maanantai 8. heinäkuuta 2024

Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa

Tämä kirja kiinnitti huomioni hienolla kannellaan – ja jäniksellä.

Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa on tietokirja, jonka kirjoittaja Marjut Hjelt käsittelee jäniksiin ja kaniineihin liittyvät myytit ja tarinat maanosittain. Hän aloittaa Aasiasta. Se onkin oikea valinta. Aasiasta on paljon kerrottavaa. Minä ihastuin Kuujänikseen (tai Kuukaniiniin). Japanilaisen myytin mukaan kaniini päätyi Kuuhun, kun Kuun vanha mies vieraili Maassa kerjäläiseksi pukeutuneena ja pyysi eläimiltä syötävää. Kaniinilla oli vain ruohoa, joten se päätti tarjota itsensä ja hyppäsi nuotioon. Kuun vanha mies pelasti kaniinin ja vei tuon sydämellisen eläimen mukanaan Kuuhun. Tarina uhrautuvasta jäniksestä tunnetaan monesta muustakin maasta samoin kuin Kuussa asuva valkoinen jänis.

Lähes jumalallisten yhteyksien lisäksi jäniksestä on tarinoita, joissa sitä kuvaillaan ovelaksi ja muita eläimiä huiputtavaksi. Tiibetistä kerrotaan tarina, jossa kostonhimoinen jänis on suorastaan raaka.

Afrikkalaisissa myyteissä esiintyy myös itseään isompia eläimiä huijaava veijarijänis. Ja kuinka ollakaan – bušmanneilla jänis liittyy Kuuhun. Tarinan mukaan Kuu halusi ihmisten elävän ikuisesti, mutta jänis sotki viestin. Niinpä ihmiset ovat kuolevaisia, ja suuttunut Kuu halkaisi jäniksen huulet.

Mesoamerikan asteekkien ja mayojen myyttiset jänikset ja kaniinit ovat jumalia tai liittyvät Kuun jumaluuksiin aasialaisten myyttisten sankareiden tavoin.

Sankarillisesti käyttäytyvien jänisten lisäksi asteekeilta tunnetaan myös juopottelevat jänisjumalat, jotka olivat juopottelun ja siveettömän rietastelun jumalia.

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla on paljon erilaisia jänismyyttejä, joista jotkut kertovat maailman luomisesta. Algonkineilla oli mahtava jänisjumala Michabo, joka liittyy ihmiskunnan syntyyn ja vedenpaisumukseen. Ojibwa-heimon myytissä jänis Nanabozho on Kuun tyttären lapsenlapsi, josta tuli ihmissuvun kantaisä. Monessa tarinassa jänis asuu isoäitinsä eli itse Maaäidin luona.

Amerikassa tunnetaan myös huijarijänis. Kirjassa on siitä monta hauskaa kertomusta. Se on saanut aikaan esimerkiksi opossumin karvattoman hännän ja hirvien tylpät hampaat.

Muista maanosista tunnetaan runsaasti jänismyyttejä. Euroopasta löytyy lähinnä tarinoita, joissa pidettiin jäniksiä onnea tuovina eläiminä tai niiden kehonosia sairauksia parantavina. Antiikin Kreikassa jänis oli Afroditen lemmikki ja paransi hedelmällisyyttä. Pääsiäismunat tuova jänis on ilmeisesti perua muinaisgermaanien kevään juhlasta. Kirjan lopussa on lyhyt luku jäniksistä suomalaisessa kansanuskossa.

Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa on tietokirja lähdeluetteloineen, mutta se oli monessa kohdassa riemastuttavaa luettavaa. Taidan katsella uusin silmin pihalla usein vierailevaa rusakkoa. Vai että Kuujänis?


Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa
SKS Kirjat 2023
E-kirja lainattu Ellibsistä

4 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta kirjaesittelystä. Täytyypä katsastella kirjastosta, jos löytäisi luettavakseen.

    VastaaPoista
  2. Jänis on myös kiinalainen horoskooppi ja sillä on monta alalajia syntymän tarkemman ajankohdan mukaan - esimerkiksi buddhajänis ja kuuta katsova jänis. Muistikuvani on kuitenkin, että kuuta katsova jänis ei asu Kuussa, vaan tuijottelee sitä henkevänä ja hengellisenä Maan kamaralta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on lyhyesti myös jäniksestä horoskooppieläimenä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.