sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Karin Alvtegen: En sannolik historia


Tätä kirjaa lukiessani ajattelin, miten ennakko-odotukset vaikuttavat lukukokemukseen. Havahduin kirjan puolivälissä huomaamaan, että en luekaan psykologista jännitystä, vaan tavallista ihmissuhderomaania. Koska kirjoittaja on Karin Alvtegen, jolta olen aiemmin lukenut kaksi psykologista dekkaria, oletin, että En sannolik historia kuuluu samaan genreen. Ja sitten kirjassa ei ollutkaan oudon tuntuisia henkilöhahmoja, eikä jännityskirjamaista tunnelmaa. Piti muuttaa suhtautumista kirjaan.

Päähenkilöinä on kaksi yli 40-vuotiasta ihmistä, joiden elämässä on tapahtunut muutos. Helena on jäänyt tyttärensä kanssa pitämään pientä hotellia maaseudulla, kun hänen miehensä on muuttanut takaisin Tukholmaan toisen naisen kanssa. Anders on jättänyt vapaaehtoisesti menestyksekkään liikemiesuransa. Hän päätyy Helenan hotelliin, jonka ympärillä tapahtumat pyörivät muutaman päivän ajan. Eräänlaisena katalysaattorina toimii salaperäinen, metsämökissä kissansa kanssa asuva vanha Verner.

Helena on eksyksissä omassa elämässään, eikä Anderskaan ole tyytyväinen kaikesta rikkaudestaan huolimatta.
”Känslan av att allt var meningslöst hade övergått i svartaste tröstlöshet. En ren fysisk smärta då ingen lösning fanns. Tid hade slösats i väntan på något som aldrig skulle komma. Han orkade inte trampa vatten längre, allt var ett lönlöst försök att dra ut på tid han ändå inte ville ha.”
En sannolik historia käsittelee ankeita lapsuuden kokemuksia, avioeroa, ennakkoluuloja, itsensä löytämistä. Kaiken kaikkiaan kirjassa on kysymys siitä, uskaltaako ihminen muuttaa maailmansa odotustensa mukaiseksi. Loppu on niin positiivinen ja sovitteleva, että se hieman yllättää lukijan.

Karin Alvtegen: En sannolik historia
Brombergs 2010, 320 s

2 kommenttia:

  1. Minä en ollut lukenut Alvtegenia aiemmin, mutta tiesin hänet dekkaristiksi. Toisaalta tiesin myös, että tämä ei ole dekkari. Yllätyin kuitenkin siitä, että usea arvioija on nähnyt tässä paljon psykologisen jännityksen piirteitä. Minä en niitä juuri bongaillut, vaan luin tämän nimenomaan ihan tavallisena ihmissuhderomaanina. Sellaisena kirja oli minusta ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut lukenut tästä kirjasta etukäteen mitään, joten yllätyin siitä, että kyseessä ei ollutkaan psykologinen jännitysromaani. Mielenkiintoista, että jotkut ovat löytäneet tästä jännitystä. Pitänee etsiä muiden arvioita, ihan vain uteliaisuudesta.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.