lauantai 5. marraskuuta 2016

Christa Wolf: Jaettu taivas

Jaettu taivas on hieno kirja. Se on rakkauskertomus, ihmissuhderomaani, jonka taustalla heijastelee itäsaksalainen yhteiskunta.

Nuori maalaistyttö Rita rakastuu kaupunkilaiseen Manfrediin. Manfred on Ritaa jonkin verran vanhempi kemian tohtori. Hän on jo elämän kyynillistämä, mutta Rita on hänelle mahdollisuus. Heidän yhteinen tarinansa alkaa, kun Rita kysyy Manfredilta: ” – Onko vaikeaa tulla sellaiseksi kuin te olette?” Tarina jatkuu kaupungissa, jossa Rita työskentelee vuoden junavaunutehtaassa ennen opettajaseminaariin menoa. Onneton loppu on tiedossa alusta alkaen, koska kertomus etenee kahdella aikatasolla, joista myöhemmällä Rita on joutunut ensin sairaalaan ja sitten parantolaan.

Itäsaksalainen 1960-luvun alun todellisuus elää vaunutehtaalla ja Manfredin perheessä. Tehtaalla on ristiriitoja tavoitteiden ja mahdollisuuksien välillä. Ristiriitoja on myös työyhteisön jäsenten välillä. Manfredin äiti haikailee länteen siskonsa luo. Loikkauksia peitellään, koska niistä koituu vaikeuksia jäljelle jääneille.

Luin Jaettua taivasta kauan. Sitä piti lukea hitaasti, koska Wolf on kirjoittanut tekstiä, jossa on merkityksiä sanojen alla. Ihmisten suhteista kertovat katseet, keskustelussa valitut sanat, pienenpienet havainnot, joita Rita tekee. Valon väri muuttuu vuodenaikojen ja mielialojen mukaan.

Ritan tarina on yhden ihmisen. Eikä se lopulta ole vailla toivoa. Sen luettuamme
”totumme jälleen nukkumaan rauhallisesti. Me elämme täysin määrin, ikään kuin olisi yltäkyllin tätä omituista ainetta nimeltä elämä, ikään kuin se ei voisi koskaan loppua.”

Christa Wolf: Jaettu taivas
Suomentanut Maija Tikka
Kirjayhtymä 1966, 306 s.
Saksankielinen alkuteos Der geteilte Himmel 1965

4 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen, kyllä, samoin kuin kaikki Wolfin kirjat.

      Poista
  2. Oi, tämä on poltellut minua hyllyssä siitä asti kuin luin Wolfin Erään naisen elämän. Koin romaanin vaikeaksi, mutta samalla lumoavaksi ja koukuttavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaettu taivas on minusta helpompi kuin Erään naisen elämä. Lumoavia molemmat.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.