maanantai 30. huhtikuuta 2012

Schwartz: The Commoner

Kirjailija on laittanut kirjan alkuun huomautuksen:
While the histories of certain members of the Japanese Imperial Family were an inspiration for the story of this novel, the characters, incidents, and conversations described here are the product of my imagination. This narrative is, from first to last, a work of fiction.
Inspiraation lähteenä on ollut Japanin nykyinen keisarinna, ensimmäinen Japanin hallitsijasukuun naitu ylimystöön kuulumaton nainen. Sen mukaan, mitä netistä sain tarkistetuksi, kirjan tapahtumat seuraavat todellisuudessa tapahtunutta. Tutustuminen, häät, ensimmäisen lapsen syntymä, hermoromahdus jne. Joitakin eroja on, varsinkin kirjan lopussa. Kirjailija ei tietenkään voi tietää, mitä Japanin keisariperheen sisällä tapahtuu ja ajatellaan. Hänen alkuhuomautuksestaan huolimatta lukiessa on mahdotonta olla ajattelematta nykyistä keisarinnaa. Kirja on kaiken lisäksi kirjoitettu minä-muodossa. Koin tuon liiallisen läheisyyden kiusalliseksi. Olen aina vierastanut elossa olevien henkilöiden kuvaamista kirjoissa tai elokuvissa. En ole katsonut esimerkiksi elokuvaa Queen juuri tuosta syystä. Uskon lisäksi, että kirja ei ole myynyt hyvin pelkästään kirjallisten ansioidensa vuoksi, vaan että yhtäläisyys todellisten henkilöiden kanssa on vaikuttanut suuresti myyntiin. 
 
Sinänsä kirja on sujuva luettava (jos vain pääsisi irti tuosta tirkistelytunteesta). Kirjailija Schwartz on perehtynyt Japaniin jo opinnoissaan ja ilmeisesti tuntee hyvin japanilaista kulttuuria. Sen voi ymmärtää, että tavallisen tytön valinta kruununprinssin puolisoksi on ollut Japanissa paljon suurempi asia kuin esimerkiksi Skandinavian monarkioissa. Olihan nykyisen keisarin isä elämänsä alkupuolen vielä jumalallisessa asemassa. Alamaisten suhtautumista kuvataan kirjassa:
And yet, despite the widespread attempts to present him as human, manifest or otherwise, his most awestruck subjects continued to praise him for those qualities which they felt proved him exceptional. In one English-language newspaper, for instance, it was claimed that while swimming His Majesty could “hold a fan between his toes and fan himself,” and also “swim in the rain holding an open umbrella in one hand."
(Tuosta lainauksesta tulee mieleen eräs toinen nykyinen aasialainen valtio…)
 
Ennen tämän kirjan lukemista John Burnham Schwartz oli minulle täysin tuntematon kirjailija. Hän on julkaissut viisi kirjaa, joista yksi eli Reservation Road on suomennettu nimellä Hetki pimeässä.


John Burnham Schwartz: The Commoner
Vintage Books 2009. 351 s.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Hessen jäljillä Calwissa

Hermann Hesse syntyi Calwissa. Siellä hän vietti osan lapsuuttaan ja kouluvuosiaan. Calw on hyvin pieni kaupunki Saksan lounaisosassa. Sinne perustettiin vuonna 1990 Hermann Hesse -museo. Nyt minulla oli tilaisuus käydä Calwissa, koska oleskelen tarpeeksi lähellä (= kolme tuntia ja kolme junanvaihtoa suuntaansa).
Hesse on ollut suosikkikirjailijoitani siitä asti, kun koululaisena lainasin kirjastosta Arosuden tietämättä mitään sen kirjoittajasta. Olen pitänyt kaikesta muusta, mitä olen Hesseltä lukenut, paitsi Lasihelmipelistä. Arosuden lisäksi suosikkejani ovat Siddharta ja Demian.
Vietin museossa hyvin hartaat kaksi tuntia. Sen jälkeen kävelin kaupungilla katsomassa Hessen elämään liittyneitä paikkoja. Seuraavat kuvat kertovat toivottavasti jotakin kokemastani.

Hermann Hesse -museo


"Kirjoitettu pysyy ikuisesti"
Siddhartan käsikirjoitusta
Hessen syntymäkoti

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Christa Wolf: Unter den Linden

Unter den Linden on unenomainen kertomus. Alku on (pyydän anteeksi kömpelöä käännöstäni): ”Unter den Lindenillä olen aina kävellyt mielelläni. Mieluiten, kuten tiedät, yksin.” Kirja päättyy samoihin kahteen lauseeseen. Kertojan uni ja muistot sekoittuvat. Hän kulkee Unter den Lindenillä ja kertaa vanhoja tapahtumia, katkeraa rakkaustarinaa. Henkilöt sekoittuvat, kuka on kukin? Max ilmaantuu, vaikka on kuollut. Kertojan mukana osan matkaa kulkeva tyttö, onko hän kertoja nuorempana, vai onko tytön tarina kertojan tarinan toisinto?
Unter den Linden olisi vaatinut parempaa saksan taitoa kuin minulla on. Paljon jäi ymmärtämättä. Kertomus on 1970-luvulta. Siitä alkaa etsiä piilomerkityksiä, joita siinä on, tai sitten ei. Ehkä se on vain onnettomasti päättynyt rakkaustarina. Toisaalta, heti alussa sanotaan, että katu on kuuluisa sijaintinsa vuoksi itä-länsi -akselilla. Christa Wolfin ilmaisu on niukkaa, siinä ei ole rönsyjä. Esimerkiksi: ”Voi rakas, sinä haluat aina tietää totuuden. Mutta totuus ei ole mikään tarina, eikä ylipäätään mitään uskottavaa.”
Ostin tämän kirjan, koska se on kaunis, siis kaunis esineenä. Ja koska olen lukenut Christa Wolfia suomeksi (Kassandra, Medeia, Kesänäytös) ja tiedän, kuinka hyvä kirjailija hän oli. Tämä Unter den Lindenin painos on ilmestynyt 2012 kustantajan 100-vuotisjuhlan sarjassa. Ulkoasu on viehättävän vanhahtava ja kirjassa on sitä varten piirrettyjä akvarelleja (taiteilija Harald Metzkes).

Christa Wolf: Unter den Linden
Insel Verlag 2012. 73 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1974.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Joy Fielding: Now You See Her

En ole aiemmin lukenut Joy Fieldingin kirjoja. Ostin tämän täkäläisen (siis saksalaisen) kirjakaupan kovin pienestä englanninkielisten kirjojen valikoimasta.

Viisikymmenvuotias Marcy on joutunut elämässään lohduttomaan tilanteeseen. Hänen tyttärensä Devon on tehnyt itsemurhan hukuttautumalla kaksi vuotta aiemmin. Koska ruumista ei ole löydetty, Marcy uskoo, että Devon elää ja on vain lavastanut kuolemansa. Nyt Marcyn aviomies on rakastunut golf-ohjaajaansa ja jättänyt Marcyn - juuri kun heidän piti lähteä yhdessä 25-vuotishäämatkalle.

Marcy lähtee yksin ja Corkissa hän uskoo näkevänsä Devonin pubin ikkunoiden läpi. Marcy jää Corkiin päättäneenä löytää tyttärensä.

Seuraa 300 sivua, joiden aikana Marcy käyttäytyy epätoivoisesti ja päättömästi. Välillä hän velloo itsesyytöksissä. Kaikki on hänen syytään: äidin itsemurha, avioliiton hajoaminen, tyttären kohtalo. Kirjan pitäisi kai olla psykologinen trilleri, mutta Marcyn ajatusten seuraaminen on lähinnä puuduttavaa, eivätkä viimeiset parikymmentä sivua yllätyksetöntä toimintaa riitä palkkioksi loppuun asti pääsemisestä.

Fielding on selvästi ihastunut Irlantiin. Välillä teksti tuntuu matkailumainokselta. Sen kirjailija toki tietää itsekin, kun hän antaa yhden epätodennäköisen mainostekstiä suoltaneen henkilönsä sanoa: "Inside every Irishman is a tour guide just waiting to get out."

Kirjan alkuun on liitetty Fieldingiä kehuvia otteita arvosteluista. Niistä yhdessä häntä verrataan Patricia Highsmithiin. Ainakin tämä kirja on kaukana Highsmithistä. Näistä kehuista... Kirjakaupan uutuushyllyssä huomasin Taavi Soininvaaran kirjan Pakonopeus saksannoksen. Sen takakannessa sanottiin, että "Soininvaara on Suomen menestyksekkäin rikoskirjailija". Hmm. Mutta noinhan takakansitekstejä kirjoitetaan.

Joy Fielding: Now You See Her
Atria Books 2011. 357 s.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Bernhard Schlink: Liebesfluchten

Olen kirjoittanut aiemmin Bernhard Schlinkin uudemmasta kertomuskokoelmasta Sommerlügen. Siinä yhteydessä kirjoitin Schlinkistä vähän enemmänkin. Liebesfluchten on Schlinkin ensimmäinen kertomuskokoelma ja se on suomennettu nimellä Neuvoton sukupolvi. Liebesfluchten on vaikea suomentaa kirjan nimeksi, sillä tässä se tarkoittaa sekä rakkauteen pakenemista että rakkaudesta pakenemista. Suomenkielinen nimi viittaa historian vaikutukseen saksalaisten elämässä, ja Schlink onkin parhaimmillaan kertomuksissa, joissa ihmissuhteiden taustalla on Saksan historia.

Kokoelman ylivoimaisesti paras kertomus on sen ensimmäinen, Tyttö ja sisilisko. Siinä on samanlaista salaperäistä viehätystä kuin Lukijassa. Taustakin on sama eli toinen maailmansota ja juutalaisten kohtalo. Kertomuksen nimi viittaa tauluun, joka on oikeasti olemassa. Taulun löytää ainakin, jos hakee netistä saksalaisella nimellä Das Mädchen mit der Eidechse. Kertomuksessa Der Seitensprung (syrjähyppy) käsitellään ystävyyttä yli Länsi- ja Itä-Saksan rajan ja kipukohtana on yhden päähenkilön toimiminen Stasin tiedonantajana. Yhdessä tarinassa saksalainen mies ja yhdysvaltalainen juutalaisnainen, jonka sukulaisia kuoli Auschwitzissa, yrittävät seurustella.

Kaikissa kertomuksissa ei ole mukana Saksan historiaa, vaan ne käsittelevät ihmissuhteita yleensä. Minusta Schlink kirjoittaa viisaasti ja tarkasti havainnoiden. Hän kirjoittaa mustasukkaisuudesta, rakkauden haipumisesta, tunteiden ilmaisemisen vaikeudesta. Viimeinen tarina Die Frau an der Tankstelle (nainen huoltoasemalla) on niin koskettava, että sen loppuratkaisun lähestyessä sydän alkaa lyödä nopeammin.

Suomenkielisestä kirjasta löytyy arvio ainakin Satun luetuista.

Bernhard Schlink: Liebesfluchten
Diogenes Taschenbuch 2001. 308 s.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Donna Leon: The Girl of His Dreams

Olen lukenut aiemmin muutaman Donna Leonin dekkarin suomeksi. Niissä on sama ongelma kuin muissakin pitkissä dekkarisarjoissa: en aina muista, mitä sarjan kirjoja olen lukenut. Kirjan The Girl of His Dreams takakansitekstistä tiesin heti, että tätä en ole lukenut. Kirja on suomennettu nimellä Unelmien tyttö.

Donna Leonin kirjojen tapahtumapaikka on Venetsia, jossa kirjailija nykyisin asuu, vaikka on kotoisin Yhdysvalloista. Päähenkilö on Commissario Guido Brunetti, joka tuntuu olevan Venetsian ainoa (melkein) rehellinen, lahjomaton ja oikeudentuntoinen poliisi. Brunettin vaimo Paola on englantilaiseen kirjallisuuteen erikoistunut yliopiston opettaja ja venetsialaisen mahtisuvun tytär. Heillä on kaksi nyt jo teini-ikäistä lasta.

Tämä kirja alkaa kovin hitaasti. Varsinainen tutkittava rikos tapahtuu vasta sivulla 109. Sitä ennen on kirjailijalle tavalliseen tapaan arvosteltu korkeampien poliisiviranomaisten toimintaa, ja tällä kertaa runsaasti sivuja on käytetty myös katolisen kirkon arvosteluun. Kirjan alkupuolella Brunetti tutkii ystävänpalveluksena hämäräperäisen saarnaajan toimia, mutta yllättäen nuo toimet eivät ole millään tavalla kytköksissä muihin tapahtumiin – ellei yleistä kieroilua voi pitää kytkentänä.

Varsinainen tutkittava asia on pienen romanitytön kuolema. Tapaturma, tappo vai murha? Romaniyhteisön kautta Leon kirjoittaa hyvin ajankohtaisesta eurooppalaisesta asiasta, Itä-Euroopasta länteen suuntautuvasta maahanmuutosta. Leonin kirjoille tyypilliseen tapaan kaikkia asioita ei selvitetä, ja tyypillistä on sekin, että epäillyllä on niin korkea-arvoisia suhteita, ettei Brunettin esimies hyväksy edes hänen epäilemistään.

Leonin kirjoissa on oma viehätyksensä, josta suuri osa tulee Venetsiasta, vaikka – voih – en olekaan käynyt siellä. The Girl of His Dreams ei kuitenkaan ole sarjan parhaita kirjoja. Toistoa alkaa olla liikaa. Tämä on 17:s Guido Brunetti -kirja ja kolme uudempaakin on jo ilmestynyt.

Suomenkielisestä kirjasta löytyy arvio esimerkiksi blogeista Ja kaikkea muuta ja Kirsin kirjanurkka.


Donna Leon: The Girl of His Dreams
Arrow Books 2009. 307 s.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Böll, Köln ja kirjat

Vietin muutaman päivän Kölnissä. Köln on Heinrich Böllin kaupunki. Siellä on Heinrich-Böll-Archiv hänen työtään kunnioittamassa.  Arkistoa ei ole tarkoitettu tavallisille turisteille. Heinrich-Böll-Platz on hienolla paikalla aivan tuomiokirkon vieressä.
Kirjojen ystävän kannattaa vierailla kirjakahvila Goldmundissa. Nimi lienee peräisin Hessen kirjasta Narkissos ja Kultasuu. Kahvilassa on mukavan eloisa ilmapiiri. Seinät ovat täynnä kirjahyllyjä. Kirjat ovat vapaasti luettaviksi. Niitä voi myös ostaa eli kahvila toimii antikvariaattina. Ruokakin oli hyvää, söin siellä lounaan. Goldmund ei ole aivan Kölnin keskustassa, mutta sinne pääsee muutamassa minuutissa sekä metrolla että paikallisjunalla.

Koko matkani ajan oli kylmä. Olin pukeutunut asianmukaisesti, mutta välillä teki mieli mennä lämmittelemään, esimerkiksi kirjakauppaan. Enkä ostanut enempää kuin kolme kirjaa. Seuraavassa kuvassa ovat tähän mennessä Saksasta ostamani kirjat.
Nollista ja Dickensistä olen jo kirjoittanut.  Schlinkin Liebesfluchten on vielä kesken. Kölnistä ostamani kirjat:
  • Heinrich Böll: Doktor Murkes gesammeltes Schweigen und andere Satiren
  • Christa Wolf: Unter den Linden
  • Donna Leon: The Girl of His Dreams
En tiedä, pystynkö lukemaan Bölliä ja Wolfia saksaksi, mutta aion yrittää. Leonin kirjan ostin, koska välillä aivoni lakkaavat ymmärtämästä saksan lauserakenteita, ja tarvitsen jotakin kevyempää luettavaa.