sunnuntai 13. elokuuta 2017

Naisten aakkoset: T


T on taas helpoimpia kirjaimia Naisten aakkosissa. Kertaukseksi kysymykset:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Vastaukseni:
  1. Toni Morrison. Ensimmäinen Morrisonilta lukemani kirja oli Jazz. Siihen en ihastunut, mutta onneksi luin muutakin. Varsinkin Minun kansani, minun rakkaani on hieno ja vavahduttava.
  2. Ellen Thesleff. Omana aikanaan modernin ja uutta etsineen taidemaalari Ellen Thesleffin arvo ymmärretään aina vain paremmin. Kolme hyvin kuvaavaa maalausta pienen selostuksen kera löytyy täältä. Minä maalaan kuin jumala, Hanna-Reetta Schreckin kirja Ellen Thesleffistä ilmestyy syyskuussa.
  3. b) Tarja Halonen. Presidentti ja ulkoministeri Tarja Halonen on tässä siksi, että suomalaisessa politiikassa naisen on edelleen vaikea nousta merkittävään asemaan. Katsotaanpa vaikka nykyistä hallitustamme!

Edelliset aakkoset: ABCDEFGHIJKLMNOPQR, S.

8 kommenttia:

  1. Toni Morrison kirjoittaa vahvaa tekstiä, Märta Tikkasesta tykkään.

    VastaaPoista
  2. Toni Morrison löytyneen omaltakin T-listaltani, kun sen aikanaan saan blogiini asti. Jazz jäi minulta kesken, mutta vain siksi etten ehtinyt keskittyä kunnolla kirjaan. Morrisonilta olen lukenut vain muutaman kirjan, joten luettavaa riittää. Tarja Halonen on hieno valinta tälle listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jazz oli minusta kovin erilainen kuin esimerkiksi Minun kansani, minun rakkaani. Tarja Halonen oli tähän selkeä valinta.

      Poista
  3. Ellen Thesleff on minullakin tähän tulossa, kunhan sinne asti pääsen, ja tuo kirjakin on lukulistallani :) Aakkoset ovat nyt olleet vähän katkolla, kun oli tuossa tuota muutakin taukoilua, mutta hiljakseen jatkan taas. Myös Tarja Halonen on tähän mahtava valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aakkoshaastellahan ei ole mitään aikarajaa. Kukin oman tahtinsa mukaan.

      Poista
  4. Theslefin luontokuvaukset ovat kyllä minuunkin kolahtavia, upea taiteilija!

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.