keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Naisten aakkoset: N

Tämän kuun toisessa aakkospostauksessani etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa kirjaimella N. Kysymykset ovat:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
N-kirjaimella alkavista naisista ei ollut sellaista tungosta kuin esimerkiksi kirjaimessa M. Seuraavat kolme kuitenkin löytyivät:
  1. Nadine Gordimer. Nobelisti ja rotusorron vastustaja. Olen kirjoittanut hänen romaanistaan Poikani tarina.
  2. Nora Ephron. Nora Ephron oli käsikirjoittaja, jonka elokuvagenre ei aivan osu omaan makuuni (esim. Kun Harry tapasi Sallyn ja Uneton Seattlessa). Elokuva-alalla on kuitenkin niin vähän kansainvälisesti kuuluisia naisia (näyttelijöitä lukuun ottamatta), että Ephronin saavutukset ovat ihailtavia.
  3. a) Naomi Klein. Jo Naomi Kleinin No Logo herätti kiinnostukseni. En ole tullut sitä lukeneeksi, enkä muitakaan hänen kirjojaan, vaikka haluaisin muodostaa niistä oman mielipiteen.
Aikaisemmat kirjaimet: ABCDEFGHIJKL, M.

6 kommenttia:

  1. (Nelly Sachs sai Nobelpalkinnon 1966 ja Nina Hagen on kirjoittanut kirjankin, onko Edith Nesbitin lastenkirjoja käännetty suomeksi?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelly Sachsia aion lukea, kun saan käsiini hänen runojaan suomeksi. Nyt minulla on niitä vain saksaksi. Tarkistin, että Edith Nesbitiltä on käännetty kaksi kirjaa suomeksi, mutta ne olivat minulle tuntemattomia.

      Poista
  2. Naomi Klein on keikkunut minunkin lukulistallani pitkään. Yksi hänen kirjoistaan löytyy omastakin hyllystä. Ajattelin, että innostun helpommin lukemaan kun kirja on käden ulottuvilla mutta vielä näin ei ole käynyt... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy niin, että kirjaa ei tule aloitetuksi, vaikka se kuinka kiinnostaisi.

      Poista
  3. Gordimerin nimen olen saattanut joskus olla kuullut, mutta kaikki mainitsemasi naiset ovat minulle täysin tuntemattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nadine Gordimer on tosiaan nobelisti, vuodelta 1991. Valitettavasti hänen kirjojaan ei taideta enää paljon lukea.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.