sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kuukauden nobelisti G. B. Shaw: Pygmalion

Näytelmän esipuheessa George Bernard Shaw sanoo kirjoittaneensa Pygmalionin, koska on huolissaan englannin kielestä.
”Most european languages are now accessible in black and white to foreigners: English and French are not thus accessible even to Englishmen and Frenchmen. The reformer we need most today is an energetic phonetic enthusiast: that is why I have made such a one the hero of a popular play.”
Pygmalionin juoni lienee kaikille tuttu. Professori Henry Higgins tapaa sattumalta kukkia myyvän Elizan, joka puhuu Lontoon katujen kieltä eli ääntää niin, että häntä on vaikea ymmärtää. Higgins lyö vetoa ystävänsä eversti Pickeringin kanssa, että opettaa tytön puolessa vuodessa puhumaan englantia niin virheettömästi, että hän käy herttuattaresta. Pickering on myös foneetikko.

Eliza muuttaa asumaan Higginsin ja Pickeringin luo. Miehet eivät lainkaan ymmärrä, millaisen vastuun ottavat. Sen sijaan Higginsin taloudenhoitaja ja äiti ripittävät heitä heti: mitä tytölle tapahtuu puolen vuoden jälkeen? Higgins ei näe siinä ongelmaa: ”She can go her own way, with all the advantages I have given her.”

Higgins pitää Elizaa omien tekojensa kohteena. Kun Eliza on voittanut hänelle vedon, Higgins ja Pickering käyvät uskomattoman tökerön keskustelun Elizan ollessa läsnä. Pieni näyte:

HIGGINS [fervently] Thank God it’s over!
Eliza flinches violently; but they take no notice of her; and she recovers herself and sits stonily as before.
PICKERING. Were you nervous at the garden party? I was. Eliza didnt seem a bit nervous.
HIGGINS. Oh, she wasnt nervous. I knew she’d be all right. No: it is the strain of putting the job through all these months that has told on me. It was interesting enough at first, while we were at the phonetics; but after that I got deadly sick of it. If I hadnt backed myself to do it I should have chucked the whole thing up two months ago. It was a silly notion: the whole thing has been a bore.

Pygmalionin satiiri kohdistuu englantilaiseen luokkayhteiskuntaan. Tietyssä luokassa puhutaan ja käyttäydytään tiettyjen vaatimusten mukaan. Elizan isää kohtaa onnenpotku, ainakin muut pitävät sitä sellaisena, mutta sen vuoksi häntä painostetaan opettelemaan keskiluokan tavoille ja omasta mielestään hän menettää samalla vapautensa. Nuori Freddy ei osaa mitään hyödyllistä, mutta hän on syntynyt hienoon, vaikkakin köyhtyneeseen perheeseen, joten hän kuuluu edelleen yläluokkaan.

Pygmalion luokitellaan komediaksi, mutta se ei ole romanttinen komedia. Shaw itse ei pitänyt tulkinnoista, joissa Elizan ja Higginsin suhteesta tehtiin romanttinen. Eliza menee naimisiin Freddyn kanssa. Se käy ilmi näytelmän lopusta. Lukemaani kirjaan Shaw on liittänyt jälkikirjoituksen, jossa hän kertoo, mitä näytelmän henkilöille tapahtuu myöhemmin. Avioparista Eliza ja Freddy hän kirjoittaa pitkälti.

Pygmalionia luettaessa My Fair Lady kannattaa unohtaa.

George Bernard Shaw: Pygmalion
Penguin Books, 150 s.
Näytelmä on esitetty ensimmäisen kerran englanniksi 1914

*********** 
Minun Penguin-painoksessani on yli sata piirroskuvaa, piirtäjänä Feliks Topolski. Siksi sijoitan Pygmalionin Helmet-haasteen kohtaan 22. Kuvitettu kirja.

12 kommenttia:

  1. En tiennyt että My Fair Lady perustuu johonkin kirjaan! Voi minua. Tämä kuulostaa minusta muuten samanlaiselta kuin elokuva paitsi tietenkin lopetus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My Fair Ladyssa on paljon samaa kuin Pygmalionissa, mutta se on sokerisempi.

      Poista
  2. Napakka näytelmä. Luin tämän englanniksi kuten sinäkin. Kaduilla on kyllä sangen ilmaisuvoimaista kieltä. Higgins on minusta varsin ärsyttävä sovinistinen ylimielinen kukkoilija, mutta pohjimmaltaan pelokas poikamies ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Higginsiä kuvaaviin adjektiiveihin voi lisätä itsekeskeisen.

      Poista
  3. En muista enää, luinko tämän englanniksi opiskeluaikana. Paremmin mielessä on My Fair Lady elokuvana, pidän siitä kovasti. Se antaa kyllä aiheen romanttisiin tulkintoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My Fair Lady on tosiaan varsin romanttinen Pygmalioniin verrattuna.

      Poista
  4. Shaw ei tykännyt siitä lopusta joka tehtiin filmissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shaw käsikirjoitti itse vuoden 1938 elokuvan Pygmalion ja sai siitä Oscarin. En ole nähnyt elokuvaa, joten en tiedä, minkälainen sen loppu on. My Fair Lady -filmiä Shaw ei nähnyt, koska elokuva tehtiin vasta hänen kuoltuaan.

      Poista
  5. Vaikea tätä lukiessa on olla ajattelematta My Fair Ladya, vaikka tosiaan tämä on kärkevämpi suhtautumisessaan sosiaaliluokkiin ja romansseihin...

    Shawta on pitänyt lukea enemmänkin, joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My Fair Lady on niin kuuluisa, että se on jättänyt alkuperäisen näytelmän varjoonsa.

      Poista
  6. Tutustuin ensin My Fair Ladyyn, sitten vasta Pygmalioniin kun aloin opiskella englantia yliopistossa. Mielestäni olen nähnyt Pygmalioninin elokuvana. Fonetiikka ja ääntäminen ovat aina kiinnostaneet suuresti, samaten kasvatus ja psykologia. Ei ihme että sekä Pygmalion että musikaali kuuluvat kaikkien aikojen suosituimpiin teoksiin mitä olen lukenut / nähnyt / kokenut ❤️ Osaan vieläkin ladella vuorosanoja My Fair Ladystä. Minulla oli se jopa vinyylinä 🙂

    Hauska lukea postauksesi ⭐️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että 'kaikki' ovat tutustuneet ensin My Fair Ladyyn ja vain pieni osa sen jälkeen myös Pygmalioniin. Kyllä minäkin pidän molemmista, vaikka musikaali on kevytversio näytelmmästä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.