tiistai 29. syyskuuta 2020

Katja Kettu: Kätilö

Kätilössä parasta ovat ajankohta ja tapahtumapaikat. Aika on kesä ja syksy 1944 ja paikka pohjoinen Suomi ja Norja. Sota on käynnissä. Pohjoisessa saksalaiset ovat ensin kumppaneita ja sitten vihollisia. Kirjassa on iso rooli Titovkan sotavankileirillä. Olen lukenut Lars Westerlundin tietokirjan Saksan vankileirit Suomessa. Kätilössä tapahtumia on sijoitettu todelliselle vankileirille.

Vähemmän innostunut olin Kätilön rakkausjuonesta, jossa päähenkilö, kätilö, Schwester, medizinitsa, hullaantuu saksalaiseen SS-upseeriin Johanniin (Johannekseen). Johann on Ukrainassa traumatisoitunut Horst Wesselin ihailija, johon ihastuvat muutkin kuin kätilö, kuten Parkkinan kaunotar Lissu.

– Tiiätkö. Mie olen keksiny miten mie seleviän tästä soasta, Lissu virkkoi, kun hankasin käsiäni emalivadissa.
– Mie tehen tuole Johannekselle lapsen. Se haluaa.
– Et sie näin pian tiineeksi tule.
– Voin mie tulla. Johannes sanoi että mie haisen hetelmälliseltä.

Kätilön kieli on hurjaa ja voimakasta, välillä niin roisia, että minulla oli vaikeuksia lukea.

Tästä lähes kymmenen vuoden takaisesta menestysteoksesta löytyy paljon postauksia. Esimerkiksi blogissa Lumiomena on hyvä ja perusteellinen kirjoitus.


Katja Kettu: Kätilö
WSOY 2011, 348 s.

***********

Kätilö sopii Jokken rauhanhaasteeseen sekä Yöpöydän kirjat -blogin haasteeseen Kirja, jota en halunnut lukea. Kätilö on niitä kirjoja, jota aikanaan en halunnut lukea sen ympärillä pyörineen hypetyksen vuoksi. Elokuvaakaan en ole katsonut.

perjantai 25. syyskuuta 2020

Heikki Valkama: Pallokala

 

Pallokalassa minua kiinnosti japanilaisuus. Kirjailija Valkama on asunut Japanissa ja tietää, mistä kirjoittaa, kun kirjoittaa japanilaisesta ruuasta.

Kokki ja ravintoloitsija Riku Mäki saa kutsun Japanin keisarillisen kulinaarisen järjestön keittiömestarikilpailun ulkomaalaisten ruokien sarjaan. Kutsu on suuri kunnia. Kutsuttuja on vain 12. Rikun opiskelukaveri ja ystävä Kenta on noussut asemaan, jossa hän on pystynyt järjestämään Rikulle kutsun.

Pallokala on dekkari, mutta rikos tapahtuu vasta hieman ennen kirjan puoliväliä. Sitä ennen luodaan Rikulle taustaa, valmistaudutaan kilpailuun sekä kirjoitetaan ja puhutaan paljon ruuasta ja kokkaamisesta.

Kokkauksessa oli todellakin kyse tradition ymmärtämisestä. Kaikki rakentui entisen päälle, silloinkin, kun tarkoitus oli luoda jotain uutta. Vasta kun ymmärsi, miten vähän osasi ja tiesi, saattoi todella oppia lisää. Vain kurinalaisuus johti mestaritason ammattitaitoon. Se vaati työtä ja toistoa.

Ruokapuheiden välissä on enteitä tulevasta, kun seurataan kahta miestä, joista toinen kuuluu selvästi yakuzaan ja toinen on kokki, jonka henkilöllisyys jää peittoon.

Loppupuolella on enemmän dekkariainesta, kun rikosta tutkitaan. Rikukin joutuu epäillyksi ja kuulusteluihin. Ennen kuin kaikki selviää nähdään kaappaus, pakenemista ja takaa-ajoa, mutta onneksi ilman pahaa väkivaltaa.

Pallokala osoittautui viihdyttäväksi dekkariksi, jonka vahvuutena ovat Japani ja ruoka. Valkaman Riku Mäki -dekkareita on ilmestynyt jo kaksi lisää, ilmeisesti samoilla ruokaan painottuvilla linjoilla.


Heikki Valkama: Pallokala
Tammi 2017, 270 s.

***********

Helmet-haaste: 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan.


sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Jovnna-Ánde Vest: Poropolku sammaloituu

 

Poropolku sammaloituu on Jovnna-Ánde Vestin isästään kirjoittama kirja. Perhe asui Rovisuvannossa Tenon varrella. Alkuun isä oli talvisin renkinä poromiehillä. Kesät hän kalasti Tenolla. Poronhoito ja kalastus olivat hänelle tärkeitä. Vasta myöhemmin, kun paikkakunnalle tuli meijeri, hän paneutui maanviljelykseen. Pojan kuvauksen mukaan isä oli helposti innostuva ja kaikesta uudesta kiinnostunut. Hän osti usein ensimmäisenä laitteita ja koneita, joiden käyttämisessä hän ei kuitenkaan ollut taitava.

Hänelle tapasi sattua töissä kaikenlaisia vastoinkäymisiä. Koneet hajosivat tai eivät muuten toimineet. Monesti epäonnistumisiin oli syynä isän taitamattomuus. Mutta joskus oli vain huonoa tuuria.

Oman kotikylän elämän ja ihmisten kuvaamisen ohella kirjan aiheena on isän ja pojan suhde. Perheen vanhin poika joutui hyvin nuorena isän kanssa askareisiin, joista ei olisi niin välittänyt. Isän koulunkäynti oli jäänyt hyvin vajaaksi, mutta poika lähetettiin keskikouluun.

60-luvun alussa Ivalon keskikoulu oli kova paikka monelle saamenoppilaalle. Kovin kourin heidät suoristettiin oikealle polulle. Jo ensimmäisenä vuotena heistä pyyhittiin pois enimmät saamenliat. Rumaksi merkiksi jäi joskus vain nimi ja isiltä peritty ulkomuoto. Ne eivät olleet pyyhittävissä vaikka olisi yrittänytkin. Jotkut yrittivät pyristellä vastaan, mutta tavallisesti parissa vuodessa hekin olivat alistuneet uuteen järjestykseen elleivät sitä ennen olleet häipyneet sinne mistä olivat ilmestyneetkin. Alistuminen kaikessa oli helpoin tapa selviytyä siitä koulusta.

Poika jatkoi opiskelua ja etääntyi perheestään. Suhde isään huononi. Molemminpuolinen puhumattomuus vaivasi.

Isä oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen. Yhdessä luottamustoimessaan hän oli silloinkin, kun häntä ja neljää muuta saamelaismiestä kuljettanut lentokone katosi Norjassa.

Poropolku sammaloituu antaa henkilökohtaisen näkökulman kadonneeseen elämänmuotoon. Tätäkään kirjaa en olisi tullut lukeneeksi ilman Helmet-haastetta.


Jovnna-Ánde Vest: Poropolku sammaloituu
Suomentanut Eino Kuokkanen
Pohjoinen 1990, 164 s.
Saamenkielinen alkuteos Čáhcegáddái nohká boazobálggis 1988

***********

Helmet-haaste: 5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja.


torstai 17. syyskuuta 2020

Jerome K. Jerome: Kolme miestä veneessä

 

Helmet-haasteen kohta ’Iloinen kirja’ on osoittautunut vaikeaksi. En tiedä, mitä pitäisi päätellä lukutottumuksistani, kun olen lukenut tänä vuonna yli 70 kirjaa, joista yhteenkään ei ole sopinut adjektiivi iloinen. Haasteen Facebook-sivulta löytyi vinkki, että Jerome K. Jeromen Kolme miestä veneessä olisi iloinen kirja. Kirja sattui olemaan hyllyssäni lahjana yhdeltä tuttavalta, mutta oli jäänyt lukematta. Niinpä otin sen nyt lukuun.

Kolme miestä veneessä on ilmestynyt 1889. Se on suomennettu eri aikoina kolmeen kertaan. Uusin suomennos on Basam Booksin kustantama. Kirjan takakannessa sanotaan, että ”Kolme miestä veneessä on kirjallisuushistorian hauskimpia teoksia, joka on säilyttänyt tuoreutensa yli sadan vuoden ajan”. Huumorin tyyli näkyy kohtauksessa, jossa kolme kaverusta vetää telttakangasta kaarien päälle ensimmäistä kertaa:

En tiedä kuinka hän [Harris] pystyi siihen. Hän ei osannut selittää itsekään, mutta jonkin salaperäisen menetelmän ja yli kymmenen minuutin yli-inhimillisen raadannan jälkeen hän onnistui sotkeutumaan kankaaseen täysin. Hän oli niin tiukasti kääriytynyt siihen, ettei päässyt pois. Hän kamppaili toki rajusti vapautensa puolesta – se on jokaisen englantilaisen perusoikeus – ja niin tehdessään (kuten minulle myöhemmin kerrottiin) kolautti Georgea. Harrisille kiroileva George alkoi myös kamppailun ja onnistui saamaan itsensä samaan sotkuun.

Tällainen kohellushuumori ei saanut minua nauramaan, eikä englantilaisten tapojen ja käytöksen samantyyppinen irvailu edes hymyilemään.

Ystävykset Harris, George ja kertoja J. sekä hänen koiransa Montmorency matkaavat veneellä pitkin Thamesia, ja parasta kirjassa olikin maisemien ja historiallisten paikkojen kuvaus. Tosin siihenkin sotkettiin kevennyksiä.

Ankerwyken kartanon mailla on vanhan luostarin rauniot. Paikka on lähellä Piknik-kärkeä, ja juuri siellä Henrik VIII:n sanotaan tapailleen Anne Boleynia. He tapailivat myös Heverin linnassa Kentissä ja jossain St Albansin lähellä. Noiden aikojen englantilaisilla on varmasti ollut vaikeuksia löytää paikkaa, jossa ajattelematon nuoripari ei käynyt heilastelemassa.

Kolme miestä veneessä ei siis iskenyt minun huumorintajuuni, mutta monet muut ovat siitä ilmeisesti pitäneet. Uusimmasta suomennoksesta on otettu useita painoksia.


Jerome K. Jerome: Kolme miestä veneessä
Suomentanut Tero Valkonen
Basam Books 2006, 211 s.
Englanninkielinen alkuteos Three Men in a Boat 1889

***********

Helmet-haaste: 2. Iloinen kirja.


tiistai 15. syyskuuta 2020

Nobel-kysely ja arvonta!

Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja ilmoitetaan todennäköisesti torstaina 8.10. eli kolmen viikon kuluttua. On siis perinteisen Nobel-kyselyni aika. Vastaa tämän postauksen kommentteihin, kenen luulet saavan palkinnon tai kenen haluaisit saavan sen. Voit nimetä kaksi ehdokasta.

Kyselyyn osallistuville on tarjolla kirjapalkintoja. Olen valinnut kirjoja, joiden kirjoittajat ovat olleet jo pitkään mukana voittajaveikkailuissa:

  • César Aira: Todiste / Illallinen
  • Margaret Atwood: Noidan sikiö
  • A. S. Byatt: Lasten kirja
  • Jonathan Franzen: Maailman äärillä
  • David Grossman: Hevonen meni baariin
Jos joku arvaa voittajan oikein, hän saa valita kaksi kirjaa. Jos oikeaan osuneita on useampia, arvon heidän keskuudestaan. Muiden osallistuneiden joukosta arvon yhden, joka saa valita yhden kirjan. Jos kukaan ei tiedä voittajaa, arvon kolme osallistujaa, joista kukin saa yhden kirjan. Tässä kyselyssä palkinnon saamisen todennäköisyys on aikaisempien vuosien perusteella varsin suuri!

Vastaukset siis kommentteihin ja viimeistään keskiviikkona 7.10.

maanantai 14. syyskuuta 2020

Petina Gappah: Muistojen kirja

 

Memory kirjoittaa elämäntarinaansa zimbabwelaisessa vankilassa. Hänet on tuomittu kuolemaan valkoisen miehen Lloydin murhasta. Lloyd oli ollut hänen hyväntekijänsä, kuin hänen toinen isänsä.

Saapuessani tänne sain huomata, että olemukseeni suhtauduttiin perin tavanomaisesti pelonsekaisella kiinnostuksella. Olen ensimmäinen kuolemaantuomittu nainen yli kahteenkymmeneen vuoteen. Eikä murhaaja-albiinoja kovinkaan usein näe muualla kuin Dan Brownin romaaneissa. Mutta nimenomaan ihoni ja rikokseni saivat toiset vangit sävähtämään, kun he kävelivät ohitseni.

Albiinona Memory on toisenlainen. Lapsena häntä kiusattiin. Myöhemmin häntä pelättiin tai ihmeteltiin. Lloydilla oli myös oma stigmansa. Memoryn äidin mielenterveys oli horjuva. Erilaisuus ja ulkopuolisuus on Muistojen kirjan vahva teema. Muistoja käsitellään myös. Voiko lapsuuden muistoihin luottaa? Onko kaikki ymmärretty oikein? Entä jos elämää hallitseva perusoletus on väärä?

Memory kirjoittaa lapsuuden ja nuoruuden muistojen lomaan elämästään vankilassa. Kaiken taustalla häilyy Zimbabwen yhteiskunnan raju muutos, jolla on vaikutuksensa myös Memoryn kohtaloon.

Muistojen kirja on vahva kertomus naisesta, joka on oppinut hyväksymään itsensä ja joka tekee lopulta sovinnon menneisyytensä kanssa.


Petina Gappah: Muistojen kirja
Suomentanut Tero Valkonen
Tammen Keltainen kirjasto 2017, 307 s.
Englanninkielinen alkuteos The Book of Memory 2015

***********

Maailmanvalloitus: Zimbabwe.


torstai 10. syyskuuta 2020

Helppoa rahaa ja Likaista rahaa


J P Koskinen: Helppoa rahaa

En ollut lukenut ennen dekkaria Helppoa rahaa mitään J P Koskiselta, vaikka hän on tuottelias ja arvostettu kirjailija. Helppoa rahaa on tarjolla Jonnalle, joka saa töitä kosmetiikkayrityksessä. Jonna on osallistunut nuorempana missikisoihin ja tehnyt mallin töitä. Nyt hän on ollut työttömänä jonkin aikaa ja alkanut viihtyä sohvalla liian hyvin. Aviomies Erkki on kyllästynyt tilanteeseen ja muuttunut kärttyisäksi. Jonnan uusi työ on yksinkertaista ja hyvin palkattua. Hieman häntä arveluttavat liioitelluilta tuntuvat turvatoimet, mutta helppo raha houkuttelee. Muutakin epäilyttävää ilmenee. Jonna kaivelee firman asioita hieman, mutta raha houkuttelee edelleen. Väistämättä kuljetaan eteenpäin loppuhuipennukseen saakka. Juoni on suoraviivainen, mutta lopussa on ainakin yksi yllätys. Lukiessa mietin, että Jonnan työnantajafirman tavoin toimiva kosmetiikkayritys ei voisi pysyä markkinoilla kovin kauan.

Dennis Lehane: Likaista rahaa

Dennis Lehanen kirjoihin en ollut myöskään tutustunut aiemmin. Dekkarissa Likaista rahaa liikutaan Bostonin rikollispiireissä. Serkukset Bob ja Marv työskentelevät kapakassa, joka oli aiemmin Marvin, mutta jonka tšetšeenimafia on vallannut. Kapakassa pyöritetään pimeää vedonlyöntibisnestä. Rahat houkuttelevat muitakin kuin vain aseella uhkaavia ryöstäjiä.

Yksi hyvä puoli vanhassa kusisessa East Buckinghamissa oli, että likaista rahaa liikkui päivittäin edestakaisin niin paljon – paljon enemmän kuin mitään laillista kassavirtaa – että fiksulle miehelle riitti kärsivällisyys.

Kertojana on Bob, joka herättää lukijan sympatiat heti alussa pelastaessaan roskatynnyriin heitetyn pahoinpidellyn koiranpennun. Ottaessaan koiran omakseen Bob muuttaa samalla elämänsä. Kirjan juoni on nokkela, mutta ei kuitenkaan kovin erityinen, kuten eivät henkilötkään, joten minusta on yllättävää, että tämän pohjalta on tehty elokuva.


J P Koskinen: Helppoa rahaa
Like 2018, 195 s.

Dennis Lehane: Likaista rahaa
Suomentanut Arto Schroderus
Tammi 2014, 204 s.
Englanninkielinen alkuteos The Drop 2014

***********

Helppoa rahaa ja Likaista rahaa ovat sen verran samantyylisiä nimiä, että sijoitan kirjat Helmet-haasteen kohtiin 47 ja 48: Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet.