Kaksi dekkaria, toisessa antiikkia, toisessa taidetta

 C. L. Miller: Antiikin metsästäjän murhaopas

Freya on entinen antiikin metsästäjä. Hän etsi kouluttajansa Arthur Crocklefordin kanssa varastettuja antiikkiesineitä, kunnes erään Kairossa katastrofaalisesti päättyneen tehtävän jälkeen jätti alan, meni naimisiin ja sai lapsen. Nyt avioliitto on hajonnut, tytär on lähtenyt Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja Freya saa tiedon, että Arthur on kuollut.

Arthur oli Freyan tädin Carolen kumppani. He asuivat pienessä Little Meddlingtonin kylässä, jossa Arthurilla oli antiikkiliikkeensä. Yllättäen hän on jättänyt liikkeen yhteiseksi perinnöksi Carolelle ja Freyalle. Yllättäen siksi, että Freyan ja Arthurin välit olivat menneet poikki. Carole epäilee, että Arthurin kuolemassa on jotakin hämärää. Lukija tietää Esinäytöksen luettuaan, että todellakin on. Kun Freya saapuu tätinsä luokse, he päättävät yhdessä selvittää, mitä Arthurille tapahtui.

Tästä alkaa tapahtumasarja, jonka aikana Freya törmää hämärään antiikkibisnekseen, joutuu hengenvaaraan, saa tietää, mitä Kairossa oikeasti tapahtui ja ennen kaikkea – löytää uudelleen antiikin metsästäjän vainunsa. Seuraava kirja Freyan seikkailuista on jo ilmestynyt.

Luokittelisin Antiikin metsästäjän murhaoppaan cozy crime -dekkariksi. Väkivaltaa ei kuvata, jutellaan paljon teen ääressä, ja miljöö tuo mieleen Midsomerin murhat, varsinkin kun Freya ja Carole osallistuvat synkässä maalaiskartanossa järjestetylle antiikkiharrastajien viikonloppuleirille. Kirja on kaiken kaikkiaan viihdyttävä ja hyvin englantilainen.

C. L. Miller: Antiikin metsästäjän murhaopas
Suomentanut Antti Autio
Otava 2024, 346 s.
Englanninkielinen alkuteos The Antique Hunter’s Guide to Murder 2024

Jyrki Erra: Orjantappurakruunajaiset

Pidin Jyrki Erran palkitusta rikoskirjasta Lyijyvalkoinen. Orjantappurakruunajaiset jatkaa samalla linjalla, välillä liiankin samanlaisena. Taidemaalari ja Caravaggio-asiantuntija Axel Wallas etsii tässäkin Caravaggion kadonnutta teosta. Kirjan innoituksena on toiminut vuoden 2021 uutinen, jossa kerrottiin, että espanjalaisen huutokauppahuoneen myynnistä vedettiin pois taulu, jota oli alettu epäillä Caravaggion maalaamaksi. Tuolle taululle Erra on kehitellyt taustatarinan.

Wallas aloittaa tutkimuksensa Roomasta, jossa hän joutuu tekemisiin Lyijyvalkoisesta tuttujen Caravaggiota himoitsevien rikollisten kanssa. Vähän kummalliselta tuntui, että muuten fiksu Wallas lavertelee etsinnästään tilapäiselle vuokraisännälleen ja tämän tyttärelle, vaikka hänen pitäisi pitää se salaisuutena. Juttu alkaa levitä käsistä, ihmisiä kuolee, ja Wallas ihmettelee:

”Oliko kyseessä taistelu vallasta, reviiristä vai maalauksesta? Vai oliko kyseessä kunnian säilyttämisestä juontuva verikosto, vendetta?”

Johtolangat kuljettavat Wallasin Venetsiaan. Hän osaa kaivaa tietoja arkistojen uumenista, mutta Venetsiassakin hänen hoksaavaisuutensa muuten pettää. Loppunäytös, jossa Wallas itse melkein menettää henkensä, näytellään Roomassa.

Jotkut Orjantappurakruunajaisten juonen käänteet tuntuivat hiukan pakotetuilta, mutta siitä ja muista negatiivisista huomautuksistani huolimatta pidin vanhan maalaustaiteen tuomisesta osaksi dekkaria. Italian ystäville Rooma ja Venetsia (jossa en ole käynyt) ovat lisäplussia.

Jyrki Erra: Orjantappurakruunajaiset
Otava 2024, 397 s.

Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut

 

Shergillin siskokset ovat Rajni, Jezmeen ja Shirina. He ovat Lontoossa syntyneitä toisen polven maahanmuuttajia. Heidän vanhempansa ovat kotoisin Punjabista. Uskonnoltaan he ovat sikhejä. Juuri ennen kuolemaansa heidän äitinsä kirjoitti kirjeen, jonka myös luki tyttärilleen. Hän halusi heidän matkustavan yhdessä Intiaan sirottelemaan sinne tuhkansa. Äiti oli laatinut tarkan matkasuunnitelman, jonka tarkoitus oli kierrättää tyttäriä sikheille – ja hänelle itselleen – tärkeissä paikoissa. Vielä tärkeämpää oli saattaa toisistaan etääntyneet tyttäret takaisin yhteen.

Tyttäret eivät ole enää aivan nuoria. Rajni on yli neljäkymmentävuotias ja kaksi muuta kolmissakymmenissä. Heillä on salaisuuksia, joita eivät ole kertoneet toisilleen – tai oikeastaan Rajnilla ja Shirinalla on. Jezmeen on näyttelijä, jonka ura ei ole lähtenyt lentoon ja joka juo liikaa, mutta nuo eivät ole salaisuuksia. Kuten voi arvata, matkan aikana salaisuudet paljastuvat ja itse asiassa lähentävät sisaruksia toisiinsa. Lukijalle salaisuuksia vilautellaan ärsyttävästi vihje kerrallaan, mikä on ainakin Shirinan kohdalla turhaa, koska on varsin selvää, mistä on kysymys.

Shergillin sisarukset edustavat uutta sukupolvea, mutta heidänkin elämäänsä varjostavat patriarkaaliset vaatimukset, jotka ovat vahvoja heitä edeltävissä sukupolvissa. Pojat ovat tärkeitä, tytöt eivät niinkään. Vaimo on kuuliainen miehelleen ja tämän suvulle.

Sisarusten seikkailujen antoisinta luettavaa minulle olivat ennestään vain nimeltä tuntemani sikhiläisyyden tavat. Tyttäret eivät olleet uskonnollisia, mutta seurasivat äitinsä ohjeita matkustaa Amritsarin pyhään kaupunkiin ja vierailla sen Kultaisessa temppelissä. Hyvä kuvaus oli myös väkirikkaasta Delhistä, jossa sisarukset kokivat kadulla erilaista kohtelua kuin Lontoossa ja jossa Jezmeen joutui väärinkäsityksen vuoksi puhujaksi naisten mielenosoitukseen.

””Milloin me päätämme, että nyt riittää? Jatkammeko me täällä huutamistamme, kun muu Intia siirtyy eteenpäin? Merkitsevätkö sanamme mitään kaikille näille ihmisille, jotka jatkavat päivittäistä elämäänsä?” Hän pyyhkäisi kädellään laajan kaaren liittääkseen kaikki mukaan. Nyt naiset kiinnostuivat. Jezmeen havaitsi korokkeeltaan, miten väkijoukon läpi kulki kiihtymyksen väre, näkyvänä kuin sähkövirta. Kylttejä pitelevät naiset suoristivat käsivartensa nostaakseen kyltit entistäkin korkeammalle.”

Minä en oikein päässyt kiinni kirjan tyylilajiin. Takakannessa käytetään adjektiiveja humoristinen ja tunteellinen. Huumoria en löytänyt (en tosin kaivannutkaan), tunteita kyllä oli. Aiheet olivat vakavia. Loppua kohti kirja parani, tai sitten totuin tyyliin.

Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut
Suomentanut Inka Parpola
Sitruuna 2022, 371 s.
Englanninkielinen alkuteos The Unlikely Adventures of Shergill Sisters 2019

***********

Amritsarin Kultainen temppeli on kirjassa tärkeä tapahtumapaikka, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 34. Kirjassa on tunnettu rakennus.

#luemaailmavuodessa – Heinäkuu: etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Maailmanvalloitus: Singapore.

Arkhimedes: Kelluvat kappaleet ja muita kirjoituksia

 

Gaudeamus on tehnyt kulttuuriteon julkaisemalla Arkhimedeen (n. 287–212 eaa.) kirjoituksia. Kaikki muistavat koulufysiikasta Arkhimedeen lain, mutta nyt on mahdollista lukea sille keksijänsä todistus, joka on yksinkertaisesti nerokas. Kirjassa Kelluvat kappaleet ja muita kirjoituksia on paljon muutakin nerokasta.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johan Stén on kirjoittanut erinomaisen johdannon. Hän kertoo, mitä Arkhimedeen elämästä tiedetään, millaista oli aikakauden matematiikka ja astronomia, sekä ennen kaikkea millaisia kirjoituksia Arkhimedeelta on säilynyt. Stén selittää lyhyesti yhdentoista Arkhimedeen tutkielman sisällön nykymatematiikan kielellä ja merkinnöillä. Tutkielmia ovat mm. Tasokuvioiden tasapaino, Paraabelin neliöiminen, Mekaanisten teoreemojen menetelmä ja Ostomakhion sekä tähän kirjaan suomennetut Hiekanlaskija, Ympyrän mittaaminen, Kelluvat kappaleet I–II ja Helioksen karjan lukumäärä. Sténin johdanto helpottaa oleellisesti Arkhimedeen sanallisiin selityksiin ja geometriaan perustuvien kirjoitusten lukemista.

Johdannon matemaattisissa lausekkeissa on harmillisesti painovirheitä. Virheitä on termeissä (K:n sijasta P tms.), alaindekseissä, laskutoimitusten merkeissä. Kirjan kuvissakin on joitakin virheitä. Oikoluku olisi voinut olla tarkempi näin arvokkaassa teoksessa.

Arkhimedeen kirjoitukset on suomennettu alkukielestä kreikasta paitsi niiltä osin, kun alkuperäisteksti ei ole säilynyt. Silloin on käytetty latinankielistä käännöstä. Selittäviä viitteitä on runsaasti.

Hiekanlaskijassa Arkhimedes arvioi ”hiekanjyvien lukumäärän sellaisessa tilavuudessa, joka on yhtä suuri kuin maailman tilavuus”. Arkhimedeen käytössä ollut lukujärjestelmä oli hankala. Hän sai aikaan tuloksen, mutta tulosta tärkeämpää oli ilmeisesti osoittaa, miten suuria lukumääriä voidaan numeroida.

Kirjoituksessa Ympyrän mittaaminen Arkhimedes todistaa kolme propositiota eli väitettä. Niistä ensimmäinen:

”Jokainen ympyrä on yhtä suuri kuin suorakulmainen kolmio, jonka pystykateetti on ympyrän säteen pituinen ja pohjakateetti kehän pituinen.”

Tämän Arkhimedes todistaa osoittamalla, että väitteen mukaisen ympyrän pinta-ala ei voi olla suurempi eikä pienempi kuin kolmion. Todistuksessa hän käyttää ympyrän sisä- ja ulkopuolelle piirrettyjä neliöitä ja niitä jakamalla syntyviä monikulmioita.

Kolmas propositio koskee ympyrän kehän pituuden ja halkaisijan suhdetta eli nykyisin ilmaistuna piitä. Arkhimedes todistaa, että ympyrän ympärysmitan suhde sen läpimittaan on suurempi kuin 3 10/71 ja pienempi kuin 3 1/7. Arkhimedeella ei ollut käytössä desimaalilukuja, mutta desimaalilukuina hänen arvionsa olivat 3,140845 ja 3,142857.

Tutkielmassa Kelluvat kappaleet I Arkhimedes todistaa nimeään kantavan lain, mutta sitä ennen muun muassa proposition 2:

”Kaiken liikkumatta lepäävän nesteen pinta on pallon muoto, jonka keskipiste on sama kuin maan keskipiste.”

Maan pallomuoto oli siis itsestäänselvyys. Arkhimedeen laki on propositio 5, jonka hän itse muotoili seuraavasti:

”Jos kiinteä kappale on ominaispainoltaan kevyempi kuin neste, se vajoaa nesteeseen laskettuna siihen asti, että uponneen osan tilavuutta vastaava nesteen määrä painaa yhtä paljon kuin koko kiinteä kappale.”

Kelluvat kappaleet II todistaa useita väitteitä, jotka käsittelevät nesteessä kelluvaa pyörähdysparaboloidia. Arkhimedeen avaruusgeometrian tuntemus osoittautuu niin suureksi, että nykyajan algebrallisiin esitysmuotoihin tottunut ei voi kuin ihailla.

Lainaan johdantoa:

”Hän loi lähes tyhjästä teoreettiseen mekaniikkaan matemaattisia käsitteitä, kuten tasapainon, painopisteen ja ominaispainon, ja käytti niitä apuvälineinä rinnan geometristen todistustensa kanssa.”

Helioksen karjan lukumäärä on Arkhimedeen nimiin laitettu matemaattinen ongelma, joka on esitetty runomuodossa. Runossa määritellyt ehdot voidaan kirjoittaa seitsemän yhtälön yhtälöryhmäksi, joissa on kahdeksan tuntematonta. Ratkaisu ei siis ole yksikäsitteinen. Ensimmäinen tunnettu ratkaisu saatiin aikaan vasta vuonna 1880.

Kelluvat kappaleet ja muita kirjoituksia näyttää, miten lahjakas matemaatikko Arkhimedes oli. Historiassa ei ole montakaan hänen vertaistaan. Hänen muista kirjoituksistaan ainakin Tasokuvioiden tasapaino olisi myös mukava saada suomeksi.

Arkhimedes: Kelluvat kappaleet ja muita kirjoituksia
Suomentaneet Paavo Hohti, Sami Jansson, Tua Korhonen ja Vesa Vahtikari
Gaudeamus 2025, 214 s., sisältää Johan Sténin johdannon 82 s.
Kreikankieliset alkuperäiskirjoitukset ovat 200-luvulta eaa.

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

 

Tove Janssonin Bulevardi ja muita kirjoituksia sisältää lehdissä ilmestyneitä kertomuksia tai novelleja. Suurin osa kirjoituksista on 1930-luvulta, muutama on myöhäisempi, vanhin jopa vuodelta 1995. Siinä vanheneva kirjailija istuu ranskalaisessa puistossa ja etsii ideoita kirjoittamiseen.

Melkein kaikissa kirjoituksissa on Janssonin itsensä tekemä alkuperäinen piirroskuvitus. Olisipa nykyisinkin lehdissä samanlaisia! Kuvat ovat tämän kokoelman helmi. Kertomusten väliin on lisätty aiheeseen sopivia piirroksia, joilla Jansson kuvitti muiden kirjoittajien kertomuksia. Kirjan toimittajan ja suomentajan Sirke Happosen jälkisanoissa kerrotaan, että Jansson hankki tuloja lehtien kuvittajana kuten äitinsä Signe Hammarsten Jansson.

Viehättäviä ovat kirjoituksetkin. Monien tapahtumapaikka on Pariisi, kuten kokoelman aloittavan Bulevardin.

”Bulevardi syntyi taatusti Pariisissa. Eivätkä sen jälkeläiset koskaan vedä vertaa kantaäidilleen, joka lakkaamatta kasvaa ja säkenöi, kruunaa öiset fasadinsa leiskuvien valomainosten tiaralla ja asfalttinsa autojen tiheällä lamppuvirralla.”

Bulevardi on vanhin Janssonin kirjoituksista. On hieman yllättävää, että nuori nainen on valinnut päähenkilöksi monsieur Chatainin, joka vaeltaa pitkin bulevardeja ja tarkkailee muita kulkijoita, kunnes rakastunut nuoripari saa hänet tuntemaan itsensä vanhaksi ja yksinäiseksi. Kertomuksissa vieraillaan myös Dresdenissä, Caprilla ja Veronassa. Veronassa kertoja, nuori turistinainen, tapaa paikallisen asukkaan, erikoislaatuisen Jolandan, josta ei osaa irrottautua ja jonka luokse päätyy majoittumaan. Jolanda on ilmeisen varaton, mutta hänen asunnossaan on kaiken roinan alla mosaiikkia ja seinällä kosteusläiskien pilaamia maalauksia.

Tietysti ollaan Suomessakin. Vuokrahuoneen etsimisestä kertova Vuokrataan huone... on hauska ja vaikuttaa perustuvan Janssonin omiin kokemuksiin. Taiteilija ei tunnu olevan vuokranantajien suosikkiammattien joukossa.

Myöhemmissä kertomuksissa on yksi, jossa esiintyvät hemuli, Kampsu, Vilijonkka ja homssu. Epähemulimaisessa tarinassa runoja kirjoittavan hemulin luona on ollut juhlat, jonka jälkeen hänellä on hirveä krapula.

”Oli erehdys pyytää heidät tänne... Minä tein itseäni tykö eikä kulttuuripiireissä pidä tehdä niin. Nyt he ovat pettyneitä minuun. Apurahoja ei enää tule.”

Tarina päättyy onnellisesti, kun hemuli ja kulttuurisihteerinä toimiva homssu jakavat homssun saamat onnenkalossit, yksi kalossi kummallekin.

Bulevardi ja muita kirjoituksia oli kaikkine kuvineen oikein mukavaa luettavaa. Samalla se laajensi käsitystä Tove Janssonista taiteilijana.

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Suomentanut Sirke Happonen; yhden kirjoituksen suomentanut Rauno Aho
Tammi 2017, 288 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Bulevarden och andra texter 2017
Kirjoitukset ovat vuosilta 1934–1995
Kannen kuva on Janssonin Paris (Metro)

***********

Helmet-haaste: kohta 32. Kirja liittyy jollain tavalla Tove Janssoniin.

Karissa Kettu: H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään

 

Hypatian (noin 355–415) nimi tulee aina esille, kun mainitaan historiallisia tiedenaisia. Hän oli uusplatonilainen filosofi, matemaatikko ja tähtitieteilijä. Kiinnostuin heti, kun huomasin Teos-kustantamon julkaiseman Karissa Ketun romaanin H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään. Kirjailija korostaa, että kirja on ”fiktiivinen kaunokirjallinen teos ja vain joiltain osin uskollinen historiallisille tosiasioille”.

Hypatian elämästä ei tiedetä kovin paljon. Se tiedetään, että hänet surmattiin raa’asti. Tuota kohtaloa kohti kirjassa kuljetaan Hypatian itsensä kertomana. Äidin toistuvia keskenmenoja pelokkaana seuranneesta pikkutytöstä kasvoi isän johdattelemana taitava tieteentekijä. Kertomuksen kieli on kaunista, osin runollista ja jopa filosofista, kuten myöhemmin Filosofiksi kutsutulle sopii. Kaikkine historiallisine tietoineen kankaankudonnasta astrolabin kautta tuhottuihin pakanatemppeleihin kirja luo monitahoisen kuvan Hypatian elinympäristöstä.

Hypatian oman kerronnan välissä on häneen samastuvan nymfi Ekhon matkakirjeitä, joita hän kirjoittaa Hypatialle, vaikka tietää, ettei tämä voi lukea niitä ajan tuolla puolen. Ekho kirjoittaa keräävänsä Hypatian ”ruumiinkappaleiden kaikuja ”. Kirjeessä Lontoosta vuonna 1720 hän sanoo:

”Pysähdytään tähän, sanaan poikkeustapaus. Se on paikkamme, se on syvä ojamme. Siellä me olemme, sinne meidät on valtatien lakaisija tuupannut, toistemme päälle. Ja sieltä meitä on sitten noukittu, varsinkin John T:n [filosofi John Toland] aikana, jota valistukseksi kutsuttiin. Hieman ennen tuota historioitsijoiden järjen vuosisadaksi kutsuttua aikaa väiteltiin kuumeisesti siitä, voivatko naisetkin olla akateemisesti lahjakkaita kuten miehet.”

Ekhon kirjeitä on eri paikoista ja eri vuosisadoilta (Vatikaanista 1511, Helsingistä 2022, jne.) ja moniin niistä liittyy mustavalkoisia kuvia hänen matka-albumistaan. Ekho kommentoi alaviitteissä myös Hypatian kertomusta, usein piristävän ilkikurisesti.

H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään on siis historiallinen romaani. Samalla se on romaani tiedettä tekevän naisen asemasta Hypatiasta nykyaikaan tai miksei yleisemminkin naisen asemasta. Kirjailija Karissa Kettu on paneutunut perusteellisesti Hypatian aikakauteen ja häntä edeltäneisiin sekä hänen jälkeensä tulleisiin aiheen kannalta relevantteihin tieteentekijöihin, varsinkin filosofeihin. Kirjan lopussa on luettelo lähteistä ja taustakirjallisuudesta. Kirjoitustyyli runsaine tietoineen toi minulle mieleen A. S. Byattin.

Miksi Hypatia surmattiin? Sitä on tietysti nykyajasta mahdotonta tietää, mutta vahva vaihtoehto on, että kun Rooman valtakunnassa, johon Aleksandriakin kuului, kristinusko oli julistettu valtionuskonnoksi ja kaikki muut uskonnot oli kielletty, äärikristityt eivät hyväksyneet pakanana pitämäänsä naista, jolla oli vahva asema Aleksandriassa ja jonka tieteellistä työtä he pitivät lähes noituutena.

Hypatia saattoi ajatella vaikka näin:

 ”Matematiikka on ihmettelyä. Se ei käske meitä palvomaan ketään, se ei tuomitse muita kuvia. Se ei sanele meille meidän langenneisuuttamme. Taivaankannen tutkiminen tekee ihmisestä epäitsekkään. Ihmisen on unohdettava ruumiinsa ja halunsa ja sivuutettava ne suuren, tuntemattoman kokonaisuuden ymmärtämiseksi.”

Karissa Kettu: H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään
Teos 2025, 480 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 38. Elämäkertaromaani.

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides – Kauniina kuolleet

 

Kirjan nimi sen jo sanoo ja vielä tarkemmin ensimmäinen sivu: kaikki Lisbonin perheen tyttäret tekivät itsemurhan. Vanhimmasta nuorimpaan tytöt ovat Therese, Mary, Bonnie, Lux ja Cecilia. He ovat syntyneet vuoden välein. Nuorin, 13-vuotias Cecilia, oli ensimmäinen lähtijä. Reilun vuoden kuluttua muut neljä tekivät itsemurhan kukin eri tavalla, mutta samaan aikaan.

Virgin Suicides ei ole ollenkaan niin synkkä kuin edellä olevasta voisi kuvitella. Suurin syy on kertojaratkaisu, joka on muutenkin parasta kirjassa. Kertojana on ”me”, kollektiivi poikia, jotka asuivat tyttöjen naapurustossa. Lisbonin kaunis tyttöparvi herätti pojissa uteliaisuutta. Heidän tyttöytensä mystisyys oli salaperäistä, jotakin, josta pojat yrittivät päästä selville, mutta joka säilytti salaisuutensa.

Sekään ei selviä, mikä on lopullinen syy itsemurhiin. Ensimmäisen yrityksen jälkeen (hän onnistuu vasta toisella) Cecilia huokaisee häntä hoitavalle lääkärille, joka epäilee, ettei tyttö ole vielä ehtinyt kokea elämän vaikeutta:

”Tepä ette olekaan koskaan ollut kolmetoistavuotias tyttö.”

Paikallisen sanomalehden toimittaja tarjoaa syyksi amerikkalaista elämäntapaa ja sen nuorille aiheuttamia paineita. Tapauksesta kiinnostunut psykiatri esittää vaihtelevia syitä, joista yksi on post-traumaattinen stressi, josta tytöt kärsivät Cecilian itsemurhan jälkeen. Helpoin selitys olisi tietysti Lisbonin perheen – varsinkin äidin – ankarat kasvatusperiaatteet. Ainoalla kerralla, jolloin tytöt (jäljellä olevat neljä) päästetään heidät kutsuneiden poikien kanssa koulun tanssiaisiin, Therese sanoo:

”Me halutaan vain elää. Jos vain annettaisiin.”

Lux, tytöistä villein, palaa juhlista kotiin kauan määrätyn kotiintuloajan jälkeen, ja pian tytöt joutuvat niin ankaraan kotiarestiin, että heidät otetaan pois koulusta. Koko perhe eristäytyy muusta yhteisöstä.

Kirjan tunnelmaa hallitsee kertojien melankolinen hämmennys. Se seuraa heitä aikuisuuteen saakka, josta käsin he muistelevat Lisbonin tyttöjä.

Kirjastosta saamassani pokkaripainoksessa on elokuvakansi. Sofia Coppola ohjasi kirjaan pohjautuvan elokuvan The Virgin Suicides. Olen nähnyt sen kauan sitten televisiosta, eikä siitä jäänyt mieleen muuta kuin avuton isä, joka uppoutui katsomaan baseballia tv:stä. Yhtä avuton hän on kirjassakin.

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides – Kauniina kuolleet
Suomentanut Juhani Lindholm
Seven-pokkari 2012, 287 s., ilmestynyt ensimmäisen kerran Otavan kustantamana 2003
Englanninkielinen alkuteos The Virgin Suicides 1993

***********

Helmet-haaste: kohta 48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt. Toinen Cecilia oli Mercè Rodoredan kirjassa La calle de las Camelias.

Karin Fossum: Helvetintuli (#dekkariviikko)

 Sokeri pohjalla. Dekkariviikkoni paras kirja eli Karin Fossumin Helvetintuli.

Helvetintuli on ilmestynyt alun perin vuonna 2014, mutta se on suomennettu vasta pari vuotta sitten. Se kuuluu Fossumin komisario Konrad Sejer -sarjaan. Tässä kirjassa Konrad Sejer ja hänen työparinsa Jacob Skarre ovat varsin pienessä osassa. He ratkaisevat rikoksen saamiensa vihjeiden perusteella, mutta poliisityötä kuvataan vain vähän.

Helvetintuli alkaa suoraan murhapaikalta, jonne Sejer ja Skarre ovat saapuneet. Uhrit ovat eronnut yksinhuoltajaäiti Bonnie ja hänen alle kouluikäinen poikansa Simon. Tyrmäävän alun jälkeen siirrytään aikaan ennen murhia. Bonnie työskenteli kodinhoitajana eli kiersi asiakkaiden, yleensä vanhusten, luona siivoamassa. Taloudellisesti hän oli tiukoilla. Toinen seurattava on kaksikymppinen Eddie, joka asuu äitinsä luona.  Hänellä ei ole mitään diagnoosia, mutta hän on kykenemätön pitämään itsestään huolta. Hän täyttää sanaristikoita, käyttää tietokonetta ja ajaa autolla, mutta on riippuvainen äidistään.

Fossumin kirjoissa tärkeintä ei ole, kuka on murhaaja. Helvetintulessa se tiedetään alusta alkaen. Kiinnostavaa on, millaiset elämät – uhrin ja tekijän – ovat johtaneet rikokseen. Helvetintulessa korostuu totuuden puhuminen. Jos isoja asioita salataan mistä tahansa syystä, vaikka häpeästä, seuraukset voivat olla vakavia ja ennalta arvaamattomia.

Karin Fossum on yksi suosikkidekkaristeistani. Taas kerran hän on kirjoittanut kirjan, joka pitää ihmeellisesti otteessaan, vaikka seuraa pitkälti henkilöidensä arkielämää.

Karin Fossum: Helvetintuli
Suomentanut Tarja Teva
Johnny Kniga 2023, 255 s.
Norjankielinen alkuteos Helvetesilden 2014

Dekkariviikolla ilmestyneistä somepostauksista tulee listaus Kirsin kirjanurkkaan.

***********

Bonnie on kodinhoitaja, eikä sairaanhoitaja, mutta kyllä hän tulee hoitaneeksi ainakin asiakkaidensa mielenterveyttä. Lisäksi Eddien äitiä hoidetaan sairaalassa, joten voin sijoittaa kirjan Helmet-haasteen kohtaan 44. Kirjassa hoidetaan ihmisiä.