Tartuin Mustaan rakkauteen epäröiden. Täällä Pohjantähden alla on elämäni tärkeitä kirjoja, teos, johon olen palannut monta kertaa. Miten osaisin suhtautua tähän Linnan vähemmän tunnettuun kirjaan? Onneksi ylitin epäröintini. Musta rakkaus on hurja lukukokemus.
Kirjassa, jonka nimi on Musta rakkaus, ei voi olla onnellista loppua. Insinööriopiskelija Pauli ja työläisperheen tyttö Marjatta tapaavat ja rakastuvat. Kirjan vire on synkkä alusta alkaen. Lukija saa tietää Marjatan pienestä hairahduksesta. Nimi Marjatta juontunee raamatullisesta Mariasta. Paulin ajatukset ovat outoja ja vääristyneitä. Hänen luonteensa perustellaan taustalla: hän on jäänyt pienenä orvoksi ja joutuu elämään setänsä kustannuksella. Tilanne vaivaa häntä suunnattomasti.
Pauli on rakastunut Marjattaan, mutta sairaalloinen mustasukkaisuus johtaa tragediaan. Paulin mieliala vaihtelee äärimmäisyydestä toiseen. Hän hautoo synkkiä ajatuksia asuntokopperossaan ja öisillä harhailuilla kaupungilla. Pauli toi mieleeni Raskolnikovin, vaikka hän ei kuvittelekaan itseään yli-ihmiseksi.
Teksti on aitoa Linnaa. Siitä löytyy jopa tutun tuntuisia lauseita. "Kiitoksia ny vaan tavattoman paljon" sanoo naapurin leskivaimo kiittäessään Marjatan isää tuoreesta kuhasta. Isän puheet taas muistuttavat Leppäsen Preetistä.
Paulin ja Marjatan kohtalo jää ajatuksiin. Kirja on hieno, mutta sitä ei kannata lukea, jos on itse vähänkään alakuloinen - saattaa oman olon ankeus vain lisääntyä."Ottakaa vaan toisenne, meinaan, ja piisakkoon sano rakkautta, sano, meinaan sitä tarvitaan. Meinaan elämän tiellä. Ja onnee vaan meinaan, onnee kovasti... sitä minä vaan että onnee ja menestystä..."
Väinö Linna: Musta rakkaus
WSOY, kuudes painos 2010. 208 s.
Ilmestynyt 1948
Minä luin tämän joskus silloin nuorena tyttönä, kun olin ensimmäistä kertaa lukenut TPTA ja vaikuttunut niin syvästi kuin jostain kirjasta voi vaikuttua. Lukutilanne ei varmana ollut paras mahdollinen ja muistan vieläkin sen karvaan pettymyksen, jonka kirja minulle silloin tarjosi. Ehkä pitäisi kokeilla uudestaan, nyt vuosien jälkeen.
VastaaPoistaJuuri tuota pettymystä minäkin pelkäsin. Mutta sitä ei nyt tullut. Ehkä aikaa oli kulunut tarpeeksi.
PoistaKiitos vinkistä lukumielialan suhteen... tämä on minulla hyllyssä jo odottamassa, mutta ei ole ollut ihan pinon päällimmäisenä. Nyt tiedän odotella sopivaa hetkeä. :-)
VastaaPoistaAjattelin, että kirjan synkkyydestä täytyy varoittaa. Teksti on kyllä muuten nopealukuista.
PoistaKiva kuulla, että tämä on ollut hieno lukukokemus sinullekin, vaikka olet TPTA:n lukenut (minulla se on vielä lukematta). Ei tosiaan mikään hilpeä kirja, mutta hyvin intensiivinen.
VastaaPoistaKuten tuossa arviossani kirjoitin, olin tosiaan tyytyväinen, että tämä tuli luetuksi.
Poistakuinka monta sivua kirjassa on?
VastaaPoistaKirjassa on 208 sivua. Lukee tuolla juttuni lopussa.
Poista