Heikki Oja: Tähtitieteen sankareita

 

Tuottelias tähtitieteen yleistajuistaja Heikki Oja julkaisi muutama vuosi sitten kirjan Tähtitieteen sankareita – Newtonista nykypäivään. Hän esittelee henkilöitä, joiden löydöt ja oivallukset ”voivat kerralla avata kokonaan uusia näkymiä tai johtaa jopa aivan uuden tieteenalan syntymiseen”.

Kirjassa edetään kronologisesti, ja alussa on kaikille tuttuja suuruuksia kuten Isaac Newton ja Edmund Halley. Loppupuolella päästään nykyaikaan ja esimerkiksi gravitaatioaaltojen havaitsemiseen LIGO-laitteistolla. Projektin tutkijoista Rainer Weiss, Kip Thorne ja Barry Barish saivat fysiikan Nobelin palkinnon 2017. Havaintolaitteiden kehittyminen vie tähtitiedettä eteenpäin koko ajan.

Lyhyissä luvuissa esitellään kunkin tutkijan (tai tutkijaryhmän) se tärkeä saavutus, jonka vuoksi hän (tai he) on valittu kirjaan. Elämäkertatietoja on lyhyesti, ja mukana on joskus myös keventäviä anekdootteja. Vaikka käytän nimitystä tutkija, niin osalla tärkeitä havaintoja tehneistä ei ole ollut muodollista koulutusta. Astrofysiikan perustana olevien spektriviivojen löytäjä Joseph Fraunhofer oli lasinvalaja ja hioja, joka kehitti alan tekniikkaa niin, että näki valmistamillaan prismoilla auringon ja muiden taivaankappaleiden spektrejä 1800-luvun alussa. Ilmiön selitys ymmärrettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Sankareiden jäljissä kulkiessaan kirja antaa hyvän kokonaiskuvan tähtitieteen ja sen osa-alueiden kehityksestä. Alaa seurannut tapaa paljon tuttuja nimiä, mutta löytää myös uutta tietoa. On ennestään tiedossa, että tähtitieteessä on väheksytty naisia niin kuin muillakin luonnontieteen aloilla. Onneksi siinä suhteessa ollaan menossa parempaan suuntaan. Muistutukseksi kuitenkin tapaus Jocelyn Bell. Hän löysi nuorena tohtoriopiskelijana sykkivät radiolähteet eli pulsarit vuonna 1967. 1974 hänen ohjaajansa Antony Hewish sai Nobelin ”ratkaisevasta roolistaan pulsarien löytymisessä”.

”Jocelyn Bell suhtautui asiaan rauhallisesti ja arveli, että Nobelin palkinnon arvoa voi laskea, jos sellaisia aletaan myöntää opiskelijoille. Bellin silloiset työtoverit olivat paljon närkästyneempiä ja väänsivät Nobelin nimen halveksivasti muotoon No-Bell.”

Lohdutukseksi Oja kertoo, että Bell on myöhemmin saanut runsaasti kunnianosoituksia ja palkintoja.

Heikki Oja: Tähtitieteen sankareita – Newtonista nykypäivään
Ursa 2023, 288 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto.

Ana María Matute: El río

 

Ana María Matute (1925–2014) oli arvostettu espanjalainen kirjailija. Häneltä on suomennettu kaksi romaania, mutta ei tätä lukemaani teosta El río (Joki). Se on ilmestynyt jo 1963, mutta siitä on tehty kaunis kuvitettu laitos 2025, kun kirjailijan syntymästä oli sata vuotta. Kustantamo on Nørdicalibros, joka on varsinaisesti erikoistunut pohjoisten maiden kirjallisuuteen. Katsoin katalogista, että yksi uusimpia käännöksiä Suomesta on Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin? (¿Quién mató a Bambi?).

El río on haikea lapsuusmuistelo. Nimetön kertoja (nainen) palaa seudulle, josta hänen äitinsä oli kotoisin ja jossa hän lapsena vietti kesiä perheensä kanssa. Nyt hänellä on mukana oma poikansa. Alkuperäinen kylä nimeltään Mansilla on jäänyt tekojärven alle, ja ne kyläläiset, jotka eivät muuttaneet muualle, asuvat Uudessa Mansillassa. Veden alle jäänyt maisema on vertauskuva menetetylle lapsuudelle, mutta tässä tapauksessa se on myös totta. Mansilla on tekojärven alla, ja kirjailija oli siellä lapsena toipumassa vakavasta sairaudesta.

Lyhyissä luvuissa ihaillaan luontoa, jokea, metsää ja kivistä kukkulaa. Kerrotaan kylän asukkaista ja heidän tavoistaan. Eniten puhutaan lapsista. Kaupunkilaislapsi katsoo kaikkea vähän ulkopuolisena, vaikka osallistuu leikkeihin. Hän huomaa varallisuuseron. Hän on viettämässä vapaa-aikaa, kun kylän lapset tekevät töitä. Luvussa El pastor niño (Lapsipaimen) kahdeksanvuotias poika herää aamuisin viideltä auttamaan isäänsä.

Muuten lapset ovat samanlaisia kuin missä tahansa. Heidän maailmansa on salaperäinen. Heidän taskunsa ovat täynnä ainutlaatuisia aarteita. Heitä kiehtovat vaarat ja kaikki kielletty. Joskus he ovat julmia. He heittelevät kulkukoiria kivillä, pojat kiduttavat lepakoita ja tallovat sammakoita. Hauskaa pidetään myös. Nuotiojuhlia valeasuihin pukeutuneina, marjojen syömistä salaa kylän parhaasta puusta, ja muuta vastaavaa.

Kaiken yllä leijailee kertojan kaipaus, kun hän yrittää tavoittaa palasia lapsuudestaan. Hän uskoo, että meidän kaikkien sisältä on löydettävissä lapsi, joka yhä etsii ulospääsyä.

Ana María Matute: El río
Kuvitus Raquel Marín
Nørdicalibros 2025, 161 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1963