Crónica
del desamor on jonkinlainen espanjalaisen feminismin kulttiteos.
Se on ilmestynyt 1979 ja sitä myydään edelleen. Minun kirjani on painoksesta
vuodelta 2017. Franco kuoli 1975 eli vain muutama vuosi ennen kirjan
ilmestymistä. Se kannattaa lukiessa muistaa.
Kirjassa seurataan ilman sen
kummempaa juonta kolmekymppistä toimittajaa Anaa ja hänen ystäväpiiriään. Ana on
pienen pojan yksinhuoltaja. Pojan isä on lähtenyt Etelä-Amerikkaan ’aloittamaan
alusta’. Suhde oli väljähtynyt jo ennen hänen lähtöään. Anan lähimpiä ystäviä
ovat siskokset Elena ja Candela sekä la Pulga ja Julita. Julitaa lukuun
ottamatta naiset ovat itsenäisiä ja urallaan eteneviä. Julita on kolmen lapsen
kotiäiti, jolle on käynyt klassisesti: mies lähti nuoremman matkaan. Kaikilla
naisilla on suhdeongelmia, ovatpa he tällä hetkellä yksin tai asuvat miehen
kanssa. Ana kuvittelee rakastuneensa lehti-imperiumin omistajaan, jolle on keksinyt
epärealistisia luonteenpiirteitä. Hän tietää kuvittelevansa, mutta ei voi
itselleen mitään. La Pulga, menestynyt PR-nainen, on heikkona nuoriin poikiin.
Francon ajan moralismin jälkeen
tämän kronikan naisten vapaat miessuhteet ja suhtautuminen seksiin olivat
varmaan jotakin uutta. Kuvaus Elenan ensimmäisestä seksikokemuksesta on
surkuhupaisan itkettävä. Naisten käynti itseään liberaalina mainostavan (mies)gynekologin
luona on puolestaan naurattava. Gynekologi ei tunnista pessaaria sellaisen
nähdessään. Kirjan tapahtuma-aikaan abortti oli Espanjassa laiton. Naiset
kävivät Englannissa, jos heillä oli rahaa, ja puoskareilla, jos ei ollut. Siinä
saattoi käydä huonosti.
Ana asuu Madridissa ja kaupungin
yöelämä on tärkeä tausta tapahtumille. Sekin vapautui ainakin seksuaalivähemmistöjen
näkökulmasta. Yksi Anan parhaita ystäviä on homoseksuaali arkkitehti Cecilio,
nykynäkökulmasta hieman kliseisesti, mutta ei ehkä aikanaan.
Kirjan lopussa Ana pääsee irti
turhasta kuvitelmastaan ja huomaa pystyvänsä haastamaan itseään näennäisesti
vahvempia. Ehkä happamasti hymyillen, mutta ylpeänä.
Näihin myöhempiin painoksiin
kirjoittamassaan esipuheessa Rosa Montero sanoo vain kuvanneensa, millaista elämä
oli 1970-luvun lopulla. Ilmeisesti hän osui ihmisten syviin tuntemuksiin, tai
ainakin naisten.
Rosa
Montero: Crónica del desamor
Debolsillo 2017, 254 s.
Ensimmäinen painos
1979
***********
Helmet haaste: 33. Selviytymistarina
Ei näköjään mitään tältä Rosa Monterolta suomennettu! Outoa, kun kuitenkin on kulttiteos ja useampi espanjankielinen löytyy kirjastosta. Lukisin tämän mielelläni, kun olen just samaa ikäluokkaakin. Isäni opetti espanjaa, mutta itse valitsin italian. Oikeastaan oma valinta nyt harmittaa. Italia on kuitenkin espanjaa niin paljon pienempi kielialue.
VastaaPoistaMonterolta ei todellakaan ole suomennettu mitään. Olen lukenut muutaman hänen kirjansa ja niissä olisi muitakin suomentamisen arvoisia kuin tämä. Englanniksi hänen kirjojaan toki löytyy.
Poista