lauantai 1. syyskuuta 2012

Karin Alvtegen: Svǝk


Minulla on kesken kirja, jonka lukeminen etenee kovin hitaasti, joten päätin lukea välillä jotakin muuta. Olen aiemmin lukenut Karin Alvtegenin Varjon, joka oli minusta hyvä psykologinen trilleri. Valitsin kirjastosta Alvtegenin jo vuonna 2003 ilmestyneen kirjan Svǝk.

Evan ja hänen miehensä Henrikin avioliitto on hajoamassa, kun Henrikillä on suhde toiseen naiseen. Nuori Jonas vartioi sairaalassa koomaan joutuneen morsiamensa sängyn äärellä jo kolmatta vuotta, eikä tahdo päästää irti. Kirjan alussa seurataan Evaa ja Jonasta erikseen, mutta ennen pitkää heidän tarinansa kohtaavat.

Evalla ja Jonaksella on yksi yhteinen piirre. Kumpikin pelkää, ettei ole tarpeeksi hyvä, että ei kelpaa.
”Gång på gång försökte hon men var fanns orden som var överstigliga att uttala när hon skulle tvingas erkänna sitt nederlag. Att hon var ratad. Bortvald. Icke önskvärd. Att hon inte dög åt sin man längre."
Kirjan nimen mukaisen petoksen lisäksi teemana on ymmärtämisen vaikeus. Miten ihmiset voivat ymmärtää toisensa niin väärin? Muutama kohtaus kerrotaan kahteen kertaan, kahden ihmisen näkökulmasta, ja siten täydelliset väärinkäsitykset korostuvat.

Kirjassa on loppua kohti hiipien kasvava uhkaava tunnelma, mutta Svǝk ei ollut aivan yhtä hyvä kuin Varjo. Svǝkin aihe on tavanomaisempi, ehkä siinä syy.

Karin Alvtegen: Svǝk
Bokförlaget Natur och Kultur 2003. 311 s.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiehtovalta. Laitanpa nimen mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pidät psykologisista rikoskirjoista, niin sitten Alvtegen sopii sinulle!

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.