Luin ranskalaisen Jean-Marie
Gustave Le Clézion romaanin Autiomaa heti sen jälkeen, kun hän sai
Nobel-palkinnon vuonna 2008. Autiomaa jäi minulle etäiseksi. Kuume on novellikokoelma ja se on
suomennettu jo vuonna 1967.
Kahden sivun mittaisessa
esipuheessaan Le Clézio paljastaa novelleista aika paljon. Hän sanoo pitävänsä
elämää väsyttävänä pakkona, joka on vain kestettävä ja jossa ihmisjärjen
tasapaino voi pettää mistä tahansa ärsykkeestä. Novellissa Kuume päähenkilö alkaa käyttäytyä oudosti luettuaan lehdestä
Georgian rotumellakoista. Heräte voi olla myös paljon tavanomaisempi.
Novellissa Päivä jolloin Beaumont
tutustui kipuunsa se on hammassärky ja novellissa Mies joka kävelee vesitipat, jotka putoavat pesulapusta
pesusoikkoon.
Se mitä Le Clézio ei kerro
esipuheessa, on novellien tyyli. Niminovelli Kuume on siitä paras esimerkki, ja muutenkin minusta paras näistä
novelleista. Peukutan sen sävyä Novellihaasteen 2 mukaisesti.
Kuumeen tunnelmaa voi kuvata sanalla
surrealistinen. Päähenkilö on mies nimeltä Roch. Hänen käytöksensä on
arvaamatonta. Hän rikkoo työpaikkansa näyteikkunan ja tappelee tuntemattoman
miehen kanssa. Hän harhailee kuumuutta hohkaavassa kaupungissa etsien vettä. Äärimmilleen
surrealistinen tunnelma kasvaa novellin lopussa, kun Roch makaa kuumeisena sängyssä
ja näkee näkyjä, jollaisia Dalí ja Buñuel ovat esittäneet kuvallisesti. Teksti
lähenee sekavuutta yhtä lailla kuin miehen houreet.
Monessa novellissa päähenkilö on
mies, jolla on aina eri nimi, mutta kaikki voisivat olla sama mies. Alun
ärsykkeestä joudutaan epätodellisiin tunnelmiin samaan tyyliin kuin Kuumeessa.
Suhtautuminen elämään sellaisena
kuin kirjailija sen esipuheessa sanoo
näkyy novelleissa raadollisuutena tai toivottomuutena. Novellissa Vanhuuden päivä nuori mies yrittää saada
selville, mitä vanha nainen tuntee kuoleman lähestyessä. Omaa tilannettaan hän
vertaa kuolevaan.
”Mutta hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Hänellä oli vielä pitkä elämä edessään; taakka ilman tulevaisuutta ja ilman iloa, jota hän saisi luultavasti laahata hyvän joukon viisikymmentä vuotta. Loputtomuuden hetki ei ollut vielä saavutettu; aika kävisi pitkäksi, ruumis ahnehtisi ravintoa ja liikettä. Tyhjänpäiväiset asiat odottivat häntä, [- -]”
Kuumeen novellit ovat pessimistisiä,
vaikka joissakin niistä vilahtaa hieman erikoislaatuista, usein esineisiin tai
tuotemerkkeihin liittyvää huumoria. Ne olivat aika raskaita lukea tekstin
tyylin vuoksi. Virkkeisiin piti oikein pysähtyä, esimerkiksi sellaisiin kuin
nämä:
”Ei ole mitään tuolla puolen tai kauempana; tuolla puolen ei ole siellä missä te ette ole. Edes ei mitään ei ole olemassa, sitä ei yksinkertaisesti ole, siinä ei ole mitään ajattelemista.”
Le Clézion laajasta tuotannosta
on suomennettu muutama teos. Blogeista löysin kirjoituksia tuoreimmista suomennetuista romaaneista:
Alkusoitto, Hemulin kirjahylly
Harhaileva tähti, Kirja-aitta
Kaupunki nimeltä Onitsha, Jokken kirjanurkka
J. M. G. Le Clézio:
Kuume
Suomentanut Leila
Adler
Otava 1967, 227 s.
Ranskankielinen
alkuteos La Fièvre 1965
***********
Helmet-haasteen kohta 25. Novellikokoelma.
Lukemani le Clesio oli hyvä romaani.
VastaaPoistaNiin ymmärsin, kun luin postauksesi.
PoistaMinä olen lukenut Le Cleziolta romaanin Alkusoitto ja se oli minusta vaikuttava. Jälkeenpäin muisteltuna vähän Modianon tyylinen kirjoittaja, ilman sitä haahuilua..
VastaaPoistaKuumeen novellit eivät muistuta Modianoa lainkaan, mutta onhan Kuumeen ja Alkusoiton välissä yli 40 vuotta.
PoistaAa, ollaan peukutettu samasta kirjasta sama novelli samasta aiheesta, eli paras olisi uskoa että siinä on huomionarvoinen sävy :)
VastaaPoistaOlin aiemmin lukenut yhden suomentamattoman sadun, mutta mielessä on kyllä ollut että Le Cleziota pitäisi lukea lisää. Mutta tuotannossaan on tosiaan ilmeisesti ollut siirtymää näiden vuosikymmenten välillä...
Olen näköjään kommentoinutkin postaustasi Kuumeesta, mutta enpä muistanut lainkaan, että olet tästä kirjoittanut. Niminovelli nousi todella esille kokoelmasta. Olemme sen nyt todistaneet.
PoistaSurrealistiset ja pessimistiset novellit eivät juuri nyt houkuttele, mutta ehkä jonakin toisena hetkenä. Muistelen, että olen joskus aloittanut Le Clèziolta teosta Kaupunki nimeltä Onitsha, mutta jättänyt sen kesken.
VastaaPoistaJoissakin edellä olevissa kommenteissa on kehuttu Le Clézion myöhemmän tuotannon romaaneja. Niihin kuuluu tosin myös Kaupunki nimeltä Onitsha...
PoistaKuulostaa siltä kuin novelleja lukiessa olisi hyvä olla tietynlainen vireystila. Ihan aina ei pysty käsittelemään masentavaa, pessimististä tekstiä.
VastaaPoistaNäitä olisi hyvä lukea yksi kerrallaan ja jättää vähän aikaa sulatteluun. Ja jotakin muuta välissä. Minä tulin lukeneeksi koko kokoelman niin kuin romaanin.
PoistaKuukauden nobelisti on hieno ajatus. Samaan en varmasti yllä, mutta voisin kyllä kopioida ideaasi vaikka muodossa Kesän nobelisti. Kirjasivistystä ei ole koskaan liikaa ja kokonaan lukemattomiakin nobelisteja riittää. Esim. Le Clèziota en ole lukenut. Pidän mielessä tuon peukuttamasi novellin.
VastaaPoistaKesän nobelisti kuulostaa hyvältä! Lukemattomia nobelisteja riittää minullakin, mutta epäilen, että joka kuukaudeksi alkaa kohta olla vaikea löytää nobelistia. Osa on jopa suomeksi kääntämättömiä.
PoistaToi sun sitaatiksi ottama kohta on just sellanen, joka saa mut kiinnostumaan. :D Sitä paitsi kun kirja on kirjoitettu 60-luvulla on sekin jo lupaavaa.
VastaaPoistaAi että tykkään kansista, joissa lukee "moderneja kirjailijoita" - tuo ilmaisu kantaa paljon mukanaan.
Olen kirjailijalta jotain joskus lukenut, mutta pitäisi todellakaan taas tehdä tuttavuutta hänen kanssaan
Kirjan kansiliepeestä selviää, että muita sarjassa ilmestyneitä moderneja kirjailijoita olivat mm. Beckett, Böll, Hrabal ja Sartre.
PoistaMielenkiintoista ja itse täällä mietin onko kyseessä pessimismi vai realismi. Sekin voi olla pitkälti kunkin henkilökohtainen käsitys. Kuumeen voisi mahdollisesti lukea, jos eteen tulee. Eksistentialismi kiinnostaa!
VastaaPoistaJos eksistentialismi kiinnostaa, tämä sopii!
PoistaOhoh, no nyt ei kyllä kuulostanut yhtään minulle sopivalta kirjalta. Minä en millään jaksa perusangstia ja tuo Le Clézion elämänasenne saisi minut varmaan raivon partaalle... Ei siis lukulistalle ainakaan tällä hetkellä :-)
VastaaPoistaKuume ei varmasti sovi kaikille, eikä kaikkiin mielentiloihin.
PoistaMinuakin kavahduttl kirjailijan esipuheessa esilletuoma elämänasenne. Jokaisella saa toki olla omanlaisensa suhtautuminen elämään, mutta nämä novellit kuulostavat turhan synkiltä, vaikkakin varmasti mielenkiintoisilta. Toinen luotaantyöntävä seikka ovat pitkät lauseet, joita ei kertalukemalla ymmärrä.
VastaaPoistaKuten kirjoitin, aika raskasta luettavaa nämä novellit olivat, juuri noista kahdesta syystä. On niillä kuitenkin omat ansionsa, esimerkiksi surrealismi, jos siitä pitää.
Poista