torstai 29. joulukuuta 2011

Vuoden 2011 kirjat paketissa

Vastasin jo viikko sitten Susan haasteeseen lukutoukille. Nyt ajattelin lähestyä lukemisiani enemmän tilastojen kautta. Aloitin blogin vasta kesäkuussa, joten tilastoni kattaa noin puoli vuotta. Tänä aikana olen lukenut 39 kirjaa. Niistä 4 on muuta kuin kaunokirjallisuutta: kolme filmitähtielämäkertaa ja yksi blogikirjoituksiin perustuva omakustanne (Michael Child: A Year in South Karelia).

Kaunokirjallisuutta on siis 35 kirjaa. Ne ovat mukana tilastoissani. Kirjoista 12 eli noin kolmasosa on dekkareita tai trillereitä, mutta luen ne siis tässä kaunokirjallisuuteen.

Etukäteen minua kiinnosti eniten lukemieni kirjojen ikä. Milloin kirjat on alun perin julkaistu? Julkaisuvuosista tein oheisen taulukon vuosikymmenittäin.
Yhtä kirjaa eli Pirandellon Sitruunoita Sisiliasta en voinut sijoittaa taulukkoon, koska se sisältää eri aikoina 1900-luvun alkupuolella julkaistuja novelleja. Lukemiseni näkyvät painottuvan uudempaan kirjallisuuteen. 2000-luvun vahvuus johtuu paljolti dekkareista. Vain yksi lukemani kirja oli 1800-luvulta, Juhani Ahon Yksin.

Toinen minua kiinnostanut kysymys oli kirjailijoiden sukupuolijakautuma. Tässä tuli heti tilastollinen ongelma. Lars Kepler on itse asiassa kaksi kirjoittajaa, yksi nainen ja yksi mies. Siis summaan 0,5 naista ja 0,5 miestä. Sen jälkeen tulos olikin mainio. Kirjoista 17,5 oli naisten ja 17,5 miesten kirjoittamia, molempia tasan 50 %. En ole todellakaan tietoisesti pyrkinyt moiseen.


Sitten maantieteeseen. Yllä on kaavio kirjailijoiden/kirjojen kotimaista. Noin neljäsosa on suomalaisia. Ruotsalaisten osuus koostuu pelkästään dekkareista ja norjalaisten Anne B. Ragdesta. Kaavion osassa 'Muut' on yksi kirja kustakin seuraavista maista: Italia, Saksa, Tšekki, Unkari, Israel, Japani, Peru. Aika Eurooppa-keskeistä on ollut. 

Muuten olen lukenut suomeksi, mutta kaksi kirjaa on ollut espanjaksi (kirjailijat Matilde Asensi ja Alicia Giménez Bartlett) ja yksi saksaksi (Bernhard Schlink).

Viisi suosituinta tekstiä ovat olleet:
  1. Michael Child: A Year in South Karelia (ylivoimaisesti suosituin)
  2. Lars Kepler: Hypnotisoija
  3. Maria Lang: Meitä oli kolmetoista
  4. Kazuo Ishiguro: Me orvot
  5. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta.
Childiin on aivan ilmeisesti päädytty hakukoneiden kautta Venäjältä - ja turhaan, koska tekstini on suomeksi.  Sen ymmärrän, että Keplerin Hypnotisoijaa haetaan. Kirja on ollut niin paljon esillä. Mutta sitä en osaa selittää, miksi kolmantena on Maria Lang.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tuomas Vimma: Raksa

Raksa ei ollut minun kirjani. Se ei johdu kirjan aiheesta, vaan mahtipontisesta kirjoitustyylistä. Tiedän rakennusalasta sen verran, että rakennuksilla puhuttavasta kielestä tyyli ei tule. Niin voidaan puhua lähinnä vitsinä, joskus. Tyylillä on ehkä pyritty takakansitekstin mainitsemaan veijariromaaniin, mutta yritys menee pahasti yli. Koko kirja samalla tyylillä - huh. Tässä näyte:
"- Mä sanoin siinä vaiheessa Jontulle, että vihelletään koirat kokoon ja kustaan nuotioon. Eli pannaan bykka kiinni heti kun kaikki alkuperäsessä urakkasopimuksessa sovitut hommat on saatu valmiiks. Se oli punasen puolella jo koko projekti, mutta mä kelasin et hoidetaan luvatut hommat loppuun ja tapellaan sitte vasta rahoista. No, eilen mulle selvis, että siellä on tehty vielä sen jälkeen ihan homona lisätöitä, siis vastoin mun nimenomaista kieltoa. Ne pokat oli kato tilaillu Jontun selän takana niitä suoraan työmiehiltä, jotka ei osannu erottaa et kyse on lisätyöstä. Ja koska asiakkaalla ei oo hilloo maksaa niistä, niin nyt ne yrittää vääntää et ne kuuluis alkuperäseen urakkaan sillä perusteella, että osa niistä töistä on mainittu alkuperäsessä työsuunnitelmassa, mutta sitte urakkaneuvotteluissa pudotettu pois liian kalliina."
Raksan päähenkilö on insinööriopintonsa kesken jättänyt Sami. Hän jää kirjan alussa työttömäksi yhdestä huijarifirmasta. Töitä etsiessään hän on ensin päätyä toiseen samanlaiseen, mutta löytääkin sitten ihanteelliselta tuntuvan projekti-insinöörin pestin kunniallisesta yrityksestä nimeltä Hyperborea Constructing. Toimialana on korjausrakentaminen. Hyperborean toimintaa pyörittää omistajan tytär, kolmekymppinen Danika Stenhammar. Samista tulee pian Danikan luottomies, aina veroviranomaisten kanssa käytävään loppunäytökseen saakka.

Jostakin lukijalle tuntemattomaksi jäävästä syystä kirjassa esiintyvät naiset retkahtavat Samiin. Siinä on jopa niin kulunut juonenkäänne kuin että hän päätyy sänkyyn parhaan kaverinsa vaimon kanssa (tämä ei ollut juonipaljastus, koska tuon arvaa, kun kyseinen naishenkilö esitellään ensimmäisen kerran).

Kirjassa on joitakin huomioita, jotka pitävät ainakin osittain paikkansa. Seuraavassa pari:
"- Ne ramppas koko ajan hakemassa jotain vitun lisäosia ihan yksinkertaiseen keikkaan. Greta ihmetteli, et mikä tän homman nimi on, kun kundit laukkaa kuus kertaa päivässä jossain LVI-tukussa hakemassa jotain muhviputkee tai kuristinta."
"Suomessa korjausrakentamisen taso on todella alhasta jos vertaa mihin tahansa sivistysmaahan. Sen jälkeen kun vanha Pulla kuoli, ei täällä ole ketään joka ymmärtäisi vanhan ja arvokkaan kunnioittamisen päälle."
Esimerkiksi Jorilta löytyy ansiokas kirjoitus Raksasta.

Tuomas Vimma: Raksa
Gummerus 2011. 438 s.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Anne B. Ragde: Erakkoravut ja Vihreät niityt

Luin aikaisemmin Anne B. Ragden Berliininpoppelit. Yhdessä Erakkorapujen ja Vihreiden niittyjen kanssa se muodostaa trilogian. Berliininpoppelit toimii aivan hyvin yksinäänkin, mutta Erakkoravut ja Vihreät niityt on luettava järjestyksessä Berliininpoppeleiden jälkeen. Nämä kaksi kirjaa ovat oikeastaan yksi kirja.

Trilogiassa kerrotaan Neshovin suvun rappeutuvasta sikatilasta Trondheimin lähistöllä. Tilaa pitää Tor, yksi kolmesta veljeksestä. Berliininpoppeleissa hänen tyttärensä Torunn saapui paikalle isoäitinsä sairastuttua. Erakkorapujen alussa Torunn ajattelee itsestään: "Oli kuin hän olisi tupsahtanut keskelle tarinaa, johon ei ollut koskaan kuulunut." Myöhemmin Torunn joutuu huomaamaan, kuinka syvällä hän on tarinassa.

Erakkoravuissa kaikilla henkilöillä on alkuun ongelmia. Torilla rotat ja uusi kodinhoitaja. Torunnilla uusi poikaystävä ja äidin avioero. Torin veljellä Margidolla on vaivoinaan liian innokas tuore leski, johon hän ei osaa suhtautua. Jopa Kööpenhaminaan muuttaneella kolmannella veljellä Erlendillä ja hänen kumppanillaan Krummella on ongelma, vaikka he ovat trilogian positiivisimmat hahmot. Osa ongelmista ratkeaa, osa ei, ja sikatilalla sattuu kauheita. Seurauksia käydään läpi Vihreiden niittyjen loppuun saakka.

Kirjoitin jo Berliininpoppeleiden kohdalla, että tarina voisi olla Suomesta. Ihmiset eivät osaa hoitaa asioitaan puhumalla, ja huomaavat liian myöhään, mitä olisi pitänyt tehdä. Margido myöntääkin:
"Hän kun oli luullut saavansa vähitellen itselleen eräänlaisen perheen. Erlend ei ollut ainoa, joka oli kuvitellut juuri niin. Että Neshovin tilan katkerat juuret olivat heräämässä eloon, mutta täysin uusin ehdoin. Hyvin ja myönteisin ehdoin. Vasta nyt, täsmälleen tällä hetkellä, hän tajusi että juuri sitä hän oli toivonut. Eikä hän silti ollut ojentanut kättään ja tarttunut siihen, nähnyt sen kimaltavan kädessään. Hän ei ollut tehnyt mitään lämmittääkseen tuota toivoa, ruokkiakseen ja vahvistaakseen sitä omilla toimillaan. Vaan oli jättänyt kaiken kolmekymmentäseitsemänvuotiaan kaupunkilaistytön niskoille."
Puhuminen korvataan kahvilla.
"Samassa Margido kuuli onnekseen sihinää keittiöstä.
- Kahvi, hän sanoi. - Vesi kiehuu yli.
- Kahvi, aivan. Kahvi tekee kyllä hyvää, Tor sanoi hiljaa, laski kätensä ja hivuttautui parempaan asentoon tuolillaan."
Anne B. Ragden trilogia on nopealukuinen, eikä se ole kokonaan synkkä. Varsinkin Erlendiin liittyy suorastaan farssimaista huumoria.  Ja lopussa on onneakin.

Katso myös Suketuksen ja Leena Lumen kirjoitukset.

Anne B. Ragde: Erakkoravut
Suomentanut Tarja Teva
Tammi 2008. 300 s.

Anne B. Ragde: Vihreät niityt
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Tammi 2009. 293 s.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haaste

Osallistun näin jo ennen joulua Susan Järjellä ja tunteella -blogin haasteeseen lukutoukille. Haasteessa vastataan 15 kysymykseen, joiden avulla voi tarkastella omaa lukuvuottaan. Aloitin blogini kesäkuussa ja rajoitan vastaukseni vain blogiaikanani lukemiini kirjoihin, vaikka minulla on tallella tiedot myös alkuvuoden kirjoista. Olen lukenut vain kaksi vuonna 2011 ilmestynyttä kirjaa. Tämä selittää esimerkiksi vastaukseni kysymykseen 10.

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
Ei mikään (en yleensäkään itke lukiessani).

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
En vastaa tähän, koska olen lukenut liian vähän uutuuskirjoja.

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Tähän en löydä sopivaa kirjaa, blogin pitäminen auttaa muistamaan lukemansa.

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

lauantai 17. joulukuuta 2011

Risto Isomäki: Con rit

Con rit on sikäli kummallinen kirja, että ensin siinä on 240 sivua, joissa ei tapahdu mitään. Sitten kun tapahtumat alkavat, niitä on niin paljon ja vauhdikkaasti, että tuntuu kuin niitä ei ehtisi lukea.

Meribiologi Martti ja hänen entinen tyttöystävänsä Camilla lähtevät Vietnamiin etsimään con ritiä. Con rit on on yksi nimi tarujen merikäärmeelle. Merikäärmeitä, merilohikäärmeitä, merihirviöitä esiintyy legendoissa ympäri maailman.

Camilla on metsäalalla toimivan perheyrityksen toimitusjohtaja, ja hyvin rikas. Hän rahoittaa etsintäretken erinäisten henkilökohtaisten sattumusten jälkeen. Vietnamissa etsintään osallistuu aaltotutkija Hoa sekä hänen vuokraamansa aluksen kapteeni työntekijöineen. Tapahtumien ollessa hurjimmillaan Hoa joutuu toimimaan tavalla, josta hän itse ajattelee: "Mutta naisen on joskus tehtävä, mitä naisen on tehtävä."

Con rit määritellään ekologiseksi trilleriksi. Ilmaston lämpeneminen ja merten lämpeneminen, niiden keskinäinen suhde ja vaikutus elämään merissä ovat kirjan aiheita. Löysin siitä itselleni uusia asioita, kuten uhanalaiset Indonesian suosademetsien turvekerrokset, joihin on sitoutunut valtava määrä hiiltä.

Con ritistä on useita blogikirjoituksia, esimerkiksi blogeissa Iltaluvut ja Kulttuuri kukoistaa.

Risto Isomäki: Con rit
Tammi 2011. 403 s.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Péter Nádas: Erään sukuromaanin loppu

En yleensä jätä aloittamaani kirjaa kesken, enkä jättänyt tätäkään, vaikka lähellä oli. Päätin kuitenkin, että pystyn lukemaan 200-sivuisen kirjan, vaikka en siitä pitäisikään.

Kirjassa Erään sukuromaanin loppu kertojana on pikkupoika ja iso osa kirjasta on pojan tajunnanvirtaa, tähän tyyliin:
"Minun täytyy odottaa että silmät tottuvat pimeyteen, en halua törmäillä seiniin. Mutta tuntuu kuin näkisin unta, aivan kuin en olisi missään. Lähden väärään suuntaan ja törmään johonkin. Se on laatikko. Voin ryömiä laatikkoon, olen talossa, ja talossa on kellari, ja kellarissa on laatikko. Minun yläpuolellani on laatikko, laatikon yläpuolella on kellari, kellarin yläpuolella on talo. Talon yläpuolella on taivas. Kun ryömin laatikkoon, voin kuvitella kaiken tämän."
Pojan kertomuksesta ei tiedä, mikä on totta, mikä kuvitelmaa, mikä unta.

Muu osa kirjasta on isoisän kertomuksia pojalle. Tärkein on sukutarina, jota isoisät sukupolvesta toiseen ovat kertoneet pojanpojilleen. Suvun historia alkaa Golgatalta ristiinnaulitsemisen päivänä, siirtyy Roomaan ja sieltä Espanjan, Englannin ja Ranskan kautta Unkariin.

Poika asuu isovanhempiensa luona. Isä käy silloin tällöin katsomassa häntä, äidistä ei puhuta mitään. Jos kirja on osittain omaelämäkerrallinen, kuten sen lopusta voisi ajatella, tapahtumat sijoittuvat 40-luvun lopulle tai 50-luvun alkuun.

Se, etten innostunut Erään sukuromaanin lopusta, johtuu todennäköisesti vain omasta sivistymättömyydestäni. Olisi pitänyt tietää paljon enemmän juutalaisuudesta ja Unkarin olosuhteista, jotta kirjan olisi voinut ymmärtää. Tällaista kirjaa lukiessa tuntuu koko ajan, että tekstin merkityksestä menee liian suuri osa ohi. On niin paljon symboleita ja viittauksia, jotka jäävät hämäriksi. Positiivisemmin kirjan on kokenut Littera blogissa keltainenkirjasto.

Péter Nádas: Erään sukuromaanin loppu
Suomentanut Hannu Launonen
Tammi, Keltainen kirjasto 2000. 208 s.
Alkuperäinen ilmestynyt 1977

tiistai 6. joulukuuta 2011

Outi Pakkanen: Seuralainen

Töissä on ollut niin stressaavaa, että halusin lukea jotakin kevyttä ja nopeaa. Kevyt tarkoittaa minulle dekkaria, joten tartuin Outi Pakkasen Seuralaiseen. Olen kirjoittanut aiemmin Pakkasen Talvimiehestä, ja Seuralainen on samaa taattua Pakkasta. Tosin kirjan alku on yllättävän julma ja voi tuntua pahalta ainakin pienten lasten vanhemmista.

Tapahtumat pyörivät naisten seuralaispalvelu Daylightin ympärillä sekä vain naisille tarkoitetulla kuntosalilla nimeltä Kurvi. Molemmissa on töissä erittäin komea ja raamikas personal trainer Sampo/Sebastian, joka tarvitsee rahaa pelivelkojen maksamiseen.

Pakkasen dekkareiden nykyinen poliisikaksikko Ström ja Jokinen esiintyy tässäkin kirjassa. "Kireäilmeinen, säkkimäiseen bleiseriin pukeutunut, arkipäiväisen näköinen nainen. Valtavan iso, kaljupäinen, ystävällisesti hymyilevä mies." Kiukkuisesta rikosylikonstaapeli Tanja Strömistä löytyy jutun edetessä yllättäviä piirteitä. Anna Laine, Pakkasen vakiohahmo, näyttäytyy muutaman kerran kuntosalilla, ravintola Careliassa ja kävelyttämässä mäyräkoiraansa Justusta. Justus-paralta on häntä jäänyt oven väliin ja siihen on jouduttu tekemään amputaatio.

Helsinkiläinen löytää Pakkasen kirjoista tuttuja paikkoja. Seuralaisessa pistäydytään Lauttasaaressa ja Töölössä, mutta eniten kuljetaan Hietalahden torin ympärillä.
"Lönnrotinkadulle tullessaan he olivat ajaneet Bulevardilla Ristorante Dennisin ohi. Ström oli huomauttanut, että sinne voisi yrittää piipahtaa Rebecca Koiviston tapaamisen jälkeen. Ihan vaikka niiden muutamien hienohelmojen kiusaksi, jotka pitivät suoranaisena kulttuuriskandaalina, että jollakin oli ollut otsaa perustaa pizzeria kaupungin kenties perinteikkäimmälle kadulle. Ja että se joku sattui kaiken lisäksi olemaan turkulainen."
Seuralainen on mukavaa rentoutumislukemista. Siitä ovat kirjoittaneet myös Mari A ja Magica de Spell.

Outi Pakkanen: Seuralainen
Otava, Seven-pokkari 2010. 336 s.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Anja ja Kimmonhovin tytöt (Tuntemattomat tyttökirjat -haaste)

Alli Saarentaus-Salon Anja ja Kimmonhovin tytöt on unohdettuja tyttökirjoja. Kirja on ilmestynyt 1949 ja sen tapahtumat on sijoitettu vuosiin 1946-47. Aivan tyttökirja tämä ei ole, vaan ennemminkin nuortenkirja. Luin kirjan lapsena monta kertaa ja nyt uudelleen lukiessani huomasin muistavani sen henkilöt ja tapahtumat kovin hyvin.

Kirja alkaa Anjan lakkiaisista. Hänen hieman vanhempi poikaystävänsä Kari, lääkäri ja kirurgi, ei odotusten mukaan kosikaan uutta ylioppilasta heti, vaan siirtää kosinnan vuodella eteenpäin Amerikassa opiskelun vuoksi. Anjalle ja hänen vanhemmilleen tulee ongelma: Mitä tyttö nyt tekee vuoden ajan? Asiasta keskustellaan:
"Äidillä oli kaksi ehdotusta: joko lukea kieliä tai mennä sairaanhoitokurssille, jonne useimmat hienoston tytöt pyrkivät.
Anjaa huvitti Karin ilme, kun äiti puhui sairaanhoitajakurssista. Isäkin ehätti heti vastustamaan. Hän myönsi, että sinne nykyään kyllä kovin pyritään, mutta ei useinkaan kutsumuksesta.
- Anjallahan on jo tohtorikin kalastettuna, niin pitäköön hänestä kynsin hampain kiinni, niin säästyy hoitajakurssin varjopuolilta, isä selitti.
- Mielestäni se sopisi, kun Anja joutuu Karin mukaan. Kas, mielestäni lääkäri ja sairaanhoitaja... Äiti hämääntyi ja keskeytti."
Ongelma ratkeaa, kun sanomalehdestä löytyy ilmoitus, "että Savossa, Kimmonhovin talouskoulussa alkaa lokakuussa puolen vuoden kurssi erikoisesti opiskelevaa nuorisoa varten, opetetaan mm. sairaanhoitoa, kudontaa, ompelua, pikkulasten hoitoa, maataloutta, kotitaloutta ym." Mikä loistava ohjelma tohtorin kotirouvaksi valmennettavalle! Äitikin suostuu, koska " niin kalliille kurssille ei joka perhe voi tytärtään lähettää".

Kimmonhovissa Anja tapaa tyttöjoukon, josta muutama erottuu. Musikaalisesti lahjakas, mutta muuten avuton Sirpa on kaikkien lemmikki. Pulmu (siis todella Pulmu!) on riitaisa ja "kovasti poikien perään". Kurssin ilopilleri on Himppa, jolta eivät puhe ja kepposet lopu. Kurssin aikana tapahtuu kaikenlaista. On juhlia, rakastumisia, huiputusta, suoranaista petollisuutta, ja yksi onnettomuuskin. Kaikki on kuitenkin varsin viatonta.

Vuoden odotuksen jälkeen Kari palaa ja Anja saa kosintansa ja miehensä.

Anja ja Kimmonhovin tytöt hymyilyttää nykylukijaa. Vanhoissa kirjoissa on tietysti erilaisia asenteita kuin nykyisin, mutta tämä kirja on tehty liian osoittelevaksi. Lisäksi siinä on sen tyyppistä isänmaallis-uskonnollista paatosta, joka on lähinnä vaivaannuttavaa. Varsinaiseksi tyttökirjaklassikoksi tästä ei mielestäni ole. Ei siksikään, että kirja ei ole kovin hyvin kirjoitettu. On vaikea kuvitella, että nykynuori jaksaisi lukea tämän kirjan.

Etsin netistä tietoa kirjailija Alli Saarentaus-Salosta. Löysin ainoastaan Helsingin kaupunginkirjaston Kysy mitä vain -sivulta muutaman lauseen hänen elämästään ja tuotannostaan. Saarentaus-Salo (1907-1994) oli kansakoulunopettaja ja kirjastonhoitaja. Hän julkaisi kahdeksan kirjaa, joista useimmat ovat nuortenkirjoja.

Luin kirjan Anja ja Kimmonhovin tytöt Marian Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen.

Alli Saarentaus-Salo: Anja ja Kimmonhovin tytöt
Valistus, 2. painos 1951. 173 s.