Sara Mesa: Cara de pan

 

Cara de pan on suomennettu nimellä Pullaposki. Se on kertomus kahdesta yksinäisestä ihmisestä, jotka yrittävät piiloutua ympäröivältä maailmalta.

Tyttö sanoo iäkseen melkein neljätoista. Mies on lähes kuusikymmentävuotias. He alkavat käyttää toisistaan nimiä Casi (melkein) ja Viejo (vanhus). Casin pitäisi olla koulussa, mutta hän on keksinyt keinon, jolla koulussa luullaan hänen vaihtaneen toiseen kouluun. Hän lähtee kotoa päivittäin ikään kuin menisi kouluun, mutta tuleekin puistoon, josta on löytänyt piilopaikan. Casi on tuntenut itsensä koulussa ulkopuoliseksi. Luokan johtava oppilas on alkanut kutsua häntä Pullaposkeksi. Casi ei ole ennenkään ollut tyytyväinen ulkomuotoonsa, ja nyt häntä hämmentävät kehossa tapahtuvat muutokset.

Casi on kirjan päähenkilö. Hänen murrosikäinen hapuilunsa ja epävarmuutensa liikuttaa. Viejosta tiedetään vähemmän. Hänellä on jonkinlainen mielenterveyden ongelma, sen Casi kyllä ymmärtää. Viejo osuu sattumalta Casin piilopaikkaan, ja arastelevan alun jälkeen heistä tulee ystävät. Heidän tavallisimmat keskustelunaiheensa ovat linnut ja Nina Simone. Viejo tuntuu tietävän linnuista kaiken, ja hän opettaa Casia tunnistamaan niitä. Viejo tietää kaiken myös Nina Simonesta, jonka Blackbirdin sanat ”Why you wanna fly, Blackbird? / You aint’t ever gonna fly” sopivat kuvaamaan elämässään hyljeksintää kokenutta Viejoa. (Sanat ovat kirjassa englanniksi.) Casi ja Viejo ovat kumpikin henkilöitä, joita kohtaan lukiessa tuntee myötätuntoa.

Outo tuttavuus ei tietenkään voi jatkua kauan, ja ulkopuolinen maailma ymmärtää sen omalla arvattavalla tavallaan.

Pullaposkesta on kirjoitus esimerkiksi blogissa Jotakin syötäväksi kelvotonta. Suomentaja on Einari Aaltonen, joka valitettavasti menehtyi viime vuonna. Olen lukenut Sara Mesalta romaanit Un amor ja La familia, joissa myös on vahva psykologinen ote. Toivottavasti suomennoksia tulee lisää, Un amor ainakin kannattaisi suomentaa, ja Mesalla on runsaasti muutakin tuotantoa.

Sara Mesa: Cara de pan
Anagrama 2018, 139 s.

**********

Helmet-haaste: kohta 15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu.

Piia Leino: Lakipiste

 

Lakipiste on scifiä, mutta lähitulevaisuudessa. Se on sijoitettu tarkasti vuoteen 2045. Paljon on tuttua, joka on kehittynyt eteenpäin nykyajasta, esimerkiksi itseajavat autot ja kokonaan 3d-tulostettavat talot. Tänä kesänä ajankohtaisilta tuntuvat joka puolella roihuavat tulipalot ja hallitsijaltaan karkaava tekoäly. Meri ei vielä sentään ole haudannut Malediiveja, eikä Yhdysvallat ole hajoamaisillaan kolmeksi valtioksi.

Lakipiste on myös trilleri. Eri puolella maailmaa tapahtuu outoja älylaitteiden aiheuttamia kuolemia ja loukkaantumisia. Niiden kohteena on suuryritysten johtohenkilöitä.

”Apurille on helppo puhua. Se näkee faktat ilman sumua. Tajuaa, että harvinaisen lajin yksilö on arvokkaampi kuin yleisen eikä yhdellä lajilla ole oikeutta viedä mukanaan miljoonia. Että jokainen ihminen on syyllinen, muttei yhtä syyllinen. Rikkain kymmenys aiheuttaa yli puolet ihmiskunnan päästöistä, siitä on aloitettava. Sieltä löytyvät pahimmat paiseet.”

Googlen journalistina työskentelevä Aaro lähetetään käyttämään virkistyspäivänsä metsäretriittiin. Vastoin odotuksiaan Aaro viihtyy retriitin järjestäneessä Tammilaakson ekoyhteisössä. Siellä olisi vapaana paikka uudelle asukkaalle, ja kun työnantajan edustaja Lisa kehottaa Aaroa ottamaan paikan vastaan, hän suostuu. Tutustuminen ihastuttavaan Freijaan helpottaa päätöksen tekemistä. Työnantajan motiivi on erilainen. Lisa kertoo, että outoja henkirikoksia epäillään ekoterrorismiksi ja että Tammilaakson yhteisöllä voi olla jotakin tekemistä niiden kanssa. Aarosta tulee tahtomattaan soluttautuja ja amatöörietsivä.

Trillerinä Lakipiste ei ole kovin jännittävä. Enemmän siinä painottuu luonnonsuojelu. Vaikka aiheet ovat vakavia, loppuun on löydetty positiivinen näkökulma.

Piia Leino: Lakipiste
S & S 2021, 239 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen.