tiistai 16. kesäkuuta 2015

Sirpa Kähkönen: Hietakehto

Joku oli tuonut Hietakehdon kirjaston kierrätyshyllyyn. Koska en ollut lukenut Sirpa Kähkösen romaaneja kaikista kehuista huolimatta, otin kirjan ja luinkin sen saman tien. Tiesin, että Hietakehto kuuluu Kuopio-sarjaan. Se oli luettavissa itsenäisenä teoksena,  mutta edeltävien kirjojen lukeminen olisi taustoittanut henkilöhahmoja ja lisännyt heidän käytöksensä ymmärtämistä.

Hietakehdossa eletään vuoden 1943 kesän loppupuolta huvilalla lähellä Kuopiota. Sota on näennäisesti kaukana. Sota näkyy joidenkin ruokien ja tavaroiden puutteena, se näkyy nuorten miesten puutteena. Ihmisten mielissä sota on. Hietakehto kuvaa sotaa naisten ja lasten kokemana, varsinkin lasten.

Charlotta on 8-vuotias ja Juho jonkin verran vanhempi. Juho on orpo, hän on huvilan omistavan Tuomen perheen kasvattina. Charlotan äiti elää, mutta on käytännössä hylännyt tyttärensä, joka on päätynyt muusikko Blombergin hoiviin. Tyttö kutsuu Blombergia Vatiksi. Kummankin lapsen perusturvallisuus on järkkynyt. Paha olo johtaa Charlotan ajattelemaan tätinsä sanoja.
”Joskus, harvoin aukeaa ovi ja siitä voi astua sisään. Ehkä kerran elämässä. Jos niin käy, Ester-täti kuiskasi valvomisesta ja kuiskaamisesta väsyneellä äänellään, jos niin käy, pitää tietää, että siitä maasta ei pääse pois. Sinne saa mennä vain jos kukaan ei täällä enää kaipaa. Muistathan. Vain jos kukaan ei missään enää ikävöi. Muutoin – ei.”
Sota tulee lasten leikkeihin. Leikitään Katynia ja vastaavia. Lopulta aseen ja kaasunaamareiden kanssa. Kirjan järkyttävin kohtaus jää ajatuksiin selkeinä kuvina.

Hietakehdossa on paljon dialogeja. Niissä on käytetty hienosti eri puhetyylejä ja murteita, jotka kuvaavat kutakin puhujaa. Tässä herrasväen palvelija Hilda:
Myö täällä pärjätään, Hilda oli sanonut niin rauhallisesti kuin vain oli osannut. Meitä on koolla niin monta kiukkusta akkaa, että saapi jo melekonen piru olla, että meille jottain mahtaa.”
Hietakehto on hyvä kirja, mutta ehkä Kuopio-sarja kannattaisi kuitenkin lukea järjestyksessä. Laitan tähän linkin blogiin Täällä toisen tähden alla, jonka kirjoittaja on lukenut aiemmat osat ja jolla on siksi enemmän näkemystä postauksessaan.

Sirpa Kähkönen: Hietakehto
Otava 2012, 336 s.
Kannen alkuperäinen kuva Jussi Kangas

8 kommenttia:

  1. Hieno kirja, vaikka minäkin luin tämän Kähköseltä ensimmäisenä enkä tuntenut henkilöiden taustoja. Ehkä olisi saanut enemmän irti aiempien perusteella, nytkin kyllä tuntuu ihan täydeltä romaanilta ajan ja elämäntavan kuvauksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, juuri nuo samat ajatukset tulivat minullekin.

      Poista
  2. Hmm, Räsäsen Helena-kirjat sijoittunevat suunnilleen samaan aikakauteen. Pidin niistä juuri ajankuvauksen takia, joten luulen että Kuopio-sarja voisi olla kiinnostava. Ehkä voisi kokeilla sitä ensimmäistä kirjaa jossain vaiheessa. Lähihistoriaan sijoittuvat romaanit kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut pari Aino Räsäsen (ei sukua) Helena-kirjaa kauan sitten ja muistini mukaan ne olivat aika viihteellisiä. Kähkönen kirjoittaa vakavammin, mutta jos lähihistoria kiinnostaa, niin hän on oikea kirjailija.

      Poista
  3. Kähkönen kirjoittaa historiaa todella hienosti! Kuopio-sarja kannattaa ehkä tosiaan lukea järjestyksessä, vaikka teokset toimivat yksinkin. Jospa joskus ehtisin sarjan äärelle uudestaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinä olet lukenut Kuopio-sarjan! Jospa minäkin joskus. Onneksi nämä kirjat eivät vanhene.

      Poista
  4. Äitini luki tämän joskus, eikä kumma kyllä mainostanut kirjaa minulle vaikka rakastan historiallista kirjallisuutta. En ole lukenut aiemmin Kähkösen kirjoja, mutta uskon niiden olevan kokemisen arvoisia arvostelun ja aiempien kommenttien perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Suomen lähihistoriaan sijoittuvat kirjat kiinnostavat, niin saattaisit pitää Kähkösestä, tämän kirjan perusteella sanottuna.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.