lauantai 7. heinäkuuta 2012

Jennifer Egan: A Visit from the Goon Squad

A Visit from the Goon Squad sai Pulitzer-palkinnon vuonna 2011. Kirja on hyvä, mutta ei mukaansatempaava. Luin sitä aika kauan ja etenin hitaasti. Syynä on ehkä kirjan rakenne ja suuri henkilömäärä. Kaikki luvut on nimetty erikseen ja kertojat ja tapahtuma-ajat vaihtuvat. Luin Jennifer Eganin haastattelusta, että hän halusi kirjoittaa jokaisen luvun erilaiseksi. Kirjaa on luonnehdittu jopa novellikokoelmaksi, mutta minä ymmärsin sen kokonaisuudeksi. Lukujen välillä on niin paljon viittauksia, että yksittäisinä niiden merkitykset muuttuisivat. Viimeinen luku jopa päättyy samaan paikkaan, josta kirja alkaa.

”The goon squad” on joukko 1970-luvun nuoria, joita yhdistää rock-musiikki. Kirja kertoo heistä ja heidän ympärillään pyörivistä ihmisistä ja ulottuu 2020-luvulle. Tässä kirjassa on paljon aiheita. Ystävyys, ajan kuluminen, musiikki, taide, vähän politiikkaa, ympäristöasiaa ja langatonta tekniikkaa. Ihmisten halu kuuluisuuteen. Siitä karmivimpana esimerkkinä on luku publicist Dollysta. (Onkohan ammatille ’publicist’ olemassa suomenkielistä vastinetta? Minulle ei tullut mieleen mitään lyhyttä sopivaa sanaa.)  Kirja on myös Sashan kasvukertomus. Kirjan alussa musiikkialalla assistenttina työskentelevä Sasha esiintyy niin monessa luvussa, että minulle hän nousi päähenkilöksi.

Minulla on The Goon Squadista painos, jonka kannessa sitä kuvataan sanoilla ”affecting … sad, funny and wise”. Minä en kokenut kirjaa missään kohdassa hauskaksi. Sen tunnelma on yleensä alakuloinen. Yhdessä luvussa Ted-eno etsii Sashaa Napolista. Ted on taiteen tutkija ja professori. Hän katsoo museossa Orfeusta ja Eurydikeä esittävää reliefiä ja tuntee jotakin, joka minusta kuvaa koko kirjaa.       
”It was the moment before Eurydice must descend to the underworld a second time, when she and Orpheus are saying goodbye. What moved Ted, mashed some delicate glassware in his chest, was the quiet of their interaction, the absence of drama or tears as they gazed at each other, touching gently. He sensed between them an understanding too deep to articulate: the unspeakable knowledge that everything is lost.”
Kirjan luvuista erikoisin on Sashan tyttären Alisonin 12-vuotiaana kirjoittama. Se esitetään PowerPoint-kalvoina. Lopussa on jopa Excel-taulukoita. Näyttää ensin oudolta, mutta toimi hyvin. Pidin siitä luvusta.

Laitan tähän vielä yhden T:n, joita viimeisessä luvussa lähetellään. Egan kutsuu lyhyitä viestejä todella vain nimellä T. ”if thr r childrn, thr mst b a fUtr, rt?” Tuo ei ole kovin paha, mutta joitakin viestejä piti oikein miettiä, ennen kuin niistä sai selvää.

A Visit from the Goon Squad on julkaistu Keltaisessa kirjastossa nimellä Aika suuri hämäys, ja siitä on kirjoittanut moni, mm. Sanna, Erja, Karoliina ja Maija.

Jennifer Egan: A Visit from the Goon Squad
Corsair 2011. 349 s.

4 kommenttia:

  1. Kiinnostukseni tätä kirjaa kohtaan kasvaa koko ajan varovaisesti. Tässä osa-aikamuusikon kanssa elellessä ainakin tuo musiikkiala on tullut tutuksi.

    Luen tämän varmaan kunhan olen toipunut näistä edellisistä raskaista kirjoista.

    ps. lieneekö publicist tiedottaja suomeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikkiviitteitä kirjassa on todella paljon, joten musiikkialan tuntemus lisää kiinnostavuutta.

      'Publicist' oli kirjassa enemmän kuin tiedottaja. Hän oli julkisuuskuvan muokkaaja, mutta samalla sen luoja. Hänen tehtävänään oli keksiä ideoita, joita käytettiin. Pitäisi kai etsiä suomennos ja katsoa, miten suomentaja on tuon ratkaissut.

      Poista
  2. Tämänpäiväisessä Hesarissa oli ylistävä kritiikki kirjasta. Luin kirjan ensimmäisten joukossa ja sain muodostaa rauhassa oman mielikuvani kirjasta. Ihan en ymmärrä ylistystä, joskin kirja myös koukutti lukemaan, varsinkin alkupuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! En ole ollut aikoihin Hesarin äärellä, mutta nyt taas olen. Pitääkin etsiä mainitsemasi kritiikki.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.