Tõnu Õnnepalu: Pariisi

 

Tunnen huonosti virolaista kirjallisuutta. Tõnu Õnnepalun nimi oli ennestään tuttu, mutta en ollut lukenut häneltä mitään. Kun huomasin kirjastossa kirjan, jolla on kutsuva nimi Pariisi, niin pitihän se lainata. Koko nimi on Pariisi (Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin).

Kirjoittaja, jota ei osaa olla yhdistämättä kirjailijaan, kertoo olevansa Pariisissa kissavahtina ystävänsä kesäloman ajan. Samalla hän etsii nuorta itseään, joka asui Pariisissa.

”Menen puiston poikki, sinne opiskelijalinnoitukseen, katsomaan muinaista ikkunaani. Outoa, miten kaikki tuo on yhä vielä niin tuttua, kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin, tuttua, samanlaista, ja samalla myös täysin vierasta. Häntä, joka asui täällä tuona keväänä – häntä ei enää ole. Vai onko? Herääkö hän yhtäkkiä minussa, leväyttää silmänsä suuriksi, tuijottaa ulos minun silmistäni? Ei. Hän on, mutta jotenkin toisessa maailmassa.”

Kertoja kulkee vanhoissa tutuissa paikoissa, tarkkailee Kaupunkia ja sen muutoksia. Pienet yksisaliset elokuvateatterit ovat katoamassa, samoin bukinistit sekä lehtikioskit ja niitä pitävät vanhat miehet. Uutta ovat polkupyörät, niillä ei ennen ajanut kukaan, nyt ajavat kaikki, ”jopa puolihöperöt mummelit”. Ihmisistä hän tarkkailee eniten kodittomia ja on huolissaan, kun vanha kiinalaisnainen ei eräänä päivänä ole vakioyöpymispaikassaan.

Vaikka kertoja ei tavoita nuoruutensa tunteita – kuinka voisikaan? – hän löytää omat paikkansa Pariisissa, Père-Lachaisen hautausmaan, Luxembourgin puiston ja Île Saint-Louisin kärjen puistikon, jossa hän näkee, että sorsapoikueen voi kasvattaa Seinessä.

”Tässä aamuisessa joessa on jotain rauhoittavaa ja ikiaikaisen lohduttavaa, aina uudelleen jokaisena aamuna – on tarpeen, että näin olisi aina uudelleen jokaisena aamuna – sen virtaamisessa kaiken keskellä ja kaiken läpi on jotain ajattoman lohdullista.”

Tõnu Õnnepalun Pariisi on kevyehkö, mutta sympaattinen kirja ihmisestä ja Kaupungista. Kukapa ei lukisi mielellään Pariisista!

Tõnu Õnnepalu: Pariisi (Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin)
Suomentanut Jouko Väisänen
Kirjokansi 2022, 169 s.
Vironkielinen alkuteos Pariis (Kakskümmend viis aastat hiljem) 2022

Turun Kirjamessut ensi viikonloppuna

 

Olin viime vuonna ensimmäistä kertaa Turun Kirjamessuilla ja viihdyin niin hyvin, että päätin mennä tänä vuonna uudestaan. Messujen tunnelma oli paljon rauhallisempi kuin suurten ja hektisten Helsingin Kirjamessujen. Pääsen paikalle lauantaiksi ja sunnuntaiksi.

Turun Kirjamessujen teema on Pelin henki. Tein itselleni alustavaa ohjelmaa ja huomasinkin keränneeni siihen runsaasti keskusteluja, joilla on ajatuksia herättävä otsikko, kuten

Kirjailijat ja julkisuus

Valta ja kirja-ala, onko politiikka vuorovaikutusta vai peliä?

Miten kritiikkiä pelataan

Sanan valta. Miten kieli rakentaa todellisuutta

Kirjoittaminen on supervoima

Kirjaesittelyt toki kiinnostavat myös. Odotan esimerkiksi seuraavia uutuuksia:

Heikki Oja: Kesyt ja villit tähdet

Tiina Raevaara: Tulevaisuuden aaveet

Jukka Tuhkuri: Jään voima – kertomus Endurancen uppoamisesta ja löytämisestä

Franz Kafka: Päiväkirjat 1909–1923

Kirjasomen ohjelmaa aion tietysti seurata. Odotan messuilta kahta kirjojen täyttämää päivää, kiinnostavia esityksiä, väittelyjäkin, hyvää tunnelmaa ja kirjatuttavien tapaamista.