keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö

 

Leena Majander-Reenpään omaelämäkerta Kirjatyttö. Kustantajaelämää on oivallista luettavaa kaikille kirjaihmisille.  Leena M-R on ollut töissä kolmessa eri kustantamossa, joten alaotsikon Kustantajaelämää mukaisesti lukija pääsee tutustumaan kirjojen kustantamiseen sisältäpäin.

Kirja alkaa lapsuusmuistoista ja päättyy eläköitymisen jälkeiseen aikaan, mutta muuten ei edetä suoraviivaisen kronologisesti, vaan asia kerrallaan. Olen lähes saman ikäinen kuin Leena M-R, joten hänen lapsuus- ja koulumuistoissaan oli paljon tuttua, vaikka olen maalta kotoisin ja Leena M-R Helsingistä.

Leena M-R päätti jo nuorena, että hänen alansa on kirjojen kustantaminen. Hän teki hienon uran kustannusmaailmassa. Otavan yleisen kirjallisuuden kustannusjohtaja hänestä tuli jo 31-vuotiaana. Miehisellä alalla hän oli lasikattojen rikkoja. Työssään Leena M-R tutustui kirjailijoiden lisäksi monen muun alan merkkihenkilöihin. Kirjassa on paljon yksityiskohtia, paljon nimiä (henkilöhakemisto löytyy!) ja paljon huomioita kollegoista ja muista ihmisistä. Kirjailijoista omat lukunsa saavat muun muassa Laila Hirvisaari ja Jörn Donner.

Kunnioitettavaa on Leena M-R:n rohkeus kirjoittaa myös kipeistä asioista kuten välirikosta Otavan johdon kanssa ja omasta vakavasta sairaudestaan.

Mielenkiintoisinta oli varsinainen kustannustoiminta: mitä kaikkea ja ketkä kaikki siihen liittyvät, miten päätetään, mitkä kirjat julkaistaan, millaista on toimia kirjailijoiden kanssa, miten tärkeää on verkostoituminen ja kansainvälisyys. Jotta kirja on lopulta lukijan käsissä, sen eteen on tehty paljon työtä.

Kirjatyttö on lapsesta asti lukemista rakastaneen ihmisen kertomus omasta elämästään kirjojen parissa. Suosittelen kaikille lukijoille.


Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö. Kustantajaelämää
Siltala 2021, 495 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti.

torstai 5. toukokuuta 2022

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni

 

Kummallinen mieleni on kertomus Istanbulista ja bozakauppias Mevlutista. Mevlut muutti Istanbuliin 12-vuotiaana vuonna 1969. Hän auttoi isäänsä myymään jogurttia ja bozaa. Jogurtin myynti kadulla loppui, kun sitä alkoi saada purkitettuna kaupoista, mutta bozaa Mevlut myi aina.

Jotta tarinamme tulisi täysin ymmärretyksi, minun on heti tässä vaiheessa syytä kertoa ulkomaalaisille lukijoille [- -], että tämä käyneestä hirssistä valmistettu sakea, hyväntuoksuinen, tummankellertävä ja kevyesti alkoholipitoinen neste on vanha aasialainen perinnejuoma, sillä jos sen jättäisin kertomatta, tätä muutenkin kummallisuuksia vilisevää tarinaamme voisi luulla kerrassaan kummajaiseksi.

Mevlut on kiltti ja rehti ja hiukan saamaton. Hän ei pääse vaurastumaan kuten serkkunsa, jotka osaavat ottaa kaiken irti suhteestaan slummialueen mahtimieheen. Toisaalta vaurastuminen ei kiinnostakaan Mevlutia. Hän kiertelee mieluummin Istanbulin katuja iltaisin korento olallaan myymässä bozaa. Hän näkee kaupungin kasvavan ja muuttuvan. Vanhoja kortteleita revitään, katuja asvaltoidaan, ostoskeskuksia rakennetaan, ennen slummien peittämille kukkuloille rakennetaan korkeita kerrostaloja, ja slummit siirtyvät kauemmas ja kauemmas keskustasta.

Mevlutista tuntui, että hänen päänsä sisäinen valo ja pimeys muistutti kaupungin yöllistä maisemaa.

Kun Mevlut menee naimisiin ja saa kaksi tytärtä, hänen on yritettävä tehdä muutakin kuin myydä bozaa, jonka kysyntä vähenee kaupungin modernisoituessa. Mevlut työskentelee tarjoilijana, hän myy pilahvia ja jäätelöä, hän on kioskissa päällysmiehenä, hän on sähkölaitoksella tarkastajana… Mikään ei oikein onnistu, paitsi bozan myynti. Mevlut on onnellinen vaimonsa kanssa ja rakastaa tyttäriään, vaikka jostakin hänen mielensä pohjalta nousee välillä epäilys siitä, menikö hän naimisiin sen tytön kanssa, jonka silmiin hän ihastui serkkunsa häissä, vai sekoittiko hän sisarukset toisiinsa.

Mevlutista kerrotaan kolmannessa persoonassa, ja välillä tarinan muut hahmot saavat sanoa oman näkemyksensä kerrotuista asioista. He puhuvat minämuodossa. Henkilöitä on niin paljon, että kirjan alussa on Mevlutin ja hänen vaimonsa sukupuut ja lopussa on henkilöhakemisto. Lopussa on myös ajoitettu Mevlutin elämän tapahtumia suhteessa Istanbulin ja Turkin kehityksen kannalta tärkeisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tapahtumiin.

Olen lukenut aikaisemmin Orhan Pamukin surumielisesti virittyneen kirjan Istanbul. Kummallinen mieleni on tunnelmaltaan kevyempi, vaikka Mevlut ja hänen bozansa sopivat paremmin vanhaan Istanbuliin kuin uuteen kahdentoista miljoonan ihmisen metropoliin. Minä viihdyin Mevlutin ja hänen sukunsa kanssa hyvin kaikkien yli seitsemänsadan sivun ajan.


Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni
Suomentanut Tuula Kojo
Tammen Keltainen kirjasto 2017, 778 s.
Turkinkielinen alkuteos Kafamda Bir Tuhaflik 2014

***********

Helmet-haaste: kohta 24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija.

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Kuukauden nobelisti Władysław Reymont: Luvattu maa

 

Puolalainen Władysław Reymont sai Nobelin palkinnon vuonna 1924. Olen lukenut Reymontilta aikaisemmin romaanin Talonpoikia. Nyt luin hänen toisen suomennetun teoksensa Luvattu maa. Siinä ’luvattu maa’ ei tarkoita Israelia niin kuin voisi luulla, vaan teollisuuskaupunki Łódźia 1800-luvun loppupuolella. Suomennoksessa kaupungin nimi kirjoitetaan Lods.

Łódź oli tekstiiliteollisuuden keskus. Luvatussa maassa sinne saapuu rahankiilto silmissään yrittäjiä, jotka pyrkivät hyötymään kasvavan kaupungin taloudesta, ja toisaalta ympäröivältä maaseudulta köyhiä, jotka haaveilevat paremmista tuloista tehtaissa.

Kolme nuorta miestä on perustamassa omaa tehdasta. Puolalainen insinööri Karel Borowiecki on kantava voima. Hänellä on apunaan saksalainen insinööri Max Baum ja juutalainen Moritz Welt, joka on opiskellut taloutta. Kolmikko on symbolisesti valittu. Łódźin tehtailijat ovat saksalaisia tai juutalaisia. He eivät katso hyvällä puolalaisen yritystä, vaikka olisivat halukkaita pestaamaan hänet taitavana kemistinä omiin tehtaisiinsa.

Borowiecki on päähenkilönä ristiriitainen. Hänellä on kihlattu, jonka myötäjäiset hän on sijoittanut tehtaaseensa, mutta hän pitää varalla menestyneen saksalaistehtailijan tytärtä, jonka mukana saisi suuremmat myötäjäiset ja paremman aseman kaupungissa. Samalla hänellä on seksisuhde erään juutalaisen tehtailijan kauniin vaimon kanssa. Borowieckille oma etu on tärkein.

Luvatussa maassa annetaan julma kuva Łódźista, jossa rehellisyys ei kuulu menestystekijöihin. Varallisuuserot ovat huikeita. Tehtailijoiden vaimot koristautuvat timanteilla oopperanäytöksiin samaan aikaan kun työväestö näkee nälkää. Tehtailijat ovat säälimättömiä ja raakoja epäterveellisissä olosuhteissa työskenteleviä alaisiaan kohtaan. Kirjan alussa on yksityiskohtaista kuvausta tekstiilitehtaasta, joka näyttäytyy meluisana ja myrkyllisenä.

Koko rakennus vapisi koneitten käynnistä, ja kellertävät hihnat luikertelivat käärmeinä kattilain yläpuolella, seinillä ja kattojen alla tavattoman nopeasti kadoten seinäaukoista toisiin saleihin.

Työläisiä liikkui hiljaa väritahraiset paidat yllä ja katosi varjona hämärään. Pieniä, jyriseviä rattaita työnnettiin sisälle ja ulos kuormattuina valmiilla väreillä, jotka oli tarkoitettu paino- ja värjäysosastoihin. Pisteliäs rikinkatku tuntui kaikkialla.”

Kun olin lukenut Luvattua maata muutaman kymmenen sivua, minusta alkoi tuntua, että olin nähnyt siitä tehdyn elokuvan. Niin olinkin! Netistä löytyi tieto itsensä Andrzej Wajdan ohjaamasta samannimisestä elokuvasta vuodelta 1975. 1970-luvulla Wajdan elokuvat tulivat nopeasti Suomeen. Ne ovat visuaalisesti vahvoja, joten vaikka elokuvan katsomisesta on vuosikymmeniä, minulla on muistissa selkeitä kuvia muutamista sen kohtauksista.

Minusta Luvattu maa oli realismissaan hyvä kirja. Myös elokuva oli hyvä. Sen katsoisin mielellään uudestaan.

Reymontin romaanista Talonpoikia on kirjoittanut Jokke.

Władysław Reymont: Luvattu maa
Suomentanut Reino Silvanto
Otava 1937, 455 s.
Puolankielinen alkuteos Ziemia obiecana 1898

***********

Helmet-haaste: 38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave.

torstai 28. huhtikuuta 2022

Salman Rushdie: Itä, länsi

 

Salman Rushdien novellikokoelma Itä, länsi on jaettu kolmeen osaan, joiden otsikot ovat Itä, Länsi ja Itä, länsi. Jokaisessa on kolme novellia.

Osion Itä ensimmäisessä novellissa Hyvät neuvot ovat harvassa kuin rubiinit kaunis Rehana välttää vanhempiensa sopiman avioliiton ja muuton Englantiin soveltamalla saamiaan neuvoja nokkelasti päinvastoin kuin on tarkoitettu. Novellissa Ilmainen radio nuori rikshakuski joutuu lesken, viiden lapsen äidin, pauloihin ja suostuu sterilointiin ennen naimisiinmenoa. Hän luulee saavansa palkkioksi radion, vaikka radioiden jakaminen oli lopetettu jo vuosia aiemmin. Kolmas novelli Profeetan hius on monimutkaisempi. Moskeijasta varastettu reliikki päätyy koronkiskurille ja aiheuttaa hänen perheensä tuhon.

Länsi-novelleissa on paljon viittauksia länsimaiseen kulttuuriin. Ne on kirjoitettu eri tyyliin kuin Itä-novellit, ja keskenäänkin tyyliä vaihdellen.  Niitä lukiessani arvelin, että minulta jäi paljon ymmärtämättä Intiaan sijoittuvista novelleista. Novelli Yorick on eräänlainen esinäytös Hamletille. Novellissa Rubiinitohveleiden huutokaupassa myydään taikatohveleita erikoislaatuiselle asiakaskunnalle. Kertojan mielipide:

Tämä reaalisen maailman sekoittuminen kuvitteelliseen on vuosituhannen lopun kulttuurisen rappion oire.

Novellissa Kristoffer Kolumbuksen ja Espanjan Isabellan suhteen täyttymys Kolumbus unelmoi pääsevänsä Isabellan suosioon ja saavansa rahat matkaansa maailman ääreen ja kuolemattomuuteen.

Kolmannen osion novelleissa ollaan Englannissa, ja useimmat henkilöt ovat intialaistaustaisia. Novelli Sfäärien harmonia kertoo kahden kirjailijan ja heidän vaimojensa monimutkaisista suhteista. Toinen kirjailijoista on walesilainen ja toinen taustaltaan intialainen. Novellin Chekov ja Zulu päähenkilöt ovat saaneet lempinimensä Star Trekin hahmojen mukaan. Puhuessaan toisilleen he käyttävät sarjan sanoja ja puhetyyliä. En ole koskaan katsonut Star Trekiä, joten kaikki repliikit eivät auenneet. Novellin varsinainen aihe on vakava eli Indira Gandhin murhan seuraukset. Novellissa Kosija Lontoossa asuvan intialaisen perheen isoäiti-ikäinen palvelija ”Varmasti-Mary” ja heidän asuintalonsa vahtimestari ”Sekaisin-Päästä” alkavat seurustella. Vahtimestari on kotoisin jostain Itä-Euroopan maasta ja hänen puhekykynsä on heikentynyt halvauksen seurauksena, siitä lapsikertojan antama nimi.

Rushdien Itä, länsi -novellit antoivat ajattelemisen aihetta. Niissä on historiallisia ja kulttuurisia kerrostumia, sekoittumista, leikittelyäkin. Valaisevaa luettavaa.


Salman Rushdie: Itä, länsi
Suomentanut Arto Häilä
WSOY 1995, 185 s.
Englanninkielinen alkuteos East, West 1994

***********

Helmet-haasteessa on kuin tälle kirjalle tarkoitettuna kohta 25. Kirjan nimessä on ilmansuunta.

torstai 21. huhtikuuta 2022

Rosa Montero: La loca de la casa

 

Rosa Monteron La loca de la casa (talon hullu nainen; ei suomennettu) on kirja kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Se on myös – ja ennen kaikkea – kirja mielikuvituksesta. Kirjan nimi tulee lauseesta ”La imaginación es la loca de la casa” (Mielikuvitus on talon hullu nainen), joka on peräisin pyhimykseltä Santa Teresa de Jesús. Montero yhdistää myös hulluuden mielikuvitukseen, samoin kuin intohimoisen rakkauden.

Monteron teksti on eläväistä kuin hänen romaaneissaan. Hän käyttää kuvaavia esimerkkejä kirjoittaessaan kirjailijan suhteesta valtaan, kirjailijoiden turhamaisuudesta ja itsekkyydestä, kirjailijoista lukijoina, sisarusten vaikutuksesta… Kirjailijoista, jotka (lähes) vaikenivat ja joiden elämä alkoi liukua alamäkeen, hän ottaa yhdeksi esimerkiksi Herman Melvillen, jonka Moby Dick on nykyisin arvostettu teos, mutta oli ilmestyessään täysi floppi. Melville ei koskaan toipunut kirjan saamasta vastaanotosta. Montero tulkitsee, että kirjailijat tarvitsevat julkista tunnustusta pystyäkseen jatkamaan kirjoittamista.

Montero käyttää esimerkkinä myös omaa elämäänsä. Jälkisanoissa hän kertoo, että kaikki, mitä hän kirjoittaa muista kirjailijoista, on totta eli pystytään tarkistamaan lähteistä, mutta sen sijaan hän ei voi luvata samaa kirjoittaessaan itsestään. Niinpä hän kertoo kolmessa eri kohdassa – ja eri tarkoituksessa – tarinan siitä, kuinka hän nuorena toimittajana tapasi kuuluisan ulkomaalaisen elokuvanäyttelijän, jota hän kutsuu vain kirjaimella M. Kaikissa versioissa Montero ja M. tutustuvat illallisella yhteisten tuttavien luona ja ihastuvat. Jatko sujuu aivan eri tavalla, mutta on jokaisessa versiossa jokseenkin katastrofaalinen. Kirjailijan muistiin ei voi luottaa, kirjailijan sanomisiin ei voi luottaa, hän muokkaa todellisuutta tarkoituksensa mukaan. Tai hän kuvittelee koko jutun. Hänellä on mielikuvitusta.

Yhdessä luvussa Montero käsittelee naisten asemaa kirjailijoina. Hän inhoaa käsitettä naiskirjallisuus. Hän on lausunut, ja toistaa sen tässä teoksessa (oma käännökseni):

Kun nainen kirjoittaa romaanin, jonka päähenkilö on nainen, kaikki ajattelevat, että hän puhuu naisista; kun taas, kun mies kirjoittaa romaanin, jonka päähenkilö on mies, kaikki ajattelevat, että hän puhuu ihmiskunnasta.

Monteron laaja lukeneisuus näkyy teksteissä, mutta ei kiusallisena nimien luettelemisena, vaan aina pohdittavaan asiaan liittyen. Hän mainitsee suosikkikirjailijoitaan ja esittelee omia teorioitaan, jotka ovat joskus yllättäviä ja joskus hauskoja. Hänellä on muun muassa oma tapansa luokitella kirjailijat muistaviin ja muistamattomiin. Hän käyttää taas itseään esimerkkinä jälkimmäisestä kategoriasta: hänen muistinsa on kuin huonosti pyyhitty taulu.

Lopetan toiseen lainaukseen, joka on yksi selitys sille, miksi on kirjailijoita.

Mutta minulle ei ole olemassa mitään kirjailijana olemiseen verrattavaa, koska se sallii ei vain elää muita elämiä, vaan myös keksiä niitä.

män kirjan on lukenut myös Kirjaluotsi.


Rosa Montero: La loca de la casa
Alfaguara 2003, 275 s.

tiistai 19. huhtikuuta 2022

Tuomainen: Hirvikaava & Patrakka: Kuolet vain kahdesti

 Antti Tuomainen: Hirvikaava

Hirvikaava jatkaa Jäniskertoimesta alkanutta tarinaa vakuutusmatemaatikko Henri Koskisesta ja seikkailupuistosta, jonka hän peri veljeltään. Koskinen on juuri saanut puiston veljensä jäljiltä jollakin tavoin kannattavaksi, kun hänen vaivoikseen ilmestyy uusia roistoja. Luin Jäniskertoimen viime kuussa ja muistan sen hyvin. Hirvikaava jatkaa samalla kaavalla vähän liiankin tarkkaan. Yllätykset, jotka olivat Jäniskertoimessa uusia, eivät nyt ole sitä, eivätkä niiden onnekkaat tai matemaattisesti perustellut ratkaisutkaan. Sinänsä Hirvikaava on Tuomaisen ammattitaidolla kirjoittamana sujuvasti etenevä ja viihdyttäväkin, mutta toivottavasti trilogian kolmas osa, johon lopussa viitataan, lähtee ennalta kulkemattomaan suuntaan.


Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti

Kuolet vain kahdesti on Anu Patrakan Rui Santos -dekkarisarjan toinen osa. Ensimmäinen osa olisi pitänyt varata kirjastosta, mutta toinen osa oli heti saatavilla kuunteluun. Ei haitannut, vaikka en ollut tutustunut ensimmäiseen osaan. Rikosetsivä Rui Santos työskentelee Portossa Portugalissa. Hän on komea sinkku, joka ei osaa sanoa naisille ei. Porto on mukava uusi tapahtumapaikka dekkarille, mutta Dom Luís I:n silta mainitaan niin usein, että se tuntuu välillä olevan pääosassa. Selvitettävänä on vanhan naisen murha. Hän oli ylilihava, eikä ollut siksi poistunut asunnostaan vuosiin. Hänen luonaan käyneitä ihmisiä oli niin vähän, että mahdollisten murhaajien joukko oli pieni. Tutkimukset etenevät rauhallisesti, ehkä vähän liiankin hitaasti. Kuolet vain kahdesti -dekkarissa ympäristön ja ihmisten kuvailu on yhtä tärkeää kuin rikoksen ratkaiseminen.


Antti Tuomainen: Hirvikaava
Otava 2021, 303 s.

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti
Lukija Toni Kamula
Into 2021, äänikirjan kesto 8 h 01
Kirjaston Ellibs-palvelu

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja

 

Eeva Kilpi sai muistikirjan joululahjaksi vanhimmalta lapsenlapseltaan. Hän kirjoitti siihen ajatuksiaan ja merkitsi niihin päivämäärän ja kellonajan. Suurin osa kirjoituksista on vuosilta 2002 ja 2003. Nyt me saamme lukea näitä ajatuksia, jotka ovat syntyneet sisäisestä ilmaisutarpeesta, kuten kirjailija itse sanoo.

Ei sitä olisi arvannut, että kaiken jo kestetyn jälkeen
tulee kestettäväksi vielä yksinäinen vanhuus!

Kilpi kirjoittaa vanhuudesta, yksinäisyydestä ja ikävöinnistä. Hän kirjoittaa vanhemmuudesta, rakkaudesta ja onnesta. Luonnonsuojelusta tietysti myös, ja nykymaailman tietotulvasta ja turhasta kiireestä.

Avaruusolento? Jospa se olenkin minä? Kummas-
telen ja kauhistelen niin kovasti tämän planeetan
elämäntapaa, luonnon tuhoamista, tätä asein toisten
kimppuun hyökkäämistä jota he nimittävät sodan-
käynniksi, tätä moninaista mieletöntä tuhoamista
joka alueella ja jolle he näyttävät olevan aivan sokei-
ta.

Sininen muistikirja on täynnä viisaita sanoja, joita kaikkia voisi lainata tähän. Vanheneminen antaa perspektiiviä elämään.

Ihminen säilyttää sisimmässään nuoruutensa. Ydin ei
vanhene. Kerroksia sen ympärille kertyy vain lisää.
Niin ovat lopulta kaikki iät ympärilläni ja muodosta-
vat hyödyllisen, värikkään, monivivahteisen kokonai-
suuden. Näinkin voisi vanhuuteen suhtautua.


Eeva Kilpi: Sininen muistikirja
WSOY 2019, 103 s.