Luinpa
minäkin lopulta tämän viime vuoden merkkiteoksen. Lehmä synnyttää yöllä
voitti Finlandia-palkinnon ja myös Blogistanian Finlandian. Tuntuu, että
kirjasta on kirjoitettu niin paljon, että mitä minä enää voin lisätä. No,
minustakin Lehmä synnyttää yöllä on hieno ja ajatuksia ravisteleva teos.
Kirja
kulkee kahdella aikatasolla. Nykyajassa kansainvälistä kuuluisuutta saavuttanut
kirjailija Kujtim matkustaa äitinsä kanssa Pristinaan. Vuonna 1996
kahdeksanvuotias Kujtim viettää kesän Kosovossa isoisän luona sisarustensa ja
äitinsä kanssa. Jokainen miettii varmasti joskus, miksi on sellainen kuin on.
Kujtimilla on paljon mietittävää. Herkkä ja kiltti lapsi selviää rankasta
kesästä isoisän luona tulevan kirjailijan mielikuvituksellaan. Suomessa
koulussa hän kohtaa julmaa rasismia. Kosovon sota vaikuttaa koko perheeseen,
vaikka he seuraavat sotaa vain televisiosta.
Aikuinen
Kujtim on ahdistunut ja päämäärätön. Hän yrittää päästä selville omista
tunteistaan. Äidin kanssa keskusteleminen onnistuu harvoin. Jo edesmenneelle
isälle hän kirjoittaa kirjeitä. Isoisän hän tapaa vielä kerran, mutta
vanhuudenheikko mies on kuolemaisillaan.
Lehmä
synnyttää yöllä on kirjoitettu hyvin kauniilla kielellä, jossa
pitkät monipolviset virkkeet on rytmitetty pilkuin. Kirjan aiheet ovat vakavia, ja
jotkut kohtaukset ovat raakoja. Löysin omanlaistaan huumoriakin,
kuten silloin kun Kujtim ja hänen äitinsä yrittävät auttaa köyhää
pristinalaisperhettä tai kun Kujtim raivokkaana lähettää kiukkuisia
sähköpostiviestejä ystävälleen, kustantamoon, agentilleen ja jopa Suomen
pääministerille. Lukiessa ei tiennyt, itkeäkö vai nauraa.
Pitkien
virkkeiden vuoksi kirjasta on vaikea valita lainausta, mutta otan nyt tämän:
”Kuten
minäkin, äitini uskoo pahaan, että paha on sattumanvaraista ja
sattumanvaraisuudessaan järjestelmällistä: se löytää aina paikkoihin joihin se
mahtuu, ja jos ei ole koko ajan varuillaan, se tulee ja puhkaisee
rakastavaisten silmät, vie setelin löytäneeltä käden, sulkee syyttömän
vankilaan ja antaa kauneimman naisen synnyttää kuolleen vauvan, – –”
Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä
Otava 2024, 279 s.
***********
Lehmä
synnyttää yöllä sopii Helmet-haasteen kohtaan 20. Kirjasta
tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja.
#luemaailmavuodessa – kesäkuu: Kirjassa käsitellään maahanmuuttotaustaisuutta tai se on diasporakirjallisuutta.
Paajtim Statovcin kirjat ovat aivan omalla sfäärillään. Upeita kirjoja.
VastaaPoistaMeillä on Statovcissa kansainvälisen tason huipputekijä.
Poista