tiistai 28. kesäkuuta 2016

Viisi vuotta bloggaamista

Aloitin blogini tasan viisi vuotta sitten. Aika rientää. Löysin bloggaamisesta harrastuksen, jonka parissa olen viihtynyt ja aion viihtyä edelleen.

Olen kirjoittanut reilun kolmen vuoden ajan sarjaa Kuukauden nobelisti. Syntymäpäiväpostausta varten katsoin, mitä nobelistijuttujani on luettu eniten. Ensimmäisinä julkaistut ovat tietysti ehtineet kerätä klikkauksia  ja ehkä lukijoitakin  eniten, mutta tässä joka tapauksessa viisi suosituinta:
  1. F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä
  2. John Steinbeck: Vihan hedelmät
  3. Thomas Mann: Buddenbrookit
  4. Pablo Neruda: Tunnustan eläneeni
  5. Mo Yan: Seitsemän elämääni
Sillanpää on ylivoimainen ykkönen. Olen sen huomannut jo aiemmin, koska postauksella on lukijoita päivittäin. Ilmeisesti Sillanpäätä luetaan kouluissa. Steinbeck on yhtä selvä kakkonen. Sitten tulee tasaisempaa. Joka tapauksessa Nobel-juttujeni jatkuva suosio ilahduttaa minua!

32 kommenttia:

  1. Onnea viidestä vuodesta<3

    Mainituista viidestä nobelistista Thomas Mann on ehdoton suosikkini. Myös hänen persoonansa ja koko elämänsä on kiehtovaa. Minulta jäi yksin saksan kurssikin kesken kun televisio lähetti Teemalta sarjan Mannin perheen elämästä: Halusin katsoa heti, en tallenteelta:)

    Meillä luetettiin lukiossa kiihkeästi Steinbeckiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Muistankin, että olet usein maininnut Thomas Mannin suosikiksesi ja hänen kirjoistaan Taikavuoren.

      Poista
  2. Onnittelut viidestä vuodesta ja viidestä loistokirjasta(ja bloggauksista niistä), jotka on yllä. Itse luin jokin aikaa sitten Buddenbrookit (bloggaus 25.9), olet piirtänyt suvusta loistavan sukukartan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivoinkin, että Buddenbrookien sukutaulusta olisi hyötyä myös muille kuin minulle.

      Poista
  3. Onnittelut vuosipäivästä! Nobel-bloggaustesi sarja on hieno, ja Buddenbrookit on houkutellut minua jo jonkin aikaa. Koetin lukea sitä nuorempana, mutta kirja tuntui tylsältä ja jäi kesken. Ehkäpä lukumakuni olisi jo kehittynyt tuon kirjan tasolle. :) Bloggausintoa myös tuleville vuosille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Jos vain ehdit, niin Buddenbrookeja kannattaa yrittää uudelleen.

      Poista
  4. Onnea 5-vuotiaalle blogillesi ja toivon monta vuotta vielä lisää :)

    Kaikilta muilta suosituilta nobelisteiltasi olen lukenut kirjoja, mutta en Mo Yanilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mo Yan onkin paljon tuoreempi nobelisti kuin nuo muut.

      Poista
  5. Onneksi olkoon blogatuista vuosista. Mo Yan on lukematta, mutta eiköhän Punainen durra aloita sen. Sillanpäätä luen mielelläni. Steibeckia luin yhteen aikaan paljon. Torstai on toivoa täynnä on yksi suosikeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Onkin sitten mielenkiintoista lukea, mitä mieltä olet Mo Yanista ja Punaisesta durrasta.

      Poista
  6. Paljon onnea vuosipäivän johdosta! :)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut viisivuotiaalle, ihanaa että olet ja kirjoitat! Tosin onpas noloa huomata, että enpä ole noistakaan viidestä nobelistista lukenut ainuttakaan. Nobel-kirjoista yöpöydällä odottaa sentään Salka Valka.

    VastaaPoista
  8. Onnee! Hyvät kirjat - vaik Mo Yan vähän liian vahvaa...

    VastaaPoista
  9. Lämpimät onnittelut viidestä blogivuodesta! Sinun kirjamakuusi voi aina luottaa. Mainitsemistasi nobelisteista olen lukenut Steinbeckin ja Nerudan teokset. Mann kiinnostaisi, Taikavuori viime kesänä oli elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi!
      Suosittelen Buddenbrookeja vilpittömästi.

      Poista
  10. Onnea 5-vuotiaalle blogille! :) Häpeäkseni on tunnustettava, etten ole lukenut yhdeltäkään listallasi olevalta nobelistilta mitään. Minulla on kyllä tuo Vihan hedelmät hyllyssä odottelemassa, ehkä pitäisi tarttua siihen jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sanon sinulle saman kuin Linnealle: ehdit vielä. Vihan hedelmistä voisi olla hyvä aloittaa.

      Poista
  11. Oikein paljon onnea :) Mukavaa, että olet keksinyt blogillesi omanlaisen juttusarjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Koska olen ollut jo kauan kiinnostunut nobelisteista, aihe syntyi kuin itsestään.

      Poista
  12. Isot onnittelut viidestä blogivuodesta. Minusta tuo Nobel-kirjojen sarja on mainio, ja muutenkin pidän napakoista arvioistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Lyhyesti kirjoittaminen on minulle ominaista, muissakin kuin blogiteksteissä.

      Poista
  13. Paljon onnea 5-vuotiaalle blogillesi!:)
    Minulla Buddenbrookit odottaa hyllyssä sopivaa lukuhetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Buddenbrookeille kannattaa varata rauhallinen hetki. Se on keskittymistä vaativa kirja.

      Poista
  14. Onnea 5-vuotiaalle!

    Thomas Mannin Joosef-nelikko odottaa hyllyssäni, että jaksaisin siihen syventyä ja Steinbeckin Helmi-kirja myös.

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos kaikkein uskollisimmalle kommentoijalleni!

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.