keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Heidi Köngäs: Hertta

Heidi Köngäs on niitä suomalaisia nykykirjailijoita, jonka teoksia en ollut lukenut aikaisemmin. Hertassa minua kiinnosti aihe eli Hertta Kuusinen ja hänen epätavallinen poliittinen elämänsä. Kirja keskittyy Kuusisen ja Yrjö Leinon rakkaustarinaan, joka kulki yli sotavuosien, mutta kyllä tämä on nimensä mukaisesti Hertan kirja.
”Palaan saunalle, sisällä ei ole yhtä kylmä kuin ulkona. Kamiina on tosin jäähtynyt, minä olen jäähtynyt, maa on lumen alla. Annan huopikkaiden olla jalassa, lattia on kylmä. Tekisi mieli juoda lisää teetä, mutten ota. Edessä on vielä pitkä päivä, lounaaksi on muisto eilisestä ruislimpusta, - -”
Talvisodan ajan Hertta ja Leino piileskelivät yhdessä. Jatkosodan aikana Hertta oli vankilassa, ”turvasäilössä”. Sodan jälkeen hän jatkoi aktiivista poliittista toimintaa ja hänet valittiin eduskuntaan.

Hertta on tässä hyvin inhimillinen vahvuuksineen ja heikkouksineen. Hän uskoo aatteeseensa ja on kova tekemään töitä (ei kuitenkaan kotitöitä, niistä huolehtivat äiti ja anoppi). Hän on vapaamielinen ja sosiaalinen ja siskonsa mukaan hyväuskoinen. Suurin suru on poika Juri, jonka Hertta jätti lastenkotiin lähtiessään Suomeen tekemään puoluetyötä ja jonka Hertta luuli tapaavansa pian uudelleen, mutta jota ei nähnyt enää koskaan.

Sodan jälkeen entinen absolutisti ja myöhempi alkoholisti Leino oli ministerinä kahdessa hallituksessa. Köngäs esittää hänet selkärangattomana naisiin menevänä nahjuksena, joka toimi Etsivän keskuspoliisin ilmiantajana. Tällä viikolla (28.12.) Helsingin Sanomissa Köngäs perusteli näkemystään. Tämän tyyppisessä kirjassa romaanihenkilöä ja historiallista henkilöä on mahdoton erottaa toisistaan. Sama koskee tietysti myös Hertta Kuusista, sillä emmehän me voi tietää, mitä hän on oikeasti ajatellut. Joka tapauksessa minusta oli kummallista, että kirjan Hertta Kuusinen olisi rakastunut kirjan Yrjö Leinoon. Vaikka mistä sitä tietää. Sydämen asioita ulkopuolisen on joskus mahdoton ymmärtää.

Hertan ja Leinon lisäksi kirjassa saa äänen Esko Riekki Etsivästä keskuspoliisista ja hänen kauttaan poliittisen kentän toinen ääripää. Luulen, että kirjan kokemiselle on eduksi, jos lukijalla on edes jollakin tasolla tietoa ajankohdan historiallisista tapahtumista.

Kiihkeästä aiheesta huolimatta Hertta on selkeä, hallittu ja rauhallinen kirja. Olen lukenut (minulle epätyypillisesti) peräkkäin kaksi tänä vuonna ilmestynyttä suomalaista romaania, Hertan ja Yöperhosen. Näistä kahdesta Hertan tyyli vetosi minuun enemmän.

Heidi Köngäs: Hertta
Otava 2015, 285 s.
Kannen suunnittelu Anna Lehtonen

8 kommenttia:

  1. Tästä Kuusinen-Leino -jutusta on tullut juuri tv-sarja. Kovinkaan isänmaallisena en toimintaa nähnyt enkä pidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi Köngäksen tv-sarja Punainen kolmio kertoo tosiaan tätä samaa asiaa. En katsonut sitä. Ajattelin, että kirja riittää.

      Poista
  2. Yrjö Leinon "kuva" tässä on pelkkää fiktiota, suurelta osin, joten eniten ihmettelen miksi kirjailija on niin tuon ihmiskuvan tehnyt; todellisemmankin toden kertomisessa olisi luullut riittävän "jännittäviä" aiheita.

    Tv-sarjaa katsoessa ihmettelin etteivätkö tekijät (mukana myös itse kirjailija) huomanneet falskiuttaan: Moskovasta saneltiin Suomen hallituksen ministerien toiminta ja sitä elokuvassa pidetään ihan Ok juttuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen minäkin ymmärtänyt, että juuri Leinon kuvaus poikkeaa todellisuudesta eniten.

      Poista
  3. Minä koin tämän hyvin kirjoitetuksi, mutta kolmesta kertojastaan huolimatta yllättävän samaääniseksi. Kirja ei tullut niin liki kuin toivoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, kertojaäänet olisivat voineet erota enemmän.

      Poista
  4. Minä taas olin tästä aika hurmoksessa, mutta tv-sarjalle en oikein lämmennyt. Köngäs itse on korostanut, että kyse on fiktiosta, joka tietysti tuo kerrontaan omat vapautensa. Dramaturgisesti Leinon petturuus tietysti on hyvä ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa sinun postauksesi. Ihailen sitä, miten innostut kirjoista ja kirjoittamisesta. Minä saan aikaiseksi vain tällaisia tylsän asiallisia juttuja.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.