Minna Lindgren: Vihainen leski

 

Olen lukenut Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian ja pidin siitä. Vihainen leski jatkaa samalla tyylillä ja samaa aihetta sivuten, vaikka tässä ei ollakaan vanhusten hoivakodissa.

Vihainen leski on täynnä satiiria ja mustaa huumoria. Ullis (Ulla-Riitta) on jäänyt leskeksi 74-vuotiaana oltuaan vuosikaudet miehensä omaishoitaja. Nyt hän on vapaa! Hän voisi aloittaa uuden elämän, kun vain tietäisi, miten ja minkälaisen. Räväkkä ystävä Pike yrittää auttaa vetämällä mukaan kosteisiin ravintolailtoihin ja netin seurustelupalstoille, mutta pitemmän päälle ne eivät ole Ulliksen juttu.

Satiiri on huipussaan, kun Ulliksen lapset, tytär ja poika, kohtelevat täysjärkistä äitiään kuin hänestä olisi hetkessä tullut avuton vanhus. Hoivakotiinkin käydään tutustumassa hykerryttävän absurdein seurauksin. Ullis tulee paremmin toimeen poikansa ”toisen tuotantokauden” neljävuotiaiden kaksosten kanssa, vaikka ei pääsekään selville siitä, kumpi heistä on Sammal ja kumpi Pisara. Isoäidin ja lastenlasten yhteinen iltapäivä Ulliksen uudessa asunnossa on riemastuttava.

Uusi asunto – sen ostaminen ja vanhan myyminen on alku Ulliksen itsenäistymiselle ja oman elämän haltuunotolle.

Vihainen leski on hauskaa luettavaa, mutta on se välillä raivostuttavaakin. Kuva vanhoiksi luokiteltujen ihmisten kohtelusta ei ole kaunis. Muuta huomautettavaa minulla ei kirjasta ole kuin yletön kiroilu, kun vihainen Ullis ajatuksissaan käy läpi elämäänsä. Kiroiluun suhtautuminen on ihan vain oma ongelmani. Jos olisin lukenut kirjan, se ei olisi niin haitannut, mutta kuunnellessa häiritsi.

Minna Lindgren: Vihainen leski
Teos 2018, äänikirjan kesto 7 h 27
Lukija Kaija Pakarinen
Kuuntelin E-kirjastosta

***********

Helmet-haaste: kohta 33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias.

Max Frisch: Siniparta

 

Luin viime vuonna sveitsiläisen Max Frischin hienon romaanin Ihminen astuu holoseeniin. Nyt lainasin Siniparran, vaikka sen nimi ei ollutkaan houkutteleva. Turhaan epäilin, Frischin käsittelyssä tämäkin aihe onnistuu.

"Vapauttava tuomio todisteiden puuttuessa –
Miten sellaisesta selviää?
Minä olen viidenkymmenenneljän."

Tohtori Schaadia on syytetty ex-vaimonsa murhasta. Hän ei pääse eroon oikeudenkäynnistä, vaan hänen ajatuksensa palaavat siihen jatkuvasti. Hän kertaa sana sanalta, repliikki repliikiltä oikeudenkäynnissä käytyjä kuulusteluja, omiaan ja todistajien. Todistajina on muun muassa hänen nykyinen vaimonsa ja viisi entistä vaimoa, joista kukaan ei pidä tohtori Schaadia väkivaltaisena. Nykyisen vaimon kuulustelusta:

"– Rouva Schaad, oletan, että te tiesitte syytetyn menneisyydestä solmiessanne hänen kanssaan avioliiton vuosi sitten; esimerkiksi hänen kuudesta avioliitostaan, vai saitteko te tietää niistä vasta tämän oikeudenkäynnin kautta?

– Minä olin suurin piirtein selvillä asiasta.
– Mutta se ei pelottanut teitä?
– Minulla on myös oma menneisyyteni.

– Onko totta, rouva Schaad, että te olette toisinaan kutsunut syytettyä Ritari Siniparraksi?

– Se on vain lempinimi...
– Niinkö teidän mielestänne?
– Felix on ritarillinen."

Tarinan edetessä kuulusteluihin ilmestyy kuvitteellisuutta, unia ja Schaadin kuollut äiti.

Kuulustelumuistojen välissä Schaad yrittää keksiä keinoja, joilla pääsisi niistä vapaaksi. Biljardinpeluu auttaa parhaiten, ulkomaanmatkat eivät auta. Vastaanottonsa hän myy. Tuntuu, että hän ei pääse irti syyllisyydestä, joka ei ilmeisesti ole todellinen, ei ainakaan vaimon murhasta. Mutta mihin hän tunsi olevansa syyllinen? Syyllisyys ja syyllisyydentunne nousevat Siniparran aiheeksi.

Siniparta on kooltaan pieni, mutta sisällöltään ajatteluttava teos. Siinä näkyy selvästi myös Frischin tausta näytelmäkirjailijana.

Max Frisch: Siniparta
Suomentanut Markku Mannila
Weilin+Göös 1987, 118 s.
Saksankielinen alkuteos Blaubart 1982

Annukka Salama: Sulamispiste

 

Annukka Salaman Sulamispiste sai Blogistanian Kuopus -palkinnon vuoden 2025 parhaasta nuortenkirjasta. Olin paikalla Oodissa, kun Blogistanian-palkitut saivat kunniakirjansa. Vasta siinä tilaisuudessa havahduin tämän kirjan olemassaoloon. En todellakaan kuulu varsinaiseen kohderyhmään, mutta suvaitsevaisuutta korostava aihe on tärkeä, ja jääkiekkoa olen seurannut vuosikaudet (oikeammin vuosikymmenet).

Minäkertoja on Oliver Järvinen, joka ihailee NHL:n ykkösvaraukseksi ennakoitua Niklas Gauffinia niin, että on jopa valinnut hänet puhelimensa taustakuvaan. Gauffin on Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen, ja kun hän valitsee Suomen, poikien tiet kohtaavat U18- maajoukkueessa. Miten Oliver sinne pääsee, on oma tarinansa, ehkä ei aivan mahdollinen muualla kuin juuri tarinoissa. Vinkin jatkotapahtumista saa kirjan kannesta, jossa on kauniisti kiemuralla sateenkaarenväriset luistinten nauhat.

Maajoukkueen kapteeni on fiksu poika, jolla on auktoriteettia. Erään sananvaihdon jälkeen hän pitää pelaajilleen puhuttelun, jossa hän korostaa heidän esikuva-asemaansa ja sen vaatimaa käytöstä.  Vähemmistöjä ei haukuta, eikä naisia loukata. Hän lopettaa sanoihin, joiden toivoisi leviävän laajemminkin.

”Jääkiekko on kontaktilaji, mutta se on sitä vain kaukalossa. Kaukalon ulkopuolella te kunnioitatte toisten ihmisten rajoja. Mä olen päättänyt, että Suomessa tän lajin toksinen maine päättyy meihin ja kuka edes hengittää toiseen suuntaan mun vahtivuorolla, lentää tästä koulusta ja joukkueesta pihalle kuin leppäkeihäs. Onko tämä selvä?”

Sulamispiste on erinomainen nuortenkirja. Kaikki on kunnossa: aihe, juoni, kieli ja sympaattiset päähenkilöt. Jopa kaltaiseni mummoikäinen jääkiekkofani luki Sulamispisteen mielellään. Lopusta jäi hymy huulille.

Annukka Salama: Sulamispiste
WSOY 2025, 359 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 9. Kirjassa on jääkiekkoilija.

Miguel Delibes: Cinco horas con Mario

 

Miguel Delibes on espanjalainen klassikkokirjailija 1900-luvulta. Cinco horas con Mario (Viisi tuntia Marion kanssa) on hänen arvostetuimpia teoksiaan. Sitä ei ole suomennettu, kuten ei muutakaan Delibesin tuotantoa.

Mario on kuollut yllättäen sydänkohtaukseen yön aikana. Ystäviä ja tuttavia saapuu heti uutisen levittyä esittämään surunvalittelunsa Marion puolisolle Maríalle. Seuraavana yönä María valvoo viisi tuntia yksin ruumiin äärellä. Hän puhuu Mariolle ikään kuin tämä olisi elossa ja vuodattaa ajatuksensa heidän yhteiselostaan. Marían monologi on hyppelehtivä, sekava ja samoja asioita toistava, mutta se on myös hypnoottinen. Tosin se on pitkälti puhekielinen, joten sen espanja ei ole helpoimmasta päästä.

Monologi on jaettu lukuihin, jotka kaikki alkavat raamatunlauseella. Maríalla on Marion Raamattu, johon tämä on tehnyt alleviivauksia. Niitä María nyt selaa. Hän ei pysy pitkään raamatunlauseen viitoittamassa aiheessa, vaan eksyy hyvin nopeasti omiin kiertäviin ajatuksiinsa.

Lukijana tunsin ensin myötätuntoa Maríaa kohtaan. Hän on jäänyt leskeksi yli kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Hänestä tulee hetkessä viiden lapsen yksinhuoltaja. Lapset ovat hyvin eri-ikäisiä. Vanhin poika opiskelee yliopistossa, ja nuorimmainen on alle kouluikäinen. Myötätuntoa lisäsi Marion kälyn Encarnan käytös edellisenä päivänä, kun hän järjesti dramaattisen näytöksen ruumiin luona ja käyttäytyi ikään kuin olisi itse ollut leski. Kun jatkoin lukemista ja pääsin selville Marían ajatuksista, myötätunto hiipui, ja tilalle tuli ihmetystä ja sääliä.

María on hyvin vanhoillinen. Hän jakaa ihmiset parempiin, joihin hänen perheensä tietysti kuuluu, ja alempiarvoisiin, kuten palvelijat ja muut ruumiillista työtä tekevät. Asema määrittyy syntyessä, ylempään luokkaan ei niin vain nousta. Toisaalta hän ei ymmärrä intellektuelleja. Mario oli professori, joka työnsä ohessa kirjoitti lehtiartikkeleita ja kirjoja. Kirjat olivat Maríasta kummallisia sekä aiheiltaan että käsittelyltään. Eivätkä ne myyneet. Marion olisi pitänyt kirjoittaa ihmisiin vetoavista aiheista kuten romantiikasta. Mario otti artikkeleissaan kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, mitä María ei hyväksynyt lainkaan. Hän kysyy, mitä varten köyhät opiskelisivat. Jokainen pysyköön luokassaan. Marion ja tämän ystävien päät ovat menneet sekaisin liiasta kirjojen lukemisesta ja ajattelemisesta. Olisi ollut parempi, että Mario olisi työskennellyt pankissa tai jossakin yrityksessä ja tienannut kunnolla rahaa. Toistuva aihe Marían ajatuksissa on Seat kuusisatanen (Maríalle pelkkä Seiscientos). Olisipa heillä edes sellainen, nykyisin jopa naispuolisilla ovenvartijoilla on. Maríaa hävetti, kun Mario ajoi polkupyörällä. Se ei ollut professorille sopivaa.

Vanhinta tytärtään María ei halua päästää opiskelemaan. Oppineista naisista tulee miesmäisiä, he kadottavat naisellisuutensa. Tytär ei myöskään voi mennä töihin. Mistä alkaen hyvien perheiden tyttäret ovat tehneet töitä? Tytön on etsittävä itselleen sopiva aviomies. Häneltä ei vaadita edes kotitöiden tekemistä, vaikka María itse tekee niitä, koska heillä on varaa vain yhteen palvelijaan.

Yksi Maríaa eniten vaivaavista aiheista on heidän pieleen mennyt hääyönsä ja odotukset pettänyt häämatka Madridiin. Hän olisi kaivannut avioliitossaan enemmän intohimoa, enemmän romantiikkaa tai edes huomiota Mariolta.

Kirja on ilmestynyt 1966. Tulkitsen sen kuvaukseksi taantumuksellisesta ja sisäänpäin kääntyneestä Francon ajan yhteiskunnasta, jossa näkyy pieniä oireita avautumisesta. María vastustaa ulkomaalaisia turisteja, jotka tuovat maahan vieraita tapoja. Hän pitää protestantteja yhtä pahoina kuin kommunisteja: ennemmin kuolisin kuin rukoilisin protestantin kanssa. Mustat (María käyttää n-sanaa) on tehty eri savesta kuin valkoiset. He sopivat sokeriruokopelloille tai nyrkkeilijöiksi. Mario kutsui joskus Maríaa nimityksellä pikku taantumukselliseni.

Tätä kirjaa voi varmasti analysoida monelta suunnalta, sen kieltä, ihmissuhteita, kuvaa Espanjasta. Kirjastosta saamassani painoksessa on erään kirjallisuuden professorin kirjoittama johdanto, pituudeltaan yhdeksänkymmentä sivua. Sitä en lukenut.

Miguel Delibes: Cinco horas con Mario
Destino 2018, 331 s., sisältää johdannon 91 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1966

***********

Helmet-haasteen kohta 36. Kirja, josta haluaisit keskustella lukemisen jälkeen.

Tahmima Anam: Kulta-aika

 

Kulta-aika on bangladeshilaisen Tahmima Anamin esikoisromaani. Hän voitti sillä vuonna 2008 Commonwealth Writers’ Prize -palkinnon parhaasta esikoisteoksesta. Saman palkinnon ovat saaneet muun muassa Chimamanda Ngozi Adichie ja Zadie Smith.

Bangladesh julistautui itsenäiseksi maaliskuussa 1971, ja itsenäisyys toteutui samana vuonna joulukuussa. Siinä välissä käytiin osin hyvin julma sota Pakistanin yrittäessä pitää itäisen osansa hallussaan. Kulta-aika kertoo tavallisten ihmisten selviytymisestä sodasta. Näkökulma on Dhakassa asuvan Rehanan, jonka mies on kuollut vuosia sitten. Miehen kuoltua Rehana oli joutunut taistelemaan lankonsa perheen kanssa kahden lapsensa huoltajuudesta. Sodan alkaessa lapset, poika Sohail ja tytär Maya, ovat teini-ikäisiä. Varsinkin Maya on kiihkomielinen itsenäisyyden kannattaja. Hän alkaa kirjoittaa sodasta lehtiin ja joutuu pakenemaan Kalkuttaan. Sohail on ensin rauhallisempi, mutta liittyy vapaustaistelijoihin sodan jatkuessa. Rehana sallii pojan ja tämän tovereiden käyttää tontillaan olevaa taloa piilopaikkana, jolloin hänestäkin tulee osallinen taisteluun.

Rehana ei ole alun perin bangladeshilainen. Hän on kotoisin Kalkutasta ja muutti Dhakaan miehensä kanssa. Hän tuntee olevansa yhtä bangladeshilainen kuin lapsensa. Rehanan siskot ovat päätyneet Länsi-Pakistaniin ja haluaisivat Rehanan tulevan sinne. Rehanan talon vuokralaiset ovat hindejä. Heille käy sodan aikana huonosti, koska he eivät ymmärrä paeta ajoissa Intiaan, vaan muuttavat sotaa pakoon maalle. Kaikki idässä asuvat eivät kannata irtautumista Pakistanista. Sohailin suureksi pettymykseksi hänen lapsesta asti rakastamansa naapurin tytär kuuluu heihin. Erilaiset näkökulmat ovat esillä, mutta Kulta-aika on bangladeshilaisten kirja.

”Sohail rakasti Bengalia. Hän oli kenties perinyt äidiltään rakkauden urdunkieliseen runouteen, mutta sitä ei voinut lähimainkaan verrata rakkauteen, jota hän tunsi kaikkea bengalilaista kohtaan: suistomaalle levittäytyvään liejuun, läpikuultavaan ruotoiseen jokikalaan, riisivainion tyrmistyttävän vihreään värikirjoon ja alavan maan ylle kaartuvan taivaan häikäisevään sinisyyteen.”

Varsinaisia taisteluita ei kuvata. Niistä ja pakistanilaisten julmuuksista puhutaan. Lähimpänä sodan kauheuksia ollaan, kun Rehana auttaa sodasta kärsineitä pakolaisleirillä. Näinkin kirja tuntui välillä aika rankalta luettavalta nykyisen maailmantilanteen vuoksi.

Tahmima Anam: Kulta-aika
Suomentanut Heikki Salojärvi
Basam Books 2010, 320 s.
Englanninkielinen alkuteos A Golden Age 2007

***********

Helmet-haaste: kohta 27. Kirjassa on puutarha.

Maailmanvalloitus: Bangladesh.