Cilla & Rolf Börjlind: Varjo lankeaa

Kolmas kirjoitukseni dekkariviikolla on Cilla ja Rolf Börjlindin kirjasta Varjo lankeaa. Se on heidän Rönning & Stilton dekkarisarjansa yhdeksäs osa. Kahdesta edellisestä osasta kirjoittaessani olen valittanut, että sarja on alkanut toistaa itseään. Ilahduttavasti Varjo lankeaa onkin erilainen, tässä ei mennä samalla kaavalla.

Varjo lankeaa on puhtaasti Olivia Rönningin kirja. Eläkeläispoliisit Tom Stilton ja Mette Olsäter tulevat mukaan vasta loppupuolella. Tapahtumapaikkakin on uudenlainen, nyt ei seikkailla suurkaupungissa tai ulkomailla, vaan ollaan pienessä Slagtjärnin kylässä lähellä Östersundia. Olivia lähetetään sinne auttamaan paikallista poliisia murhatutkinnassa, jonka uhri on löytynyt piilotettuna muurahaiskekoon. Lähes kaikki kyläläiset tuntuvat harrastavan metsästämistä, ja jotkut ovat aika erikoisia, kuten hollantilainen sokea pianisti, joka kuvittelee olevansa selvänäkijä. Olivian töitä häiritsevät kaksi östersundilaista rikostutkijaa, joiden on vaikea hyväksyä joukkoon tukholmalaista ”tähtipoliisia”, joka on heidän silmissään ja puheissaan pelkkä likka. Olivia on 37-vuotias. Onneksi Olivian apuna on tehokas poliisiassistentti Emmy Sunna.

Varjo lankeaa on perinteisempi rikosromaani kuin sarjan aiemmat osat. Tässä etsitään murhaajaa ilman mitään trilleriaineksia. Muutos on ehkä yllättävä, mutta pidin sitä positiivisena. Börjlindien kirjoissa on yleensä joku vakava yhteiskunnallinen teema, kuten rasismi tai ihmiskauppa. Tässä dekkarissa ei aivan sellaista ollut, mutta oli yksi varsin kammottava eläinsuojeluun liittyvä asia, josta en ollut ennen kuullutkaan.

Cilla & Rolf Börjlind: Varjo lankeaa
Suomentanut Ulla Lempinen
S&S 2025, 372 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Skugga över Slagtjärn 2025

***********

Helmet-haaste: kohta 28. Kirjassa tanssitaan. Menossa olevasta murhatutkinnasta huolimatta Slagtjärnin perinteiset kyläjuhlat tanssiaisineen järjestetään.

Ian Rankinin Rebus-sarja (dekkariviikko)

 

Huomasin reilu vuosi sitten, että olen lukenut aika monta Ian Rankinin John Rebus -dekkaria ja aloin kuunnella puuttuvia osia ilmestymisjärjestyksessä. Vuodenvaihteessa jäljellä oli enää kolme kirjaa, jotka olen nyt lukenut. En kuuntele englanniksi, joten luin tuoreimman kirjan (sarjan 25.) Midnight and Blue, joka ei ole vielä ilmestynyt suomeksi, ja sarjan kolmannen osan Tooth and Nail, jota ei jostain syystä ole suomennettu. Lisäksi osaa 23 Synkkien aikojen laulu en löytänyt äänikirjana.

Tooth and Nail

Luettuani kirjan en tiedä, mikä voisi olla syynä suomentamattomuuteen. Sekö, että näyttämönä on Lontoo, eikä Edinburgh? Vaiko se, että kirjassa ollaan välillä murhaajan pään sisällä? Vai onko murhia pidetty aikanaan liian raakoina? Nämä ovat siis muista Rebus-kirjoista poikkeavia seikkoja.

Rebus on Lontoossa, koska häntä on pyydetty avustamaan sarjamurhaajan kiinni saamisessa. Häntä pidetään asiantuntijana aikaisemmin Edinburghissa selvittämänsä vastaavan tapauksen vuoksi. Lontoon sarjamurhaajan kohteena on eri-ikäisiä naisia, joilla ei näytä olevan muutenkaan mitään yhteistä. Rebus käyttäytyy aivan samoin kuin yleensäkin. Hän ei tottele lontoolaisia ylempiään, tekee, mitä itse pitää tärkeänä, ja menee paikkoihin, joihin ei pitäisi. Murhaajan löytämisessä hänen osuutensa on ratkaisevan tärkeä.

Tässä kirjassa on sarjan jatkon kannalta yksi huomion arvoinen seikka: Morris Gerald Gafferty esiintyy ensimmäistä kertaa. Hänen osuutensa on hyvin pieni. Rebus joutuu käväisemään Skotlannissa todistamassa Gaffertyn oikeudenkäynnissä. Sarjaa lukeneet tietävät, että Gafferty on myöhemmin Edinburghin suurin rikollispomo ja Rebusin ikuinen päähänpinttymä.

Synkkien aikojen laulu

Kirjan nimi tulee Bertolt Brechtin runosta. Synkät ajat viittaavat Rebusin henkilökohtaiseen elämään, mutta myös maailman tilaan. Kirja on ilmestynyt 2020.

”Tämä maailma on matkalla kohti kaaosta. Etkö ole huomannut? Olen kuullut verrattavan sitä 1930-lukuun. Kaikki ovat katkeria ja osoittavat sormella niitä, jotka heidän mielestään ovat syynä heidän epäonneensa. Se oli synkeää aikaa silloin ja on synkkää aikaa nytkin.”

Rebus on eläkkeellä ja on lopulta joutunut antamaan periksi keuhkoahtaumataudilleen. Hän ei jaksa enää nousta rappuja asuntoonsa. Onnekkaasti saman talon pohjakerroksesta on vapautunut huoneisto, jonka hän saa hankituksi. Vielä synkemmäksi Rebusin elämä muuttuu, kun hänen tyttärensä Sammyn (Samanthan) mies katoaa. Rebus syöksyy auttamaan tytärtään Skotlannin pohjoisrannikon pikkukylään, jossa hän joutuu hankauksiin paikallisten poliisien kanssa. Samaan aikaan komisario Siobhan Clarke tutkii Edinburghissa upporikkaan saudiarabialaisen opiskelijan murhaa. Vanha tuttu Malcolm Fox työntää itsensä mukaan tutkimuksiin ja on samalla vaarassa sotkeentua Gaffertyn verkkoihin.

Rankin pyörittää taitavasti kahta rikosjuttua, skotlantilaisen kylän erikoisia asukkaita ja Edinburghin rikasta pintaliitoporukkaa.

Midnight and Blue

Rebus on vankilassa. Sarjan edellisen osan Hautakivet sydämessä lukeneet tietävät, miksi. Kuinka ollakaan, Rebusin selliä lähellä olevassa sellissä tapetaan yöllä vanki. Kriittisessä paikassa olevassa valvontakamerassa on vikaa, eikä murhaajaa saada heti selville. Rebus ei osaa olla puuttumatta tutkimuksiin. Ensin hän mietiskelee ja sitten antaa vinkkejä. Hänen on oltava varovainen, koska vankilassa on luonnollisesti hänen vihollisiaan. Toisaalta häntä suojelee Darryl Christie, joka pyörittää Edinburghin huumekauppaa ja muita bisneksiään vankilasta käsin. Gafferty ei enää ole mukana kuvioissa. Sen sijaan Malcolm Fox pyörii mukana haittaamassa tutkimusten etenemistä.

Siobhan Clarke tutkii nuoren tytön katoamista ja pääsee sitä kautta nettipornon myyjän jäljille. Jutun ratkaisemisessa korostuu ylikonstaapeli Christine Essonin osuus. Jos Rankin vielä jatkaa Rebus-sarjaa, kuvittelisin, että Clarken ohella myös Esson nousee vielä enemmän esille.

Lopuksi vielä muutama sana edellä mainituista sarjan vakiohenkilöistä. Ylikonstaapeli Siobhan Clarke esiintyi ensimmäisen kerran sarjan viidennessä osassa Musta kirja. Sen jälkeen hän on noussut arvossa komisarioksi saakka. Hän on oikeastaan ainoa Rebusin ystävä, ei siis romanttisessa mielessä, vaan muuten. Rebus on ihminen, josta muiden on vaikea pitää. Siobhan on onnistunut pääsemään hänen lähelleen.

Rankin on kirjoittanut kaksi kirjaa komisario Malcolm Foxista (niitä en ole lukenut), mutta sen jälkeen hän yhdisti Foxin Rebus-kirjoihin. Aluksi Fox oli töissä sisäisessä tutkinnassa ja yritti saada Rebusin kiinni rikkeistä viranhoidossa. Myöhemmin Rebusin ja Foxin suhde on vaihdellut huonosta parempaan ja takaisin. Saatuaan ylennyksen organisoidun rikollisuuden tutkijaksi Fox osallistuu joskus Clarken tutkimuksiin omasta näkökulmastaan. Kirjassa Midnight and Blue hän pimittää muilta tutkijoilta oleellisen tärkeitä tietoja. Minusta Fox on kiipijä ja ylempiensä mielistelijä, eikä tiimityöntekijä, vaikka niin väittääkin.

Morris Gerald Gafferty on lähes koko sarjan ajan Edinburghia vallassaan pitävä rikollinen. Rebus toimittaa hänet kerran vankilaan, mutta hän keplottelee sieltä ulos. Joissakin kirjoissa Gaffertyn osuus on minusta jo häiritsevän suuri. Rebusin ja Gaffertyn suhde on vaikeasti määriteltävä. Rebus sanoo vihaavansa Gaffertyä, muut poliisit luulevat Rebusin ottavan Gaffertyltä lahjuksia. Kun ikä alkaa painaa molempia, he tapaavat silloin tällöin lasillisen äärellä. Kirjassa Midnight and Blue jopa Siobhan sanoo Rebusille: ”I actually thought you quite liked him, you know.” Olen ajatellut, että Gafferty on Rebusin toinen puoli, se millainen hänestä olisi tullut, jos hän olisi päätynyt rikolliseksi.

Tämä kirjoitus on osa kirjabloggaajien perinteistä dekkariviikkoa.

Tooth and Nail
Orion Books 1998, 276 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1992 nimellä Wolfman

Synkkien aikojen laulu
Suomentanut Ulla Ekman-Salokangas
Blue Moon 2021, 381 s.
Englanninkielinen alkuteos A Song for the Dark Times 2020

Midnight and Blue
Orion Fiction 2024, 329 s.

***********

Useimmissa Rebus-dekkareissa kuunnellaan musiikkia. Kirjassa Tooth and Nail mainitaan Steppenwolfin Born to Be Wild, joten sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi.

Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin

 

Aloitan dekkariviikon Carla Valentinen kirjalla Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin. Valentine on avustanut vuosikausia patologeja ruumiinavauksissa (ammattinaan anatomical pathology technologist). Nykyisin hän restauroi anatomisia näytteitä patologisessa museossa Lontoossa. Hän sanoo päätyneensä ruumiiden pariin Agatha Christien kirjojen innoittamana.

Valentine käy luvuittain läpi murhatutkinnan rikostekniset vaiheet. Hän aloittaa sormenjäljistä ja lopettaa oikeuslääketieteelliseen toksikologiaan. Välissä käsitellään muun muassa forensinen ballistiikka, veriroiskeanalyysi ja ruumiinavaus. Jokaisessa luvussa on vähintään yksi tosielämän tapaus, jonka ratkaisemisessa on käytetty kyseisen luvun menetelmää, sekä lyhyt katsaus menetelmän kehitykseen. Valentine kertoo olevansa kiinnostunut rikosteknisen tutkimuksen historiasta. Hän ihastelee sitä, miten perusteelliset tiedot Christiellä on ollut kirjoittaessaan. Christie julkaisi rikosromaanejaan vuodesta 1920 (Stylesin tapaus) vuoteen 1976 (Neiti Marplen viimeinen juttu). Tuona aikana rikosteknisen tutkimuksen menetelmät kehittyivät nopeasti, ja Christie tuntui aina olleen ajan tasalla.

”Christie tuntee sormenjäljet. Hän osoittaa ymmärtävänsä niiden arvon rikospaikalla, pysyttelee ajan tasalla tieteellisessä kehityksessä ja jakaa tuota tietoa kirjojensa ovelien henkilöhahmojen kautta. Hän jopa luo olemattomat sormenjäljet saadakseen epäillyn tunnustamaan. – – Hän tietää sormenjälkitodisteista niin paljon, että osaa käyttää niitä oikeissa olosuhteissa myös aseina.”

Valentine esittelee useita Christien kirjoja esimerkkinä tämän tavasta käyttää rikosteknisiä tietojaan. Tietysti paljastamatta kirjojen juonia! Sormenjälkien kohdalla puhutaan muun muassa Lentävästä kuolemasta, Golfkentän murhasta ja Aikataulukon arvoituksesta. Viimeksi mainittu on yksi omia suosikkejani Christien tuotannosta.

Valentine on kirjoittanut Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin vilpittömän innostuneen tuntuisesti. On helppo uskoa, että hän rakastaa sekä oikeuslääketiedettä että Agatha Christien kirjoja. Olen lukenut Christien kirjoja kauan sitten, mutta muutamia palautui hyvin mieleen. Jos on lukenut niitä äskettäin, voi vielä paremmin vertailla lukemaansa tässä kirjassa esitettyihin tietoihin. Christien arvostus saattaa nousta entisestään.

Kirjabloggaajien perinteistä dekkariviikkoa vetää tänä vuonna Tuulevin lukublogi. Logon on tehnyt Niina/Yöpöydän kirjat.

Carla Valentine: Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin
Suomentanut Juuso Arvassalo
Minerva 2022, 340 s.
Englanninkielinen alkuteos Murder Isn’t Easy, The Forensics of Agatha Christie 2021

***********

Helmet-haaste: kohta 3. Kirja liittyy Agatha Christieen.

Rosa Montero: Amantes y enemigos

 

Amantes y enemigos – Cuentos de parejas (Rakastavaisia ja vihollisia – Tarinoita pareista) on Rosa Monteron kertomuskokoelma, johon on koottu hänen lehdissä julkaisemiaan tarinoita. Muutaman uuden hän on kirjoittanut kokoelmaa varten. Nimessä olevan parejas voisi suomentaa myös pariskunniksi, mutta osa kirjan pareista on hyvin erikoisia, eikä lainkaan perinteisiä.

Tarinoissa on toisiinsa kyllästyneitä pariskuntia, eronneita, vastarakastuneita ja rakastumisen kuvitelleita. Ja sitten on niitä erikoisempia. Nainen, joka alkaa elää hänet kuolemanvaarasta pelastaneen ja pelastustehtävässään kuolleen nuoren miehen elämää. Pienen tytön näkökulma ”pahaan äitipuoleen”. Vanhalla rikkaalla naisella on maksettu nuori rakastaja, joka on samalla hänen palvelijansa. Lyhytkasvuinen mies rakastuu sirkuksen taikuriin ja päätyy huolehtimaan tämän alkoholistivaimosta.

Montero on espanjalaisia suosikkikirjailijoitani, mutta tarinakokoelma oli pieni pettymys. Se on aika epätasainen. Alkusanoissaan Montero itsekin sanoo kirjoittavansa mieluummin romaaneja niiden suomien laajempien mahdollisuuksien vuoksi. Muutama kertomus on hyvin lyhyt, vain kolme tai neljä sivua, johtuen ne julkaisseen lehden tilavaatimuksista. Ne ovatkin lähinnä tunnelmapaloja. Niistä parhaiten jäi mieleen El monstruo del lago (Järven hirviö). Siinä elämäänsä pettynyt, omasta mielestäänkin surkeaan matkaopaslehtiseen kirjoittava M. tapaa skotlantilaisessa pubissa miehen, joka sanoo olevansa Loch Nessin hirviö. Tarkennettuna hän on hirviön uni. Hän on tuntenut helpotusta tajuttuaan olevansa mahtavan, vaikkakin yksinäisyydestä kärsivän olennon luoma. Elämän naurettavuus ja merkityksettömyys eivät tunnu enää niin tärkeiltä. M. jää mietiskelemään, olisiko hänkin samanlainen uni.

Pitemmistä tarinoista El puñal en la garganta (Veitsi kurkussa) yhdistää rakkaustarinan kulkuun – rakastumisen huumaavat alkuhetket, tasaantuminen, vieraantuminen, viha – veitsenheittoa ja kiinalaista mystiikkaa. Tyyli on voimakas liioittelu, mutta kertomus tavoittaa rakkauteen liittyvät voimakkaat tunteet, ja loppu jää sopivasti avoimeksi.

Kertomuskokoelma on vuodelta 1998. Sen jälkeen Montero on julkaissut tietokirjoja ja monta ihastuttavaa romaaniaan, ja hyvä niin.

Rosa Montero: Amantes y enemigos – Cuentos de parejas
Alfaguara 1998, 276 s.

***********

Monterolta on ilmestynyt myös muutama lastenkirja, joten Amantes y enemigos sopii Helmet-haasteen kohtaan 16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille.

Minna Lindgren: Vihainen leski

 

Olen lukenut Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian ja pidin siitä. Vihainen leski jatkaa samalla tyylillä ja samaa aihetta sivuten, vaikka tässä ei ollakaan vanhusten hoivakodissa.

Vihainen leski on täynnä satiiria ja mustaa huumoria. Ullis (Ulla-Riitta) on jäänyt leskeksi 74-vuotiaana oltuaan vuosikaudet miehensä omaishoitaja. Nyt hän on vapaa! Hän voisi aloittaa uuden elämän, kun vain tietäisi, miten ja minkälaisen. Räväkkä ystävä Pike yrittää auttaa vetämällä mukaan kosteisiin ravintolailtoihin ja netin seurustelupalstoille, mutta pitemmän päälle ne eivät ole Ulliksen juttu.

Satiiri on huipussaan, kun Ulliksen lapset, tytär ja poika, kohtelevat täysjärkistä äitiään kuin hänestä olisi hetkessä tullut avuton vanhus. Hoivakotiinkin käydään tutustumassa hykerryttävän absurdein seurauksin. Ullis tulee paremmin toimeen poikansa ”toisen tuotantokauden” neljävuotiaiden kaksosten kanssa, vaikka ei pääsekään selville siitä, kumpi heistä on Sammal ja kumpi Pisara. Isoäidin ja lastenlasten yhteinen iltapäivä Ulliksen uudessa asunnossa on riemastuttava.

Uusi asunto – sen ostaminen ja vanhan myyminen on alku Ulliksen itsenäistymiselle ja oman elämän haltuunotolle.

Vihainen leski on hauskaa luettavaa, mutta on se välillä raivostuttavaakin. Kuva vanhoiksi luokiteltujen ihmisten kohtelusta ei ole kaunis. Muuta huomautettavaa minulla ei kirjasta ole kuin yletön kiroilu, kun vihainen Ullis ajatuksissaan käy läpi elämäänsä. Kiroiluun suhtautuminen on ihan vain oma ongelmani. Jos olisin lukenut kirjan, se ei olisi niin haitannut, mutta kuunnellessa häiritsi.

Minna Lindgren: Vihainen leski
Teos 2018, äänikirjan kesto 7 h 27
Lukija Kaija Pakarinen
Kuuntelin E-kirjastosta

***********

Helmet-haaste: kohta 33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias.

Max Frisch: Siniparta

 

Luin viime vuonna sveitsiläisen Max Frischin hienon romaanin Ihminen astuu holoseeniin. Nyt lainasin Siniparran, vaikka sen nimi ei ollutkaan houkutteleva. Turhaan epäilin, Frischin käsittelyssä tämäkin aihe onnistuu.

"Vapauttava tuomio todisteiden puuttuessa –
Miten sellaisesta selviää?
Minä olen viidenkymmenenneljän."

Tohtori Schaadia on syytetty ex-vaimonsa murhasta. Hän ei pääse eroon oikeudenkäynnistä, vaan hänen ajatuksensa palaavat siihen jatkuvasti. Hän kertaa sana sanalta, repliikki repliikiltä oikeudenkäynnissä käytyjä kuulusteluja, omiaan ja todistajien. Todistajina on muun muassa hänen nykyinen vaimonsa ja viisi entistä vaimoa, joista kukaan ei pidä tohtori Schaadia väkivaltaisena. Nykyisen vaimon kuulustelusta:

"– Rouva Schaad, oletan, että te tiesitte syytetyn menneisyydestä solmiessanne hänen kanssaan avioliiton vuosi sitten; esimerkiksi hänen kuudesta avioliitostaan, vai saitteko te tietää niistä vasta tämän oikeudenkäynnin kautta?

– Minä olin suurin piirtein selvillä asiasta.
– Mutta se ei pelottanut teitä?
– Minulla on myös oma menneisyyteni.

– Onko totta, rouva Schaad, että te olette toisinaan kutsunut syytettyä Ritari Siniparraksi?

– Se on vain lempinimi...
– Niinkö teidän mielestänne?
– Felix on ritarillinen."

Tarinan edetessä kuulusteluihin ilmestyy kuvitteellisuutta, unia ja Schaadin kuollut äiti.

Kuulustelumuistojen välissä Schaad yrittää keksiä keinoja, joilla pääsisi niistä vapaaksi. Biljardinpeluu auttaa parhaiten, ulkomaanmatkat eivät auta. Vastaanottonsa hän myy. Tuntuu, että hän ei pääse irti syyllisyydestä, joka ei ilmeisesti ole todellinen, ei ainakaan vaimon murhasta. Mutta mihin hän tunsi olevansa syyllinen? Syyllisyys ja syyllisyydentunne nousevat Siniparran aiheeksi.

Siniparta on kooltaan pieni, mutta sisällöltään ajatteluttava teos. Siinä näkyy selvästi myös Frischin tausta näytelmäkirjailijana.

Max Frisch: Siniparta
Suomentanut Markku Mannila
Weilin+Göös 1987, 118 s.
Saksankielinen alkuteos Blaubart 1982

Annukka Salama: Sulamispiste

 

Annukka Salaman Sulamispiste sai Blogistanian Kuopus -palkinnon vuoden 2025 parhaasta nuortenkirjasta. Olin paikalla Oodissa, kun Blogistanian-palkitut saivat kunniakirjansa. Vasta siinä tilaisuudessa havahduin tämän kirjan olemassaoloon. En todellakaan kuulu varsinaiseen kohderyhmään, mutta suvaitsevaisuutta korostava aihe on tärkeä, ja jääkiekkoa olen seurannut vuosikaudet (oikeammin vuosikymmenet).

Minäkertoja on Oliver Järvinen, joka ihailee NHL:n ykkösvaraukseksi ennakoitua Niklas Gauffinia niin, että on jopa valinnut hänet puhelimensa taustakuvaan. Gauffin on Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen, ja kun hän valitsee Suomen, poikien tiet kohtaavat U18- maajoukkueessa. Miten Oliver sinne pääsee, on oma tarinansa, ehkä ei aivan mahdollinen muualla kuin juuri tarinoissa. Vinkin jatkotapahtumista saa kirjan kannesta, jossa on kauniisti kiemuralla sateenkaarenväriset luistinten nauhat.

Maajoukkueen kapteeni on fiksu poika, jolla on auktoriteettia. Erään sananvaihdon jälkeen hän pitää pelaajilleen puhuttelun, jossa hän korostaa heidän esikuva-asemaansa ja sen vaatimaa käytöstä.  Vähemmistöjä ei haukuta, eikä naisia loukata. Hän lopettaa sanoihin, joiden toivoisi leviävän laajemminkin.

”Jääkiekko on kontaktilaji, mutta se on sitä vain kaukalossa. Kaukalon ulkopuolella te kunnioitatte toisten ihmisten rajoja. Mä olen päättänyt, että Suomessa tän lajin toksinen maine päättyy meihin ja kuka edes hengittää toiseen suuntaan mun vahtivuorolla, lentää tästä koulusta ja joukkueesta pihalle kuin leppäkeihäs. Onko tämä selvä?”

Sulamispiste on erinomainen nuortenkirja. Kaikki on kunnossa: aihe, juoni, kieli ja sympaattiset päähenkilöt. Jopa kaltaiseni mummoikäinen jääkiekkofani luki Sulamispisteen mielellään. Lopusta jäi hymy huulille.

Annukka Salama: Sulamispiste
WSOY 2025, 359 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 9. Kirjassa on jääkiekkoilija.

Miguel Delibes: Cinco horas con Mario

 

Miguel Delibes on espanjalainen klassikkokirjailija 1900-luvulta. Cinco horas con Mario (Viisi tuntia Marion kanssa) on hänen arvostetuimpia teoksiaan. Sitä ei ole suomennettu, kuten ei muutakaan Delibesin tuotantoa.

Mario on kuollut yllättäen sydänkohtaukseen yön aikana. Ystäviä ja tuttavia saapuu heti uutisen levittyä esittämään surunvalittelunsa Marion puolisolle Maríalle. Seuraavana yönä María valvoo viisi tuntia yksin ruumiin äärellä. Hän puhuu Mariolle ikään kuin tämä olisi elossa ja vuodattaa ajatuksensa heidän yhteiselostaan. Marían monologi on hyppelehtivä, sekava ja samoja asioita toistava, mutta se on myös hypnoottinen. Tosin se on pitkälti puhekielinen, joten sen espanja ei ole helpoimmasta päästä.

Monologi on jaettu lukuihin, jotka kaikki alkavat raamatunlauseella. Maríalla on Marion Raamattu, johon tämä on tehnyt alleviivauksia. Niitä María nyt selaa. Hän ei pysy pitkään raamatunlauseen viitoittamassa aiheessa, vaan eksyy hyvin nopeasti omiin kiertäviin ajatuksiinsa.

Lukijana tunsin ensin myötätuntoa Maríaa kohtaan. Hän on jäänyt leskeksi yli kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Hänestä tulee hetkessä viiden lapsen yksinhuoltaja. Lapset ovat hyvin eri-ikäisiä. Vanhin poika opiskelee yliopistossa, ja nuorimmainen on alle kouluikäinen. Myötätuntoa lisäsi Marion kälyn Encarnan käytös edellisenä päivänä, kun hän järjesti dramaattisen näytöksen ruumiin luona ja käyttäytyi ikään kuin olisi itse ollut leski. Kun jatkoin lukemista ja pääsin selville Marían ajatuksista, myötätunto hiipui, ja tilalle tuli ihmetystä ja sääliä.

María on hyvin vanhoillinen. Hän jakaa ihmiset parempiin, joihin hänen perheensä tietysti kuuluu, ja alempiarvoisiin, kuten palvelijat ja muut ruumiillista työtä tekevät. Asema määrittyy syntyessä, ylempään luokkaan ei niin vain nousta. Toisaalta hän ei ymmärrä intellektuelleja. Mario oli professori, joka työnsä ohessa kirjoitti lehtiartikkeleita ja kirjoja. Kirjat olivat Maríasta kummallisia sekä aiheiltaan että käsittelyltään. Eivätkä ne myyneet. Marion olisi pitänyt kirjoittaa ihmisiin vetoavista aiheista kuten romantiikasta. Mario otti artikkeleissaan kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, mitä María ei hyväksynyt lainkaan. Hän kysyy, mitä varten köyhät opiskelisivat. Jokainen pysyköön luokassaan. Marion ja tämän ystävien päät ovat menneet sekaisin liiasta kirjojen lukemisesta ja ajattelemisesta. Olisi ollut parempi, että Mario olisi työskennellyt pankissa tai jossakin yrityksessä ja tienannut kunnolla rahaa. Toistuva aihe Marían ajatuksissa on Seat kuusisatanen (Maríalle pelkkä Seiscientos). Olisipa heillä edes sellainen, nykyisin jopa naispuolisilla ovenvartijoilla on. Maríaa hävetti, kun Mario ajoi polkupyörällä. Se ei ollut professorille sopivaa.

Vanhinta tytärtään María ei halua päästää opiskelemaan. Oppineista naisista tulee miesmäisiä, he kadottavat naisellisuutensa. Tytär ei myöskään voi mennä töihin. Mistä alkaen hyvien perheiden tyttäret ovat tehneet töitä? Tytön on etsittävä itselleen sopiva aviomies. Häneltä ei vaadita edes kotitöiden tekemistä, vaikka María itse tekee niitä, koska heillä on varaa vain yhteen palvelijaan.

Yksi Maríaa eniten vaivaavista aiheista on heidän pieleen mennyt hääyönsä ja odotukset pettänyt häämatka Madridiin. Hän olisi kaivannut avioliitossaan enemmän intohimoa, enemmän romantiikkaa tai edes huomiota Mariolta.

Kirja on ilmestynyt 1966. Tulkitsen sen kuvaukseksi taantumuksellisesta ja sisäänpäin kääntyneestä Francon ajan yhteiskunnasta, jossa näkyy pieniä oireita avautumisesta. María vastustaa ulkomaalaisia turisteja, jotka tuovat maahan vieraita tapoja. Hän pitää protestantteja yhtä pahoina kuin kommunisteja: ennemmin kuolisin kuin rukoilisin protestantin kanssa. Mustat (María käyttää n-sanaa) on tehty eri savesta kuin valkoiset. He sopivat sokeriruokopelloille tai nyrkkeilijöiksi. Mario kutsui joskus Maríaa nimityksellä pikku taantumukselliseni.

Tätä kirjaa voi varmasti analysoida monelta suunnalta, sen kieltä, ihmissuhteita, kuvaa Espanjasta. Kirjastosta saamassani painoksessa on erään kirjallisuuden professorin kirjoittama johdanto, pituudeltaan yhdeksänkymmentä sivua. Sitä en lukenut.

Miguel Delibes: Cinco horas con Mario
Destino 2018, 331 s., sisältää johdannon 91 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1966

***********

Helmet-haasteen kohta 36. Kirja, josta haluaisit keskustella lukemisen jälkeen.

Tahmima Anam: Kulta-aika

 

Kulta-aika on bangladeshilaisen Tahmima Anamin esikoisromaani. Hän voitti sillä vuonna 2008 Commonwealth Writers’ Prize -palkinnon parhaasta esikoisteoksesta. Saman palkinnon ovat saaneet muun muassa Chimamanda Ngozi Adichie ja Zadie Smith.

Bangladesh julistautui itsenäiseksi maaliskuussa 1971, ja itsenäisyys toteutui samana vuonna joulukuussa. Siinä välissä käytiin osin hyvin julma sota Pakistanin yrittäessä pitää itäisen osansa hallussaan. Kulta-aika kertoo tavallisten ihmisten selviytymisestä sodasta. Näkökulma on Dhakassa asuvan Rehanan, jonka mies on kuollut vuosia sitten. Miehen kuoltua Rehana oli joutunut taistelemaan lankonsa perheen kanssa kahden lapsensa huoltajuudesta. Sodan alkaessa lapset, poika Sohail ja tytär Maya, ovat teini-ikäisiä. Varsinkin Maya on kiihkomielinen itsenäisyyden kannattaja. Hän alkaa kirjoittaa sodasta lehtiin ja joutuu pakenemaan Kalkuttaan. Sohail on ensin rauhallisempi, mutta liittyy vapaustaistelijoihin sodan jatkuessa. Rehana sallii pojan ja tämän tovereiden käyttää tontillaan olevaa taloa piilopaikkana, jolloin hänestäkin tulee osallinen taisteluun.

Rehana ei ole alun perin bangladeshilainen. Hän on kotoisin Kalkutasta ja muutti Dhakaan miehensä kanssa. Hän tuntee olevansa yhtä bangladeshilainen kuin lapsensa. Rehanan siskot ovat päätyneet Länsi-Pakistaniin ja haluaisivat Rehanan tulevan sinne. Rehanan talon vuokralaiset ovat hindejä. Heille käy sodan aikana huonosti, koska he eivät ymmärrä paeta ajoissa Intiaan, vaan muuttavat sotaa pakoon maalle. Kaikki idässä asuvat eivät kannata irtautumista Pakistanista. Sohailin suureksi pettymykseksi hänen lapsesta asti rakastamansa naapurin tytär kuuluu heihin. Erilaiset näkökulmat ovat esillä, mutta Kulta-aika on bangladeshilaisten kirja.

”Sohail rakasti Bengalia. Hän oli kenties perinyt äidiltään rakkauden urdunkieliseen runouteen, mutta sitä ei voinut lähimainkaan verrata rakkauteen, jota hän tunsi kaikkea bengalilaista kohtaan: suistomaalle levittäytyvään liejuun, läpikuultavaan ruotoiseen jokikalaan, riisivainion tyrmistyttävän vihreään värikirjoon ja alavan maan ylle kaartuvan taivaan häikäisevään sinisyyteen.”

Varsinaisia taisteluita ei kuvata. Niistä ja pakistanilaisten julmuuksista puhutaan. Lähimpänä sodan kauheuksia ollaan, kun Rehana auttaa sodasta kärsineitä pakolaisleirillä. Näinkin kirja tuntui välillä aika rankalta luettavalta nykyisen maailmantilanteen vuoksi.

Tahmima Anam: Kulta-aika
Suomentanut Heikki Salojärvi
Basam Books 2010, 320 s.
Englanninkielinen alkuteos A Golden Age 2007

***********

Helmet-haaste: kohta 27. Kirjassa on puutarha.

Maailmanvalloitus: Bangladesh.

Yliopistoon! – Kaunokirjallisia kuvauksia akateemisesta maailmasta

 

Yliopistoon! sisältää professori Joel Kuortin Acatiimi-lehdessä ilmestyneitä kirjoituksia. Niissä käsitellään alaotsikon mukaisesti yliopistomaailmaan liittyviä kaunokirjallisia teoksia. Lähes kaikki kirjailijat ovat suomalaisia, muutama naapurimaiden kirjailija on joukossa.

Kirjoitukset ovat aikajärjestyksessä. Eivät julkaisuajankohdan mukaan, vaan kuvaamansa ajan mukaan. Niinpä Anneli Kannon Piru, kreivi, noita ja näyttelijä on kirjoituksista kolmannen aiheena. Kannon kirjassa isossa osassa ovat Turun Akatemian perustaminen, sen professorit ja siellä opiskelu. Olen lukenut kirjan, voin suositella sitä.

Yksi itsestään selvästi käsiteltäviin kirjoihin kuuluva on Arvid Järnefeltin Isänmaa, jonka päähenkilö lähtee maaseudulta opiskelemaan ja josta tulee lopulta tohtori. Hänen opiskeluaikaansa osuu suomalaisuusaatteen leviäminen. Yllättävän monessa kirjassa maaseutuylioppilaalle käy huonosti, kun kaupungin huvitukset vetävät puoleensa ja opinnot jäävät kesken.

Läheisempää aikaa kuvaavat Pirkko Saision Punainen erokirja ja Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi. Edellisessä ovat menossa 60- ja 70-luvun kuohuvan yliopistopolitiikan vuodet, kun taas jälkimmäisessä yliopisto näyttäytyy kilpailuympäristönä, jossa vain harvat menestyvät. Kuortti on antanut Suden vuodesta kirjoittamalleen luvulle otsikoksi ”Nuorempi yliopistoväki on köyhälistöä”.

Kirjailijoissa on monta tuttua, kuten Juhani Aho, F. E. Sillanpää, L. Onerva ja Eino Leino. Tuntemattomia (ainakin minulle) on myös, mutta heistä Kuortti on kirjoittanut yleensä pienen esittelyn. Joidenkin kirjojen yhteys yliopistomaailmaan on aika heiveröinen, kuten Mika Waltarin Yksinäisen miehen junan, mutta se ei haittaa, valitut kirjat ovat joka tapauksessa mielenkiintoisia. Muutama dekkarikin on mukana. Vanhimpana niistä Matti Hällin Sopimatonta kuolla yliopistolla vuodelta 1943.

Yliopistoon! kuvaa kaunokirjallisuuden kautta yliopiston ja opiskelun muuttumista vuosisatojen aikana. Nykyisin huolestuttavia muutoksia tuntuu tulevan jatkuvasti. Kirja on ilmestynyt 2013. Epilogissa professori Kuortti lohduttaa:

”Tuntemukset ovat voimakkaita ja aitoja, mutta oma vaatimaton toiveeni on, että näillä jutuilla voisi olla asioita perspektiiviin asettava vaikutus. Emme sittenkään elä niin erityislaatuisen uhan alla kuin ehkä kuvittelemme. Asiat eivät ehkä ole niin alaspäin kehittyvällä kehällä kuin miltä arkipäiväisessä työssä usein vaikuttaa.”

Joel Kuortti: Yliopistoon! – Kaunokirjallisia kuvauksia akateemisesta maailmasta
Gaudeamus 2013, 253 s.

***********

Helmet-haaste kohta: 5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat.

Tuomas Palonen: Etymologian etymologia

 

Etymologian etymologia on vetävästi – jopa hauskasti – kirjoitettua kielitiedettä. Se ei ole aakkostettu etymologinen sanakirja, vaan sanoja käsitellään aihealueittain. Luvut (yhteensä 30) on nimetty luovasti, mutta kuvaavasti, esimerkiksi Muuttuvat merkitykset, Yhteiskunnalliset nousijat, Paleokielet ja Kansanetymologiat. Luvuissa on sanojen etymologioita, mutta niissä kerrotaan myös etymologian kehityksestä ja keinoista, joilla sanojen alkuperää jäljitetään. Luku Äännemuutokset on valaiseva. Seuraava havaittiin 1800-luvulla:

”Sanoissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eriävyyksiä. Esimerkiksi se, mikä oli italiassa p, olikin saksassa f; se mikä suomessa oli k, olikin unkarissa h. Kehittyi etymologisen tutkimuksen kannalta kumouksellinen ajatus siitä, että kielet voivat olla sukua toisilleen.”

Etymologian historia on tietysti sidoksissa muuhun historiaan, joten kirjassa on sitäkin. Kun Kolumbus luuli tulleensa Intiaan, hän kohtasi nykyisillä Karibian saarilla ensimmäiseksi kansan nimeltä tainot. Kolumbus käytti heistä nimitystä ”indios” eli intialaiset (suomalaisille intiaanit). Tuo lienee yksi maailman tunnetuimmista väärinkäsityksistä.

”Ymmärtämättömyys on keskeinen etymologinen resurssi. Ymmärrystä vailla oleva puhuu usein väärillä sanoilla tai imitoi toisia, jotka tietävät paremmin, onnistuen tai epäonnistuen imitoinnissaan. Kolumbus ja hänen jälkeensä tulleet eurooppalaiset valloittajat tekivät molempia. Siksi heiltä peritty Amerikkaa koskeva sanasto on sellainen kuin se on, kuin rikkoutunut kompassi tai köydestään irronnut ankkuri.”

Sanoja tutkitaan kirjassa monelta kannalta. Kieli on liikkuva ja muuttuva, sanoja lainataan ja sanoihin otetaan vaikutteita muista kielistä, lausuminen muuttuu, uusia sanoja muodostetaan... Mainiossa luvussa Negaatio käsitellään muun muassa suomen kielen tapoja johtaa sanoja negaatiolla. Käytetään etuliitettä epä- tai päätettä -ton. Jälkimmäisestä esimerkki:

”- - alaston on muodostettu sanasta alainen, joka tässä yhteydessä tarkoittaa alusvaatetta, eli alaston on yhtä kuin alusvaatteeton.”

Olen nostanut kirjasta esille vain muutaman kohdan. Siinä on paljon lisää kiehtovia aiheita. Tietokirjaksi Etymologian etymologia on harvinaisen viihdyttävä, opettavaisen lisäksi.

Tuomas Palonen: Etymologian etymologia ja muita etymologioita
SKS Kirjat 2025, 288 s.

***********

Etymologian etymologia sopii Helmet-haasteen kohtaan 38. Kirjassa keräillään jotain. Siinä on luku Schroderus ja Juslenius, jossa kerrotaan kahdesta miehestä, jotka keräsivät suomen kielen sanoja kirjoittaakseen sanakirjoja. Schroderus julkaisi 1637 kirjan, jossa on sanoja latinaksi, ruotsiksi, saksaksi ja suomeksi. Jusleniuksen suomalais-latinalais-ruotsalainen sanakirja ilmestyi 1745.

Lena Andersson: Studie i mänskligt beteende

 

Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä ilmestyi suomeksi viime vuonna. Huomasin kirjan monista blogikirjoituksista, ja se vaikutti sellaiselta, että saattaisin pitää siitä. Olin tietysti myöhässä, kun yritin varata kirjaa Helmet-kirjastosta. Jonossa oli noin 1500 varaajaa. Ruotsinkielisen alkuteoksen jono oli moninkertaisesti pienempi, joten liityin siihen ja sainkin kirjan varsin nopeasti.

Alussa Andersson sanoo, että kirja ei ole romaani, eikä novelli- tai kertomuskokoelma. Hän on kirjoittanut fiktiivisiä ”tapaustutkimuksia” ja saanut aikaan ”skärvor av liv, fenomen belysta”.

Kirjan luvut Andersson on otsikoinut tutkimuskohteena olevien naisten nimillä. Jotkut naisista esiintyvät muissakin kuin ”omassa” luvussaan. Vain yksi mies, tai oikeastaan nuori poika, on tarkastelun kohteena ja hänkin lähinnä katalyyttinä muutamalle naisten väliselle keskustelulle.

Useimmat tapaukset kulminoituvat keskusteluun, jossa ihmiset puhuvat toistensa ohi. Liselotte sairastuu syöpään ja haluaa pyytää Matildalta anteeksi, että on puhunut tästä pahaa selän takana, vaikka he ovat olevinaan ystäviä. Sekä Matilda että Liselotte on tavattu jo aikaisemmin eli lukijalla on heistä jonkinlainen käsitys. Heidän välistään keskustelua lukee suorastaan myötähäpeästä kiemurrellen, kun Liselotten anteeksipyyntö kääntyy Matildan loukkaamiseksi, mitä hän itse ei näytä lainkaan ymmärtävän. Samantapaista itsekeskeistä ja ylimielistä käytöstä tavataan muissakin luvuissa. Ystävysten Eva ja Malin lounastapaaminen johtaa välirikkoon.

”En kåre av fasa går genom Malin. Hon förstår inte varför Eva inte förstår att vissa saker måste lämnas outtalade.”

Anderssonin huomiot ihmisten käytöksestä ovat aika kitkeriä. Yksi ihmissuhde sentään päättyy hyvin, vaikka siinäkin on aluksi ymmärtämisongelmia. Märta on rakastunut Teodoriin, mutta ei edes tiedä, ovatko he pari, eikä uskalla ottaa heidän suhteensa laatua puheeksi. Hän haahuilee ympäriinsä, käy kääntymässä jopa New Yorkissa, ja lukijaa säälittää. Lopputulos on yllättäen pitkä onnellinen avioliitto. Seuraavassa luvussa käy huonommin, kun Märtan ja Teodorin tytär Amanda ei lainkaan ymmärrä vanhempiensa rakkaustarinan kauneutta, mikä pilaa hänen oman suhteensa poikaystävään.

Anderssonin tapaustutkimuksia lukiessa herää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Päällimmäiseksi jäi kysymys, ymmärrämmekö me ihmiset toisiamme todella noin huonosti.

Lena Andersson: Studie i mänskligt beteende
Polaris 2023, 260 s.

***********

En ole pitkiin aikoihin nähnyt niin onnistunutta kantta kuin tässä kirjassa. Sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis.

Jokha Alharthi: Celestial Bodies

 

Omanilainen Jokha Alharthi voitti kansainvälisen Booker-palkinnon vuonna 2019 romaanillaan Celestial Bodies. Se on vuosikymmenten yli ulottuva tarina, jonka kiinnekohtana on aviopari Mayya ja Abdallah.

Pidin kirjan rakenteesta, joka ei päästänyt lukijaa ihan helpolla. Luvuissa on aina yksi keskushenkilö. Abdallahin osuudet ovat minämuodossa, muissa on kertoja. Ei edetä kronologisesti, vaan hypähdellen eteen- ja taaksepäin. Loppupuolella paljastuu ihmisistä asioita, joita aiemmin saattoi vain aavistella. Koska henkilöitä on paljon, kirjan alussa oleva Mayyan ja Abdallahin sukukaavio tuli todella tarpeeseen.

Eri syistä solmittuja ja eri tavoin onnistuneita tai epäonnistuneita avioliittoja on useita. Heti alussa saamme tietää, että Mayya suostuu menemään naimisiin Abdallahin kanssa, vaikka on rakastunut toiseen. Mayyan siskoilla on omat kohtalonsa. Heistä Khawla ei hyväksy vanhempien tarjoamaa sulhasta, vaan pitää päänsä ja odottaa, kunnes saa haluamansa nuoruuden rakastetun.

Omanin yhteiskunnan muutokset ovat kirjan käsittämänä aikana suuria. Mayya ja Abdallah ovat hyvin toimeentulevia oman kylänsä arvostettujen sukujen jäseniä. Heidän tyttärensä, ympäristöä kummastuttavasti nimetty London, opiskelee lääkäriksi ja valitsee itse puolisonsa (epäonnistuneesti). Tärkeä perspektiiviä luova henkilö perheen palvelija Zarifa on ollut alun perin orja, jonka Abdullahin isä on ostanut ja ottanut rakastajattarekseen.

Celestial Bodies kertoi minulle paljon ennestään tuntemattoman maan historiasta, tavoista ja vuosien mukanaan tuomista muutoksista, mutta se kertoi myös ikuisesta aiheesta eli rakkaudesta. Ihmiset etsivät puuttuvaa puoliskoaan, mutta huomaavat kiertävänsä toisiaan omilla radoillaan kuin taivaankappaleet, kuten Mayyan sisko Asma miestään.

”She was a wife one could be proud of, and his acquisition of her put the final touch on his social acceptability. Yes, he had done it: a respectably able wife, circling within his gravitational pull, quietly, invisibly, inside its orbital path, never straying beyond.”

Celestial Bodies on luettu myös blogeissa Kirjaluotsi ja Jotakin syötäväksi kelvotonta.

Jokha Alharthi: Celestial Bodies
Englanniksi kääntänyt Marilyn Booth
Sandstone 2018, 243 s.
Arabiankielinen alkuteos سيدات القمر 2011

***********

Helmet-haaste: kohta 29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle.

Maailmanvalloitus: Oman.

50 myyttiä tekoälystä ja datasta

 

Tekoäly on kuuma keskustelunaihe tällä hetkellä. Vastapainon julkaisemassa kirjassa 50 myyttiä tekoälystä ja datasta asiantuntijat purkavat myyttejä ja oikovat väärinkäsityksiä. Kirjoittajina on tietojenkäsittelytieteen tutkijoiden lisäksi tutkijoita muilta aloilta: sosiologeja, filosofeja sekä kasvatus- ja oikeustieteilijöitä.

Myytit on jaettu viiteen lukuun: Mitä data on?, Mikä tekoäly?, Mitä tekoälyllä ja datalla tehdään?, Mitä kaikkea datan ja tekoälyn perusteella voidaan tietää? ja Tekoäly ja data ihmisen arjessa.

Aika moni myytti liittyy henkilötietojen käyttöön, esimerkiksi 8. Minua koskeva data on minun, 9. Voin määrätä siitä, minkälaista dataa minusta kerätään ja 10. Jos en esiinny omalla nimelläni, minua ei voi tunnistaa. Henkilötiedot ymmärretään tässä laajasti tiedoiksi, joiden perusteella yksilö voidaan tunnistaa. Myytin 30. Tekoäly ei tarvitse henkilötietoja toimiakseen kohdalla todetaan muun muassa:

”Yksi suurimmista huolenaiheista on sellainen tietojen hyväksikäyttö, jossa arkaluonteisia tietoja käytetään ilman käyttäjän täyttä tietoa tai suostumusta. Markkinoinnin kaltaisilla aloilla tekoälypohjaiset algoritmit voivat luoda yksilöistä yksityiskohtaisia profiileja kiinnostuksen ja demografisten tietojen perusteella, minkä jälkeen niitä voidaan käyttää mainonnan kohdentamiseen.”

Puretaan tässä myös tekoälyyn ihailevasti suhtautuvia myyttejä kuten 31. Tekoäly löysi uuden planeetan ja muita tekoälyn urotöitä. Näissä tapauksissa on tietysti ollut asialla ihmisiä, jotka ovat käyttäneet tekoälyä apunaan suuren tietomäärän käsittelyssä. Sekin osoitetaan mahdottomaksi, että tekoälyltä pääsisi piiloutumaan (42. Tekoäly ei vaikuta elämääni, jos en käytä sitä). Tekoälysovelluksia on kaikkialla, verotuksessa, pankkipalveluissa, älyrannekkeissa, kirjastossa... Luetteloa voisi jatkaa pitkään.

50 myyttiä tekoälystä ja datasta ei sisällä kovin paljon uutta ihmiselle, joka on seurannut tekoälyn kehitystä ja siitä käytyä keskustelua. Kirja on kuitenkin napakka tiivistelmä, jota voi suositella kaikille tekoälyä ja sen käytön seurauksia pohdiskeleville.

50 myyttiä tekoälystä ja datasta, toim. Marianne Mäkelin, Elisa Silvennoinen ja Kati Mäkitalo
Vastapaino 2025, 160 s.

Tea Mäkipere: Horoskoopiltaan etana

 

Kuuntelin Aristoteleen kantapää -podcastista Pasi Heikuran keskustelun opettaja, kirjailija Tea Mäkipereen kanssa teoksesta Etelään lentävä ruutana. Sitä en ole lukenut, mutta huomasin, että kirjalle on ilmestynyt jatko-osa Horoskoopiltaan etana – Yllättäviä koevastauksia ja muita koulutarinoita.

Horoskoopiltaan etana on hervottoman hauska. Lukiessa naurattaa koko ajan. Lasten koevastaukset ovat luovia ja oivaltavia. Tässä ei naureta väärille vastauksille, vaan yllättäville huomioille, jotka kaiken lisäksi ovat usein hyvin loogisia.

Miksi kutsutaan maa-aluetta, joka sijaitsee merenpinnan tason alapuolella?
V: Pohja.

Mikä on Suomen yleisin maalaji?
V: Yleisurheilu.

Kuuntelemassani keskustelussa Mäkipere sanoi, että vastaus voi olla oikea, mutta kysymys on ollut täysin väärä. Jotkut vastaukset ovat puolestaan täysin oikeita asetettuun kysymykseen.

Kumpi on lähempänä, Mars vai Tukholma?
V: Riippuu siitä, mistä mitataan.

Koevastausten lisäksi kirjassa on otteita oppilaiden kirjoitelmista sekä aikuisten koulumuistoja ja opettajien päiväkirjamerkintöjä. Viimeksi mainituista löytyy selitys kirjan nimelle.

Varoitus: ei kannata yrittää juoda kahvia kirjaa lukiessa. Ei onnistu, kokemuksesta tiedän.

Tea Mäkipere: Horoskoopiltaan etana
Vinhan kustantamo 2026, 159 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 49. Kirja on julkaistu vuonna 2026.