Kun huomasin Libri di Lucan
arvoituksen kirjastossa, ajattelin, että tässäpä kirja antikvariaattien,
vanhojen kirjojen ja dekkareiden ystävälle. Miten pettynyt olinkaan, kun
kirjaan ilmestyi heti yliluonnollisia aineksia: kummallisia lukijoita
(Lettoreja), joilla on kyky vaikuttaa kuulijoihin, vielä kummallisempia
vastaanottajia, joiden kyvyt lähenevät taikuutta, energialla latautuneita
kirjoja ja muuta vastaavaa. Melkein jätin kirjan kesken, mutta luin edelleen, koska
halusin tietää, mihin lopulta päädytään (ei paljon mihinkään).
Asianajaja Jon perii isänsä
antikvariaatin Libri di Lucan. Isän ja pojan välit ovat menneet poikki vuosia
sitten. Antikvariaatissa Jonille selviää, että hänen isänsä oli ollut tärkeä Lettore
ja että on olemassa lukijoiden ja vastaanottajien salaseuroja. Isä on tietysti
murhattu. Alkuvastarinnan jälkeen Jon uppoutuu täysin tähän hänelle ennestään
tuntemattomaan maailmaan.
Jännityskirjana Libri di Lucan arvoitus ei
ole juoneltaan kummoinen. Esimerkiksi isän murhanneen joukon olemassaolo
pitäisi uskoa kovin hataralta pohjalta. Loppukohtaus huppuviittoineen,
sumuineen ja sähköpurkauksineen tuo lähinnä mieleen heikon Harry Potter
-version.
Positiivisena asiana Libri di
Lucan arvoituksesta voi sanoa, että sen ideana on lukemisen tärkeyden ja hienojen
lukukokemusten korostaminen. Mutta kirja on omituinen. En pitänyt.
Mikkel
Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus
Suomentanut
Katriina Huttunen
WSOY
2009, 439 s
Tanskankielinen alkuteos Libri di Luca, 2007
