maanantai 6. huhtikuuta 2020

Elias Canetti: Soihtu korvassa

Soihtu korvassa on nobelisti Elias Canettin omaelämäkerrallisen trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan Pelastunut kieli luin muutama vuosi sitten. Pidin siitä ja siksi otin luettavakseni toisen osan.

Soihtu korvassa kattaa vuodet 1921−1931. Alussa Canetti on 16-vuotias lukiolainen ja lopussa ensimmäisen romaaninsa Sokeat (Die Blendung) käsikirjoituksen valmiiksi saanut tuleva kirjailija. Canetti valmistautuu selvästi kirjailijaksi, vaikka ei sitä heti myönnäkään. Hän lukee paljon ja keskustelee kirjoista ystäviensä kanssa. Eikä hän todellakaan lue mitä tahansa. Jo lukioikäisenä hän tutustuu antiikin kirjallisuuteen. Tulevaan kirjailijuuteen viittaa myös jatkuva ihmisten tarkkailu. Hän kuvailee tarkasti frankfurtilaisen täysihoitolan asukkaita, wieniläisiä opiskelutovereitaan ja muita tapaamiaan ihmisiä. Myös yhden merkittävän teoksensa, Joukko ja valta (Masse und Macht), pohdiskelun hän aloittaa jo varhain muutaman oman kokemuksensa vaikutuksesta.

Canettin suhde äitiin on vaikea ja ristiriitainen. Isä on kuollut vuosia sitten. Canetti ihailee äitinsä sivistystä, mutta he eivät tule toimeen keskenään. Äiti muuttaakin Pariisiin pikkuveljien kanssa ja Canetti jää opiskelemaan Wieniin. Jostain syystä hän suorittaa yliopistotutkinnon kemiassa, vaikka kirjoittaa koko ajan, että inhosi kemiaa, eikä aikonut koskaan työskennellä sillä alalla. Ilmeisesti kyseessä oli suvun painostus. Alun perin hänestä odotettiin lääkäriä.

Soihtu korvassa on kuivakka teos. Se ei ole lainkaan niin eloisa kuin Pelastunut kieli. Pitkää suhdetta tulevaan puolisoon Vezaan kuvataan niin viileästi, että sen ei arvaisi johtavan avioliittoon. Eniten henkeä on berliiniläisen kesän kuvauksessa. Canetti oli kesän töissä kustantamo Malikissa ja pääsi ystäviensä avulla tutustumaan moniin kuuluisuuksiin, esimerkiksi Bertolt Brechtiin, josta Canetti ei pitänyt, mutta jonka runoja hän ihaili, ja Isaak Babeliin, jonka kanssa Canetti ystävystyi.

Kirjan kummallisen tuntuinen nimi tulee lehdestä Die Fackel (soihtu), jota julkaisi kirjailija Karl Kraus, jonka vaikutuspiiriin Canetti oli joutunut.

Jokken kirjanurkassa on postaus koko trilogiasta.

Elias Canetti: Soihtu korvassa
Suomentanut Kyllikki Villa
Tammen Keltainen kirjasto 1985, 376 s.
Saksankielinen alkuteos Die Fackel im Ohr 1980

*********** 
Kirjat ovat tässä kirjassa tärkeitä, joten saan merkinnän  Helmet-haasteeen kohtaan 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Kuukauden nobelisti José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri

Lissabonin piiritys on todellinen historiallinen tapahtuma vuodelta 1147. Portugalilaiset valtasivat Lissabonin maureilta, jotka olivat pitäneet kaupunkia hallussaan vuosisatoja. Portugalilaisia auttoivat toiseen ristiretkeen osallistuneet joukot.

Raimundo Silva on oikolukija. Hän on vaatimaton ja yksinäinen. Luonnollisesti hän on kiinnostunut kirjallisuudesta. Portugalin historiaan hän on perehtynyt poikkeuksellisen hyvin. Silva on saanut oikoluettavakseen tasoltaan keskinkertaisen Lissabonin piirityksen historian. Jostain itselleenkin tuntemattomasta syystä hän lisää tekstiin sanan EI lauseeseen, joka muuttaa tunnetun historiallisen tosiasian päinvastaiseksi. Ristiretkeläiset osallistuivat piiritykseen. Silvan muutos kieltää heidän osallistuneen.

Yksi pieni sana muuttaa Raimundo Silvan elämän. Samalla se saa meidät miettimään, mikä on historiallinen totuus. Voimmeko luottaa kronikoitsijoihin, joiden tekstit ovat syntyneet usein kymmeniä, ellei satoja vuosia tapahtumien jälkeen? Kirjoittaja tekee aina myös tulkintoja. Mikä niistä on oikein? Mitä tarkoittaa oikein, tai väärin?

Silvan elämän muutos on hänen uusi pomonsa tohtori Maria Sara, jonka kehotuksesta Silva alkaa kirjoittaa vaihtoehtoista piirityksen historiaa oman lisäämänsä ein mukaisesti. Vaihtoehtoinen historia ja Silvan ja Maria Saran suhde kulkevat rinnakkain, limittyvät ja lomittuvat. Yksi kirjan kauneimpia kohtia on hetki, jolloin he ymmärtävät, että toinenkin on kiinnostunut.
”[- -] juuri sillä hetkellä, miettimättä ja harkitsematta, yhtä etäisenä teolle kuin sen seurauksille, Raimundo Silva kosketti kevyesti kahdella sormella valkoista ruusua, ja tohtori Maria Sara katsoi edessään seisovaa miestä ällistyneenä, enempää ihmeissään hän ei olisi ollut vaikka tämä olisi saanut tuon kukan ilmestymään tyhjään maljakkoon tai suorittanut jonkin toisen vastaavan maineteon, mutta täysin odottamatonta oli se, että noin itsevarma nainen meni yhtäkkiä niin hämilleen että kasvot lehahtivat punaisiksi, sitä kesti vain hetken mutta se oli silmiinpistävää, tuntuu tosiaankin uskomattomalta että joku voi nykyaikana punastua sillä tavalla, mitähän hän mahtoi ajatella, jos ylipäätään ajatteli, aivan kuin tuo mies olisi ruusua koskettaessaan hipaissut jotakin naisen kätkettyä sopukkaa, sellaista joka on osa sielua, ei ruumista.”
Pidin Lissabonin piirityksen kirjurista todella paljon, nykyhetken ja historian kerroksellisuudesta, tekstistä, jonka pitkiä virkkeitä oli helppo seurata ja jossa pilkahteli hymyilyttävää huumoria. Dialogit olivat hurmaavan omaperäisiä. Kun Maria Sara ja Raimundo Silva keskustelivat puhelimessa, lukijan piti olla tarkkana. Eräänlaisena prologina toimivassa kirjailijan ja oikolukijan keskustelussa lähestytään ironisesti sävytettyjä filosofisia sfäärejä. Lissabonin piirityksen kirjuri houkuttelee lukemaan Saramagolta muutakin. Aiemmin olen lukenut vain romaanin Baltasar ja Blimunda.

Saramago on suosittu kirjailija. Löysin blogeista arvioita kaikista häneltä suomennetuista teoksista.

Baltasar ja Blimunda, Keltainen kirjasto
Kivinen lautta, Kirjavinkit
Kertomus sokeudesta, Nannan kirjakimara
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, Hexlibris amada
Kaikkien nimet, Hemulin kirjahylly
Kertomus näkevistä, Lukijatar
Oikukas kuolema, Kirja vieköön!
Elefantin matka, Luettua elämää
Ricardo Reisin viimeinen vuosi, Kulttuuri kukoistaa

José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri
Suomentanut Antero Tiittula
Tammen Keltainen kirjasto 2015, 393 s.
Portugalinkielinen alkuteos História do Cerco de Lisboa 1989

*********** 
Helmet-haaste: kohta 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja.
Maailmanvalloitus: Portugali.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Marilynne Robinson: Housekeeping

Housekeeping on Marilynne Robinsonin esikoisteos. Se on suomennettu nimellä Talonhaltijat. Housekeeping oli aikanaan Pulitzer-palkintoehdokas.

Housekeeping kertoo hylätyksi tulemisen vaikutuksista. Äiti on jättänyt minäkertoja Ruthin ja hänen pikkusiskonsa Lucillen isoäidille, on lähtenyt pois ja tehnyt itsemurhan ajamalla autolla järveen. Isoäiti pitää lapsista huolta, mutta etäisesti, joskus kuin unessa. Hänen kuoltuaan huoltajiksi tulee kaksi vanhaa kälyä. He kestävät vain vuoden. Heidän jälkeensä saapuu Sylvie, äidin sisar, jolla on menneisyys maankiertäjänä ja joka käyttäytyy välillä oudosti.
”Clearly our aunt was not a stable person.”
Sylvien taloudenpidon omituisuuksista huolimatta tytöt pelkäävät aluksi myös hänen lähtevän. Murrosiän lähestyessä he käsittelevät tilannetta eri tavoin. Lucille hankkii itselleen oma-aloitteisesti toisen huoltajan. Ruth jää. Hän on ollut aina passiivinen.
”It was a source of both terror and comfort to me then that I often seemed invisible – incompletely and minimally existent, in fact.”
Ruth tuntee yhteenkuuluvuutta Sylvien kanssa. Hänestä he ovat samanlaisia. Kun tytöt lintsailevat koulusta, Sylvie ei vaadi selityksiä.
”In all our truances, perhaps we never came to a place where she had not been before us. So she needed no explanation for the things we could not explain.”
Ruthin kertoessa tunnelma on koko ajan hämmentynyt ja ihmettelevä. Luonnonilmiöt myötäilevät, kuten pikkukaupungin valtaava tulva, joka Robinsonilla saa raamatullisia yhteyksiä. Minulla olevan pokkaripainoksen kansi kuvaa kirjaa harvinaisen hyvin. Sumuun häviävä rautatiesilta on vertauskuva Ruthin elämälle, ja samalla se on oikea silta, joka on tarinassa monella tavalla merkityksellinen.

Housekeeping on sydämeenkäyvä kasvutarina, joka herättää myötätuntoa, mutta joka on välillä myös ahdistava. Kaiken kaikkiaan hieno kirja.

Housekeepingista on pitänyt myös Kirjaluotsi.

Marilynne Robinson: Housekeeping
Faber & Faber 2005, 219 s. (ilmestynyt ensimmäisen kerran 1980)

***********
Helmet-haaste: kohta 45. Esikoiskirja.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo

Timo Kalevi Forss on kirjoittanut elämäkerran Gösta Sundqvistista, yhdestä suomalaisen rockin suuresta. Tunnen Sundqvistin musiikkia vain radiosoiton kautta eli en ole varsinainen fani. Kirjaa lukiessani huomasin, että radion soittamia suurimpia hittejä on monta ja että niiden sanat ovat hyvinkin tuttuja. Läheisempi suhde minulla on Sundqvistin radio-ohjelmiin, varsinkin Koe-eläinpuistoon, joka on yksi harvoja radio-ohjelmia, jota oikein asetuin kuuntelemaan.

Kirjan rakenne on onnistunut. Leevi and the Leavingsin albumit (ja Aarne Tenkasen myös) käydään läpi kronologisesti. Niiden välissä on analyysiä Sundqvistista säveltäjänä, sovittajana, kirjoittajana ja tuottajana sekä tietoa hänen muusta toiminnastaan. Radio-ohjelmat mainitsin jo edellä. Musiikkiin liittymätön intohimo Sundqvistilla oli jalkapallo. Hänellähän oli oma joukkuekin, Johanneksen Dynamo, joka nousi peräti kolmannelle sarjatasolle.

Sundqvistin persoona tulee myös tutuksi. Kuten kaikki tietävät, Leevi and the Leavings ei keikkaillut, vaan oli puhtaasti levyttävä yhtye. Sundqvist ei myöskään hakenut julkisuutta. Vuonna 1995 hän lopetti haastattelujen antamisen. Siitä huolimatta Forss on löytänyt YLE:ltä ja lehdistä Sundqvistin omia kommentteja, joita kirjassa on runsaasti ja jotka tuovat mukaan Sundqvistin oman näkemyksen monesta asiasta. Tosin katkelmia lukiessa heräsi välillä ajatus, että onkohan Gösta nyt tosissaan.

Minulle kirjallisena ihmisenä Gösta Sundqvist on enemmän sanataiteilija kuin muusikko. Hän sai sanoittajien Juha Vainio -palkinnon jo vuonna 1996. Sundqvist mainitsi suosikkikirjailijoikseen Anton Tšehovin, veijariromaaneita kirjoittaneet Jevgeni Petrovin ja Ilja Ilfin sekä Gabriel García Márquezin. Rumba-lehden haastattelussa Sundqvist puhuu Tšehovin vaikutuksesta tavalla, joka kertoo paljon hänen musiikistaan ja samalla sen suosion syystä.
”Tiettyjä kärjistyksiä täytyy tehdä suuntaan tai toiseen. Mun yksi lempikirjailija on Tshehov, jonka novelleista mä ammennan helvetisti sellaisia fiiliksiä, jotka sopii tähän päivään. Sellaisia aivan mitättömän tuntuisia asioita, joilla on laajempaa syvyyttä. Tshehovilla on just sellaista tragikomiikkaa; koko ajan hymynkare suupielessä, mutta samalla kerrotaan julmia juttuja. Lähtökohtahan on, että musiikillisesti joutuu olemaan varas, ja ehkä niin myös tekstintekijänä.”
Gösta Sundqvistin elämä päättyi sydänkohtaukseen vain 46-vuotiaana. Ahkera mies olisi saanut varmasti vielä paljon aikaan, jos elämä olisi jatkunut.

Voin suositella Forssin kirjaa kaikille Sundqvistin musiikista pitäville, ja miksei muillekin.

Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo
Into 2017, 368 s.

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Juan José Millás: La soledad era esto

Olen lukenut muutaman kirjan espanjalaiselta Juan José Millásilta. La soledad era esto (yksinäisyys oli tämä) on hänen tuotantonsa alkupäästä.

Elena on 43-vuotias. Kirja alkaa, kun hän saa puhelimitse viestin äitinsä kuolemasta. Elenan suhde äitiinsä on ollut vaikea ja etäinen. Samoin on suhde tyttäreen sekä veljeen ja siskoon, erityisesti siskoon. Elena väittää, että äidin kuolema ei vaikuta häneen, mutta sehän ei ole tietenkään totta. Äidin kuolema on alkusysäys muutokselle.

La soledad era esto on hyvin eksistentiaalinen. Elena tuntee olevansa oman elämänsä ulkopuolella. Hän ei kuulu kenellekään, ei edes miehelleen, eikä hänelle kuulu mitään, paitsi äidiltä jäänyt seinäkello ja nojatuoli. Aikaisemmin lukemissani Millásin kirjoissa ideana on elämän katsominen jostakin oudosta tai uudesta kulmasta. Tässä kirjassa tuo toteutuu siten, että Elena palkkaa yksityisetsivän, joka varmistaa aviomiehen suhteen toisen naisen kanssa. Elena ei kertonut etsivälle, kuka on, joten tämä kirjoittaa raporttiinsa vähän myös Elenasta. Sen jälkeen Elena tilaakin etsivältä raportteja itsestään. Näin hän pääsee katsomaan itseään ulkopuolelta.

Etsivän raporttien lisäksi Elena lukee katkelmia äitinsä päiväkirjoista ja huomaa toistavansa tämän käytöstä. Äiti turvautui konjakkiin ja rauhoittaviin lääkkeisiin. Elena polttaa hasista.

Muodonmuutos alkaa hasiksen käytön lopettamisesta ja aviomiehen jättämisestä. Avioliitto oli jo kuivahtanut, joten ero oli helpotus. Muodonmuutos on tässä oikea sana, sillä kirjassa viitataan suoraan Kafkan Muodonmuutokseen. Mihin Elenan muodonmuutos johtaa, ei ole selvää hänelle itselleenkään, mutta hän haluaa löytää oman elämänsä ja elää sopusoinnussa itsensä kanssa.

Olen pitänyt kaikista lukemistani Millásin kirjoista, ja niin pidin tästäkin.

Juan José Millás: La soledad era esto
Ediciones Destino 1990, 6. painos, 181 s. (1. painos myös 1990)

*********** 
Helmet-haaste: kohta 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos.

torstai 12. maaliskuuta 2020

Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto

Kuudes sukupuutto. Luonnoton historia kertoo tällä hetkellä menossa olevasta ihmisen aiheuttamasta sukupuuttoaallosta.
”Arvioiden mukaan kolmannes kaikista riuttoja muodostavista koralleista, kolmannes makean veden nilviäisistä, kolmannes hai- ja rauskulajeista, neljännes nisäkkäistä, viidennes matelijoista ja kuudesosa linnuista on matkalla unohduksiin. Lajeja katoaa kaikkialla: eteläisellä Tyynellämerellä ja Pohjois-Atlantilla, arktisilla alueilla ja Sahelissa, järvissä ja saarilla, vuorenhuipuilla ja laaksoissa. Jos tietää mitä etsiä, huomaa todennäköisesti merkkejä sukupuuttoaallosta jopa omalla pihalla.”
Historiasta tunnetaan viisi aikaisempaa suurta sukupuuttoa ja useita pienempiä. Tunnetuin on tietysti dinosaurukset hävittänyt asteroidin törmäyksen aiheuttama. Kuudes sukupuutto käsittelee myös aikaisempia sukupuuttoja ja niiden syitä.

Ilmastonmuutos ei ole ainoa syy sukupuuttoihin. Ihmisen vaikutus näkyy, ja on näkynyt jo kauan, muutakin kautta. Liikametsästys ja salametsästys, tarkoituksella ja tahattomasti siirretyt lajit, metsäalueiden pirstoutuminen liian pieniksi – kaikki nämä tuhoavat lajeja. Kirjan ensimmäinen esimerkki on eräs piiskasiimasienilaji (Bd), joka tuhoaa sammakkoeläimiä kaikkialla maailmassa. Syynä on ilmeisesti Bd:lle immuunien sammakkolajien siirtäminen mantereelta toiselle. Sammakkoeläimet ovatkin maailman uhanalaisin eläinluokka.

Ilmastonmuutos vaikuttaa monen mekanismin kautta. Nostan esille merten happamoitumisen, joka johtuu ilmakehässä lisääntyneen hiilidioksidin liukenemisesta veteen. Kun pH laskee, eliöt, muun muassa korallit, alkavat kuolla. Ilmaston lämpenemisessä oleellista on tapahtuman nopeus, jonka vuoksi eläimet ja kasvit eivät ehdi sopeutua uusiin olosuhteisiin.

Kuudes sukupuutto on valtavan hyvä tietokirja. Kolbert on paneutunut aiheeseensa perusteellisesti. Kirjassa on laaja lähdeluettelo ja kunnolliset lähdeviittaukset. Lisäksi hän on haastatellut asiantuntijoita, joiden ääni kuuluu kirjassa. Kuudes sukupuutto on myös lukijaystävällinen. Se tarjoaa paljon asiaa, mutta ei ole tylsä. Kolbert kuvaa käyntejään tutkimuskohteissa ympäri maailmaa, esimerkiksi metsäpalstoilla Andien rinteillä, korallisaari One Tree Islandilla ja valkokuonosyndroomaan kuolleiden lepakoiden täyttämässä luolassa Vermontissa. Kuvaukset luovat kirjaan käsinkosketeltavaa konkretiaa ja tuovat sukupuutot lukijan lähelle.

Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto. Luonnoton historia
Suomentanut Pirkko Vesterinen
Atena 2016, 2. painos, 367 s.
Englanninkielinen alkuteos The Sixth Extinction: An Unnatural History 2014

*********** 
Helmet-haaste: kohta 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus -haaste

Alkuperäinen haaste on lähtöisin blogista Lumikin luetut. Siinä on ollut tarkoitus lukea jokaisesta maailman maasta kertova kirja. Minä tavoittelen mahdollisimman monesta maasta kotoisin olevien kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Maiden luumääräkin näyttää vaihtelevan lähteen mukaan, mutta niitä on noin 200.

Kun lasken mukaan vain blogiaikanani luetut kirjat, maita on 54 (ja tietysti Suomi lisäksi). Vasta reilu neljäsosa on koossa eli paljon on kirittävää. En ota tähän mitään tavoiteaikaa. Yritän vain silloin tällöin saada lisätyksi uuden kirjan listalleni.

Eurooppa minulla on kohtuullisen hyvin hallussa lukuun ottamatta Balkanin aluetta. Myös Amerikasta olen lukenut kirjoja monesta maasta, Väli-Amerikasta vähiten. Juuri äsken luin näytelmän, jonka oli kirjoittanut Saint Lucialta kotoisin ollut Derek Walcott. Aasia ja Afrikka ovat lähes valloittamatta.

Alla on listaus tämänhetkisestä tilanteesta. Siinä on kustakin maasta yleensä ensimmäisenä blogiin tuomani kirja. Teen maailmanvalloitukselleni myös sivun, jota pidän ajan tasalla.

Eurooppa
  1. Albania - Ismail Kadare: Särkynyt huhtikuu
  2. Belgia - Annelies Verbeke: Nuku!
  3. Bosnia-Hertsegovina - Ivo Andrić: Drina-joen silta
  4. Bulgaria - Helakukkula. Bulgarialaista lyhytproosaa
  5. Espanja - Matilde Asensi: Todo bajo el cielo
  6. Hollanti - Saskia Noort: Ruokakerho
  7. Irlanti - James Joyce: Dublinilaisia
  8. Islanti - Arnaldur Indriðason: Mies järvessä
  9. Iso-Britannia - Anita Brookner: Päivät Pariisissa
  10. Italia - Luigi Pirandello: Sitruunoita Sisiliasta
  11. Itävalta - Elfriede Jelinek: Halu
  12. Kreikka - Odysseus Elitis: Ylistetty olkoon
  13. Latvia - Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja
  14. Luxemburg - Georges Hausemer: Con Dao
  15. Malta - Oliver Friggieri: Viimeinen faldetta
  16. Norja - Anne B. Ragde: Berliininpoppelit
  17. Puola - Olga Tokarczuk: Alku ja muut ajat
  18. Ranska - Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies
  19. Romania - Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni
  20. Ruotsi - Anna Jansson: Loputon uni
  21. Saksa - Bernhard Schlink: Sommerlügen
  22. Slovakia - Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan
  23. Sveitsi - Martin Suter: Ein perfekter Freund
  24. Tanska - Jussi Adler-Olsen: Vanki
  25. Tšekki - Franz Kafka: Oikeusjuttu
  26. Ukraina - Nikolai Gogol: Taras Bulba
  27. Unkari - Péter Nádas: Erään sukuromaanin loppu
  28. Valko-Venäjä: Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous
  29. Venäjä - Fjodor Dostojevski: Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista
  30. Viro - Jaan Kross: Pietarin tiellä
Afrikka
  1. Egypti - Naguib Mahfouz: Miramar
  2. Etelä-Afrikka - Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa
  3. Mosambik - Mia Couto: Plumeriaveranta
  4. Nigeria - Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
  5. Somalia - Nuruddin Farah: Perhesalaisuuksia
Amerikka
  1. Argentiina - Jorge Luis Borges: Hiekkakirja
  2. Brasilia - Jorge Amado: Yön paimenet
  3. Chile - Marcela Serrano: Näkemiin, pikku naiset
  4. Kanada - Alice Munro: Kerjäläistyttö
  5. Kolumbia - Gabriel García Márquez: Mamá Granden hautajaiset
  6. Kuuba - Pedro Juan Gutiérres: Likainen Havanna-trilogia
  7. Meksiko - Juan Rulfo: Pedro Páramo
  8. Peru - Mario Vargas Llosa: Vihreä talo
  9. Saint Lucia - Derek Walcott: Sista karnevalen
  10. Trinidad ja Tobago - V. S. Naipaul: Talo Mr Biswasille
  11. Uruguay - Eduardo Galeano - Jalkapallo valossa ja varjossa
  12. USA - John Irving: Kunnes löydän sinut
Aasia
  1. Intia - Rabindranath Tagore: Ahnaat paadet
  2. Japani - Haruki Murakami: Sputnik rakastettuni
  3. Kiina - Dai Sijie: Balzac ja vaatturintytär
Lähi-itä
  1. Israel - Amos Oz: Älä kysy yöltä
  2. Libanon - Hanan al-Shaikh: Kaukana Lontoossa
  3. Turkki - Orhan Pamuk: Musta kirja
Australia ja Oseania
  1. Australia - Patrick White: Kohti mantereen sydäntä