sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki

Väreilevä kaupunki on ihmisille, jotka rakastavat Pariisia. Huomasin kirjastossa kannen, jossa on Pariisin metrokyltti. Kun luin kirjan alun
”Pariisi, kuusi kolmekymmentä, hetki ennen aamunkoittoa.”
tiesin, että minun on lainattava tämä kirja.

Väreilevässä kaupungissa seurataan viikon ajan joukkoa ihmisiä. Jotkut heistä ovat keskiössä, toiset mainitaan vain muutaman kerran. Onneksi huomasin pian, että henkilöitä on paljon, ja aloin kirjoittaa muistiin nimiä ja ihmisten välisiä suhteita. Paperille tuli loppujen lopuksi noin kuusikymmentä nimeä. Ihmiset esitellään esimerkiksi seuraavasti. Yhden päähenkilön metromatkalla häntä tönäisee japanilaisen näköinen mies, joka pyytää kohteliaasti anteeksi. Muutama luku myöhemmin sama japanilainen tavataan uudestaan ja hänestä tulee paljon esillä oleva hahmo. Kaikki kohtaamiset ja sivuamiset täytyy lukea tarkasti.

Viikon aikana joku kuolee, kun taas toinen valmistelee häitään. Jotkut eroavat ja toisaalla vanhat rakastavaiset löytävät toisensa uudelleen. Monet henkilöistä ovat taiteilijoita, eli kirjailijoita, muusikoita ja kuvataiteilijoita, tai liittyvät jollain muulla tavalla taiteisiin eli ovat taidehistorioitsijoita, galleristeja tai jopa mesenaatteja. Heidän filosofisissa keskusteluissaan pohditaan taiteen suhdetta ’todelliseen’ elämään sekä väärennösten suhdetta aitoihin taideteoksiin.

Parasta on kuitenkin itse Pariisi. Kirja alkaa Saint-Sulpicen aukiolla ja päättyy Seinen ylittävällä Debillyn kävelysillalla. Lukija kulkee henkilöiden mukana ympäri Pariisia. Kävely- ja ajoreitit kerrotaan katu kadulta. Asuntojen sijainnit ja ympäristöt kuvataan. Bulevardit, kahvilat, puistot, kanavat – tästä kirjasta herää kaipuu Pariisiin.
 ”Vaikka Montparnassella vielä sataakin, Montmartrella sade on jo tauonnut. Tai sitten siellä tulee vain toinen pikkukuuro, kuin viimeinen nyyhkäys hymyn jo voitettua, se valuu puista, ränneistä, katonkulmista, raskaista markiiseista alas maahan, joka viime päivinä varastoimansa lämmön takia paikoin höyryää. Sade haipuu kuin verkkaan avautuva verho. France varoo liukastumasta terassillaan, hänelle sateenkaari nousee maasta Montparnassen tornin takaa, piirtää pehmeät värinsä sinertävänharmaalle taivaalle ja sukeltaa maahan sadekuuron huuhtoman, valkean Sacré-Cœurin basilikan takana.”

Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki
WSOY 2010 (Aikamme kertojia), 430 s
Suomentanut Lotta Toivanen
Päällyksen kuva©Plugi/Aarre Rinne
Ranskankielinen alkuteos Leurs vies éclatantes 2007

11 kommenttia:

  1. Ohhoi, tämä totta vie sopii pariisilaiseen kevääseeni! Ehdottomasti lainaan seuraavalla kirjastokäynnillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella sopivaa luettavaa Pariisiin matkustavalle.

      Poista
  2. Muakin aikoi kiinnostaa, vaikken olekaan suuntaamassa Pariisiin lähiaikoina... tai ehkä juuri siksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä lukiessa on myös mukava muistella vanhoja Pariisin-matkoja.

      Poista
  3. Minullakin on tämä juuri lainassa, itse asiassa jo toista kertaa. Ekalla lainauskerralla jäi lukematta, mutta päätin yrittää uudestaan, kun kirjailija on belgialainen (maakeräilyä menossa..). Hyvältä vaikuttaa arviosi perusteella. :)

    VastaaPoista
  4. Oi, tämähän kuulostaa hurmaavalta! Olen katsellut tätä joskus kirjastossa "sillä silmällä", mutta en ole vielä koskaan tullut kirjaa lainanneeksi. Kiitos lukuhalun herättäneestä esittelystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä lainasin tämän heti, kun huomasin, että kirja sijoittuu Pariisiin. Ja olin tyytyväinen.

      Poista
  5. Lähden Pariisiin perjantaina, mutta sitä ennen suuntaan kirjastoon ja toivon, että löydän kirjan sieltä. Kiitos esittelystä!

    Tuo episodimaisuus vaikuttaa kiehtovalta (ainakin pidän episodi-elokuvista, mielenkiintoista nähdä, miten se toimii kirjassa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli hyvin saatavilla jopa Helsingissä, joten etköhän sinäkin onnistu saamaan tämän käsiisi. Luin tämän osana mun ranskalaista pääsiäistä ja on kyllä mitä sopivin teos Pariisin matkaavalle. Tästä voisi halutessaan poimia vaikka kävelyreittejä Polet'n romaanin henkilöhahmojen jalanjäljissä.

      Poista
    2. Kuten Omppu tuossa edellä sanoo, tämä sopii loistavasti Pariisiin matkustavalle!

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.