Meidän linna on kolmas kirja, jonka
olen nostalgiasyistä lukenut Marian Tuntemattomat tyttökirjat –haasteeseen.
Aiemmat ovat Anja ja Kimmonhovin tytöt ja Ann, lentoemäntä. Meidän linna on
enemmän nuortenkirja kuin puhtaasti tyttökirja, aivan kuten nuo kaksi
aikaisempaakin. On kummallista, miten muisti toimii. Muistin kirjasta tarkasti
joitakin yksityiskohtia, esimerkiksi Popsanin aamutakin värit, mutta siitä minulla
ei ollut minkäänlaista muistikuvaa, että kirjoittaja on Aila Meriluoto.
Meriluoto asui Meidän linnan
ilmestyessä Ruotsissa lapsineen. Linnakin on Ruotsissa. Se on Abelskiöldien aatelissuvun
linna 1400-luvulta. Linnan ovat perineet Suomessa asuneet lapset. Heidän
setänsä, vapaaherra Abelskiöld kuoli, ja heti sen jälkeen lasten vanhemmat
menehtyivät lento-onnettomuudessa. Lapset joutuivat muuttamaan Ruotsiin linnan
ja isoäitinsä Henrietten luo.
Lapsia on viisi. Vanhin, Ninna, on jo
18-vuotias. Nuorin on kymmenvuotias äänekäs ja raisu peikkotyttö Soso. Välissä
ovat kaksoset Miki (nykyinen vapaaherra) ja Popsan sekä hiljainen Jani.
Tapahtumat nähdään Ninnan näkökulmasta. Rapistumaan päässeestä linnasta tulee
lasten elämän keskipiste. Soson synttärijuhlista alkanut linnan kohentaminen
johtaa sen avaamiseen yleisölle. Linnaa korjatessaan lapset rakentavat omaa
elämäänsä uudelleen.
Taustalla olevista ikävistä
tapahtumista huolimatta kirja ei ole synkkä. Se on oikeastaan Ninnan
kasvutarina. Hänen vastuulleen on aluksi jäänyt liian paljon. Hän on epävarma
ja nuoremmat sisarukset syyttelevät häntä kanaemoksi. Linnan myötä Ninna
itsenäistyy ja kirjan lopussa hän on valmis ottamaan maailman vastaan,
lähtemään Upsalaan opiskelemaan.
60-luvulla eläneelle kirja on mukavan
nostalginen. On viittauksia Beatlesiin, Joan Baeziin ja ruotsalaisten omaan Hep
Starsiin. Siihen aikaan myös Suomen ja Ruotsin välinen elintasoero oli selvä.
Isoäiti Henriettellä on jopa sähköllä toimiva kahvinkeitin!
Meriluodon teksti on kaunista,
tietysti. Otan tähän lainauksen kirjan loppupuolelta, jolloin Ninnan ajatukset
ovat jo selkiintyneet. Lainauksessa on viittaus ennestään tuntemattomaan freskoon,
jonka lapset löytävät pitkään suljettuna olleesta tornihuoneesta. Freskon
yhteydessä esiintyy jopa nimi Bosch.
"Äkkiä Ninnalle tuli huikea tunne. Tässä he riitelivät jonkun vuosisatojen takaisen seinämaalarin nimestä. Tässä he siirtelivät esineitä uuteen järjestykseen ja puhaltelivat vanhaa pölyä syrjään. Tässä he elivät pientä yksityistä elämäänsä. Ja linna seisoi liikkumatta heidän ympärillään ja kuolema kohotti seinällä viikatettaan. Ja muurit murenivat ja värit varisivat, niin hitaasti että heidän omat tärkeät touhunsa olivat vain varjon värähdys seinällä ja sitä ei enää ollut. Ja elämä jatkui."
Aila Meriluoto: Meidän linna
WSOY 1968. 266 s.
Hei Margit, oli kiinnostavaa lukea arviosi Meriluodon nuortenkirjasta! Minulla on hyllyssäni Meriluodon nuortenkirja tai tyttökirja Ateljee Katariina, jonka olen ajatellut lukevani.
VastaaPoistaAteljee Katariinaa en ole lukenut, mutta minusta oli kiva huomata, että Meriluoto on kirjoittanut nuortenkirjojakin.
PoistaSara, sama nuortenkirja löytyy myös minulta. Luen sen osana Morren kuusi kovaa kotimaista -haastetta, mutta saan kyllä siitä merkinnän myös sinun haasteeseesi. :)
PoistaOlipa kiva lukea tätä; minullakin on hyllyssäni paitsi tuo Sarankin mainitsema Ateljee Katariina, myös tämä Meidän linna, jonka löysin kesällä kirpparilta. Kiitos haasteeseen osallistumisesta!
VastaaPoistaMinä olen pitänyt tyttökirjahaasteestasi, mutta Meidän linna on todennäköisesti viimeinen kirja minulta tähän haasteeseen.
PoistaHyvä postaus.
VastaaPoistaMinulle fakta, että Aila Meriluoto on kirjoittanut tyttökirjoja oli yllätys.
Luin Meriluodon päiväkirjat, Vaarallista kokea, hän muutti niissä Ruotsiin, ja ahdistavaakin oli.
Kiitos! Kuten kirjoitin, olin itsekin aivan unohtanut Meriluodon nuortenkirjailijana. Hänet mieltää niin runoilijaksi.
Poista