perjantai 24. helmikuuta 2012

Alicia Giménez Bartlettia suomeksi!

Lopultakin Alicia Giménez Bartlettin dekkareita aletaan julkaista suomeksi. Olen kirjoittanut aiemmin hänen kirjastaan EXIT, joka ei ole dekkari, ja siinä yhteydessä ihmettelin, miksi hänen dekkareitaan ei käännetä. Maaliskuussa pitäisi ilmestyä ensimmäinen käännös Petra Delicado ja merkityt tytöt. Alkuperäisteos Ritos de muerte on ilmestynyt jo 1996. Sen jälkeen kirjoja on tullut lisää, minulla on niitä kahdeksan kappaletta (luullakseni kaikki).

Petra Delicado on barcelonalainen poliisi. Hän ratkoo juttuja yhdessä apulaisensa Fermín Garzónin kanssa. Petra on kahdesti eronnut, varsin vauhdikas ja joskus suorastaan hankala. Fermín on vasta Barcelonaan muuttanut Petraa paljon vanhempi leskimies. Hän on kokenut, harkitsevainen ja jopa hidas.

Samantapaisia poliisikirjoja julkaistaan paljon, mutta minusta Bartlettin Petra Delicado -kirjat ovat hyviä. Tapahtumapaikkana on Barcelona ja päähenkilöt ovat kiinnostavia. Suosittelen kaikille dekkareiden ystäville.


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Mari Jungstedt: Aamun hämärissä

Mari Jungstedt oli vielä yksi ruotsalainen dekkaristi, jonka kirjoja en ollut lukenut. Hänen kirjansa sijoittuvat Gotlantiin. Jungstedt kirjoittaa nykyisin niin tyypillistä sarjaa. Aamun hämärissä on sarjan viides kirja. Mukava idea on, että poliisien lisäksi seurataan tv-toimittaja Johan Bergia, joka tekee juttuja rikoksista ja samalla tutkii niitä tahollaan. Poliiseista kaksi on päähenkilöitä, komisario Anders Knutas ja hänen sijaisensa ja lähin työtoverinsa Karin Jacobsson. Kaikkien kolmen siviilielämää seurataan myös. Henkilöiden taustoista kirjassa on sen verran tietoa, että ei haitannut, vaikka en ollut lukenut sarjan aiempia kirjoja.

Kirja alkaa murhasta - ei mikään yllätys. Pienen rakennusliikkeen omistaja, tunnollinen perheenisä ammutaan teloitustyyliin, kun hän on varhaisella aamulenkillä leirintäalueella. Murha-ase viittaa Venäjälle, murhatapa ammattilaiseen, murhatun tausta pimeään työvoimaan ja veronkiertoon. Lukija saa enemmän tietoa kuin poliisit, koska välillä kerrotaan vanhoista tapahtumista Gotska Sandönillä. Murhan syy ja murhaaja eivät siksi olekaan varsinaisia yllätyksiä. Sen sijaan kirjan lopussa on aivan toisenlainen yllätys.

Aamun hämärissä on tasainen dekkari. Se ei erotu dekkarivirrasta suuntaan eikä toiseen. Ihan mukavaa luettavaa dekkareista pitäville, mutta ei mitenkään erityinen.

Kirsin kirjanurkasta on myös vierailtu Gotlannissa.

Mari Jungstedt: Aamun hämärissä
Suomentanut Sanna Manninen
Otava, Seven-pokkarit 2011 (alkuperäinen 2007). 318 s.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Edith Södergran: Kultaiset linnut

Kirjallisessa sivistyksessäni oli aukko: en ollut lukenut Edith Södergranin runoja. Vaikka en ole mikään runojen lukija, niin tuo tuntui minusta usein nololta. Asia oli kaiken lisäksi helppo korjata, koska omassa kirjahyllyssäni on Kultaiset linnut. Sain kirjan lahjaksi muutama vuosi sitten, mutta en tullut lukeneeksi. Nyt luin runoja pikku hiljaa. Tarkoitukseni oli mietiskellä niitä, eikä vain lukea läpi.

Edith Södergranin runokokoelmia on viisi kappaletta. Ne ovat ilmestyneet vuosina 1916-1925. Kirjaan Kultaiset linnut on koottu runoja kaikista viidestä kokoelmasta. Runot eivät ole aikajärjestyksessä, vaan ne on ryhmitelty teemoittain. Kustantajan jälkisanojen mukaan tarkoitus on "antaa runojen puhua omalla äänellään".

Södergranin modernistisia runoja on tutkittu paljon ja niistä on kirjoitettu paljon. En edes yritä tulkita tai analysoida niitä. Kirjoitan tähän vain kahdesta asiasta, joihin kiinnitin huomiota. Runoissa on paljon luontosymboliikkaa. Niissä on puita, metsää, rantaa, sadetta. Odotin jotakin enemmän Tulenkantajat-tyyppistä (minun väärinkäsitykseni). Kuoleman läheisyys on runoissa vahvasti läsnä, ei tietenkään kaikissa, mutta monissa. "Kuolevana heitän kerran seppelen kiharoiltani ikuiseen tyhjyyteesi." Jonkinlainen katkeruus näkyy myös silloin tällöin.

Södergranin runot ovat hienoja, mutta ne eivät koskettaneet minua aivan samalla tavalla kuin suosikkieni runot (Szymborska, Hesse, Neruda). Erokselle oli runo, jonka ääreen pysähdyin pisimpään. Seuraavassa muutama säe runon keskeltä.

EROKSELLE

...
Kun tyttölapset kasvavat,
suljetaan heidät erilleen valosta
ja heitetään pimeään holviin.
Eikö minun sieluni harhaillut niinkuin onnellinen tähti,
ennenkuin se vedettiin sinun punaiseen piiriisi?
...

Edith Södergran: Kultaiset linnut
Suomentanut Uuno Kailas
Karisto, 5. painos 2005. 126 s.


perjantai 17. helmikuuta 2012

Kirjat vs. jääkiekko

Olin eilen Akateemisessa kirjakaupassa katsomassa ja kuuntelemassa, kun Katja Ketulle annettiin Blogistanian Finlandia -palkinto. Marjis on kirjoittanut tilaisuudesta. Salla haastatteli Katja Kettua hyvin ammattitaitoisen tuntuisesti.

Heti tuon kirjallisen tilaisuuden jälkeen siirryin Hartwall Areenalle katsomaan jääkiekko-ottelua Jokerit-KalPa. Juodessani kahvia ennen ottelun alkua ja katsellessani ympärilleni havahduin huomaamaan valtavan eron. Akateemisen haastattelutilaisuudessa lähes kaikki kuuntelijat olivat naisia. Vielä enemmän naisia oli Katja Ketun haastattelua edeltäneessä Merete Mazzarellan tilaisuudessa. Eivätkö miehet lue kirjoja? Areenalla taas oli kaiken ikäisiä miehiä, joukossa vain muutama nuori tyttö tai äiti koko perheen mukana tai minunlaiseni poikkeus. Eivätkö naiset katso jääkiekkoa?

Olen lukenut kirjoja lähes koko ikäni ja seurannut jääkiekkoa kauan. Jääkiekko on minusta hieno taitopeli, johon esimerkiksi tappelut eivät kuulu lainkaan. Moni tuttavani on hämmästynyt kuultuaan kiinnostuksestani jääkiekkoon. "Sinä olet niin älyllinen ihminen, että miten voit katsoa jääkiekkoa?" minulta on esimerkiksi kysytty. Minusta kirjallisuuden harrastaminen ja jääkiekon (tai jonkun muun vastaavan) seuraaminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, vai ovatko?

Koska minulla ei satu olemaan yhtään jääkiekkokuvaa, liitän tähän kuvan Madridin Santiago Bernabeu -jalkapallostadionista.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Juhani Aho: Papin tytär (e-kirja)

Halusin kokeilla, miltä e-kirjan lukeminen tuntuu. Elisa Kirja -palvelussa on ilmaisia klassikoita. Valitsin kokeilukirjaksi Juhani Ahon Papin tyttären, koska se on lyhyt, mutta taatusti lukemisen arvoinen. Ahon lisäksi valittavana on lähinnä muita suomalaisia, Runebergia, Lassilaa, Pakkalaa, Järnefeltiä jne. ja muutama ulkomaalainen klassikko. Lataamisohjeet olivat selkeät ja sain kirjan pikaisesti koneelleni. Minulla ei ole mitään lukulaitetta, joten jouduin lukemaan kirjan suoraan tietokoneelta. Kannettavani on sen verran isokokoinen, että sitä ei halua pitää sylissä. Niinpä istuin kotona työhuoneessani kirjoituspöydän ääressä lukemassa. Tavallinen kirja vie voiton ainakin tästä lukutavasta.

Sitten itse kirjaan. Papin tytär on nuoren tytön kasvukertomus. Vaikka kirjan nimi on Papin tytär, isän työllä ei ole siinä suurta merkitystä. Sen sijaan äiti kääntyy kirjan aikana herännäisyyteen.

Heti kirjan alussa nähdään, että tyttö, Elli, haluaa korkealle. Hän kiipeää ensin tikapuille, sitten kellarin katolle ja lopulta koivuun, jossa hän tähyää vielä ylemmäs, taivaalle. Äidin pohdiskeluista tytärtä seuratessaan lukija saa aavistuksen siitä, miten tulee käymään. Isä päästää Ellin kaupunkiin kouluun ystävänsä mielipiteen vaikutuksesta. Muutaman kouluvuoden jälkeen Ellin on palattava kotiin, jossa häntä odottaa vain avioliitto. Äidin sanoin:
"Sinä, tyttö parka, et tiedä, että maailmassa hyvin harvoin tyttö saa sen, jota oikein rakastaa ... usein hänen täytyy tyytyä siihen, jota voi sietää."
Papin tytär on apea kasvukertomus. Edes kouluvuodet eivät ole iloisia, kun muut halveksivat maalaistyttöä ja paras ystävä on petollinen. Kotona Elli on välillä niin masentunut, että katsoessaan veden pinnasta taivaan kuvajaista hän pohtii:
"Ja minkähänlaista olisi, jos tuonne putoaisi? Jos heittäytyisi, hukkuisikohan? ... Siellähän on kuin taivas, kuin toinen taivas! ...jos olisikin siellä oikea taivas?..."
Ellin on alistuttava kohtaloonsa, naisen kohtaloon. Hän ei pääse korkeammalle, hän ei pääse pois edes kotoaan. Satunnainen vieras, ylioppilas Kalm, lähtee kulkemaan pitkin Suomea ja lopulta peräti ulkomaille "... ulos avaraan maailmaan!" Mutta ylioppilas Kalm onkin mies.

Juhani Aho: Papin tytär
Ilmestynyt 1885
Ladattu e-kirjana Elisa Kirja -palvelusta
Ladattu kirja perustuu WSOY:n julkaisuun vuodelta 1920. 75 s.

lauantai 4. helmikuuta 2012

David Nicholls: Sinä päivänä

David Nichollsin kirjasta Sinä päivänä on kirjoittanut niin moni (mm. La petite lectrice, Tuuli, Laura, Karoliina ja Hanna), että minun kirjoitukseni lienee tarpeeton. Blogia aloittaessani päätin, että yritän kirjoittaa kaikista lukemistani kirjoista, joten kirjoitanpa lyhyesti tästäkin. Sain kirjan ennen joulua Valkoisen kirahvin arvonnasta.

Kirjan idea 'siitä päivästä' kahden ystävän, Emman ja Dexterin, elämän seuraamisessa on sinänsä mainio. Mutta viisisataa sivua pitkässä kirjassa on alussa sivukaupalla löysää jahkaamista siitä, mennäänkö sänkyyn vai eikö mennä. No, kirja paranee vähän, kun elämään tulee muuta ajateltavaa ja sitä koskettavuutta, jota kannessa mainostetaan. Minulle tuli lukiessani mieleen elokuva Kun Harry tapasi Sallyn, ja sivulla 221 Emman silloinen asuinkumppani Ian sanookin illalla ulos menosta keskusteltaessa: "Mitä, Harry ja Sally ja minä? Ajai, enpä oikein usko." Emman ja Dexterin tapaamisten ajoitus taas muistutti toisesta elokuvasta eli filmistä Neljät häät ja yhdet hautajaiset. Koko kirjan aikana en oppinut pitämään Dexteristä. Minusta hän oli oikeasti ääliö. Eikä Emmakaan nouse suosikkisankarittarieni joukkoon.

Sinä päivänä oli minulla kesken, kun Blogistanian Globalian tulokset julkistettiin. Sinä päivänä tuli kolmanneksi. En osallistunut äänestykseen, koska en ollut lukenut yhtään vuonna 2011 suomeksi julkaistua käännöskirjaa. Jos olisin osallistunut, en olisi äänestänyt tätä kirjaa.

David Nicholls: Sinä päivänä
Suomentanut Sauli Santikko
Otava 2011 (alkuperäinen 2009). 505 s.