maanantai 14. toukokuuta 2012

Jack Higgins: The Eagle Has Landed

The Eagle Has Landed on jännityskirja toisen maailmansodan ajalta. Hitler lausuu kiivastuksissaan: ”You have brought me nothing and yet men like that, with such facilities, you should have been capable of bringing me Churchill out of England.”

Kirjassa kuvataan Churchillin kaappauksen suunnittelua ja valmistelua, ja lopuksi itse yritystä. Omassa lajissaan The Eagle Has Landed on hyvä kirja. Minun piti ensin vain vilkaista sitä, mutta jäin heti koukkuun. Jännitys pysyy yllä, vaikka lopputulos on tietysti selvillä etukäteen. Kirjan rakenne on perinteinen. Etsitään ja esitellään tehtävään sopivat henkilöt. Kaikki eivät ole sotilaita, eivätkä saksalaisia. Selostetaan valmistelujen etenemistä. Tapahtumat liikkuvat Berliinin, Norfolkin, Alderneyn saaren ja Hollannin rannikon välillä. Lopun taistelut ovat vähiten kiinnostavaa (ja surullista) luettavaa.

Sotakirjaksi tässä on naisilla merkittävä osuus. Koko hanke perustuu tietoihin, joita välittää saksalaisten vakooja Norfolkissa, yli 60-vuotias rouva, buuri, joka asuu Englannissa, mutta vihaa englantilaisia. Kaksi nuorta naista vaikuttaa toiminnallaan jutun lopputulokseen.

Wikipedian mukaan kirjaa on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Se on ilmestynyt 1975 ja käännetty suomeksi nimellä Kotka on laskeutunut. Lukemaani painokseen Higgins on kirjoittanut alkusanat, joissa hän sanoo uskovansa, että kirjan suosio perustuu siihen, että ”I was interested in writing about good men fighting for a rotten cause”.

Jack Higgins: The Eagle Has Landed
Penguin Books 1998. 383 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1975


2 kommenttia:

  1. Nimi on jo legendaarinen, pitäisi varmastikin lukea. Olen lukenut vain Navaronen tykit, teoksen, joka käsittelee toisen maailmansodan aikaa ilmeisesti fiktion kautta.

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa tuosta legendaarisesta kirjan nimestä. Minäkin olen lukenut Navaronen tykit. Se on tyypillinen MacLeanin sotakirja. The Eagle Has Landed on kyllä myös fiktiota.

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.