lauantai 10. kesäkuuta 2017

Màxim Huerta: Que sea la última vez...

Lainasin kirjan Que sea la última vez… (olkoon viimeinen kerta…) lähikirjaston vaatimattomasta espanjankielisten kirjojen valikoimasta. En lukenut edes takakansitekstiä. Vilkaisin vain paria sivua nähdäkseni, onko kieli sellaista, että pystyn lukemaan sitä. Kun olin lukenut kirjaa jonkin matkaa, olin ihmetystä täynnä. Miehen kirjoittamaa chick litiä? Vai onko tämä parodiaa? Mitä tämä oikein on? No, selvisi kyllä, kun jatkoin lukemista. Ihan puhdasta chick litiä, vaikka päähenkilö onkin vanhempi kuin yleensä. Luettuani kirjan katsoin kustantajan sivuja ja siellä Que sea la última vez… on luokiteltu huumoriksi.

Margarita Gayo on 61-vuotias kuuluisa toimittaja ja juontaja. Hänen vetämänsä makasiiniohjelma lähetetään arkisin klo 12-14 ja on oman lähetysaikansa markkinajohtaja. Kirjan alussa Margarita saa tiedon, että jokavuotisessa televisio-ohjelmien palkitsemisgaalassa hänelle luovutetaan palkinto elämäntyöstä. Ilmoitus saa aikaan ikäkriisin.

Margarita on ollut ja on edelleen kaunis, mutta kuinka paljon työtä se vaatiikaan. Botoxia, geeliä, tuhatta ja yhtä ihovoidetta ja meikkitarviketta. Kaikki kalleimpia merkkejä. Vaatteet ovat sellaisilta suunnittelijoilta kuin Dior ja Christian Lacroix. Kengät Jimmy Choon. Vuittonin laukkuja on joskus käsivarrella pareittain. Margaritalle on kaikkein tärkeintä, ettei häntä luulla vanhaksi. Toiseksi tärkeintä on pysyä suosituimpana juontajana, mutta jatkuva katsojaprosenttien seuraaminen on stressaavaa.

Avioliittokin on muuttunut rutiiniksi, joten ikäkriisin iskiessä Margarita ottaa 23-vuotiaan mallipojan rakastajakseen ja käyttäytyy muutenkin niin, että joutuu kaikenlaisiin kommelluksiin, jotka on tarkoitettu huvittaviksi.

Kirjassa mainitaan nimeltä suuri määrä henkilöitä ja kun eteen tuli Letizia Ortiz (nykyinen kuningatar), niin arvelin, että muutkin mainitut saattavat olla oikeita henkilöitä, eivätkä keksittyjä. Googlaamalla selvisi helposti, että niin olikin. Espanjalaiset pintajulkkikset ovat samanlaisia kuin Suomessa eli näyttelijöitä, tv-persoonia, urheilijoita jne. Espanjassa on lisäksi oma julkkisryhmänsä eli härkätaistelijat ja heidän toinen toistaan kauniimmat vaimonsa.

Chick lit ei kuulu genreen, jota yleensä lukisin. Olen lukenut vain genren perusteoksen eli ensimmäisen Bridget Jonesin, koska halusin tietää, millainen se on. Tämä kirja nyt tuli luetuksi kielen vuoksi. Opinpahan ainakin muutamia uusia sanoja, joita ei ole sanakirjoissa.

Màxim Huerta: Que sea la última vez…
Booket 2013, 316 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2009

2 kommenttia:

  1. :DD Kuulostaa hiukan samantyyppiseltä kuin lukemani Rosa Monteron La Carne. Siinähän päähenkilö oli sinkku, mutta ikä täsmäsi ja kaikki nuo itsensä puleeraukset :) Juu, ja nuori rakastajakin oli.
    En ehkä kuitenkaan tartu tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sinun tätä kannata lukea, mutta huomasin että Huertan viimeisimmän romaanin La noche soñada täytyy olla toisenlainen, koska se on saanut palkinnon Premio Primavera de Novela 2014. Sitä ei ole luokiteltu huumoriksi, vaan sen genre on novela contemporánea.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.