Sininen
Linna on kirja, jota en osaa arvioida normaalisti. Luin sen lapsena vain
kerran, mutta sen on kirjoittanut rakkaiden Runotyttö- ja Anna-kirjojen tekijä.
Lukukokemus oli nostalginen. Varoitus: teksti sisältää juonipaljastuksia,
täysin tapojeni vastaisesti.
Valancyn
elämä on ollut ankeaa. 29-vuotiaana hän on toivottomaksi tapaukseksi leimattu
vanhapiika. Ankara äiti säätelee hänen elämäänsä. Valancy ei saa edes lukea
romaaneja! Ainoastaan John Fosterin luontokirjat ovat hyväksyttyjä. (Montgomeryn
omat luontokuvaukset ovat kirjassa suuressa osassa.) Valancy on pelännyt koko
ikänsä. Hän on pelännyt kaikkea mahdollista, äitinsä ja sukulaistensa
loukkaamisesta alkaen. Hänen ainoa ilonsa on kuvitelmien sininen linna, johon
hän pakenee surkeuttaan.
Muutos
tapahtuu, kun lääkäri toteaa Valancyn sydänvaivat parantumattomiksi ja antaa
hänelle korkeintaan vuoden elinaikaa. Valancy miettii entistä elämäänsä ja sen
nöyryytyksiä ja päättää alkaa elää. Ensimmäiseksi hän lopettaa pelkäämisen.
Vuoden aikana Valancy itse muuttuu ja hänen elämänsä mullistuu.
Sininen
linna on Tuhkimo-satu. Koska kirja on tarkoitettu aikuisille, pahan äitipuolen sijasta
siinä on äiti, jota Valancy ei rakasta. Ilkeiden sisarpuolten tilalla on
serkkuja. Hyviä haltijoita saavat esittää miehet eli potilaansa sekoittava
lääkäri ja eräänlainen kylähullu Karjuva Abel. Lopussa Valancy saa tietysti prinssin,
joka esiintyi valepuvussa. Tarinan lopun kiemurat ovat täysin epäuskottavia,
mutta juuri sellaisia kuin tällaisessa aikuisten sadussa pitääkin olla.
Seuraavassa
tekstikatkelmassa Valancy löytää kuvitelmiensa sinisen linnan tilalle oikean
linnan.
Valancy katsoi – ja katsoi – ja katsoi vielä kerran. Järvellä oli läpinäkyvää, sinipunertavaa sumua, joka verhosi saaren. Sen läpi häämöttivät tummien tornien tavoin ne kaksi valtavan isoa mäntyä, jotka ikään kuin tarttuivat toisiinsa kiinni Barneyn majan yläpuolella. Niiden takana oli taivas, joka oli vieläkin ruusunvärinen illan kajastuksessa, ja kalpea uusikuu.
Valancy värisi kuin puu, jota tuuli äkkiä liikuttaa. Hänen sieluunsa näytti tulvehtivan jotakin.
”Sininen linnani!” hän
sanoi. ”Voi, se on sininen linnani!”
L.
M. Montgomery: Sininen linna
Suomentanut
A. J. Salonen
Uusi
kirjakerho 1973. 280 s.
Englanninkielinen
alkuteos The Blue Castle, 1926
Ihana, kun (uudelleen)luit tämän! Loppukäänteet menevät tosiaan vähän överiksi, minulle (!) olisi riittänyt se kirjailija-paljastus, niitä miljoonia ei olisi tarvittu :)
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä. Barneyn isän henkilöllisyys oli turha yllätys. Tuon "kirjailija-paljastuksen" taas arvasi etukäteen.
PoistaAlkoi heti hymyilyttää, kun näin, mistä kirjasta olet kirjoittanut. Tämä ihana, naseva aikuisten satu. :) Itse en muuten edes kuullut siitä lapsena, vaan luin kirjan vasta pari vuotta sitten ensimmäisen kerran, ja nyt se onkin luettu jo kahdesti. Hauskaa, että niin monet (aikuiset, lapsista en enää tiedä?) lukevat vieläkin Montgomeryä!
VastaaPoistaJenni
http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti
Ainakin muutama minun tuntemani tyttö on lukenut Runotyttö- ja Anna-kirjat. Eivätköhän ne pysy tyttöjen suosiossa edelleen.
PoistaTämä on ihana! Luin sen ensimmäistä kertaa vasta pari kuukautta sitten. Nyt minulla on muuten luvussa Montgomeryn Hedelmätarhan Kilmeny, joten siitä tulee juttua sitten aikanaan.
VastaaPoistaEn ole lukenut Hedelmätarhan Kilmenyä, vaikka siitä on kirjoitettu blogeissa jonkin verran. Mukava kuulla sitten, mitä mieltä sinä olet.
PoistaSininen linna, jos mikä, on aikuisten satu. Minä luin tämän joskus varhaisteininä, kun löysin kirjan äitini hyllystä. En lämmennyt kirjalle samalla tavalla kuin Annoille ja Runotytöille, mutta kun luin kirjan uudelleen parikymppisenä, pidin siitä kovasti. Luulen, että nyt alkaisi olla taas aika lukea Valancyn tarina vielä kertaalleen.
VastaaPoistaEi Sininen linna minullekaan ollut sellainen lukukokemus kuin nuo kuuluisat tyttökirjat, mutta kyllä tämäkin minusta kannattaa lukea.
PoistaKiinnostavaa nähdä toisenlainen Sinisen linnan kansikuva. Minulla on ihan erilainen kansikuva, kun sitten vertaa uusimpaan painokseen, joka taas on uusintaversio vanhemmasta. Mutta onhan Annoilla ja Runotytöillä vaikka kuinka monta erilaista kansikuvapainosta!
VastaaPoistaLöysin Sinisen linnan kirjamessuilta antikvariaatista ja tämä kirja on kirjakerhopainos. Siksi varmaan kansikuva on erilainen kuin muissa painoksissa.
PoistaMinä luin Sinisen linnan joskus nelisen vuotta sitten, ja muistan ihmetelleeni, että se oli Montgomeryn tuotantoa. Suurin osa lukijoistahan tuntee Montgomeryn vain Anna- ja Runotyttökirjojen kirjoittajana, enkä itsekään silloin tiennyt, että tämä oli lukenut muitakin kirjoja.
VastaaPoistaSininen linna olisi mukava lukea uudestaan, juoni on nimittäin painunut unholaan...
Montgomery on kirjoittanut useampiakin aikuisille tarkoitettuja kirjoja, mutta ne eivät ole niin tunnettuja kuin hänen tyttökirjansa. Niitä on joitakin suomennettu vasta ihan viime vuosina, esim. tuo näissäkin kommenteissa mainittu Hedelmätarhan Kilmeny.
PoistaHedelmätarhan Kilmeny kiinnostaa kyllä paljon, siitä olen lukenut useasta blogista.
PoistaJa *kirjoittanut* muitakin kirjoja, ajatusvirhe eksynyt aikaisempaan kommenttiin...
Sininen linna oli mullistava lukukokemus aikoinaan, yläasteella. Samastuin Valancyyn todella paljon ja sain voimaa hänen tarinastaan. Taisin lukea sen viime vuonna uusiksi. Tänä syksynä on ollut niin paljon kaikenlaista muutosta ja kasvua, että ehkä olisi uusintakierroksen paikka taas. (:
VastaaPoistaSininen linna sopii lohtukirjaksi tosi hyvin!
PoistaOi tämä on niin ihanan hauska! Löysin Sinisen linnan vasta viime kesänä ja rakastuin! Minä puolestani pidin hieman överiksi menneistä loppuratkaisuista, jotka överiydessään olivat mielestäni mahtavan hauskoja. Juuri se purppurapillerijuttu! :)
VastaaPoistaOlipas nerokas määritelmä tuo aikuisten satu tälle kirjalle. En tullut sitä itse ajatelleeksi, mutta sitä se totta tosiaan on.
Minä oikein mietin, mikä ilmaus kuvaisi Sinistä linnaa hyvin, ja sitten keksin: aikuisten satu!
VastaaPoistaMargit, minä luin tämän vasta aikusiena, pari suvea sitten. En ole mitenkään yltiöromanttisen tekstin suuri ystävä, mutta niin vain tämän kirjan hurma vei mennessään. Vähän kuin rakkaus: Se vain tuntuu, mutta sitä ei voi selittää...ainakaan pois.
VastaaPoistaNiin se on: tämä kirja on romanttisen hurmaava.
Poista