Anne Swärd: Kesällä kerran

Rikki menneistä perheistä kirjoitetaan paljon. Anne Swärdin Kesällä kerran on hyvä romaani aiheesta.

Perheenjäsenet ovat vuorotellen äänessä lyhyissä luvuissa. Useimmin kertojana on toinen pojista, Kristian, ja äiti Ingrid, mutta myös muut eli perheensä jättänyt Jack, vanhin poika Jens ja hänen vaimonsa Lisette. Muutaman kerran äänessä on Kaj, joka on nimestään huolimatta tyttö. Kaj on Jackin uskottomuuden seurauksena syntynyt tytär, jonka hänen äitinsä toi perheeseen vauvana.

”Lapsemme ovat kannibaalilapsia, he tunkeutuvat kaikkialle, sinun ja minun leikkeihin, auringon valaisemiin huoneisiin ja uniin. Eivät koskaan jätä meitä rauhaan. Lukittujen ovien läpi he kulkevat kuin tyhjää vain. Kajn vauvanhiukset kihartuvat auringossa, tuntuu kuin hänen ajatuksensa kiertyisivät ohuen kallon läpi. Kukaan ei koskaan tiedä mitä hän ajattelee. Mikäli hän ajattelee.”

Puheenvuorojen aiheet hyppelevät nykyhetkestä menneeseen. Lukijalle syntyy vähitellen käsitys perheen historiasta. Nykyajassa mennään kirjan kuvaamana kesänä vielä eteenpäin. Pirstaleinen rakenne sopii täydellisesti teemaan, ja juuri se tekee minusta kirjasta hyvän.

Perheen sisällä on rakkautta, mutta myös vihaa ja mustasukkaisuutta, paljon mustasukkaisuutta. Mielialoja kuvastelevat vesi (meri, joki, uima-allas), koirat ja kärpäset. Jalan alla murskautuva kuolleiden kärpästen mössö on iljettävää luettunakin.

Kesällä kerran on ollut ilmestymisvuotenaan August-palkinnon ehdokkaana, mikä on helppo ymmärtää.

Anne Swärd: Kesällä kerran

Suomentanut Katriina Huttunen

Otava 2012, 234 s.

Ruotsinkielinen alkuteos Polarsommar 2003