torstai 31. elokuuta 2017

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Surunpotku on Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareita. Olen lukenut ne melkein kaikki. Niissä viehättää realistisuus, arkisen elämän kuvaus, ympäristön tunnistettavuus eli siis kaikenlainen tuttuus. Särmää tuo perhe-elämän ja miehisessä ammatissa uran luomisen yhdistäminen. Surunpotkussa Kallion elämä on harvinaisen seesteistä. Ongelmia ei ole työtovereiden kanssa eikä kotona. Sen sijaan hänen pitkäaikaisen työtoverinsa Koivun vanhin lapsi on sairastunut syöpään ja on hoidossa Lastenklinikalla. Lapsen sairastuminen on surunpotku, mutta Surunpotku isolla S:llä on yllättäen syntynyt menestyskappale.

Maria Kallio on töissä Espoon poliisissa ja tällä kertaa tapahtumat pyörivät Tapiolan kirkon ympärillä. Sieltä löytyy raa’asti surmattuna jalokivialalla toiminut mies. Arvokkaat kivet tuntuvat sopivan murhan motiiviksi, mutta muitakin tutkintalinjoja on. Miehen vaimo on kansanedustaja, joten hänen toiminnastaan voi löytyä syitä vihaan, vaikka vaimo vaikuttaa poliitikoksi melko puhtoiselta.

Lehtolaisen kirjoissa arvaan usein syyllisen jo varhaisessa vaiheessa, mutta tässä loppuratkaisu yllätti. Jälkeenpäin mietittynä vihjeitä oikeaan suuntaan oli kovin vähän, mutta ei se haitannut, koska kirjassa oli muutakin selvitettävää kuin alkuperäinen henkirikos. Surunpotku on taattua Lehtolaisen laatua, sujuvasti luettava dekkari, jossa ei ole mitään yliampuvia raakuuksia.

Leena Lehtolainen: Surunpotku
Tammi 2015, 432 s.

**********
Surunpotku sopii Helmet-haasteen kohtaan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.