lauantai 10. maaliskuuta 2018

Kuukauden nobelisti J. M. G. Le Clézio: Kuume

Luin ranskalaisen Jean-Marie Gustave Le Clézion romaanin Autiomaa heti sen jälkeen, kun hän sai Nobel-palkinnon vuonna 2008. Autiomaa jäi minulle etäiseksi. Kuume on novellikokoelma ja se on suomennettu jo vuonna 1967.

Kahden sivun mittaisessa esipuheessaan Le Clézio paljastaa novelleista aika paljon. Hän sanoo pitävänsä elämää väsyttävänä pakkona, joka on vain kestettävä ja jossa ihmisjärjen tasapaino voi pettää mistä tahansa ärsykkeestä. Novellissa Kuume päähenkilö alkaa käyttäytyä oudosti luettuaan lehdestä Georgian rotumellakoista. Heräte voi olla myös paljon tavanomaisempi. Novellissa Päivä jolloin Beaumont tutustui kipuunsa se on hammassärky ja novellissa Mies joka kävelee vesitipat, jotka putoavat pesulapusta pesusoikkoon.

Se mitä Le Clézio ei kerro esipuheessa, on novellien tyyli. Niminovelli Kuume on siitä paras esimerkki, ja muutenkin minusta paras näistä novelleista. Peukutan sen sävyä Novellihaasteen 2 mukaisesti.

Kuumeen tunnelmaa voi kuvata sanalla surrealistinen. Päähenkilö on mies nimeltä Roch. Hänen käytöksensä on arvaamatonta. Hän rikkoo työpaikkansa näyteikkunan ja tappelee tuntemattoman miehen kanssa. Hän harhailee kuumuutta hohkaavassa kaupungissa etsien vettä. Äärimmilleen surrealistinen tunnelma kasvaa novellin lopussa, kun Roch makaa kuumeisena sängyssä ja näkee näkyjä, jollaisia Dalí ja Buñuel ovat esittäneet kuvallisesti. Teksti lähenee sekavuutta yhtä lailla kuin miehen houreet.

Monessa novellissa päähenkilö on mies, jolla on aina eri nimi, mutta kaikki voisivat olla sama mies. Alun ärsykkeestä joudutaan epätodellisiin tunnelmiin samaan tyyliin kuin Kuumeessa.

Suhtautuminen elämään sellaisena kuin kirjailija  sen esipuheessa sanoo näkyy novelleissa raadollisuutena tai toivottomuutena. Novellissa Vanhuuden päivä nuori mies yrittää saada selville, mitä vanha nainen tuntee kuoleman lähestyessä. Omaa tilannettaan hän vertaa kuolevaan.
”Mutta hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Hänellä oli vielä pitkä elämä edessään; taakka ilman tulevaisuutta ja ilman iloa, jota hän saisi luultavasti laahata hyvän joukon viisikymmentä vuotta. Loputtomuuden hetki ei ollut vielä saavutettu; aika kävisi pitkäksi, ruumis ahnehtisi ravintoa ja liikettä. Tyhjänpäiväiset asiat odottivat häntä, [- -]”
Kuumeen novellit ovat pessimistisiä, vaikka joissakin niistä vilahtaa hieman erikoislaatuista, usein esineisiin tai tuotemerkkeihin liittyvää huumoria. Ne olivat aika raskaita lukea tekstin tyylin vuoksi. Virkkeisiin piti oikein pysähtyä, esimerkiksi sellaisiin kuin nämä:
”Ei ole mitään tuolla puolen tai kauempana; tuolla puolen ei ole siellä missä te ette ole. Edes ei mitään ei ole olemassa, sitä ei yksinkertaisesti ole, siinä ei ole mitään ajattelemista.”

Le Clézion laajasta tuotannosta on suomennettu muutama teos. Blogeista löysin kirjoituksia tuoreimmista suomennetuista romaaneista:
Alkusoitto, Hemulin kirjahylly
Harhaileva tähti, Kirja-aitta
Kaupunki nimeltä Onitsha, Jokken kirjanurkka

J. M. G. Le Clézio: Kuume
Suomentanut Leila Adler
Otava 1967, 227 s.
Ranskankielinen alkuteos La Fièvre 1965

***********
Helmet-haasteen kohta 25. Novellikokoelma.

20 kommenttia:

  1. Lukemani le Clesio oli hyvä romaani.

    VastaaPoista
  2. Minä olen lukenut Le Cleziolta romaanin Alkusoitto ja se oli minusta vaikuttava. Jälkeenpäin muisteltuna vähän Modianon tyylinen kirjoittaja, ilman sitä haahuilua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumeen novellit eivät muistuta Modianoa lainkaan, mutta onhan Kuumeen ja Alkusoiton välissä yli 40 vuotta.

      Poista
  3. Aa, ollaan peukutettu samasta kirjasta sama novelli samasta aiheesta, eli paras olisi uskoa että siinä on huomionarvoinen sävy :)

    Olin aiemmin lukenut yhden suomentamattoman sadun, mutta mielessä on kyllä ollut että Le Cleziota pitäisi lukea lisää. Mutta tuotannossaan on tosiaan ilmeisesti ollut siirtymää näiden vuosikymmenten välillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen näköjään kommentoinutkin postaustasi Kuumeesta, mutta enpä muistanut lainkaan, että olet tästä kirjoittanut. Niminovelli nousi todella esille kokoelmasta. Olemme sen nyt todistaneet.

      Poista
  4. Surrealistiset ja pessimistiset novellit eivät juuri nyt houkuttele, mutta ehkä jonakin toisena hetkenä. Muistelen, että olen joskus aloittanut Le Clèziolta teosta Kaupunki nimeltä Onitsha, mutta jättänyt sen kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissakin edellä olevissa kommenteissa on kehuttu Le Clézion myöhemmän tuotannon romaaneja. Niihin kuuluu tosin myös Kaupunki nimeltä Onitsha...

      Poista
  5. Kuulostaa siltä kuin novelleja lukiessa olisi hyvä olla tietynlainen vireystila. Ihan aina ei pysty käsittelemään masentavaa, pessimististä tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä olisi hyvä lukea yksi kerrallaan ja jättää vähän aikaa sulatteluun. Ja jotakin muuta välissä. Minä tulin lukeneeksi koko kokoelman niin kuin romaanin.

      Poista
  6. Kuukauden nobelisti on hieno ajatus. Samaan en varmasti yllä, mutta voisin kyllä kopioida ideaasi vaikka muodossa Kesän nobelisti. Kirjasivistystä ei ole koskaan liikaa ja kokonaan lukemattomiakin nobelisteja riittää. Esim. Le Clèziota en ole lukenut. Pidän mielessä tuon peukuttamasi novellin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän nobelisti kuulostaa hyvältä! Lukemattomia nobelisteja riittää minullakin, mutta epäilen, että joka kuukaudeksi alkaa kohta olla vaikea löytää nobelistia. Osa on jopa suomeksi kääntämättömiä.

      Poista
  7. Toi sun sitaatiksi ottama kohta on just sellanen, joka saa mut kiinnostumaan. :D Sitä paitsi kun kirja on kirjoitettu 60-luvulla on sekin jo lupaavaa.

    Ai että tykkään kansista, joissa lukee "moderneja kirjailijoita" - tuo ilmaisu kantaa paljon mukanaan.

    Olen kirjailijalta jotain joskus lukenut, mutta pitäisi todellakaan taas tehdä tuttavuutta hänen kanssaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kansiliepeestä selviää, että muita sarjassa ilmestyneitä moderneja kirjailijoita olivat mm. Beckett, Böll, Hrabal ja Sartre.

      Poista
  8. Mielenkiintoista ja itse täällä mietin onko kyseessä pessimismi vai realismi. Sekin voi olla pitkälti kunkin henkilökohtainen käsitys. Kuumeen voisi mahdollisesti lukea, jos eteen tulee. Eksistentialismi kiinnostaa!

    VastaaPoista
  9. Ohoh, no nyt ei kyllä kuulostanut yhtään minulle sopivalta kirjalta. Minä en millään jaksa perusangstia ja tuo Le Clézion elämänasenne saisi minut varmaan raivon partaalle... Ei siis lukulistalle ainakaan tällä hetkellä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuume ei varmasti sovi kaikille, eikä kaikkiin mielentiloihin.

      Poista
  10. Minuakin kavahduttl kirjailijan esipuheessa esilletuoma elämänasenne. Jokaisella saa toki olla omanlaisensa suhtautuminen elämään, mutta nämä novellit kuulostavat turhan synkiltä, vaikkakin varmasti mielenkiintoisilta. Toinen luotaantyöntävä seikka ovat pitkät lauseet, joita ei kertalukemalla ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten kirjoitin, aika raskasta luettavaa nämä novellit olivat, juuri noista kahdesta syystä. On niillä kuitenkin omat ansionsa, esimerkiksi surrealismi, jos siitä pitää.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.