torstai 1. marraskuuta 2012

L. M. Montgomery: Sininen linna


Sininen Linna on kirja, jota en osaa arvioida normaalisti. Luin sen lapsena vain kerran, mutta sen on kirjoittanut rakkaiden Runotyttö- ja Anna-kirjojen tekijä. Lukukokemus oli nostalginen. Varoitus: teksti sisältää juonipaljastuksia, täysin tapojeni vastaisesti.

Valancyn elämä on ollut ankeaa. 29-vuotiaana hän on toivottomaksi tapaukseksi leimattu vanhapiika. Ankara äiti säätelee hänen elämäänsä. Valancy ei saa edes lukea romaaneja! Ainoastaan John Fosterin luontokirjat ovat hyväksyttyjä. (Montgomeryn omat luontokuvaukset ovat kirjassa suuressa osassa.) Valancy on pelännyt koko ikänsä. Hän on pelännyt kaikkea mahdollista, äitinsä ja sukulaistensa loukkaamisesta alkaen. Hänen ainoa ilonsa on kuvitelmien sininen linna, johon hän pakenee surkeuttaan.

Muutos tapahtuu, kun lääkäri toteaa Valancyn sydänvaivat parantumattomiksi ja antaa hänelle korkeintaan vuoden elinaikaa. Valancy miettii entistä elämäänsä ja sen nöyryytyksiä ja päättää alkaa elää. Ensimmäiseksi hän lopettaa pelkäämisen. Vuoden aikana Valancy itse muuttuu ja hänen elämänsä mullistuu.

Sininen linna on Tuhkimo-satu. Koska kirja on tarkoitettu aikuisille, pahan äitipuolen sijasta siinä on äiti, jota Valancy ei rakasta. Ilkeiden sisarpuolten tilalla on serkkuja. Hyviä haltijoita saavat esittää miehet eli potilaansa sekoittava lääkäri ja eräänlainen kylähullu Karjuva Abel. Lopussa Valancy saa tietysti prinssin, joka esiintyi valepuvussa. Tarinan lopun kiemurat ovat täysin epäuskottavia, mutta juuri sellaisia kuin tällaisessa aikuisten sadussa pitääkin olla.

Seuraavassa tekstikatkelmassa Valancy löytää kuvitelmiensa sinisen linnan tilalle oikean linnan.
Valancy katsoi – ja katsoi – ja katsoi vielä kerran. Järvellä oli läpinäkyvää, sinipunertavaa sumua, joka verhosi saaren. Sen läpi häämöttivät tummien tornien tavoin ne kaksi valtavan isoa mäntyä, jotka ikään kuin tarttuivat toisiinsa kiinni Barneyn majan yläpuolella. Niiden takana oli taivas, joka oli vieläkin ruusunvärinen illan kajastuksessa, ja kalpea uusikuu. 
Valancy värisi kuin puu, jota tuuli äkkiä liikuttaa. Hänen sieluunsa näytti tulvehtivan jotakin.
                      ”Sininen linnani!” hän sanoi. ”Voi, se on sininen linnani!”


L. M. Montgomery: Sininen linna
Suomentanut A. J. Salonen
Uusi kirjakerho 1973. 280 s.
Englanninkielinen alkuteos The Blue Castle, 1926

19 kommenttia:

  1. Ihana, kun (uudelleen)luit tämän! Loppukäänteet menevät tosiaan vähän överiksi, minulle (!) olisi riittänyt se kirjailija-paljastus, niitä miljoonia ei olisi tarvittu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä. Barneyn isän henkilöllisyys oli turha yllätys. Tuon "kirjailija-paljastuksen" taas arvasi etukäteen.

      Poista
  2. Alkoi heti hymyilyttää, kun näin, mistä kirjasta olet kirjoittanut. Tämä ihana, naseva aikuisten satu. :) Itse en muuten edes kuullut siitä lapsena, vaan luin kirjan vasta pari vuotta sitten ensimmäisen kerran, ja nyt se onkin luettu jo kahdesti. Hauskaa, että niin monet (aikuiset, lapsista en enää tiedä?) lukevat vieläkin Montgomeryä!

    Jenni
    http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin muutama minun tuntemani tyttö on lukenut Runotyttö- ja Anna-kirjat. Eivätköhän ne pysy tyttöjen suosiossa edelleen.

      Poista
  3. Tämä on ihana! Luin sen ensimmäistä kertaa vasta pari kuukautta sitten. Nyt minulla on muuten luvussa Montgomeryn Hedelmätarhan Kilmeny, joten siitä tulee juttua sitten aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Hedelmätarhan Kilmenyä, vaikka siitä on kirjoitettu blogeissa jonkin verran. Mukava kuulla sitten, mitä mieltä sinä olet.

      Poista
  4. Sininen linna, jos mikä, on aikuisten satu. Minä luin tämän joskus varhaisteininä, kun löysin kirjan äitini hyllystä. En lämmennyt kirjalle samalla tavalla kuin Annoille ja Runotytöille, mutta kun luin kirjan uudelleen parikymppisenä, pidin siitä kovasti. Luulen, että nyt alkaisi olla taas aika lukea Valancyn tarina vielä kertaalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Sininen linna minullekaan ollut sellainen lukukokemus kuin nuo kuuluisat tyttökirjat, mutta kyllä tämäkin minusta kannattaa lukea.

      Poista
  5. Kiinnostavaa nähdä toisenlainen Sinisen linnan kansikuva. Minulla on ihan erilainen kansikuva, kun sitten vertaa uusimpaan painokseen, joka taas on uusintaversio vanhemmasta. Mutta onhan Annoilla ja Runotytöillä vaikka kuinka monta erilaista kansikuvapainosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin Sinisen linnan kirjamessuilta antikvariaatista ja tämä kirja on kirjakerhopainos. Siksi varmaan kansikuva on erilainen kuin muissa painoksissa.

      Poista
  6. Minä luin Sinisen linnan joskus nelisen vuotta sitten, ja muistan ihmetelleeni, että se oli Montgomeryn tuotantoa. Suurin osa lukijoistahan tuntee Montgomeryn vain Anna- ja Runotyttökirjojen kirjoittajana, enkä itsekään silloin tiennyt, että tämä oli lukenut muitakin kirjoja.

    Sininen linna olisi mukava lukea uudestaan, juoni on nimittäin painunut unholaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montgomery on kirjoittanut useampiakin aikuisille tarkoitettuja kirjoja, mutta ne eivät ole niin tunnettuja kuin hänen tyttökirjansa. Niitä on joitakin suomennettu vasta ihan viime vuosina, esim. tuo näissäkin kommenteissa mainittu Hedelmätarhan Kilmeny.

      Poista
    2. Hedelmätarhan Kilmeny kiinnostaa kyllä paljon, siitä olen lukenut useasta blogista.

      Ja *kirjoittanut* muitakin kirjoja, ajatusvirhe eksynyt aikaisempaan kommenttiin...

      Poista
  7. Sininen linna oli mullistava lukukokemus aikoinaan, yläasteella. Samastuin Valancyyn todella paljon ja sain voimaa hänen tarinastaan. Taisin lukea sen viime vuonna uusiksi. Tänä syksynä on ollut niin paljon kaikenlaista muutosta ja kasvua, että ehkä olisi uusintakierroksen paikka taas. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen linna sopii lohtukirjaksi tosi hyvin!

      Poista
  8. Oi tämä on niin ihanan hauska! Löysin Sinisen linnan vasta viime kesänä ja rakastuin! Minä puolestani pidin hieman överiksi menneistä loppuratkaisuista, jotka överiydessään olivat mielestäni mahtavan hauskoja. Juuri se purppurapillerijuttu! :)

    Olipas nerokas määritelmä tuo aikuisten satu tälle kirjalle. En tullut sitä itse ajatelleeksi, mutta sitä se totta tosiaan on.

    VastaaPoista
  9. Minä oikein mietin, mikä ilmaus kuvaisi Sinistä linnaa hyvin, ja sitten keksin: aikuisten satu!

    VastaaPoista
  10. Margit, minä luin tämän vasta aikusiena, pari suvea sitten. En ole mitenkään yltiöromanttisen tekstin suuri ystävä, mutta niin vain tämän kirjan hurma vei mennessään. Vähän kuin rakkaus: Se vain tuntuu, mutta sitä ei voi selittää...ainakaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on: tämä kirja on romanttisen hurmaava.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.