perjantai 26. toukokuuta 2017

Barney Norris: Five Rivers Met on a Wooded Plain

Salisburyssa yhtyy viisi jokea. Sivujoet Wylye, Ebble, Nadder ja Bourne virtaavat Avoniin. Kirjassa viisi salisburylaista kohtaa toisensa liikenneonnettomuuden ympärillä. Kaksi on osallisina onnettomuudessa, muut kolme näkevät sen.

Five Rivers Met on a Wooded Plain alkaa runollisella ylistyksellä Salisburyn katedraalille. Sen jälkeen kukin viidestä henkilöstä kertoo elämästään omassa luvussaan. Luvut ovat erillisiä, ikään kuin pienoisromaaneja tai pitkiä novelleja. Ihmisten elämät vain sivuavat toisiaan. Yhdistävänä tekijänä on Salisbury ja satunnaiset kohtaamiset. Olen nähnyt elokuvissa käytettävän samanlaista rakennetta. Kirjailija Norris onkin tunnettu näytelmistä. Five Rivers Met on a Wooded Plain on hänen ensimmäinen romaaninsa.

Kirja on surullinen, siinä on paljon kuolemaa. Nuoren pojan isä kuolee syöpään samaan aikaan kuin pojan ensimmäinen tyttöystävä jättää hänet. Vanhan miehen vaimo kuolee, syöpään hänkin. Afganistanissa palvelevan sotilaan vaimo kärsii masennuksesta. Muistoissa elämässä on ollut rakkautta ja välittämistä.

Five Rivers Met on a Wooded Plain tuntuu kysyvän, miksi jämähdämme elämäämme, miksi jatkamme sitä samanlaisena, vaikka haluaisimme elää toisin.
”I wish I had spent my life among people and not in the fields. I wish I had taken up my interests and done something with them – done what I wanted with my life and not just what was in front of me.”
Vaikka lopussa häämöttää vähän toivoa, Five Rivers Met on a Wooded Plain jätti haikean olon. Kirjaa ei voi suositella luettavaksi, jos tunnelmat ovat muutenkin alakuloiset.

Barney Norris: Five Rivers Met on a Wooded Plain
Black Swan 2016, 282 s.

Englantilaisen kirjan kansi on sinivalkoinen, joten se pääsee Helmet-haasteen kohtaan 17.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Don DeLillo: Cosmopolis

Minun on vaikea kirjoittaa Cosmopoliksesta, koska en ymmärtänyt sitä.

Mies menee autoon. Hän kulkee päivän kaupungin halki päästäkseen parturiin. Matkalla hän hävittää miljardiomaisuutensa. Siinä se.

Kaupunki on New York. Mies on keinottelija ja hän on niin rikas, että voi vaikuttaa koko maailman talouteen. Matkalla hän näkee alaisiaan, hän kohtaa naisia joita panee, hän tapaa mitä kummallisimmissa kohtauksissa vastikään vihityn vaimonsa, jota ei ole tunnistaa. Anarkistit hyökkäävät auton kimppuun. Väkivalta lisääntyy. Outoja tapahtuu.

Aluksi luulin, että Cosmopolis arvosteli nykyistä rahaan perustuvaa elämäntapaa. Loppua kohti en enää ollut varma. Oliko mies sittenkin menossa selvittämään tilit lapsuutensa kanssa? Suriko hän elämätöntä elämäänsä?

En tiedä. Ehkä Cosmopolis on niin syvällinen, että en ylettynyt pohjalle.

Don DeLillo: Cosmopolis
Suomentanut Helene Bützow
Tammen Keltainen pokkari 2012, 235 s., ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 2003
Englanninkielinen alkuteos Cosmopolis 2003

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Bernd Franzinger: Bombenstimmung

Bombenstimmung on hyvin paikallinen rikosromaani. Kirjailija Franzinger asuu Kaiserslauternissa ja sijoittaa dekkarinsa sinne. Koska olen käynyt Kaiserslauternissa monta kertaa ja asunutkin siellä muutaman kuukauden, kirjan lukemisessa oli minulle tavallista enemmän mielenkiintoa. Suomeksi käyttäisin kirjasta nimeä Räjähdysherkkää, joka ei ole suinkaan suora suomennos, mutta vastaa kaksoismerkitystä, joka on saksalaisella nimellä.

Yläkuvassa on Fructhalle. Se on entinen kauppahalli, josta on tehty kulttuurikeskus. Bombenstimmungin lähtötilanne on pommiuhkaus. Fructhalle uhataan räjäyttää, kun siellä on menossa suositun tietokilpailun suora televisiolähetys. Kiristäjä vaatii kilpailun palkintona olevaa 10 miljoonaa euroa. Vaatimuksen vahvistamiseksi hän räjäyttää kaksi taidemuseo Pfalzgalerien edessä olevaa veistosta lähetyksen ollessa käynnissä. Samalla yksi ohikulkija saa surmansa.

Koska teko viittaa terrorismiyhteyksiin, osavaltion poliisi ottaa vastuun tutkimuksista. Paikallisen poliisin murharyhmän päällikkö Tannenberg aloittaa omat selvityksensä kielloista huolimatta apunaan rikosteknikko, yksi alaisensa sekä hyvä ystävänsä oikeuslääkäri  Dr. Schönthaler. Seuraa paljon puhetta ja vähän toimintaa. Toistoa on aika paljon, kun neljän hengen tutkimusryhmä käy tapahtumia läpi. Tannenbergin ja Dr. Schönthalerin naljailu lienee tarkoitettu humoristiseksi, mutta ei purrut minuun. Rikosromaanina Bombenstimmung on varsin keskinkertainen.

Tuttuja paikkoja oli kuitenkin mukava bongata, jopa suurimman osan kadunnimistä tunnistin. Jalkapalloseura FC Kaiserslauternin faneilla oli oma osansa jutun selvittämisessä. Ja olivatpa Kaiserslauternin japanilaisen puutarhan karpitkin päässeet kirjaan.

Kaiserslautern ei ole mitenkään kaunis kaupunki ja aina kun siellä yrittää ottaa kuvia, niihin tulee autoja. Alla on kuitenkin muutama kuva kirjan tapahtumiin liittyvistä paikoista.
Pfalzgalerie.

Beethovenstrasse. Tannenbergin kotikatu.

Pfaffplatz, jossa kirjassa (mutta ei todellisuudessa) on poliisin päämaja.
Japanilaisen puutarhan karpit.


Bernd Franzinger: Bombenstimmung
Gmeiner 2012, 3. painos, 325 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2006

tiistai 9. toukokuuta 2017

Naisten aakkoset: Q

Q on kirjain vaikeimmasta päästä Naisten aakkosiin. Vaati hieman googlailua, mutta sain kaikki kohdat täytetyksi. Kertaukseksi kysymykset:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
  1. Elena Quiroga. Suosikki yksinkertaisesti siitä syystä, että on ainoa Q-nainen, jonka kirjan olen lukenut. Luin Kastanjapuun tänä vuonna.
  2. Quintina Valero. Valero on espanjalainen valokuvaaja, joka keskittyy ihmisoikeuksiin ja humanitaarisiin kriiseihin. Hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluu sarja Elämää Tšernobylin jäkeen. Quintina Valeron valokuvia löytyy netistä helposti nimihaulla.
  3. a) Qiu Jin. Qiu Jin oli kiinalainen runoilija, esseisti ja feministi, joka mestattiin vuonna 1907. Pari hänen runoaan löytyy englanninkielisestä Wikipediasta. Toinen alkaa: "Sun and moon have no light left, earth is dark;/Our women's world is sunk so deep, who can help us?"
Aikaisemmat sarjan postaukseni: ABCDEFGHIJKLMN, O, P.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Kuukauden nobelisti Winston Churchill: Kansa nousee

Winston Churchillin palkitseminen kirjallisuuden Nobelilla on varmasti yksi Nobel-komitean omituisimpia ratkaisuja. Kansa nousee on Churchillin ainoa romaani. Alkuteoksen nimi on Savrola ja se on vuodelta 1900.

Laurania on kuvitteellinen valtio Välimeren rannalla. Romaanihenkilöiden nimet ovat tosin kovin italialaisvoittoisia. Presidenttinä on sisällissodan voittanut Antonio Molara, joka on hallituksineen kumonnut vanhan perustuslain ja ryhtynyt käytännössä diktaattoriksi. Savrola on Molaraa vastustavan vapauspuolueen johtaja. Hän on nuori ja karismaattinen kansan suosikki, jonka tavoitteena on vapauden palauttaminen maahan, vaikka vallankumouksen avulla. Vallankumous tapahtuukin ja juuri sitä kuvataan kirjassa.

Kansa nousee on huvittava kirjallinen yritelmä. Se on kömpelö ja mahtipontinen, osin jopa lapsellinen. Siitä ovat esimerkkinä Savrolan ja presidentin nuoren kauniin vaimon väliset kohtaukset. Dialogi, jota on onneksi vähän, on sellaista, että kukaan ei puhu niin. Omimmalla alueellaan Churchill on kuvatessaan presidentille uskollisena pysyneen laivaston manööverejä Lauranian edustalla.

Kirjan alussa on yksi kohta, joka kiinnitti huomioni. Savrolan puoluetoveri Moret puhui kansanjoukolle eräästä presidentin päätöksestä niin, että syntyi mellakka. Presidentti harkitsi Moret’n pidättämistä perusteenaan laissa sanottu: Yllyttäminen väkivaltaisiin tekoihin valtion päämiestä kohtaan väärin tulkitsemalla tai muulla tavoin. Tuota tapahtuu joissakin maissa nykyisinkin.

Churchillin Nobelin perustana ei ole ainakaan tämä kirja. Nobelkomitean perustelu palkinnolle olikin "for his mastery of historical and biographical description as well as for brilliant oratory in defending exalted human values".  Churchillin puheita on julkaistu kokoelmina. Hänen suurteoksensa on toisen maailmansodan historia The Second World War. Sitä on luettu Jokken kirjanurkassa.

Winston Churchill: Kansa nousee
Suomentanut Toivo Wallenius
Karisto 1956, 2. painos, 221 s.
Englanninkielinen alkuteos Savrola 1900

*********** 
Savrola on sankari, joten Helmet-haasteessa Kansa nousee pääsee kohtaan 21. Sankaritarina.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema

Carmen Zita ja kuolema kuuluu Fossumin komisario Konrad Sejer -sarjaan. Sejer on sama melankolinen pohdiskelija kuin ennenkin. Hän asustaa koiransa Frankin kanssa, nauttii iltaisin yhden savukkeen ja viskin, ja joutuu tässä kirjassa miettimään omaa kuolevaisuuttaan.

Carmen Zita on hyvin nuori vaimo ja äiti, jonka vuoden ja neljän kuukauden ikäinen poika hukkuu. Sejer ja hänen komisarionsa Jacob Skarre aavistelevat jutussa jotain hämärää.

Fossumin psykologisissa dekkareissa ei ole raakoja kuvauksia, eikä niiden pääpaino ole rikoksen selvittämisessä. Hän keskittyy rikoksen seurauksiin: mitä tapahtuu ihmisille, joita se koskettaa. Toinen painotus on rikollisessa itsessään: millainen hän on, mikä saa hänet tekemään rikoksen.

Carmen Zita ja kuolema ei ole parasta Fossumia. Se junnaa välillä paikallaan. Lukeminen on joissakin kohdissa epämiellyttävää, koska uhri on pieni lapsi. Loppuratkaisukin on aika epäuskottava. Fossumiin tutustumista ei kannata aloittaa tästä kirjasta, vaan jostakin sarjan aiemmista osista (esimerkiksi Älä katso taaksesi! tai Piru valoa kantaa).

Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema
Suomentanut Tarja Teva
Johnny Kniga 2014, 216 s.
Norjankielinen alkuteos Carmen Zita og døden 2013

**********
Helmet-haaste: 35. Kirjan nimessä on erisnimi. Alkukieli on norja, joten kirja sopii myös Frau, Signora & Bibi -haasteeseen.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Simone de Beauvoir: Ajan haasteet

Ajan haasteet on Simone de Beauvoirin muistelmakirja vuosilta 1944-1952. Kirjailijoiden muistelmat ovat antoisaa luettavaa. Niissä on hyvää ajankuvaa ja taustatietoa kirjailijan teoksiin.

Kirja alkaa iloisissa tunnelmissa, kun Pariisin saksalaismiehitys on juuri päättynyt. Kansallinen yhtenäisyys katoaa varsin pian ja politiikassa palataan riitaisiin kuppikuntiin. Kirjan tylsimmät osat ovatkin pitkälliset kuvaukset ranskalaisten intellektuellien erimielisyyksistä, varsinkin kun osa on nykysuomalaiselle täysin tuntemattomia. Joukossa on Camus’n ja Giacomettin tapaisia kuuluisuuksia, mutta ainakaan minä en tiennyt keitä olivat esimerkiksi Bost (toimittaja), Koestler (toimittaja ja kirjailija) ja Merleau-Ponty (filosofi). Tuo viimeinen on kyllä omaa sivistymättömyyttäni. Lukemista ei helpottanut se, että de Beauvoir käyttää vain sukunimiä.

De Beauvoir kirjoittaa paljon Sartren ajatuksista ja filosofiasta. Hän seuraa läheltä eksistentialismin kehittymistä ja vaikuttaa siihen tietysti itsekin. Yksityiselämän puolelta selviää, kuinka avoin de Beauvoirin ja Sartren suhde oli. Kirjan kuvaamana aikana kummallakin oli vakava rakkaussuhde (de Beauvoirilla yhdysvaltalaisen Pulitzer-voittajan Nelson Algrenin kanssa), mutta siitä huolimatta he pysyivät koko ajan yhdessä.

De Beauvoir matkusti paljon, joko yksin tai Sartren kanssa. Heitä kutsuttiin pitämään luentoja ja esitelmiä eri puolille maailmaa ja lisäksi he matkustelivat lomilla. De Beauvoir toteaakin olevansa onnekas, kun pääsee matkustamaan sellaisena aikana. Kuvaukset sodan jälkeisestä Euroopasta (Sveitsi, Italia, Portugali, Norja, Islanti) ja varsinkin Afrikasta ovat muistelmien parasta luettavaa.

Ajan haasteiden aikaan osuvat de Beauvoirin tunnetuimmat teokset. Toinen sukupuoli ilmestyi 1949 ja Mandariineja hän kirjoitti (ilmestyi 1954). Valitettavasti en ole lukenut kumpaakaan, mutta jos – ja kun, toivottavasti – ne luen, palaan tähän kirjaan, jossa de Beauvoir kuvaa kirjoittamisprosessiaan, tavoitteitaan ja omia tuntemuksiaan vuosia kirjojen ilmestymisen jälkeen.

Simone de Beauvoir: Ajan haasteet
Suomentanut Anna-Maija Viitanen
Kirjayhtymä 1990, 356 s.
Ranskankielinen alkuteos La force de choses I 1963

***********
Helmet-haaste: 36. Elämäkerta tai muistelmateos.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Asko Sahlberg: Herodes

Pidän historiallisista romaaneista, vaikka en ole sellaisia vähään aikaan lukenut. Mika Waltarin ylittänyttä sillä alalla ei mielestäni ole. Muutaman kirjabloggaajaystävän suosituksesta otin luettavakseni Asko Sahlbergin Herodeksen.

Herodes on Galilean ja Perean ruhtinaan Herodes Antipaan elämäkerta pääosin hänen itsensä kertomana. Tiedämme Herodeksen Raamatusta. Juuri hän oli ruhtinaana Johannes Kastajan ja Jeesuksen (kirjassa Jeshua) aikaan. Kuuluisa Salome oli Herodeksen vaimon Herodiaan tytär.

Kirjan Herodes on ihminen inhimillisine tunteineen. Hän tuntee intohimoa, vihaa, raivoa, ja vanhuuden lähestyessä entistä enemmän omantunnontuskia. Häntä vaivaa erityisesti Profeetan (Johannes) surmaaminen. 

Valta seurauksineen on Herodeksen teemoja. Rooman imperaattoreiden ympärillä tapahtuvaa valtataistelua seurataan sivusta. Olen lukenut samoja aikoja sivuavat romaanit Tiberius oli rakkauteni (kevyehkö) ja Minä, Claudius (vakavampi). Voi vain ihmetellä, miten ihmiset ovat pyrkineet, ja pyrkivät, valtaan keinolla millä hyvänsä. Kilpailijoita tapatetaan ja myrkytetään. Herodeskaan ei ole vapaa vallanhimosta. Hän syntyi ruhtinaaksi, mutta miettii välillä, olisiko ollut onnellisempi, jos olisi syntynyt kalastajaksi tai köydenpunojaksi.
”Haluan sulkeutua omaan huoneeseeni ja kuunnella hiljaisuutta. On sattunut, että kun kuuntelen kyllin tarkkaavaisesti, kuulen hiljaisuudessa elämäni vapauttavan mitättömyyden.”
Herodes on hyvä lisä Rooman historiasta ammentaviin romaaneihin. Eikä sen sivumäärää kannata pelästyä. Juonta, juonitteluja, henkilöhahmoja  elämää  riittää joka sivulle.

Herodeksesta on kirjoitettu monessa blogissa. Esimerkiksi Suketuksen se sai kiinnostumaan antiikista ja Arjasta kirja oli kuin modernisoitu laitos Sinuhesta.

Asko Sahlberg: Herodes
WSOY 2013, 680 s.

*********** 
Herodes kuuluu minulla Helmet-haasteen kohtaan 2. Kirjablogissa kehuttu kirja.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Naisten aakkoset: P

Pääsiäisviikolle sopivasti naisten aakkosissa on vuorossa kirjain P. Kysymyksethän ovat:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Vastaukset tähän oli helppo löytää.
  1. Pirkko Saisio. Lukemistani Saision kirjoista olen pitänyt eniten esikoisteoksesta Elämänmeno ja Finlandia-palkinnon voittaneesta Punaisesta erokirjasta. Elämänmeno on jatkoa suomalaisen realistisen työläiskirjallisuuden perinteeseen. Punainen erokirja on aivan erilainen, mutta omalla tavallaan vaikuttava.
  2. Pirjo Honkasalo. Miesvaltaisella alalla kansainvälistä mainetta saavuttanut elokuvaohjaaja ja dokumentaristi, joka uskaltaa tarttua vaikeisiin aiheisiin.
  3. a) Sylvia Plath. Plath kuuluu pitkälle "pitäisi lukea, mutta ..." -listalleni.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis

Tapaus Kalteis on erinomainen romaani rikoksesta. En halua käyttää nimitystä dekkari, koska se veisi ajatukset tavanomaisempaan suuntaan. Taustalla on tositapahtuma 1930-luvun Münchenistä, jossa sarjamurhaaja raiskasi ja tappoi nuoria naisia. Luettuani kirjan selvitin netistä oikean murhaajan (nimeltään Eichhorn) tekoja, ja huomasin, että kirjassa seurataan ainakin joiltain osin todellisia tapahtumia.

Kirjan kieli on tehokasta, se vie mukanaan. Virkkeet ovat lyhyitä. Asioita ei selitetä puhki, vaan lukijan täytyy olla tarkkaavainen. Aiheesta huolimatta kirjassa ei ole paljonkaan raakuuksia. Tosin loppupuolella on pari aika julmaa kuvausta.

Rakenne tekee Tapaus Kalteisista omanlaisensa. Luvut ovat lyhyitä. Kertoja seuraa nuorta Kathieta, joka on tullut kotikylästään Müncheniin etsimään parempaa (hauskempaa) elämää. Kathien kertomukseen lomittuvat katkelmat Kalteisin kuulusteluista sekä todistajien lausunnoista. Todistajana on joskus uhrin poikaystävä, joskus hyvänpäiväntuttu, joskus ravintolan tarjoilija. Lausunnot eivät ole virallisen tuntuisia, vaan ihmisten vapaamuotoisia kertomuksia. Ne tuovat mieleen Spoon River antologian tai William Marchin Komppania K:n.

Lukiessa alkaa miettiä, mikä tekee ihmisestä pedon, joka tappaa ja raiskaa. Ja miksi se ei näy päällepäin. Kalteis toimi nchenissä, josta alkoi natsien Saksan valloitus, joten ajatus laajenee. Mikä tekee laumasta hirviön? Eikö oireita voi tunnistaa? Ajatus on pelottava.

Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis
Suomentanut Leena Vallisaari
Gummerus 2010, 256 s.
Saksankielinen alkuteos Kalteis 2005

**********
Helmet-haasteessa Tapaus Kalteis sopii kohtaan 6. Kirjassa on monta kertojaa. Tapaus Kalteis käy myös luettavaksi haasteeseen Frau, Signora & Bibi.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kuukauden nobelisti John Galsworthy: Herraskartano

John Galsworthyn pääteos on sukukronikka Forsytein taru. Olen lukenut sen kaksi kertaa ja nyt halusin lukea Galsworthylta jotakin muuta. Löytyi Herraskartano vuodelta 1907.

Herraskartanossa on melkoista kritiikkiä englantilaista maalaisaatelia kohtaan. Sen henkilöt ovat enemmän ryhmänsä edustajia kuin yksilöitä. Kartanonherra Horace Pendyce on perinteisiin juuttunut, kaikkea uutta pelkäävä, suvaitsematon ja ennen kaikkea päättäväinen.
”Nämä päätökset saattoivat olla ”paksuja” ja typeriä, aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, ne saattoivat olla vailla mitään suhdetta siveellisyyteen ja järkeen, mutta hän pystyi niitä tekemään ja pitämään niistä kiinni.”
Hänen vaimonsa Margeryn luonteenomaisin ominaisuus on lempeys. Vaimon suku on englantilaisessa arvoasteikossa ylempänä kuin aviomiehen. Paikkakunnan kiusankappale, harmeja aiheuttava naapuritilan isäntäkin myöntää: ”Te olette ainoa hieno nainen, jonka tunnen.” Perheen vanhin poika ja kartanon perijä George on tyhjäntoimittaja. Hänen Lontoon klubinsa jäsenyyden ehdottomin vaatimus on, että jäsenellä ei saa olla mitään ammattia. George on kiinnostunut lähinnä vain hevoskilpailuista ja vedonlyönnistä. Hän aiheuttaa naapurin vaimon kanssa kriisin, jota kirjassa kuvataan.

Kirkkoa edustaa pastori, joka on tekopyhä leipäpappi. Hän on joutunut kirkolliselle uralle perheensä toisena poikana, kun ensimmäinen perii tilan. Toisen pojan vaihtoehtona on kirkko tai armeija. Henkilögallerian täydentää rouva Pendycen serkku, joka sotkee kaikki asiat, koska hän näkee ne sellaisina kuin haluaisi niiden olevan, eikä sellaisina kuin ne ovat.

Galsworthy arvostelee Herraskartanossa myös naisen asemaa. Naisella piti olla holhooja. Avioeron saaminen oli lähes mahdotonta, ellei suostunut myöntämään ”syyllisyyttä”, jolloin altistui yleiselle halveksunnalle. Kirjassa esiintyy myös ajatus omistamisesta ymmärrettynä niin, että se käsittää rahan ja tavaran lisäksi ihmiset. Tuo ajatus on saanut hienomman toteutuksen Forsytein tarussa, jonka teema on mielestäni omistaminen.

Galsworthyn tuotanto on hyvin laaja, eikä siitä ole suomennettu läheskään kaikkea. Blogeista löysin arvioita seuraavista kirjoista:

Forsytein taru, Luetut, lukemattomat
Omenapuu, Luettua elämää 
Ylimys, Kirja-aitta
Punainen huvila, Kirja-aitta

John Galsworthy: Herraskartano
Suomentanut Eino Kaila
Otava 1949, 3. painos, 283 s.
Englanninkielinen alkuteos The Country House 1907

**********
Hemet-haastessa sijoitan Herraskartanon kohtaan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi lukenut scifiä. Olen tietysti lukenut klassikoita, kuten Asimov ja Bradbury, mutta en uutta genren kirjallisuutta. Hannu Rajaniemen Kvanttivaras kiinnosti minua jo silloin, kun se ilmestyi. Suomalainen matemaatikko ja fyysikko, joka kirjoittaa scifiä englanniksi, on niin harvinainen tapaus, että onhan häneen tutustuttava. Tosin kesti useamman vuoden ennen kuin tulin lukeneeksi Kvanttivarkaan.

Kvanttivaras on Jean le Flambeur, joka kirjan alussa pääsee karkuun vankilasta. Hänen auttajansa on Mieli, nuori nainen (tai mikä hän nyt onkaan), joka toteuttaa saamaansa tehtävää. Jean ja Mieli suuntaavat marsilaiseen kaupunkiin Oublietteen, joka on Jeanille entuudestaan tuttu. Jeanin ja Mielen ohella päähenkilöitä ovat arkkitehtiopiskelija ja etsivä Isidore Beautrelet sekä Jeanin entinen tyttöystävä Raymonde. Muita hahmoja vilisee runsaasti. Minä pidin rehdistä Isidoresta paljon enemmän kuin itse kvanttivarkaasta.

Lukiessa mieleen nousi kuvia elokuvista, Tähtien sodasta, Men in Black ykkösestä, jopa Harry Potterista. Avaruusalusten ja avaruusolioiden taisteluiden sanallinen kuvailu on aika vaikeaa ja varsinkin noissa kohdissa mielikuvitus otti avuksi elokuvat.

Kvanttivarkaassa esiintyvät usein sanat muisto ja muisti. Jo Oublietten kaupungin nimi korostaa muistamista unohtamisen kautta. Jean le Flambeur etsii omia muistojaan. Ihmiset voivat siirtää omia muistojaan toisille. Heillä on yhteismuistoja. Kaupungillakin on ulkomuisti, jota voi selata vähän kuin internettiä nykyisin, mutta ilman mitään laitteita.

Kirjassa on paljon kaikkea: käsitteitä, hahmoja, tapahtumia. Välillä tuli mieleen, että Kvanttivaras on eräänlaisen pelin kuvaus. Samaan viitataankin:
”Jospa muinaiset filosofit olivat sittenkin oikeassa – jospa me elämme tietämättämme todellisuutta jäljittelevässä simulaatiossa, jossa olemme vain jumalan kaltaisiksi muuttuneiden tietoisuuksien pelinappuloita.”
Kvanttivaras on ehdottomasti taitava kirja. Suuri osa sen viittauksista meni varmasti ohi, vaikka eivät onneksi kaikki. Pidin nimillä leikittelystä: gogolit, arkontit, Sobornost… Hitaamman proosan ystävänä Kvanttivaras oli minulle liiankin vauhdikas. Vanhat scifi-romaanit miellyttivät minua enemmän. Voisin suositella Kvanttivarasta tietokonepelien ystäville, mutta en tiedä, mahtavatko he lukea tällaisia kirjoja.

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
Suomentanut Antti Autio
Gummerus 2011, 2. painos, 440 s.
Englanninkielinen alkuteos The Quantum Thief 2010

***********
Helmet-haasteessa on scifi-kirjalle oma kohta (numero 31).