tiistai 3. syyskuuta 2013

Ostin kirjan!

Ostin tänään normaalihintaisen kirjan, kuten moni muukin kirjabloggaaja tekee, yhteisesti sovitusti tänään.

Yleensä ostan kirjoja, jotka olen jo lukenut ja jotka tiedän joskus haluavani lukea uudelleen, tai jonkun taatun kirjailijan kirjoja tai klassikoita. En osta kirjoja vain yhtä lukukertaa varten. Haluamani kirjat ovat usein saatavissa vain antikvariaateista. Nytkin kolme tämänpäiväistä ostostani edeltänyttä hankintaa olivat antikvariaatista.

Miten Matti Röngän Levantin kyy sopii edellä sanomaani? Rikosromaaneja ei yleensä lueta monta kertaa. Tämän kirjan tulee kuitenkin lukemaan useampi henkilö, enkä vain minä. Ainakin mieheni lukee sen ja todennäköisesti muutama ystävä myös. Meillä on Viktor Kärppä -sarjan kaikki aikaisemmat osat ja olemme pitäneet niistä. Lisäksi tänään halusin ostaa suomalaisen kirjailijan teoksen.

Ostin kirjan Helsingin keskustan Akateemisesta kirjakaupasta. Sieltä ostan yleensäkin uutuudet silloin harvoin, kun niitä ostan. Akateeminen on työmatkani varrella ja sen valikoima on hieno. Käyn siellä silloin tällöin esimerkiksi espanjankielisten kirjojen hyllyllä katsomassa, mitä löytyy. Kirjakaupassa voin hypistellä kirjaa ja vilkaista tekstiä ennen ostamista, toisin kuin netissä. Matkoillakin ainoat kaupat, joissa aina käyn, ovat kirjakauppoja.

4 kommenttia:

  1. Mä ostan kirjoja kyllä myös todennäköistä yhtä lukukertaa varten ja oudommiltakin kirjailijoilta joita en ole lukenut, mutta silloin painotun tosiaan pehmeäkantisiin ja kohtuullisemman hintaisiin (15 euroa on suunnilleen kipuraja). Ja laitan eteenpäin jos en halua pitempään pitää hyllyssä tai lukea uudestaan.

    Ja matkoilla kyllä kanssa katselen kirjakauppoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy rajoittaa kirjaostoksiani, sillä minun on suorastaan mahdotonta luopua hankkimistani kirjoista (jopa niistä, joista en ole pitänyt).

      Poista
  2. Minä jo tätä pitelin käsissäni, mutta jätin myöhempään = isänpäivään! Syyt hankintaan ovat samat kuin sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin heti, kun Levantin kyy ilmestyi, että ostan sen ennemmin tai myöhemmin.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.