perjantai 29. joulukuuta 2017

Frau, Signora & Bibi ja muut haasteet

Yritän pitää haasteisiin osallistumisen maltillisena. Helmet-haasteen 2017 sain valmiiksi. Siitä kirjoitin eilen oman postauksen. Omaa sarjaani Naisten aakkoset voi myös pitää haasteena. Jatkoin aakkosia koko vuoden ja tarkoitukseni on saada ne päätökseen ensi maaliskuun naistenpäivänä. Kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen osallistuin tammikuussa Aino Kallaksen Sudenmorsiamella ja heinäkuussa Maria Jotunin Arkielämällä. Novellihaastetta 2 isännöi Nipvet-blogi. Haaste jatkuu kesäkuuhun 2018 saakka. Tähän mennessä olen lukenut kolme novellikokoelmaa.


Frau, Signora & Bibi on Hyönteisdokumentti-blogin haaste, joka päättyy ylihuomenna. Haasteessa luettiin sellaisia naisten kirjoittamia kirjoja, joiden alkukieli on joku muu kuin suomi, englanti, ruotsi, ranska tai japani. En etsinyt aktiivisesti haasteeseen sopivia kirjoja, vaan kirjasin siihen muutenkin lukemistani romaaneista sopivat. Tällä tavalla tuloksesta tuli kovin vaatimaton:
  1. Elena Quiroga: Kastanjapuu (espanja)
  2. Almudena Grandes: Estaciones de paso (espanja)
  3. Rosa Montero: La hija del Caníbal (espanja)
  4. Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis (saksa)
  5. Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava (saksa)
  6. Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema (norja)
Almudena Grandesilta on suomennettu yksi kirja, hänen esikoisteoksensa Lulú. Rosa Monterolta ei ole suomennettu mitään, mutta englanniksi hänen kirjojaan löytyy. Minunkin heikko saaliini osoittaa, kuinka tärkeästä haasteesta on kysymys. Käännöskirjoissa englanti jyllää. Hyönteisdokumentissa julkaistavasta haasteen koontipostauksesta löytyy varmasti hyviä vinkkejä Suomessa harvinaisempien kulttuurialueiden naiskirjailijoista.

torstai 28. joulukuuta 2017

Helmet-lukuhaaste valmis


Sain suoritetuksi vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteen, vaikka viimeisen haastekohdan täyttäminen jäi viime tippaan (kohta 5). Haasteen alku oli helppo: alkuvuonna lähes kaikki lukemani kirjat sopivat johonkin haastekohtaan. Pystyin jopa valitsemaan, mihin kirjan sijoittaisin. Vuoden kuluessa osumat harvenivat pikku hiljaa ja joulukuussa piti valita muutama kirja siten, että sain haasteen valmiiksi.

Helmet-haasteisiin on mukava osallistua, kun ei ota haastetta liian vakavasti. Odotan mielenkiinnolla perjantaina julkaistavaa vuoden 2018 haastetta.

Tässä listaus haasteeseen lukemistani kirjoista ja linkit postauksiini:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
(iltasatuja kapinallisille tytöille)

2. Kirjablogissa kehuttu kirja

3. Suomalainen klassikkokirja

4. Kirja lisää hyvinvointiasi

5. Kirjassa liikutaan luonnossa

6. Kirjassa on monta kertojaa

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

8. Suomen historiasta kertova kirja

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

13. Kirja "kertoo sinusta"

14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

19. Yhdenpäivänromaani

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

21. Sankaritarina

22. Kuvitettu kirja

23. Käännöskirja

24. Kirjassa selvitetään rikos

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

26. Sukutarina

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, jota haluat oppia

30. Kirjan nimessä on tunne

31. Fantasiakirja

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta

33. Kirja kertoo Intiasta

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

35. Kirjan nimessä on erisnimi

36. Elämäkerta tai muistelmateos

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

38. Kirjassa mennään naimisiin

39. Ikääntymisestä kertova kirja

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

41. Kirjan kannessa on eläin

42. Esikoisteos

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (7. ja 40.)

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän

49. Vuoden 2017 uutuuskirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Henry Thoreau: Kolme matkaa erämaahan

Kun luin vuoden 2017 Helmet-haasteen aiheet ja huomasin sieltä kohdan 5. Kirjassa liikutaan luonnossa, tiesin heti, että kyseinen kohta tulee olemaan minulle vaikea. Ja haasteen viimeiseksi kohdaksihan se jäi. Toisaalta kirja, jonka sitten luin, on pelkkää luonnossa kulkemista.

Henry Thoreau tunnetaan parhaiten kirjastaan Walden – elämää metsässä. Sitä en ole lukenut. Kolme matkaa erämaahan sisältää Thoreaun kuvaukset vaelluksista Mainen metsiin. Kirjoitukset on alun perin julkaistu lehdissä. Kirjana ne ilmestyivät vuonna 1864 eli vasta Thoreaun kuoleman jälkeen.

Matkoja on kirjan nimen mukaisesti kolme: Ktaadn  1846, Chesuncook 1853 ja Allegash ja Penobscotin itähaara 1857. Ensimmäisen matkan kohteena oli Ktaadn-vuori. Ktaadn on intiaaninimi, nykyisissä kartoissa nimi on Katahdin. Kaksi muuta retkeä keskittyvät enemmän vesistöihin. Olisin kaivannut kirjaan karttaa. Pystyin tietysti seuraamaan reittejä tietokoneelta, mutta kartta olisi helpottanut lukemista.

Thoreaulla on matkoillaan aina kumppani ja oppaana intiaani. Hän tarkkailee intiaanien tapoja kuten jokiveneen rakennetta, hirvennahan käsittelyä tai nuotion tekoa. Lisäksi hän yrittää selvittää intiaanikielisten paikannimien merkitystä.

Ilmestymistavasta johtuen kirjassa on paljon toistoa. Lisäksi Thoreaun kuvailu on usein yksityiskohtaista. Aamulla herätään, lähdetään liikkeelle meloen tai patikoiden, kannetaan matkavarustuksia koskien ohi, rämmitään soisessa maastossa, tehdään havaintoja kasvillisuudesta ja eläimistä, ihastellaan näkymiä. Illalla pystytetään teltta ja rakennetaan nuotio. Välillä Thoreau puhkeaa ylistämään erämaata, ja arvostelemaan ihmisen luonnotonta elämäntapaa. Hirvien ampumista hän kutsuu murhaamiseksi ja harmittelee metsänhakkuiden luonnolle tekemiä tuhoja.
”Jokainen luontokappale on parempi elävänä kuin kuolleena, niin ihminen, hirvi kuin mäntykin, ja joka tämän ymmärtää, mieluummin säästää tuon luontokappaleen kuin tuhoaa sen.”

Suomentaja Antti Immonen on tehnyt valtavasti taustatyötä. Viitteitä on yli 400. Niiden aiheet vaihtelevat klassisesta kirjallisuudesta ja kasvien nimistöstä ajankohdan politiikkaan sekä moneen muuhun tekstiä valaisevaan asiaan. Immonen on myös kirjoittanut jälkisanat.

Henry Thoreau: Kolme matkaa erämaahan
Suomentanut Antti Immonen
Alligaattori 2014, 298 s.
Englanninkielinen alkuteos The Maine Woods 1864

***********
Helmet-haaste: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Xmas − Naisten aakkoset

Postauksen otsikko on hämäävä, koska kirjaimeen X löytämäni naiset eivät liity jouluun. Osui vain niin sopivasti joulukuuhun tämä kirjain. Jo Naisten aakkosia aloitellessani tiesin, että aakkosten loppupäässä on vaikeita kirjaimia. Itse kukin voi miettiä, ketä naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa X:llä, keksisi vastaukseksi seuraaviin kysymyksiin:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Tässä ovat jonkinmoista googletusta vaatineet vastaukseni:
  1. Olga Xirinacs. Espanjalainen Olga Xirinacs on ainoa tähän kohtaan sopiva kirjailija, jolta olen lukenut jotakin. Luin syksyllä yhden hänen lastenkirjansa. Xirinacs kirjoittaa katalaaniksi ja espanjaksi.
  2. He Xiangning. He Xiangningista en voi sanoa, että tuntisin hänen taidettaan niin hyvin, että hän olisi varsinaisesti suosikkini. Hän oli kuitenkin kuvataiteilija, jonka työt liittyvät kiinalaiseen perinteeseen. Aiheena on esimerkiksi luumupuita ja tiikereitä. He Xiangningin nimeä kantava taidemuseo avattiin vuonna 1997 Shenzhenissä. Museon nettisivut ovat valitettavasti vain kiinaksi.
  3. a) Xiaolu Guo. Xiaolu Guo on kiinalaissyntyinen brittiläinen kirjailija. Hänen teoksiaan ei ole suomennettu. Kartanon kruunamaton lukija julkaisi äskettäin hienon postauksen Guon omaelämäkerrallisesta kirjasta Once Upon a Time in the East.
Aikaisemmat 23 aakkoskirjoitustani:
ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUV, W.

HYVÄÄ JOULUA!


tiistai 19. joulukuuta 2017

Lars Mytting: Täyttä puuta

Vuosi lähestyy loppuaan ja samalla Helmet-haasteen suoritusaika lyhenee. Minulta puuttui vielä kahden haastekohdan kirjat – tämän kirjan luettuani enää yksi. Täyttä puuta. Pilko, pinoa ja kuivaa – puulämmittämisen taito on juuri sitä, mitä nimi sanoo. Olen asunut lapsuuteni puulämmitteisessä talossa (joka oli hatara ja siksi tavattoman kylmä), mutta ei minulla ole mitään varsinaista tietoa polttopuun käsittelystä. Kirja sopii siis Helmet-haasteen kohtaan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.

Täyttä puuta on tietokirja, mutta se on samalla puilla lämmittämisen ylistys. Poltettaessa syntyvät haitalliset pienhiukkaset ohitetaan hyvin lyhyesti. Kirjoittaja Mytting ihailee ihmisiä, jotka tekevät polttopuunsa itse puiden kaatamisesta alkaen. Jos siihen ei ole mahdollisuutta, puut pitää ainakin halkoa itse. Mytting tekee joitakin myönnytyksiä nykyajalle. Hydraulihalkoja saa täyden hyväksynnän.

Halkojen oikea kuivattaminen ja pinoaminen on kirjoittajan lempiaihe. Kirjassa on ohjeita oikeanlaiseen pinoamiseen: pyöröpino, sylihalkopino, avoin nelikulmapino, suljettu nelikulmapino, rankapino… Ja hienoja kuvia oikein tehdyistä pinoista. Ne ovat oikeasti kauniita. Minua harmitti, että minulla ei nyt ole laittaa tähän kuvaa isäni kesämökillä tekemistä halkopinoista, jotka ovat niin hienoja, että kaikki kylään tulijat (miehet) ensimmäisenä tekonaan alkavat ihastella niitä.

Tietokirjassa on tietysti myös numerotietoa, kuten eri puulajien lämpöarvo ja energiasisältö, ja tutkimustietoa esimerkiksi polttopuiden tekijöistä. Mikään yllätys ei ole, että polttopuihin käyttävät eniten aikaa yli 60-vuotiaat miehet (ruotsalainen tutkimus, mutta suomalainen tulos ei taitaisi poiketa tuosta). Halkojen hakkaaminen lienee mökkeilijöiden yleisimpiä harrastuksia.

Tässä kirjassa on kummallista vain se, että sen on kirjoittanut norjalainen. Miksi kukaan suomalainen ei ole keksinyt tehdä tätä? Kirja on toimitettu suomalaisiin oloihin ja Suomea varten siihen on lisätty jopa uusi luku. Se käsittelee tietysti saunan lämmittämistä.

Takakansitekstissä sanotaan: ”Kirjan luettuasi haluat mennä hakkaamaan halkoja puuvajaan tai tekemään tulen saunan uuniin.” No en minä ainakaan, mutta ehkä jollekulle muulle voi käydä niin.

Lars Mytting: Täyttä puuta. Pilko, pinoa ja kuivaa – puulämmittämisen taito
Suomentanut Seppo Hovila
Suomen oloihin toimittanut Anssi Orrenmaa
Bazar 2013, 2. painos, 200 s. (1. painos 2012)
Norjankielinen alkuteos Hel ved. Alt om hogging, stabling og tørking – og vedfyringens sjel

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Helsingin kirjamessuilla kuulin, että kirja Ruutia valkokankaalla – Elokuvien Villi länsi on elokuvakriitikko Pertti Avolan pitkäaikainen haave, jonka hän on nyt saanut toteutetuksi.
”Tämän kirjan tarkoitus on antaa lukijalle käsitys siitä, millaista elämä Villissä lännessä todella oli ja miten se toisaalta on nähty elokuvissa. Miten historialliset ja kulttuurihistorialliset faktat eroavat siitä, millaiselta länsi elokuvissa näyttää? Millä tavoin historiallisesta todellisuudesta on muokattu visuaalinen myytti?”
Tuon tarkoituksensa kirja täyttää hyvin. Pidin siitä, että luvut on jaoteltu aiheittain, eikä elokuva kerrallaan niin kuin elokuvia käsittelevissä kirjoissa usein. Kirja alkaa cowboy-myytistä (opin, että pitkiä karjanajoja oikeasti oli olemassa) ja päättyy nykyajan westerneihin. Niitä todella tehdään vieläkin, jopa Tarantino tekee. Välissä käsitellään kuuluisat lainsuojattomat, intiaanit ja naiset. Billy the Kidistä ja Jesse Jamesista on tehty valtava määrä elokuvia, joiden todenmukaisuus on niin tai näin. Kuva intiaaneista muuttuu realistisemmaksi nykyaikaa kohti tultaessa. Jotkut vanhat Villin lännen elokuvat ovat niin rasistisia, ettei nykykatsoja pysty niitä kunnolla katsomaan. Luvun otsikkona onkin ”Valkoisen miehen historiaa”. Niinhän Villi länsi elokuvissa on.

Italowesternit ja niiden vaikutus amerikkalaisiin Villin lännen elokuviin saa oman lukunsa. Yksi minun western-suosikkejani on Hyvät, pahat ja rumat, jonka olen käynyt katsomassa teatterissa kaksi kertaa ja dvd minulla on myös. Elokuvakriitikoiden tapaan Avola arvostaa Leonen elokuvista enemmän Huuliharppukostajaa.

Olen nähnyt suuren osan kirjassa mainituista melkein kahdestasadasta elokuvasta ja pystyin vertaamaan tekstiä omiin mielikuviini. Olen sitä ikäluokkaa, joka lapsena aloitti tutustumisensa Villiin länteen Bonanzasta ja Virginialaisesta. Nekin Avola mainitsee. Valitettavasti en tullut katsoneeksi Deadwood-sarjaa, jolloin olisin voinut verrata vanhaa lännen kuvaa uudempaan kehuttuun.

Tämän kirjan taustoitukset ovat varmasti mielessä, kun seuraavan kerran katson jonkun westernin.

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla – Elokuvien Villi länsi
Jalava 2017, 205 s.

***********
Sen verran olen katsonut Villin lännen elokuvia, että sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Kuukauden nobelisti Naguib Mahfouz: Miramar

Miramar on kreikkalaisen madamen pitämä täysihoitola Aleksandriassa. Asukkaina on viisi miestä, kaksi vanhaa ja kolme nuorta. Juuri maalta saapunut nuori kaunis palvelijatyttö Zuhra toimii tapahtumien katalysaattorina.

Aika on 1960-luvun alku, jolloin Nasser oli Egyptin presidenttinä ja poliittisena valtavirtauksena oli arabisosialismi. Miramarin asukkaisiin uusi aika kuningasvallan jälkeen on vaikuttanut eri tavoin. Muita tarkkaileva Amir Wagdi on jonkinmoista kuuluisuutta saavuttanut toimittaja, mutta nyt eläkkeellä. Vanhoista miehistä toinen on kuningasmielinen entinen korkea virkamies, joka on joutunut valvonnan alaiseksi. Nuorista miehistä yksi kuuluu ryhmään, jota nykyajan pitäisi hyödyttää. Hän on tuntemattomasta suvusta ja kotoisin maalta, mutta on päässyt nousemaan lähtökohtiensa yläpuolelle. Toinen nuorukainen on tyhjäntoimittaja, rikkaasta suvusta, jonka maaomaisuutta ei ole jostain syystä kansallistettu. Kolmas on radiotoimittaja, joka on joutunut Kairossa paitsioon mielipiteidensä vuoksi ja on tavallaan paennut Aleksandriaan.

Miramar on siis varsin poliittinen, tai ainakin yhteiskunnallinen kirja. Siinä on myös paljon viittauksia uskontoon ja Egyptin historiaan. Lukijaa autetaan runsailla viitteillä, jotka on onneksi sijoitettu kirjan loppuun, eikä sivujen alalaitaan. Viittaukset häiritsevät minua kaunokirjallisessa tekstissä, mutta tässä kirjassa ne olivat tarpeellisia ja sijoitettuna niin, että ne voi lukea silloin kun halusi.

Amir Wagdi toimii taustoittajana ja kertojana ensimmäisessä ja viimeisessä luvussa. Samat, palvelija Zuhran ympärillä pyörivät tapahtumat kerrotaan myös kaikkien kolmen nuorukaisen sanoin. Naiset, Zuhra ja madame, eivät saa omaa ääntään kuuluviin.

Miramar on näennäisen kepeä. Sen lukee todella nopeasti. Sitä voisi pitää ihmissuhderomaanina, jossa kolme nuorta miestä kilpailee kauniin naisen huomiosta, tai sitä voisi pitää rikosromaanina, sillä epäilty henkirikoskin siinä on. Samanlaiseen tyyliin oli kirjoitettu Mahfouzilta aiemmin lukemani Midaqq-kuja. Siinäkin vakavuus oli pinnan alla.

Naguib Mahfouzilta on suomennettu Miramarin ja Midaqq-kujan lisäksi Kairo-trilogia: Palatsikatu, Intohimon palatsi ja Sokerikuja. Blogikirjoituksia löysin vain kahdesta kirjasta:
Midaqq-kuja, Kirjakaapin kummitus
Palatsikatu, Oksan hyllyltä

Naguib Mahfouz: Miramar
Suomentaneet Pekka Suni ja Mustafa Shikeben
Tammen Keltainen kirjasto 1989, 261 s.
Arabiankielinen alkuteos 1967

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Pekka Haavisto: Hatunnosto

Pekka Haaviston kirjassa Hatunnosto maailman pakolaiskriisit nousevat tärkeimmäksi aiheeksi: Darfur, Somalia, Kosovo. Haavisto on ollut kehitysyhteistyöministeri ja sen jälkeen hän on toiminut kansainvälisissä tehtävissä, esimerkiksi juuri Darfurissa. Me kuulemme kriiseistä uutisissa, mutta Haavisto vie uutisten taakse, kun hän kertoo omakohtaisista kokemuksistaan, kuten neuvottelusta suuren puun alla keskellä autiomaata tai kiitollisen pakolaisnaisen tapaamisesta lerillä. Kiitollisuuden aiheuttivat Euroopasta saadut sininen pressu ja muovikanisteri.  Kirja on ilmestynyt vuonna 2010, mutta sen jälkeen pakolaiskriisit eivät ole ainakaan vähentyneet.

Hatunnosto on omaelämäkerrallinen, mutta kansainväliset asiat ovat siinä etusijalla. Niiden jälkeen Haavisto kertoo valittuja tapahtumia elämästään sekä mielipiteitään ja näkemyksiään joistakin asioista. Aiheet vaihtelevat puolison kohtaamisesta kuplavolkkariharrastukseen ja luonnon henkisestä merkityksestä sammon arvoitukseen. Vihreän liikkeen syntysijoilla Koijärvellä käydään myös.

Julkaisuajankohdasta päättelin, että Hatunnosto on kirjoitettu vuoden 2012 presidentinvaaleja ajatellen, vaikka varsinainen vaalikirjakin ilmestyi myöhemmin. Nythän Hatunnosto on taas ajankohtainen.

Pekka Haavisto: Hatunnosto
Kirjapaja 2010, 229 s.

***********
Helmet-haaste: 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Zinaida Lindén: Nuorallatanssija

Nuorallatanssija on novellikokoelma, jonka kaikissa novelleissa on sama aihe. Venäläistaustainen nainen ja suomalainen mies kohtaavat. Naisten ammatit vaihtelevat siivoojasta IT-ammattilaiseen ja miesten retkeilymajan omistajasta kuvataiteilijaan. Useimmissa novelleissa kohtaaminen ei johda mihinkään pitkäaikaiseen. Usein se on vain hento mahdollisuus.

Kulttuurierot maustavat tarinoita. Suomalainen mies osoittaa rakkauttaan vaihtamalla tapetit ja kiinnostuksensa tarjoamalla termospullosta kahvia.  ”Voi tuota suomalaista vaiteliaisuutta. Milloin minä oikein totun siihen?” Venäläinen nainen pukeutuu aluksi liian hienosti. ”Aloin pukeutua mitäänsanomattomasti kunnioittaakseni paikallisia tapoja ja välttyäkseni joutumasta silmätikuksi.”

Lindén kirjoittaa kevyesti, silloinkin kun sisällössä on traagisuutta. Novellit lukee nopeasti ja luultavasti unohtaa myös, paitsi novellin Esperal. Sitä peukutan näkökulmasta (Novellihaaste 2).

Esperalissa vuorottelevat naisen ja miehen ajatukset. Kolmas näkökulma on lukijan, joka saa yhdistää heidän lyhyen tarinansa pienistä palasista, jotka tuntuvat vain sivuavan toisiaan. Esperalissa on vahvana alussa mainistsemani mahdollisuus: ”Jokainen tuttavuus on kokemus, kohottava löytö. Jokainen uusi ihminen merkitsee toivoa.”




Zinaida Lindén: Nuorallatanssija
Gummerus 2009, 179 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Lindanserskan 2009

tiistai 21. marraskuuta 2017

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit

Kuuntelin Helsingin kirjamessuilla Sirpa Kähkösen ja Martti Anhavan keskustelua Dostojevskista. Kun he käsittelivät Dostojevskin vankeusaikaa ja sen vaikutusta hänen kirjoihinsa, Kähkönen mainitsi, että hänen omaan kirjoittamiseensa ovat vaikuttaneet hänen isoisänsä vankeuskokemukset. Kiinnostuin, ja lainasin Kähkösen tietokirjan Vihan ja rakkauden liekit, jossa hän paneutuu isoisänsä elämään ja Tammisaaren pakkotyölaitokseen 1930-luvulla.
”Tämä kirja sai alkunsa erään lukijani viestistä. Hän oli lukenut Mustat morsiamet -romaanini ja arveli, että kuvaukseni 30-luvun poliittisesta vankeudesta oli fiktiota. Silloin oivalsin, että Tammisaaren 30-luku oli sivistyneellekin lukijalle tuntematonta historiaa. Kun itse olen elänyt poliittisen vangin lähipiirissä, asia on ollut niin iso, läheinen ja kipeä, että en ole osannut hahmottaa, miten vähän muilla on siitä tietoa.”
Kirjan alussa Kähkönen kertoo kyhyesti isoisänsä Lauri Tuomaisen elämästä ennen vankilajaksoja. Tuomainen oli 1920-luvulla Pietarissa Kansainvälisessä sotakoulussa, mutta palasi sieltä Suomeen, näin jälkikäteen katsottuna omaksi onnekseen. Hän ei kärsinyt samaa kohtaloa kuin moni Neuvostoliittoon loikannut suomalainen kommunisti. Tuomainen oli kihloissa aatetoveri Anni Kukkosen kanssa, mutta heidän kihlauksensa purkaantui ajan mullistuksissa.

Tuomainen kärsi ensimmäisen vankilatuomionsa 1920-luvun lopulla. Toisen, pitkän seitsemän vuoden tuomion hän sai 1932. Molemmilla kerroilla vankilana oli Tammisaaren pakkotyölaitos. Tuomiot tuntuvat pitkiltä verrattuna tehtyihin rikoksiin. Tohtori Ilari Hannulan mukaan samoihin aikoihin ”valtiovalta suhtautui erittäin lievästi äärioikeistolaisiin rikoksentekijöihin”.

Kähkönen ei niinkään kerro isoisänsä kokemuksista, vaan yleensä oloista Tammisaaressa, ja enimmäkseen muiden vankien kautta. Poliittisilla vangeilla oli joitakin erioikeuksia kriminaalivankeihin verrattuna, mutta heidän oikeuksiaan yritettiin kaventaa ja jopa poistaa. Vankilassa käytetyt rangaistukset olivat kovia ja vankien kuntoa huonontavia. Olot kärjistyivät nälkälakoksi, jonka lopussa neljä vankia kuoli pakkoruokinnan seurauksena. Kuvaus lakosta ja sen murtamisesta on raskasta luettavaa. 1930-luvun Suomessa mielipidevankien kohtelu oli julmaa.

Kirjan lähdeluettelo on vaikuttava. Vankilan tapahtumat peilataan historiaan ja ulkopuoliseen yhteiskuntaan. Sirpa Kähkönen on tehnyt ison työn, ehkä henkilökohtaisista lähtökohdista, mutta päätyen yleisesti kiinnostavaan historiateokseen.

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi
Otava 2010, 287 s.

***********
Helmet-haaste: 8. Suomen historiasta kertova kirja.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Heikki Reivilä: Onnettomat Roomassa

Onnettomat Roomassa on kirjoitettu tyyliin, joka toi mieleeni pakinat. Kolmesataa sivua pakinatekstiä, huh, ajattelin ensin, mutta tyyliin tottui.

Hotel Majestic Roma tunnetaan esimerkiksi Fellinin elokuvasta La dolce vita. Nyt sinne on saapunut viehättävä Helena-rouva tarkoituksenaan myydä arvokas kaulakoru, jonka hän on saanut perinnöksi tädiltään. Ehkä Helenalla on mielessä jotain epärehellistäkin. Helenaa – ja hänen koruaan – seuraavat vapaaherra herra Henriksson ja muutama muu, huijareita selvästi. Hekin haluavat hyötyä Helenan korusta.

Seuraa sekavaa toimintaa ja sähellystä. Identiteettihuijaus, katoava ruumis, ilmastointikanavia, joissa mahtuu ryömimään. Ja torakoita viiden tähden hotellissa! Kaikki pyörii Helenan huoneen ympärillä. Jos tämä pantaisiin näyttämölle, kyseessä olisi farssi.

Pakina- ja farssimielteistä huolimatta Onnettomat Roomassa ei naurattanut minua kertaakaan. Adjektiivi onnettomat kuvaa kirjan henkilöitä sanan kaikissa merkityksissä. Aihekin on lopulta painava, kuten Helenan pohdiskelu todistaa:
”Olen hupakko niin kuin täti sanoo. Totta, olen hupakko mikäli se tarkoittaa, että olen ollut ikäni sokea. Koru on nuoruuteni. Ja tädin nuoruus. Koru on sukumme naisten elämä. Ja minä yksin en ole ymmärtänyt tätä. Sitäkö täti tarkoittaa. Koru ei ole tärkeä, vaan perinteet. Perinteet merkitsevät jatkuvuutta. Jatkuvuus taas on kulttuuri. Ja ilman kulttuuria me olemme pelkkiä eläimiä.”

Heikki Reivilä: Onnettomat Roomassa
Teos 2017, 298 s.
Sain kirjan kustantajalta

***********
Onnettomat Roomassa on ensimmäinen lukemani tänä vuonna ilmestynyt kirja, joten se kuuluu itsestään selvästi Helmet-haasteen kohtaan 49. Vuoden 2017 uutuuskirja.