keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Rosa Montero: La ridícula idea de no volver a verte

Osallistun kirjablogien naistenviikolle espanjalaisen Rosa Monteron kirjalla, jonka aiheena on Marie Curie. Naistenviikon haastetta emännöi blogi Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

La ridícula idea de no volver a verte on tavallaan Marie Curien elämäkerta. Tavallaan, koska se on samalla kirjailija Rosa Monteron surutyötä miehensä kuoleman jälkeen sekä feministinen kirjoitus naisen asemasta. Kirjan lähtökohtana on lyhyt päiväkirja, jonka Marie Curie kirjoitti miehensä Pierren kuoltua tapaturmaisesti. Päiväkirja on kirjan liitteenä ja luin sen tietysti ensimmäiseksi.

Montero on tehnyt paljon taustatyötä, joten Curien elämään liittyvät faktat ovat kohdallaan. Kirjan takana kiitoksissa on luettelo hänen käyttämistään lähteistä. Niiden joukossa on mm. Curien tyttären Èven kirjoittama äitinsä elämäkerta. Sen olen lukenut vuosia sitten. Montero yrittää päästä lähelle Marie Curieta oman kokemuksensa kautta. Hänen miehensä kuoli syöpään muutama vuosi ennen tämän kirjan kirjoittamista ja hän samastuu Curien tunteisiin, jotka näkyvät päiväkirjasta. Jossain kohdin Montero harhautuu kirjoittamaan itsestään liikaa. Marie Curie on kuitenkin varsinainen kohde, ja paljon kiinnostavampi.

Naisen asemasta kirjoittamiseen Marie Curie on loistava kohde. Varaton puolalaisopiskelija, joka nousi aikansa johtavien luonnontieteilijöiden joukkoon ja sai sekä fysiikan että kemian Nobelin palkinnot. Hänen saavutuksiaan väheksyttiin. Esimerkiksi fysiikan Nobelin palkinto oli ensin menossa vain Pierre Curielle ja Henri Becquerelille, vaikka nimenomaan Marie oli tutkinut radioaktiivisuutta. Pierre Curien vaadittua palkintoa vaimolleen, se myönnettiin myös Marielle.

Marie Curien elämässä nousivat esille samat asiat, jotka naiset kohtaavat vieläkin, vaikka sentään vähän helpottuneessa muodossa. Montero käyttää hashtageja, joista on listaus sivunumeroineen kirjan lopussa. Tagilla merkittyjä sanoja ovat esimerkiksi #VanhempienKunnioittaminen, #Syyllisyys ja #NaisenPaikka, mutta myös positiivisemmat #Läheisyys ja #Onni. Mitään varsinaisesti uutta en löytänyt Monteron pohdiskeluista, mutta sen sijaan paljon samoja ajatuksia, joita olen itsekin pyöritellyt.

Kirjassa on muutamia kuvia, jotka tosin ainakin pokkaripainoksessa ovat melko suttuisia. Yhtä kuvaa jäin ihastelemaan pitkäksi aikaa. Siitä näkyy, kuinka merkittäviä asioita fysiikassa tapahtui reilu sata vuotta sitten. Ensimmäiseen Solvayn konferenssiin vuonna 1911 kokoontuivat ajan huomattavimmat tutkijat. Valokuvassa ovat Marie Curien lisäksi mm. Henri Poincaré, Hendrik Lorenz, Ernest Rutherford, Max Planck ja nuori Albert Einstein. Kaikki ovat jääneet tieteen historiaan suurina niminä. Kuva löytyy myös Wikipediasta.

Rosa Montero: La ridícula idea de no volver a verte
Booket 2015, 7. painos, 237 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2013

10 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja oivallinen valinta naistenviikon kirjaksi. En ole Marie Curien elämästä lukenut muuta kuin koosteita ja artikkeleita, en kirjallisuutta siis. Hänen tyttärensä kirjoittama elämäkerta kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eve Curien kirja on käsittääkseni arvostettu elämäkerta. Sitä voin suositella.

      Poista
  2. Onkohan tämä tarjolla suomeksi tai englanniksi? Tykkään tämmöisistä 'soveltavista' lähestymistavoista historiallisiin henkilöihin. Peruselämäkerrat saattavat olla puisevaa luettavaa, mutta tämä kuulostaa kiinnostavalta. Hieno löytö naistenviikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monteron kirjoja ei ole valitettavasti suomennettu. Yritän selvittää, löytyisikö tämä englanniksi.

      Poista
    2. Joitakin Monteron kirjoja on käännetty englanniksi, mutta en löytänyt tietoa, että tätä olisi ainakaan vielä käännetty.

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. No jopas! juuri vastasin tietokirjahaasteeseen ja mainitsin jysäyttäväksi elämäkertakokemukseksi Curien tyttären kirjoittaman elämäkerran äidistään. Hieno hahmo, todellinen naistenviikkosankaritar (nimipäivistä huolimatta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marie Curie on minustakin todella edustava henkilö naistenviikolle.

      Poista
  5. Marie Curie on aina ollut yksi idoleistani. Vaikutti mahdollisesti jopa siihen, että lähdin opiskelemaan luonnontieteitä. Elämäkerta olisi varmasti kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea Ève Curien kirja äidistään.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.