Luin Kadonneet
jo muutama viikko sitten, mutta en ole saanut kirjoitetuksi siitä. Kadonneet on kirja, jonka pitäisi
koskettaa. Siinä on onnettomasti päättyvä suuri rakkaus yhdistettynä Kambodžan
kansanmurhaan 1970-luvulla. Ei kuitenkaan koskettanut, enkä tiedä itsekään,
miksi. Tai ehkä syynä on Aleksijevitšin Tšernobylistä nousee rukous, jonka luin
juuri ennen tätä kirjaa ja joka ei pelkästään koskettanut, vaan järkytti.
Kauniisti kirjoitettukin Kadonneet on, joten syy ei ole siinäkään.
”Sinä palaat mieleeni pieninä elävinä kuvina, valona talvenvalkoisella seinällä. Tule ovelleni, tuttu sielu, tule niin syleilen sinua. Palaa eloon vielä kerran, anna minun tuntea hengityksesi lämpö, Serey, anna minun kuulla äänesi laulussa, anna minun pestä pois kaikki tuska. Tule, niin kuiskaan sinulle nimesi vielä kerran.”
Tarinan kertoo kanadalainen Anne, joka rakastui
hyvin nuorena Sereyhin, Kambodžasta Montrealiin tulleeseen opiskelijaan. Kun
Kambodžaan pääsee takaisin pahimpien hirmutekojen jälkeen, Sereyn on
lähdettävä selvittämään sukulaistensa kohtaloa, omasta halustaan. Anne etsii hänet Phnom Penhistä monen vuoden
kuluttua, kohtaa henkiin jääneitä ja kuulee käsittämättömistä julmuuksista ja myöhemmin näkee niitä. Poliittisen tilanteen kiristyessä uudelleen kukaan ei ole turvassa, ei
Annekaan.
Rakastavaiset Anne ja Serey jäivät minulle etäisiksi. Kun luin aikaisempia blogiarvioita (esimerkiksi Pieni kirjasto, Rakkaudesta kirjoihin), huomasin, että samoin saattoi käydä muillekin, vaikka kirjaa muuten pidettiin ravistelevana (Kirjoihin kadonnut, Mimun kirjat).
Rakastavaiset Anne ja Serey jäivät minulle etäisiksi. Kun luin aikaisempia blogiarvioita (esimerkiksi Pieni kirjasto, Rakkaudesta kirjoihin), huomasin, että samoin saattoi käydä muillekin, vaikka kirjaa muuten pidettiin ravistelevana (Kirjoihin kadonnut, Mimun kirjat).
Kim
Echlin: Kadonneet
Suomentanut
Sirkka Aulanko
Tammen
Keltainen kirjasto 2009, 278 s.
Englanninkielinen
alkuteos The Disappeared 2009
Kirjoitat hyvin kirjasta. Joskus kirjasta haluaisi pitää enemmän kuin sitten pitääkään. Echlin on roikkunut lukupinossani, mutta hautautunut aina muiden alle. Tuo kansi on tajuttoman kaunis.
VastaaPoistaAleksijevitšin kirja kosketti minua, mutta siihen kiteytyi myös muunlaisia tunteita, jotka eivät ole niin kauniita. Tunteissani oli paljon negatiivisia sävyjä, sillä ilman niitä kosketus ei olisi ollut niin syvä. Kaikesta huolimatta on hyvä, että asioista uskalletaan viimein puhua ilman vähättelyä.
Kiitos! En saanut kirjasta kirjoitetuksi pitkään aikaan juuri siksi, että tuntui, että tästä olisi pitänyt pitää.
Poista