonsaajan ilmoittamiseen. Viime vuonna Vargas Llosan palkitsemisesta tuli tieto 7. lokakuuta. Nyt haluaisin kysyä muilta kirjallisuuden harrastajilta, kuka ansaitsee Nobelin palkinnon?

Kerro minulle, kenelle sinun mielestäsi palkinto kuuluu. En siis halua arveluita siitä, kuka palkinnon saa. Tässä oma esimerkkini: Antaisin palkinnon Christa Wolfille, jonka teos Kassandra on hienoin nykykirja, jonka olen lukenut. Christa Wolf ei saa koskaan Nobelin palkintoa, mutta tämä on minun mielipiteeni. Vain yksi nimi/osallistuja! Olen iloinen jokaisesta vastauksesta.

Arvonta

Otsikossa on suluissa arvonta. Minulla on kaksi kappaletta Mihail Bulgakovin hienoa kirjaa Saatana saapuu Moskovaan (Master i Margarita) ja sen jälkeen, kun aloitin bloggaamisen, huomasin, että tässä olisi oivallinen tapa löytää toiselle niistä paikka hyvässä kirjahyllyssä. Tämä kappale on lukematon, kunnoltaan suoraan kuin kirjakaupasta. On tietysti epäloogista, että palkintokirjailija ei itse ole nobelisti, mutta en osaa luopua hankkimistani kirjoista...

Arvonnan säännöt: Kirjan saa se, jonka suosikki saa Nobelin. Jos heitä on useampia, niin sitten arvon. Jos kukaan ei osu oikeaan, arvon kaikkien vastanneiden kesken.

Aikaa on palkinnon julkistamista edeltävään päivään eli siis aika kauan. Kyselen tätä nyt jo, koska lähempänä julkistusajankohtaa netissä, lehdissä ym. alkaa ilmestyä veikkauksia palkinnon saajasta, enkä halua niiden vaikuttavan vastauksiin. Vaikka tuskin tuollaiset arviot kirjabloggaajiin vaikuttavatkaan.

15 kommenttia:

  1. Hih, aika jännä arvonta sinulla. :)
    Mie veikkaan Margaret Atwoodia, koska muistelisin, että hänen on odotettu voittavan palkinto jo aiemmin. En tarkkaan edes tiedä, että millä perusteilla ehdokkaat valitaan.

    VastaaPoista
  2. Odotan mielenkiinnolla, koska tulee sellainen vuosi että olen lukenut nobelistia jo ennen hänen valintaansa. :)

    Atwood on kyllä hyvä veikkaus!

    Vaihtoehtoja on tietysti paaaaaljon, mutta sanotaan nyt vaikka että Ismail Kadare.

    VastaaPoista
  3. Ai niin: Bulgakovin kirjan mulla jo on, joten en osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
  4. Tämäpäs onkin haastava kilpailu. Minusta tuntuu, että en osaa vastata tähän.

    Atwoood voisi hyvin olla seuraava. Samoin vuorossa voisi olla Afrikka. Mutta kuka afrikkalaisista kirjailijoista? En tunne alaa selvästi riittävästi. Ishiguro?

    Arvonnassa oleva kirja on vielä minulla lukematta, joten osallistun mieluusti arvontaan. Joskin hieman epäilen nyt tätä osaamistani asian tiimoilta...

    VastaaPoista
  5. Tämähän on vähän kaksitahoinen juttu, kun kysytään, kenelle palkinto kuuluisi, mutta samalla täytyisi Bulgakovin kuvat silmissä veikata todennäköistä voittajaa. :)

    Luen vähän tarpeeksi korkeakirjallisia teoksia, mutta mielestäni Alice Munro olisi helposti palkinnon arvoinen. Hän ei kuitenkaan ole lopullinen vastaukseni, sillä hän on niin epätodennäköinen. Cormac McCarthyn kirjoista on tehty hienoja elokuvai, mutten ole häntä lukenut. En myöskään Joyce Carol Oatesia, mutta olen aika varma, että yleisesti spekuloiduista ehdokkaista hän olisi suosikkini, jos kaikkia lukisin. Valitsen kuitenkin ehdokkaakseni Haruki Murakamin, koska hän on laajalti arvostettu ja luettu, enkä ainakaan vähäisellä Nobel-sivistykselläni muista viime vuosilta japanilaisia tai edes aasialaisia voittajia (tämä kuitenkin vain huonon muistin varassa, voi niitä hyvinkin olla ollut).

    Mutta siis: Haruki Murakami.

    VastaaPoista
  6. Minä toivoisin palkintoa Karoliinan mainitsemalle Murakamille sekä Valkoisen kirahvin nostamalle Ishigurolle, etenkin jälkimmäiselle, mutta veikkaan palkinnon saajaksi Margaret Atwoodia. Hänen pitkä ja hieno uransa, kaukonäköisyytensä sekä ikuinen ajankohtaisuutensa tuovat palkinnon hänelle. Sitä paitsi Toni Morrisonin jälkeen palkinto ei ole mennyt kertaakaan Pohjois-Amerikkaan.

    VastaaPoista
  7. Karoliina, olet aivan oikeassa, kysymyksenasetteluni ja arvontani ovat vähän ristiriitaisia. Siksi juuri laitoinkin tuon arvonnan otsikossa sulkuihin. Mutta samantekevää, kelpaa sekin, että sanoo suosikikseen kirjailijan, jonka luulee tulevan palkituksi.

    Tähänastisten vastaajien suosikki on Atwood. Morren maailmassa käytiin juuri keskustelua Atwoodista. En tullut siihen kirjoittaneeksi mitään, mutta kerron nyt tässä, että luin yhden Atwoodin (en muista, minkä). Ei kolahtanut. Arvelin, että kirja oli väärä ja luin Oraakkelin. Mutta ei sekään. Ilmeisesti Atwoodissa on jotain, mitä minä en ymmärrä.

    VastaaPoista
  8. Minäkin veikkaan Haruki Murakamia ja toivon, että hän joskus myös palkinnon nappaisi! :) Jospa Nobel-palkintoraati innostuisi vaikkapa siitä, että Murakamilta on äskettäin ilmestynyt uusi järkälemäinen opus nimeltä 1Q84.

    VastaaPoista
  9. Zephyr, olet jo toinen Murakamin suosija. En ole lukenut hänen kirjojaan, mutta varmaan pitäisi. Kiva, että saan tätä kautta uusia vinkkejä.

    VastaaPoista
  10. Kiva kun Margaret Atwood on saanut mainintoja :). Soisin mielelläni Nobelin Atwoodille, mutta koska hän on jo saanut tässä kannatusta niin oma ääneni menee Amos Ozille, jolle Nobel mielestäni vielä enemmän kuuluisi.

    VastaaPoista
  11. Maria, jostain syystä en ole lukenut mitään Amos Ozilta. Varmaan kannattaisi, jos sinä pidät hänestä. Minusta vaikuttaa, että makumme on samansuuntainen.

    VastaaPoista
  12. Hyvä, että muistutit tästä kyselystäsi, VAIKKA kysymys on todella hankala minulle, joka enempi olen tuttu kotimaisen kirjallisuuden kanssa. Tietysti suomalainenkin kirjallisuus Nobelin ahdottomasti ansaitsisi, mutta tällä kertaa vastaan toisin.........

    Kirjallisuuden Nobelit ovat jollakin tavalla aina myös poliittisia. Siksi kierrän kysymyksen tekonokkelasti ja vastaan, että olisi hienoa, että palkinnon saisi joku tarkkanäköinen ja maineikas vähemmistökirjailija sellaiselta kulttuurialueelta, joka ei ole valtavirtaa.

    VastaaPoista
  13. Paula, hyvä vastaus, mutta melkein toivon, että minun ei tarvitse torstaina ryhtyä tulkitsemaan tuota.

    VastaaPoista
  14. Minulla ei ole veikkausta, koska ei ole tietoa kuka voisi saada tai kenen pitäisi saada. Mutta voi pohtia kuka voisi olla seuraava suomalainen nobelkirjailija festaatan jälkeen, jonka Hurskaan kurjuuden olen lukenut. Väinö Linna, ei saanut eikä Tove Jansson, saako joku nykykirjailijoista. Bo Carpelan oli pohjoismaissa palkittu, mutta edesmennyt. Westön kieli on ruotsi, ja Oksasen aiheet ylittävät rajat.

    VastaaPoista
  15. Jokke, mielenkiintoinen pohdiskelun aihe. Suomalaisen kirjailijan pitäisi olla ulkomailla tunnettu. Sofi Oksanen on vielä liian nuori, mutta ehkä joskus (paljon) myöhemmin.

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.