Kuukauden nobelisti Tomas Tranströmer: 17 runoa

 

17 runoa on Tomas Tranströmerin ensimmäinen runokokoelma vuodelta 1954. Se on kokonaisuus, joka alkaa runolla Preludi ja päättyy Elegiaan ja Epilogiin.

Preludin ensimmäinen säe:

Herääminen on laskuvarjohyppy unesta.

Runossa esiintyy päivään heräävä matkamies. Elegiassa vaeltava matkaaja on turvesuosta löytynyt Bockstenin mies. Epilogin viimeinen säkeistö:

Niin kuin alus kulkee sumun läpi
sumun huomaamatta. Hiljaisuus.
Merkkinä on kulkuvalon heikko hohde.

Merellä kulkeva laiva on runojen vakiosymboli. Runon Laulu Väinämöinen ei tarvitse alleen laivaa, vaan ratsastaa merellä hevosen kavioiden kastumatta. Toisaalla runossa Säkeistö ja vastasäkeistö sanotaan:

Uloin kehä on myytin.

Runossa viitataan Conradin Pimeyden sydämeen. Muitakin viittauksia on. Thoreau ja Gogol ovat saaneet omat runot.

Runoissa on paljon musiikkisanastoa. Oma musiikin tuntemukseni on sen verran huonoa, että en osaa yhdistää musiikkitermejä runoihin, paitsi runon Ostinato toistuvissa säkeissä

Meri vyöryy pauhaavana ja korskuu
                                                        vaahtoa rannalle.

Sama ajatus esiintyy muuallakin.

Kirjoitan tähän yhden runon kokonaan. Pidin sen selkeydestä.

KIVET

Kivien, jotka heitimme, kuulen putoavan
lasinkirkkaina vuosien halki. Laaksossa
silmänräpäyksen hämmentyneet teot
lentävät kirkuen puun latvasta
toiseen, hiljenevät
ohuempaan ilmaan kuin nykyinen, liukuvat
pääskysten lailla
vuorenhuipulta toiselle
kunnes ovat saavuttaneet
olemisen rajan uloimmat ylängöt. Siellä
kaikki tekomme putoavat
lasinkirkkaina
ei muuta pohjaa päin
kuin itseämme.

Tammi on julkaissut Tranströmerin Kootut teokset. Ruotsinkielisestä Samlade dikter on blogannut Jokke.

Tomas Tranströmer: 17 runoa
Suomentanut Caj Westerberg
Kirjassa Kootut teokset, Tammen Keltainen kirjasto 2011
Ruotsinkielinen alkuteos 17 dikter 1954

Torstaina 6.10. saamme uuden nobelistin

 

Tämän vuoden nobelistit ilmoitetaan 3.–10. lokakuuta. Kirjallisuuden vuoro on torstaina. Jätän tänä vuonna järjestämättä perinteisen Nobel-kyselyni, koska se on herättänyt viime vuosina hyvin vähän kiinnostusta. Sen sijaan kirjoitan muutaman oman ajatukseni palkinnosta.

Lähden siitä, että tänä vuonna palkitaan nainen. Lisäksi toivoisin, että palkittu kirjoittaisi jollakin muulla kielellä kuin englanniksi. Viidestä viimeisimmästä nobelistista kolme on kirjoittanut englanniksi. Muillakin kielillä julkaistaan hyvää kirjallisuutta. Vedonlyöjien listoilla Annie Ernaux on varsin korkealla. Hän kirjoittaa ranskaksi, joten hän sopisi toiveisiini. Häneltä on lisäksi suomennettu kirjoja, joten häneen pääsisi heti tutustumaan. Ernaux on kuitenkin eurooppalainen, ja nobelisteissa olisi hyvä päästä pois Eurooppa-keskeisyydestä.

Espanjankielinen kirjallisuusalue on valtavan laaja, mutta siitä huolimatta löysin tutkimieni vedonlyöjien listoilta vain yhden espanjaksi kirjoittavan kirjailijan (Meksikosta). Luen jonkin verran espanjaksi, mutta on aika vaikea nimetä ehdokasta nobelistiksi. Äskettäin luin viime vuonna Cervantes-palkinnon saaneen uruguaylaisen Cristina Peri Rossin novellikokoelman. Yhden kirjan perusteella ei oikein voi muodostaa käsitystä kirjailijasta, varsinkin kun muistetaan, että Nobel myönnetään enemmänkin koko tuotannosta, niin kuin muuten Cervantes-palkintokin.

Afrikkalaisilta naisilta, jotka eivät kirjoita englanniksi, olen lukenut yhden romaanin ruandalaiselta Scholastique Mukasongalta. Hänet on mainittu jo useana vuonna nobelistiehdokkaiden joukossa toisin kuin Peri Rossi. Ehkä palkinto ei kuitenkaan mene kahtena peräkkäisenä vuonna Afrikkaan. Toisaalta se on mennyt usein monena peräkkäisenä vuonna Eurooppaan.

Aasia on alue, joka on jäänyt Nobeleissa aika lailla paitsioon. Palkittuja on vain viisi, yksi Intiasta ja kaksi Kiinasta ja Japanista, kaikki miehiä. Vedonlyöjiltä löysin kaksi kiinalaista naista nimiltään Xi Xi ja Can Xae sekä eteläkorealaisen, jonka nimi on Claudia Lee Hae-in. Korealainen nobelisti olisikin jotain aivan uutta.

Viime vuonna Nobel-komitea valitsi voittajan kaikkien veikkausten ulkopuolelta. Katsotaan, miten tänä vuonna käy.

Petra Rautiainen: Meren muisti

 

Meren muisti on sivumäärältään pieni kirja isoista asioista: ilmastonmuutoksesta, öljynporauksesta merialueilla, valaista.

”Kuuroutumisen vuoksi valaat alkavat käyttäytyä arvaamattomasti.”

”Syy ei voi olla siinä, että öljynporaus – , mutta en pääse edes ajatusta loppuun, sillä samassa minä tiedän. Minä tiedän, mitä jatkuvaa, kovaa melua meren syvyyksissä on ja että sitä ei voi päästä pakoon. Ja että Jäämeri on vielä säästynyt siltä.”

Aapa palaa kotiseudulleen Norjaan Tenojoen varteen 1980-luvulla. Hän on lähtenyt sieltä parikymmentä vuotta aiemmin. Nyt hän on öljy-yhtiön PR-töissä. Tarkoitus on kuvata Aapan käsikirjoittama dokumentti, joka ylistää öljyn positiivista merkitystä maailmalle. Aapa on aluksi äkäinen ja ilkeä, eli ei mikään mukava ihminen. Kotikylässään hän kohtaa menneisyyteensä ja löytää tulevaisuutensa. Hän muuttuu.

Aapan tarinan rinnalla kirjassa kulkee päiväkirja, jossa kerrotaan tutkimusaluksen matkasta lämpenevälle Jäämerelle.

”Merijää on nyt särkynyt altamme kokonaan ja jäälautat ajelehtivat sinne tänne. Emme enää matkaakaan koilliseen, vaan todennäköisesti joudumme laskeutumaan takaisin etelään. Se tietäisi koko operaation lopettamista, joten yritämme jatkaa vielä muutaman päivän.”

Meren muisti näyttää meille lämpenemisen seurauksia ja muistuttaa, että tutkijat varoittivat ilmastokatastrofista jo 1950-luvulla. Jos varoitukset olisi otettu vakavasti, emme olisi nykytilanteessa.

Toivottavasti mahdollisimman moni lukija löytää Meren muistin mukana Jäämerelle.

Petra Rautiainen: Meren muisti
Otava 2022, 208 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää.

Tua Forsström: Merkintöjä

 

Tua Forsström on kirjoittanut runokirjan Merkintöjä lapsenlapsensa kuoleman jälkeen. Suru on vahvasti läsnä. Osassa runoja kirjailija puhuttelee lasta suoraan. Hän muistelee yhteistä matkaa Islantiin.

Painoit nenäsi kiinni bussin ikkunaan
ja nimitit onnellisena kaikkia mäkiä tulivuoriksi,
ja sinähän olit aivan oikeassa

Joissakin runoissa joku pieni yksityiskohta muistuttaa tytöstä, kuten pieni punainen kottikärry. Rakkaus ei katoa, vaan kulkee mukana, sieniretkelle, metsään, jonne kori unohtuu.

Pöydällä on väriliituja, sakset ja teippiä
Kun sydän on surullinen kaikki
maailman vesi muuttuu kyyneliksi

Forsströmille tyypillisesti runot käyvät keskustelua muiden kirjoittajien kanssa, esimerkiksi W G Sebaldin.

Me molemmat olemme väärässä
maailmassa, mutta emme samassa

Merkintöjä on herkkä ja koskettava. Kaunis ja kaipaava.

Tua Forsström: Merkintöjä
Suomentanut Jyrki Kiiskinen
Ruotsinkielinen alkuteos Anteckningar
Siltala 2018, 55 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana.

Clare Mackintosh: Minä näen sinut

 

Olin eilen Gummeruksen kirjabloggaajille ja muille kirjasomettajille järjestämässä tilaisuudessa, jossa tavattiin Clare Mackintosh Teams-yhteyden välityksellä. Siellä puhuttiin Mackintoshin uusimmasta kirjasta Tummat vedet, mutta valmistauduin tapaamiseen lukemalla hänen järjestyksessään toisen romaaninsa Minä näen sinut. Lainasin sen kirjastosta. Olen lukenut kaksi muutakin Mackintoshin kirjaa, mutta halusin virkistää muistiani hänen kirjoitustyylistään.

Mackintosh kirjoittaa psykologisia jännitysromaaneja, joissa keskitytään ihmissuhteisiin. Kirjoissa on uhkaa, mutta vain vähän väkivaltaa.

Minä näen sinut alkaa, kun konttorityössä käyvä Zoe huomaa yllätyksekseen lehden seuralaispalvelujen ilmoitusten joukosta yhden, jossa on hänen oma kuvansa. Ilmoituksessa oleva puhelinnumero ei ole käytössä, eikä siinä annetusta nettisivustakaan selviä mitään. Zoe ei pääse eroon tunteesta, että on vaarassa. Zoen ohella toinen näkökulmahenkilö on Kelly, joka oli aiemmin etsivä. Hänet on alennettu konstaapeliksi Lontoon liikennepoliisiin vakavan työssä tehdyn rikkeen vuoksi. Kelly pääsee Zoen havaitsemaan ilmoitukseen liittyvän rikossarjan jäljille.

””Eikö tuo nainen näytäkin ihan minulta?” Osoitan sivun alalaidan ilmoitusta Angelin ”kypsien” palveluiden alapuolella. Justin kurkottaa katsomaan Simonin olkapään yli, ja Katie vetää kätensä ultraviolettilampun alta nähdäkseen kunnolla. Sekunnin ajan me kaikki tuijotamme mainosta hiljaa.”

Romaanin perusidea on omaperäinen. Sen rikos perustuu arjen rutiinien hyväksikäyttöön. Teemme usein samoja asioita samaan aikaan samassa paikassa, tyypillisesti työmatkoilla. Jos joku tarkkailee, hän saa tapamme selville. Samastuttava lähtökohta tekee rikoksesta pelottavan tuntuisen.

Clare Mackintosh: Minä näen sinut
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière
Gummerus 2016, 413 s.
Englanninkielinen alkuteos I See You 2018

Pirkko Saisio: Passio

 

Passio on niitä viime vuoden kirjoja, josta päätin, että varmasti luen sen joskus. Nyt kirja tuli vastaan lähikirjaston Bestseller-hyllyllä.

Passiossa seurataan korua, joka kulkee vuosisatojen aikana omistajalta toiselle. Alkupiste on ajallisesti ja paikallisesti tarkka eli vuoden 1498 Firenze, jossa Girolamo Savonarola poltetaan roviolla. Ruhtinatar Vasari on saanut raskaan ja mittaamattoman arvokkaan kaulakorun mieheltään. Kullasta tehdystä ja rubiinein ja timantein koristetusta korusta on moneksi. Se sulatetaan ja valetaan uudelleen, sen jalokiviä käytetään ostoksiin tai varastetaan. Kulta ja kivet vähenevät koko ajan, mutta vielä 1900-luvulle tultaessa jotakin on jäljellä.

Koru ja sen osat kiertävät monien käsien kautta. Saisio luo ihmisilleen verevän ja todentuntuisen maailman on omistaja sitten venetsialainen peilintekijä tai virolainen taidemaalari. Minua puhuttelivat eniten Äiti Katarzynan ja diakoni Andrei Mihailovitš Demidovin kohtalot. Katarzyna kuolee yrittäessään suojella sodan jaloista luostariin turvaan paenneita ihmisiä. Andrei oli koululaisesta lähtien rakastanut luokkatoveriaan Grigori Potjomkinia, jonka kautta kulta käväisee keisarinna Katariina Suurella.

Realistisessa kerronnassa on myös myyttisiä ulottuvuuksia. Siellä täällä vilahtaa Musta munkki ja vielä useammin ratkaisuhetkillä näyttäytyvät kurjet tai peura.

Mitä Passion ihmiset etsivät? Vastausta kysymykseen, mikä on sielu? Elämän sisältöä? Onnea? Neuvostoliittolaisella vankileirillä Lidia Gavrilovna Morozova pohtii:

”Oliko se kummallinen asia, joka on jokaisen ihmiselämän tavoitelluin päämäärä, onni, lopultakin vain kaipaamisen kaipaamista?”

Passio on huikea matka ihmisyyteen ja historiaan. Kirjaa ei kannata karttaa sen paksuuden vuoksi. Yli 700 sivua sujahtavat ohi hetkessä.

Pirkko Saisio: Passio
Siltala 2021, 2. painos, 732 s.

Goscinny & Uderzo: Astérix chez les Belges

 

Minulta puuttuu vuoden 2022 Helmet-haasteesta enää muutama kohta. Viimeisiksi on jäänyt kohtia, jotka alun perin tiesin vaikeiksi. Yksi niistä oli 41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista. Tässähän olisi voinut käyttää mielikuvitusta ja valita jonkun kirjan, jonka arkisenkin päähenkilön voi tulkita supersankariksi. Päätin kuitenkin valita sarjakuvan, mutta en mitään Teräsmiestä tai Batmania, vaan Asterixin. Asterix ja hänen ystävänsä Obelix ovat supersankareita hekin. Etsin omista varastoistani alkukielisen Astérix chez les Belges (suom. Asterix Belgiassa).

Astérix chez les Belges on niitä Asterix-albumeita, jossa vieraillaan jossakin Ranskan naapurimaassa ja naureskellaan kyseiseen maahan liittyville stereotyyppisille käsityksille. Belgiassa tarkkaillaan sivusta kieliriitaa, tavataan elävä Manneken Pis ja syödään koko ajan. Ruoka on niin hyvää ja sitä on niin paljon, ettei Obelixilla ole kiire kotiin ja jopa Idefix lihoo.

Juonessa päällikkö Aladobix (ranskaksi Abraracourcix) kuulee, että Julius Caesar on sanonut belgialaisia kaikista Gallian kansoista urheimmiksi. Aladobix suuttuu ja lähtee Belgiaan selvittämään, mistä on kysymys, Asterix ja Obelix seuranaan. Keskinäisellä uhittelulla ei saada selville, kummat ovat urheampia, joten erotuomariksi tarvitaan itse Caesar. Kun Caesar sotajoukkoineen saapuu paikalle, belgialaiset ja kolme gallialaista yhdistävät tietysti voimansa ja voittavat.

Lopputaistelu seuraa Victor Hugon runon L’Expiation II kuvausta Napoleonin tappiosta Waterloossa. Runon tekstiä on muokattu sopivasti. Albumin alussa kiitetään Victor Hugoa yhteistyöstä.

Oikeastaan oli aika mukava lukea Asterix-albumi pitkästä aikaa.

René Goscinny & Albert Uderzo: Astérix chez les Belges
Dargaud 1995, 48 s.
Alkuperäinen ilmestymisvuosi 1979

***********

Helmet-haaste: kohta 41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista.