sunnuntai 7. joulukuuta 2014

W. G. Sebald: Huimaus

W. G. Sebaldin Huimaus on hämmentävä kirja. Siinä on neljä nimettyä osaa, jotka näennäisestä erillisyydestään huolimatta muodostavat kokonaisuuden. Ensimmäinen ja kolmas kertovat Henri Beylestä (Stendhal) ja Franz Kafkasta. Kahdessa muussa nimeämätön minäkertoja, jota lukija ilman muuta pitää kirjailija Sebaldina, kuvailee matkojaan Wienissä ja Pohjois-Italiassa. Italiassa hän seurailee Kafkaa, joka vietti jonkin aikaa Desenzanossa Garda-järven rannalla.

Tekstin lomassa on mustavalkoisia kuvia lisäämässä dokumentaarisuuden vaikutelmaa. Kuvia on milloin taideteoksista, milloin käsin kirjoitetuista riveistä tai pizzerian laskusta. Jotkut kuvista ovat aitoja, mutta ilmeisesti seassa on väärennöksiä.

Huimauksessa on paljon viittauksia tapahtumiin ja ihmisiin. Osa oli minulle tuntemattomia, esimerkiksi saksalainen runoilija Ernst Herbeck. Lukiessa joutuikin tarkistamaan, keitä ihmiset olivat ja olivatko he ja tapahtumat todellisia. Tästä lukija pääseekin sujuvasti kirjan viimeiseen kertomukseen nimeltään Il ritorno in patria (paluu isänmaahan). Siinä kertoja päätyy vanhaan kotikyläänsä, jota hän kutsuu vain kirjaimella W. Siellä hän keräilee yhteen katkelmia menneisyydestään.
”Mitä enemmän kuvia menneisyydestä minulla on koossa, minä sanoin, sitä epätodennäköisemmältä minusta näyttää, että menneisyys on todella ollut niiden kuvien mukaista, sillä mikään menneisyydessä ei ollut normaalia, enimmäkseen se oli naurettavaa, ja ellei naurettavaa niin sitten kauhistuttavaa.”
Tuolla menneisyydellä on tunnistettavia yhteyksiä, kuten kertojan lapsena tuntemalla metsästäjä Schlagilla Kafkan metsästäjä Gracchukseen.

Sanna piti kirjan alppimaisemista, Kirjavinkeissä Huimausta pidettiin luonnoksena Sebaldin myöhempään tuotantoon.

W. G. Sebald: Huimaus
Tammen Keltainen kirjasto 2011, 240 s.
Suomentanut Oili Suominen
Saksankielinen alkuteos Schwindel. Gefühle 1990

6 kommenttia:

  1. Kiinnostava kirjapostaus.Luin syksyllä Sebaldin Ilmasodan. Se ei ollut valtava lukuelämys. Selvisin siitä jotenkin, kun olin lukenut Rax Rinnekankaan kirjan Sebaldia lukiessa. Olen hieman allerginen kirjoille, joissa on paljon viittauksia henkilöihin. Name dropping on taitolaji, sillä muuten se uuvuttaa lukijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä viittauksista. Jos kirjassa on paljon itselle vieraiden henkilöiden nimiä, tuntuu, että iso osa tekstin merkityksestä menee ohi.

      Poista
  2. Komppaan Ullaa, olipa kiinnostava postaus! Luin kesällä ensimmäisen Sebaldini, Austerlitzin, johon ihastuin kovasti, ja aion ilman muuta lukea ennemmin tai myöhemmin miehen muutkin teokset. Tämä Huimaus kuulostaa tosi kiehtovalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sillä perusteella, mitä olen Sebaldista lukenut, päättelen, että hänen myöhempää tuotantoaan pidetään parempana. Sinunkin mielipiteesi Austerlitzista saa kirjan vaikuttamaan lupaavalta.

      Poista
  3. En ole lukenut vielä Sebaldia, mutta pitänee ottaa tavotteisiin. Bloggauksesi perusteella kiinnostavalta vaikuttava kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että voisit hyvinkin pitää tästä!

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.