Sivut

perjantai 6. joulukuuta 2019

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa


Itsenäisyyspäivään sopii suomalainen klassikko kuten Tulitikkuja lainaamassa. En ollut lukenut kirjaa aiemmin. Elokuvan olin nähnyt vuosikymmeniä sitten.

Talollinen Antti Ihalainen lähtee lainaamaan naapurista tulitikkuja. Matkalla hän tapaa ystävänsä Jussi Vatasen, joka on menossa samaan paikkaan kosimaan talon vanhapiikatytärtä. Vatanen suostuttelee Ihalaisen puhemiehekseen. Tästä alkaa matka, joka vie miehet Liperistä Join kaupunkiin (Joensuuhun), muuttaa Vatasen elämän ja saa Ihalaisen melkein menettämään vaimonsa.

Huumoria rakennetaan klassisella väärinkäsitysjuonella. Iloisessa hiprakassa olleet miehet huutelevat vastaantulijoille olevansa menossa Ameriikkaan. Huhu sotkeentuu toiseen mitättömään tapahtumaan, ja juttu kasvaa kasvamistaan kunnes lopulta Vatasen ja Ihalaisen uskotaan hukkuneen Ameriikan reissullaan. Humoristisia ovat myös tapahtumat Joensuussa, kun miehet päätyvät putkaan (kaksi kertaa), juoksentelevat kaupungilla porsaan perässä tai yrittävät saada kiinni karanneen hevosensa.

Hauskimmillaan Tulitikkuja lainaamassa on kuitenkin kuvatessaan kansanihmisten keskusteluja ja puheenpartta. Kosiminen pitää aloittaa kaukaa, vaikka porsimisesta. »Jo se kuuluu se Makkosen imisä sika porsineen!» Välillä ollaan hiljaa. Sitten taas kehutaan sulhasehdokasta, mutta kierrellen. »Siinä Jussin talossahan se ei liha lopu kesälläkään. Kuusi sian jalkaa riippui viime keväänäkin räystään alla palvaantumassa.» Koko ajan kuulostellaan keskustelukumppanien aikeita ja aivoituksia.

Tulitikkuja lainaamassa on humoristinen klassikko, joka on klassikkoasemansa ansainnut. Se ei saa aikaan röhönauruja, vaan myhäilevää hymyilyä, samanlaista jota Ihalainen ja Vatanen herättivät Join kaupungissa.
”Nyt ajaa köröttivät he jo katua pitkin. Istuivat miehet kärrissä rinnatusten niin makean näköisinä, että jokaisen vastaan tulijan suun pituutta jatkui hyväsen äänettömän naurun eli hymyn mitan.”

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa
SKS 2001, 215 s., ensimmäinen painos ilmestynyt 1910

***********
Maiju Lassila/Algot Untola/Irmari Rantamala on klassikkokirjailija, jolta en ollut lukenut mitään. Siksipä sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu  mielestäsi yleissivistykseen.

2 kommenttia:

  1. Tämä kirja on oikea klassikkojen klassikko. Olen katsonut elokuvan ja nähnyt teatteriesityksiä kirjasta. Kirjailijalla oli nelisenkymmentä nimeä, joilla hän kirjoitti teoksiaan. Alunperinhän kirjailija syntyi Tietäväisten sukuun ja sai etunimekseen Algoth. Huonosti kävi kirjailijalle vapaussodassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli aukko sivistyksessä, kun en tosiaan ollut lukenut mitään tältä moninimiseltä kirjailijalta. Olen nähnyt hänestä kertovan Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon elokuvan Tulipää.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.