sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Hessen jäljillä Calwissa

Hermann Hesse syntyi Calwissa. Siellä hän vietti osan lapsuuttaan ja kouluvuosiaan. Calw on hyvin pieni kaupunki Saksan lounaisosassa. Sinne perustettiin vuonna 1990 Hermann Hesse -museo. Nyt minulla oli tilaisuus käydä Calwissa, koska oleskelen tarpeeksi lähellä (= kolme tuntia ja kolme junanvaihtoa suuntaansa).
Hesse on ollut suosikkikirjailijoitani siitä asti, kun koululaisena lainasin kirjastosta Arosuden tietämättä mitään sen kirjoittajasta. Olen pitänyt kaikesta muusta, mitä olen Hesseltä lukenut, paitsi Lasihelmipelistä. Arosuden lisäksi suosikkejani ovat Siddharta ja Demian.
Vietin museossa hyvin hartaat kaksi tuntia. Sen jälkeen kävelin kaupungilla katsomassa Hessen elämään liittyneitä paikkoja. Seuraavat kuvat kertovat toivottavasti jotakin kokemastani.

Hermann Hesse -museo


"Kirjoitettu pysyy ikuisesti"
Siddhartan käsikirjoitusta
Hessen syntymäkoti

4 kommenttia:

  1. Minusta on myös mukava kuljeskella kirjailijoiden jalanjäljillä, niin kuin olet varmaan huomannut.

    Hesse on minulle vieraampi kirjailija, tuon Lasihelmipelin ja Arosuden olen ainakin lukenut jotakin yleisen kirjallisuuden tenttiä varten, mutta ne eivät oikein iskeneet. Hyllystäkin löytyy lukemattomana Rosshalde ja osittain luettuna Kylpylävieraana Badenissa.

    Hienoja kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin Arosuden varmaan juuri sopivassa iässä. Se kolahti niin kuin ei oikeastaan mikään muu kirja. Kiinnostukseni Hesseen on pysynyt yllä siitä saakka.

      Poista
  2. Hei Margit olen Hesseltä lukenut vain Narkissos ja kultasuun viime vuonna ja se oli kyllä vaikuttava. Analysoimme sitä silloin Lukupiiri-blogissa, kun se oli vielä toiminnassa. Kiinnostaisi tutustua Hessen kirjoihin lisääkin, mutta Lasihelmipeli ei minulta onnistu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten kirjoitin, minäkään en pitänyt Lasihelmipelistä. Lue Siddharta tai Demian, niissä on sekin hyvä puoli kokeilua ajatellen, että ne ovat lyhyitä. Koska pidit kirjasta Narkissos ja Kultasuu, niin Siddharta voisi sopia hyvin.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.