Luis
Mateo Díez sai vuonna 2023 espanjankielisen kirjallisuuden arvostetuimman
palkinnon eli Cervantes-palkinnon. Se myönnetään elämäntyöstä.
Juventud de cristal olisi suoraan suomennettuna
Lasinen nuoruus, mutta nimi johtaisi aivan harhaan. Kääntäisin nimen ennemmin
vaikka Särkyvä nuoruus. Kirjaa ei ole suomennettu.
Kirjan minäkertoja Mina muistelee
nuoruuttaan. Hän on toiminut kaveripiirissään pelastajana, syöksynyt auttamaan
ahdingoissa olivat ne sitten fyysisiä tai henkisiä. Mina näkee tapahtumat ikään
kuin elokuvien kohtauksina. Hän käyttää joistakin ystävistään nimityksiä kuten mohikaani,
roomalainen, kartagolainen ja puhuu toogista ja puunilaissodista. Itsensä hän kuvittelee
sairaanhoitajaksi, joka rientää apuun sodassa räjähdysten keskellä. Nuoruudesta
on jäänyt pätkittäisiä muistoja, jotkut mustavalkoisia ja jotkut muodista
menneiden elokuvien technicolorväreissä.
Kirja on pirstaleinen, eikä etene
kronologisesti. Jonkinlaisena juonena siinä seurataan kahden seurustelevan
parin suhdetta. Välillä varsinkin nuoret miehet ovat niin epätoivoisia, että
uhkaavat itsemurhilla. Kirjassa sanotaan, että kumpikin tekee itsemurhan. Näin
sanotaan monista muistakin, mutta oikeasti kukaan ei kuole, tuskin edes
yrittää. Parin etsiminen, kiusoittelu, pettäminen, sydänsurut – kaikki on tuttua
nuoruutta.
Díez kirjoittaa pitkiä
monipolvisia virkkeitä ja käyttää erikoisia sanoja ja sanontoja. Kirjoitustyyli
yhdistettynä Minan tapaan katsoa elämäänsä tekivät kirjasta melko työlästä
luettavaa. En taida ihan heti palata Díezin pariin.
Luis Mateo Díez: Juventud de cristal
Alfaguara 2019, 231 s.
***********
Kirjassa on kolme nimettyä osaa. Niistä viimeinen on Pakoja. Siinä useampikin henkilö pakenee tai yrittää paeta elämästään. Minan pikkuveljet karkaavat sisäoppilaitoksesta. Sijoitan kirjan siis Helmet-haasteen kohtaan 9. Kirjassa joku karkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.