Valkoinen
tiikeri on
Booker-voittaja vuodelta 2008. Sain vinkin sen lukemiseen blogin Donna Mobilen kirjat Leenalta.
Balram saa lempi- tai
haukkumanimen, kun kylän kouluun tullut tarkastaja huomaa että poika on ainoa,
joka osaa jotakin.
Tarkastaja
osoitti minua kepillään: ”Sinä, nuori mies, olet älykäs, rehellinen ja virkeä
kaveri tässä rikollisten ja älykääpiöiden joukkiossa. Mikä on kaikkien
viidakkojen harvinaisin eläin – olento joka ilmestyy vain kerran sukupolvessa?”
Mietin
hetken ja vastasin:
”Valkoinen
tiikeri.”
”Se
olet sinä, tässä viidakossa.”
Balram ei saa nauttia
koulunkäynnistä pitkään. Sukua valtansa alla pitävä isoäiti määrää hänet töihin
kylän teesalonkiin tienaamaan rahaa perheelle.
Valkoisen
tiikerin
kuvaama elämä Intiassa on äärimmäisen jakaantunutta. Kylää hallitsee muutama
rikas mies, jotka nyhtävät köyhiltä kaiken mitä voivat. Edes omia ääniään he
eivät voi myydä vaaleissa, nekin myy aina joku muu. Nuoret lähtevät kylästä,
jos pystyvät. Balram on yritteliäs ja pääsee yhden kotikylänsä mahtimiehen
autonkuljettajaksi Delhiin. Asiat eivät ole siellä sen paremmin. Isäntä on
isäntä ja palvelija on palvelija. Isäntä vaimonsa kanssa asuu
luksushuoneistossa, mutta palvelija asuu torakoiden keskellä pimeässä
kellarissa. Delhin kaduilla köyhät nukkuvat ulkona, kun yläluokkaan kuuluvat
ajavat heidän ohitseen – tai ylitseen – ilmastoiduilla autoillaan matkalla
uusimpaan kauppakeskukseen tai ravintolaan. Autonkuljettaja näkee kaikenlaista,
muun muassa sen, miten isäntä lahjoo ministeriä saadakseen liiketoimensa
kukoistamaan.
Balram vertaa köyhiä kanoihin
häkissään. Hän haluaa pois kanahäkistä ja onnistuukin lopulta. Keino on kyllä
varsin julma, mutta elämä on opettanut.
Vaikka Valkoinen tiikeri kohdistaa katseen Intian epäkohtiin, korruptioon
ja valtaviin tuloeroihin, kirja ei ole synkkä. Sitä voisi jopa kutsua
veijariromaaniksi. Tekstin rentous, letkeys ja joskus pilkahtava huumori keventävät.
Valkoista
tiikeriä
lukiessaan toivoo, että kirja on kärjistetty, mutta kun katsoo uutisia
Intiasta, esimerkiksi viimeaikaista Delhin myrkyllistä savusumua, alkaa pelätä että todellisuus on vähintään yhtä kamala kuin kirjan kuvaama maailma.
Aravind Adiga: Valkoinen
tiikeri
Suomentanut Tarja Teva
BTJ Kustannus 2009, 345 s.
Englanninkielinen
alkuteos The White Tiger 2008
***********
Sijoitan Valkoisen tiikerin Helmet-haasteessa kohtaan 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.
Valkoinen tiikeri on pienoinen helmi, joka on jäänyt ehkä liian vähälle huomiolle. Slummien miljönäärihän tästä tulee mieleen, samoin täytyy tietysti verrata Arundhati Royn romaaneihin, joissa huumoria ei kuitenkaan ole ihan tähän tyyliin.
VastaaPoistaPelkään pahoin, kuten sinäkin, että romaanissa on enemmän totta, kuin haluaisin uskoakaan. Musta huumori on Valkoisessa tiikerissä niin mustaa, että pelottaa. Se on taitavasti kirjoitettu, viihdyttävä ja riipaiseva yhtä aikaa.
Minäkään en ollut huomannut Valkoista tiikeriä Bookerista huolimatta. Olen tyytyväinen, että nyt tuli luetuksi.
PoistaKiitos hienosta lukuvinkistä :)
VastaaPoistaOle hyvä! Oikeastaan pitäisi kiittää Leenaa, jonka kommentti on alla. Häneltä minä sain vinkin.
PoistaTämä ansaitsee kaiken huomion edelleen. Helposti unohtuvat uusien palkintojen ja uutuuksien vyöryssä tämän tapaiset muutaman vuoden takaiset. Tämä on helmi, kuten Elina tuossa sanoo.
VastaaPoistaKiitos tästä lukuvinkistä! Muuten olisi jäänyt minulta lukematta.
PoistaTämä kirja kiinnostaa minua edelleen kovasti! Olen siis kerran aloittanut sen ja jätin melko alussa heti kesken. Jotenkin alku vaikutti niin sekavalta, etten vain kestänyt. Pitäisi vihdoin ottaa kirja uusintakokeiluun.
VastaaPoistaMinusta kirja ei tuntunut sekavalta. Suosittelen yrittämään uudelleen!
PoistaHyvä kuulla! Ehkä yritin lukea kirjaa väärään aikaan ja olin liian kärsimätön tmv. Ehdottomasti aion yrittää vielä uudelleen!
Poista