Kuukauden nobelisti László Krasznahorkai: Vastarinnan melankolia

 

Kuukauden nobelisti -sarjaani tulee nykyisin enää yksi uusi kirjailija vuosittain. Olin lukenut Krasznahorkain romaanin Saatanatango ennen kuin hän sai Nobelin. Vastarinnan melankolia on toinen häneltä tähän mennessä suomennettu kirja. Kolmas suomennos Seiobo tuolla alhaalla ilmestyy tänä vuonna.

Hyvin harvoin käy niin, että olen helpottunut luettuani kirjan. Ja helpottunut siksi, että kirja loppui. Vastarinnan melankolian kanssa kävi niin. Kirja on synkkä, ja sen maailmankuva on lohduttoman pessimistinen. Lukemista hankaloittavat pitkät ja poimuilevat virkkeet, joista taitava suomentaja on kyllä saanut tehdyksi ymmärrettäviä. Sekään ei helpota, että lukuja on vain kolme ja niiden sisällä teksti jatkuu yhtenä pötkönä ilman kappalejakoa lukuun ottamatta muutamaa näkökulmahenkilön vaihdosta. Varoituksena sanon, että jatkossa paljastan tapojeni vastaisesti aika paljon kirjan lopusta.

Vastarinnan melankolia keskittyy kahteen päivään ja niiden väliseen yöhön rappiolla olevassa pikkukaupungissa. Huonojen enteiden vuoksi siellä eletään pelokkaina ja epätietoisina tulevaisuudesta. Romahduksen tuo mukanaan sirkus, joka ei ole tavanomaisesti tuohon sanaan liitettävän kaltainen. Sirkuksella on näytettävänään vain täytetty valas ja Prinssiksi kutsuttu ”kummajainen”, joka saarnaa omituista tuhoamisen profetiaa. Hänen tulkkinsa sanoin:

”Seurajat tekevät kyllä raunioita, koska he ymmärtävät, mitä hän näke. Seurajat ymmärtävät: kaikki asiat pitävät sisällän harhan, mutta he eivät tiedä miksi. Prinssi tietä: koska kokonaisuutta... ei ole.”

Sirkuksen perässä saapuneet Prinssin seuraajat alkavat hävittää kaupunkia, mutta pian paikalle saapuvat sotilaat ”vapauttavat” kaupungin ja pidättävät joukoittain ihmisiä.

Yksi henkilöitä, jonka ajatuksia kirjassa seurataan, on naislautakunnan puheenjohtaja rouva Eszter, joka on toivonut kaupungin kaaosta. Juuri hän kutsuu armeijan paikalle, ja sen jälkeen kaappaa vallan itselleen. Kaupunkineuvoston puheenjohtaja syrjäytetään ja poliisikapteeni toimitetaan alkoholivieroitukseen. Tapahtumiin liikaa sekaantunut kylähulluna pidetty Valuska suljetaan loppuiäkseen hoitolaitokseen. Valuska on kirjan ainoa sympaattinen henkilö. Hän ei ole hullu, vaan juopottelemaan taipuvainen ystävällinen ja avulias henkilö, joka on kiinnostunut kosmoksen arvoituksista. Hänkin myöntää lopulta, että maailmassa pätee vahvemman laki

”joka ei ole verrattavissa mihinkään, silloin kun on itse se vahvempi”.

Vastarinnan melankoliassa toteutuva juonittelun, voiman ja väkivallan voitto näkyy maailmassa tälläkin hetkellä. Sanoman osuvuudesta ja välillä pilkahtavasta beckettmäisestä absurdismista huolimatta koin kirjan kovin raskaaksi.

Kuukauden nobelisti László Krasznahorkai: Vastarinnan melankolia
Suomentanut Minnamari Pitkänen
Teos 2025, 2. painos, 367 s., 1. painos 2022
Unkarinkielinen alkuteos Az ellenállás melankóliája 1989

***********

Vaikka Vastarinnan melankolian sirkus on kaikkea muuta kuin tavallinen sirkus, sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto.

Miina Supinen: Kultainen peura

 

Kultaisen peuran minäkertoja on neiti Mathilda (Tilda) Sommer, joka pääsee opiskelemaan Sortavalan opettajaseminaariin sen aloittaessa toimintansa vuonna 1880. Tilda hakeutuu seminaariin vastoin vanhempiensa tahtoa. Hän on varakkaasta viipurilaisesta saksalaissukuisesta kauppiasperheestä, ja hänen odotetaan menevän naimisiin ja tuottavan perheen liiketoimille jatkajan. Sitä Tilda ei halua tehdä.

Tilda tutustuu jo pääsykokeessa salaperäiseen Jelena Päästäiseen. Opintojen alkaessa Jelena valitsee Tildan huonetoverikseen asuntolassa. Tytöistä tulee sydänystävät, mutta Jelenaa ja tämän Kenobiitiksi kutsuttua setää ympäröivästä arvoituksellisuudesta Tilda ei pääse perille. Heidän sukunsa on Mantsin saarelta, ja vierailu siellä selvittää paljon.

Opiskeluelämän kuvausten välissä on Tildan muistikirjaansa kirjoittamia tarinoita, satuja, loitsuja ja runoja, joita hän on kuullut seminaarin palvelijoilta tai joita kerrotaan kaupungilla. Niissä on paikallista kansanperinnettä, mutta myös hurjia juttuja kuten piika Hiekla Koivumäen kertomus käärmeistä, jotka menevät suusta ihmisen sisälle. Yhdessä arkkiveisussa lauletaan murhasta, jonka uhrin seminaarin miesopiskelijat tuntevat. Muistikirjan tarinat eivät ole irrallaan muusta kirjasta.

Tilda on rakastettava henkilöhahmo, alkuun epävarma itsestään, vaikka on tehnyt rohkean päätöksen.

”En ollut hurskas, laupias, nöyrä enkä älykäs, enkä muutenkaan opettajattareksi sovelias. Kansallisen sarastuksen pasuuna ei ollut konsanaan törähtänyt mielessäni, ja miten se olisi voinutkaan, kun olin saksalaista sukua eikä suonissani virrannut pisaraakaan kyseisen heräävän kansan verta.”

Kirjan mittaan Tilda löytää itsensä, monellakin tavalla, ja ratkaisee loppukohtauksen rohkeudellaan. Muutenkin pidin Kultaisesta peurasta. Kirjoitustyyli on aivan mainio, omalla tavallaan humoristinen. Loppua kohti tunnelma muuttuu pahaenteiseksi, mutta ei liikaa.

Oma sukutaustani on Sortavalassa, mutta Kultaisen peuran tavat, uskomukset tai karjalan kieli eivät ole suvussa kulkeneet. Sortavala kiinnosti kuitenkin niin, että otin kirjan luettavakseni. Viimeisen sysäyksen antoi Donna Mobilen postaus.

Miina Supinen: Kultainen peura
Otava 2024, 416 s.

***********

Kultainen peura on ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja. Se sopisi Helmet-haasteessa moneen kohtaan. Siinä on lausahduksia monella kielellä, ruotsiksi, saksaksi, livvinkarjalaksi ym., joten valitsen kohdan 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä.

Vähän lukutilastoja vuodelta 2025

Vuoden 2025 tulos on 96 kirjaa, mikä on minulle tavanomainen määrä. Suurimman osan kirjoista luin, mutta joitakin dekkareita kuuntelin ja luin vuorotellen. Vain  kolme pelkästään kuuntelin.

Pääasiassa luen romaaneja. Alla olevassa kaaviossa olen erotellut niistä dekkarit omaksi ryhmäkseen.

Suomalaisia lukemistani kirjoista on noin neljäsosa. Iso-Britannian osuutta kasvattavat Ian Rankinin John Rebus -dekkarit, koska aloin lukea (ja kuunnella) sarjan niitä osia, joita en ollut vielä lukenut. Yritin pysyä ilmestymisjärjestyksessä. Kaavion osiossa Muut on kirjoja 27 maasta. Niistä minulle uusia olivat Libya, Sierra Leone, Singapore ja Syyria.

 

Suurimman osan kirjoista luen suomeksi. Espanjaksi luin 11 kirjaa, englanniksi 5, ruotsiksi 2 ja ranskaksi yhden. Espanjaksi kirjoitetut kirjat pyrin lukemaan alkukielellä. Lisäksi espanjankielisiä kirjoja suomennetaan vähän. Ruotsiksi Helmet-kirjastosta löytyy usein kirjoja, jotka haluaisin lukea, mutta joita ei ole suomennettu, vuonna 2025 esimerkiksi libyalainen ja grönlantilainen kirja.

Kirjojen ilmestymisvuosia kuvaavan kaavion vaaka-akselilla aikaväli on hieman sekavasti ensin sata vuotta, sitten 20 ja 10 vuotta ja lopuksi 2020-luvulla mennään vuosittain. Yksi lukemistani kirjoista ei mahtunut kuvaajaan. Arkhimedeksen Kelluvat kappaleet on kirjoitettu ennen ajanlaskun alkua. Vuoden 2025 kirjoja on yhdeksän. Viisi niistä on fiktiota ja neljä tietokirjoja. Yksi on espanjalainen ja muut suomalaisia. Aivan uusimpien kirjojen osuus lukemisistani on pysynyt edelleen pienenä. Ehtiihän ne lukea myöhemminkin, jos vielä kiinnostaa.

Osallistuin kirjabloggaajien puolivuosittaiseen klassikkohaasteiseen tammikuussa ja heinäkuussa. Seuraava on taas tämän kuun lopussa. Sitä vetää blogi Kulttuuri kukoistaa. Dekkariviikolle osallistuin myös sekä Naistenviikko-haasteeseen. Helmet-haasteen sain valmiiksi lokakuussa kuten usein ennenkin. Vuoden 2025 uutuus oli blogin Mitä luimme kerran Lue maailma vuodessa -haaste, jonka suorittaminen oli juuri sopivan haastavaa.

Nostan vielä esille muutaman kirjan, joista en halua sanoa, että ne ovat parhaat vuonna 2025 lukemani (vaikka voivat ne olla sitäkin), vaan ennemminkin odotuksiin nähden yllättävimmät. Listan kolmea ensimmäistä ei ole suomennettu.

• Ibrahim al-Koni: Guldsand
• Niviaq Korneliussen: Blomsterdalen
• Miguel Delibes: Los santos inocentes
• Sjón: Skugga-Baldur
• Max Frisch: Ihminen astuu holoseeniin