Arkhimedes: Kelluvat kappaleet ja muita kirjoituksia

 

Gaudeamus on tehnyt kulttuuriteon julkaisemalla Arkhimedeen (n. 287–212 eaa.) kirjoituksia. Kaikki muistavat koulufysiikasta Arkhimedeen lain, mutta nyt on mahdollista lukea sille keksijänsä todistus, joka on yksinkertaisesti nerokas. Kirjassa Kelluvat kappaleet ja muita kirjoituksia on paljon muutakin nerokasta.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johan Stén on kirjoittanut erinomaisen johdannon. Hän kertoo, mitä Arkhimedeen elämästä tiedetään, millaista oli aikakauden matematiikka ja astronomia, sekä ennen kaikkea millaisia kirjoituksia Arkhimedeelta on säilynyt. Stén selittää lyhyesti yhdentoista Arkhimedeen tutkielman sisällön nykymatematiikan kielellä ja merkinnöillä. Tutkielmia ovat mm. Tasokuvioiden tasapaino, Paraabelin neliöiminen, Mekaanisten teoreemojen menetelmä ja Ostomakhion sekä tähän kirjaan suomennetut Hiekanlaskija, Ympyrän mittaaminen, Kelluvat kappaleet I–II ja Helioksen karjan lukumäärä. Sténin johdanto helpottaa oleellisesti Arkhimedeen sanallisiin selityksiin ja geometriaan perustuvien kirjoitusten lukemista.

Johdannon matemaattisissa lausekkeissa on harmillisesti painovirheitä. Virheitä on termeissä (K:n sijasta P tms.), alaindekseissä, laskutoimitusten merkeissä. Kirjan kuvissakin on joitakin virheitä. Oikoluku olisi voinut olla tarkempi näin arvokkaassa teoksessa.

Arkhimedeen kirjoitukset on suomennettu alkukielestä kreikasta paitsi niiltä osin, kun alkuperäisteksti ei ole säilynyt. Silloin on käytetty latinankielistä käännöstä. Selittäviä viitteitä on runsaasti.

Hiekanlaskijassa Arkhimedes arvioi ”hiekanjyvien lukumäärän sellaisessa tilavuudessa, joka on yhtä suuri kuin maailman tilavuus”. Arkhimedeen käytössä ollut lukujärjestelmä oli hankala. Hän sai aikaan tuloksen, mutta tulosta tärkeämpää oli ilmeisesti osoittaa, miten suuria lukumääriä voidaan numeroida.

Kirjoituksessa Ympyrän mittaaminen Arkhimedes todistaa kolme propositiota eli väitettä. Niistä ensimmäinen:

”Jokainen ympyrä on yhtä suuri kuin suorakulmainen kolmio, jonka pystykateetti on ympyrän säteen pituinen ja pohjakateetti kehän pituinen.”

Tämän Arkhimedes todistaa osoittamalla, että väitteen mukaisen ympyrän pinta-ala ei voi olla suurempi eikä pienempi kuin kolmion. Todistuksessa hän käyttää ympyrän sisä- ja ulkopuolelle piirrettyjä neliöitä ja niitä jakamalla syntyviä monikulmioita.

Kolmas propositio koskee ympyrän kehän pituuden ja halkaisijan suhdetta eli nykyisin ilmaistuna piitä. Arkhimedes todistaa, että ympyrän ympärysmitan suhde sen läpimittaan on suurempi kuin 3 10/71 ja pienempi kuin 3 1/7. Arkhimedeella ei ollut käytössä desimaalilukuja, mutta desimaalilukuina hänen arvionsa olivat 3,140845 ja 3,142857.

Tutkielmassa Kelluvat kappaleet I Arkhimedes todistaa nimeään kantavan lain, mutta sitä ennen muun muassa proposition 2:

”Kaiken liikkumatta lepäävän nesteen pinta on pallon muoto, jonka keskipiste on sama kuin maan keskipiste.”

Maan pallomuoto oli siis itsestäänselvyys. Arkhimedeen laki on propositio 5, jonka hän itse muotoili seuraavasti:

”Jos kiinteä kappale on ominaispainoltaan kevyempi kuin neste, se vajoaa nesteeseen laskettuna siihen asti, että uponneen osan tilavuutta vastaava nesteen määrä painaa yhtä paljon kuin koko kiinteä kappale.”

Kelluvat kappaleet II todistaa useita väitteitä, jotka käsittelevät nesteessä kelluvaa pyörähdysparaboloidia. Arkhimedeen avaruusgeometrian tuntemus osoittautuu niin suureksi, että nykyajan algebrallisiin esitysmuotoihin tottunut ei voi kuin ihailla.

Lainaan johdantoa:

”Hän loi lähes tyhjästä teoreettiseen mekaniikkaan matemaattisia käsitteitä, kuten tasapainon, painopisteen ja ominaispainon, ja käytti niitä apuvälineinä rinnan geometristen todistustensa kanssa.”

Helioksen karjan lukumäärä on Arkhimedeen nimiin laitettu matemaattinen ongelma, joka on esitetty runomuodossa. Runossa määritellyt ehdot voidaan kirjoittaa seitsemän yhtälön yhtälöryhmäksi, joissa on kahdeksan tuntematonta. Ratkaisu ei siis ole yksikäsitteinen. Ensimmäinen tunnettu ratkaisu saatiin aikaan vasta vuonna 1880.

Kelluvat kappaleet ja muita kirjoituksia näyttää, miten lahjakas matemaatikko Arkhimedes oli. Historiassa ei ole montakaan hänen vertaistaan. Hänen muista kirjoituksistaan ainakin Tasokuvioiden tasapaino olisi myös mukava saada suomeksi.

Arkhimedes: Kelluvat kappaleet ja muita kirjoituksia
Suomentaneet Paavo Hohti, Sami Jansson, Tua Korhonen ja Vesa Vahtikari
Gaudeamus 2025, 214 s., sisältää Johan Sténin johdannon 82 s.
Kreikankieliset alkuperäiskirjoitukset ovat 200-luvulta eaa.

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

 

Tove Janssonin Bulevardi ja muita kirjoituksia sisältää lehdissä ilmestyneitä kertomuksia tai novelleja. Suurin osa kirjoituksista on 1930-luvulta, muutama on myöhäisempi, vanhin jopa vuodelta 1995. Siinä vanheneva kirjailija istuu ranskalaisessa puistossa ja etsii ideoita kirjoittamiseen.

Melkein kaikissa kirjoituksissa on Janssonin itsensä tekemä alkuperäinen piirroskuvitus. Olisipa nykyisinkin lehdissä samanlaisia! Kuvat ovat tämän kokoelman helmi. Kertomusten väliin on lisätty aiheeseen sopivia piirroksia, joilla Jansson kuvitti muiden kirjoittajien kertomuksia. Kirjan toimittajan ja suomentajan Sirke Happosen jälkisanoissa kerrotaan, että Jansson hankki tuloja lehtien kuvittajana kuten äitinsä Signe Hammarsten Jansson.

Viehättäviä ovat kirjoituksetkin. Monien tapahtumapaikka on Pariisi, kuten kokoelman aloittavan Bulevardin.

”Bulevardi syntyi taatusti Pariisissa. Eivätkä sen jälkeläiset koskaan vedä vertaa kantaäidilleen, joka lakkaamatta kasvaa ja säkenöi, kruunaa öiset fasadinsa leiskuvien valomainosten tiaralla ja asfalttinsa autojen tiheällä lamppuvirralla.”

Bulevardi on vanhin Janssonin kirjoituksista. On hieman yllättävää, että nuori nainen on valinnut päähenkilöksi monsieur Chatainin, joka vaeltaa pitkin bulevardeja ja tarkkailee muita kulkijoita, kunnes rakastunut nuoripari saa hänet tuntemaan itsensä vanhaksi ja yksinäiseksi. Kertomuksissa vieraillaan myös Dresdenissä, Caprilla ja Veronassa. Veronassa kertoja, nuori turistinainen, tapaa paikallisen asukkaan, erikoislaatuisen Jolandan, josta ei osaa irrottautua ja jonka luokse päätyy majoittumaan. Jolanda on ilmeisen varaton, mutta hänen asunnossaan on kaiken roinan alla mosaiikkia ja seinällä kosteusläiskien pilaamia maalauksia.

Tietysti ollaan Suomessakin. Vuokrahuoneen etsimisestä kertova Vuokrataan huone... on hauska ja vaikuttaa perustuvan Janssonin omiin kokemuksiin. Taiteilija ei tunnu olevan vuokranantajien suosikkiammattien joukossa.

Myöhemmissä kertomuksissa on yksi, jossa esiintyvät hemuli, Kampsu, Vilijonkka ja homssu. Epähemulimaisessa tarinassa runoja kirjoittavan hemulin luona on ollut juhlat, jonka jälkeen hänellä on hirveä krapula.

”Oli erehdys pyytää heidät tänne... Minä tein itseäni tykö eikä kulttuuripiireissä pidä tehdä niin. Nyt he ovat pettyneitä minuun. Apurahoja ei enää tule.”

Tarina päättyy onnellisesti, kun hemuli ja kulttuurisihteerinä toimiva homssu jakavat homssun saamat onnenkalossit, yksi kalossi kummallekin.

Bulevardi ja muita kirjoituksia oli kaikkine kuvineen oikein mukavaa luettavaa. Samalla se laajensi käsitystä Tove Janssonista taiteilijana.

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Suomentanut Sirke Happonen; yhden kirjoituksen suomentanut Rauno Aho
Tammi 2017, 288 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Bulevarden och andra texter 2017
Kirjoitukset ovat vuosilta 1934–1995
Kannen kuva on Janssonin Paris (Metro)

***********

Helmet-haaste: kohta 32. Kirja liittyy jollain tavalla Tove Janssoniin.

Karissa Kettu: H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään

 

Hypatian (noin 355–415) nimi tulee aina esille, kun mainitaan historiallisia tiedenaisia. Hän oli uusplatonilainen filosofi, matemaatikko ja tähtitieteilijä. Kiinnostuin heti, kun huomasin Teos-kustantamon julkaiseman Karissa Ketun romaanin H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään. Kirjailija korostaa, että kirja on ”fiktiivinen kaunokirjallinen teos ja vain joiltain osin uskollinen historiallisille tosiasioille”.

Hypatian elämästä ei tiedetä kovin paljon. Se tiedetään, että hänet surmattiin raa’asti. Tuota kohtaloa kohti kirjassa kuljetaan Hypatian itsensä kertomana. Äidin toistuvia keskenmenoja pelokkaana seuranneesta pikkutytöstä kasvoi isän johdattelemana taitava tieteentekijä. Kertomuksen kieli on kaunista, osin runollista ja jopa filosofista, kuten myöhemmin Filosofiksi kutsutulle sopii. Kaikkine historiallisine tietoineen kankaankudonnasta astrolabin kautta tuhottuihin pakanatemppeleihin kirja luo monitahoisen kuvan Hypatian elinympäristöstä.

Hypatian oman kerronnan välissä on häneen samastuvan nymfi Ekhon matkakirjeitä, joita hän kirjoittaa Hypatialle, vaikka tietää, ettei tämä voi lukea niitä ajan tuolla puolen. Ekho kirjoittaa keräävänsä Hypatian ”ruumiinkappaleiden kaikuja ”. Kirjeessä Lontoosta vuonna 1720 hän sanoo:

”Pysähdytään tähän, sanaan poikkeustapaus. Se on paikkamme, se on syvä ojamme. Siellä me olemme, sinne meidät on valtatien lakaisija tuupannut, toistemme päälle. Ja sieltä meitä on sitten noukittu, varsinkin John T:n [filosofi John Toland] aikana, jota valistukseksi kutsuttiin. Hieman ennen tuota historioitsijoiden järjen vuosisadaksi kutsuttua aikaa väiteltiin kuumeisesti siitä, voivatko naisetkin olla akateemisesti lahjakkaita kuten miehet.”

Ekhon kirjeitä on eri paikoista ja eri vuosisadoilta (Vatikaanista 1511, Helsingistä 2022, jne.) ja moniin niistä liittyy mustavalkoisia kuvia hänen matka-albumistaan. Ekho kommentoi alaviitteissä myös Hypatian kertomusta, usein piristävän ilkikurisesti.

H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään on siis historiallinen romaani. Samalla se on romaani tiedettä tekevän naisen asemasta Hypatiasta nykyaikaan tai miksei yleisemminkin naisen asemasta. Kirjailija Karissa Kettu on paneutunut perusteellisesti Hypatian aikakauteen ja häntä edeltäneisiin sekä hänen jälkeensä tulleisiin aiheen kannalta relevantteihin tieteentekijöihin, varsinkin filosofeihin. Kirjan lopussa on luettelo lähteistä ja taustakirjallisuudesta. Kirjoitustyyli runsaine tietoineen toi minulle mieleen A. S. Byattin.

Miksi Hypatia surmattiin? Sitä on tietysti nykyajasta mahdotonta tietää, mutta vahva vaihtoehto on, että kun Rooman valtakunnassa, johon Aleksandriakin kuului, kristinusko oli julistettu valtionuskonnoksi ja kaikki muut uskonnot oli kielletty, äärikristityt eivät hyväksyneet pakanana pitämäänsä naista, jolla oli vahva asema Aleksandriassa ja jonka tieteellistä työtä he pitivät lähes noituutena.

Hypatia saattoi ajatella vaikka näin:

 ”Matematiikka on ihmettelyä. Se ei käske meitä palvomaan ketään, se ei tuomitse muita kuvia. Se ei sanele meille meidän langenneisuuttamme. Taivaankannen tutkiminen tekee ihmisestä epäitsekkään. Ihmisen on unohdettava ruumiinsa ja halunsa ja sivuutettava ne suuren, tuntemattoman kokonaisuuden ymmärtämiseksi.”

Karissa Kettu: H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään
Teos 2025, 480 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 38. Elämäkertaromaani.

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides – Kauniina kuolleet

 

Kirjan nimi sen jo sanoo ja vielä tarkemmin ensimmäinen sivu: kaikki Lisbonin perheen tyttäret tekivät itsemurhan. Vanhimmasta nuorimpaan tytöt ovat Therese, Mary, Bonnie, Lux ja Cecilia. He ovat syntyneet vuoden välein. Nuorin, 13-vuotias Cecilia, oli ensimmäinen lähtijä. Reilun vuoden kuluttua muut neljä tekivät itsemurhan kukin eri tavalla, mutta samaan aikaan.

Virgin Suicides ei ole ollenkaan niin synkkä kuin edellä olevasta voisi kuvitella. Suurin syy on kertojaratkaisu, joka on muutenkin parasta kirjassa. Kertojana on ”me”, kollektiivi poikia, jotka asuivat tyttöjen naapurustossa. Lisbonin kaunis tyttöparvi herätti pojissa uteliaisuutta. Heidän tyttöytensä mystisyys oli salaperäistä, jotakin, josta pojat yrittivät päästä selville, mutta joka säilytti salaisuutensa.

Sekään ei selviä, mikä on lopullinen syy itsemurhiin. Ensimmäisen yrityksen jälkeen (hän onnistuu vasta toisella) Cecilia huokaisee häntä hoitavalle lääkärille, joka epäilee, ettei tyttö ole vielä ehtinyt kokea elämän vaikeutta:

”Tepä ette olekaan koskaan ollut kolmetoistavuotias tyttö.”

Paikallisen sanomalehden toimittaja tarjoaa syyksi amerikkalaista elämäntapaa ja sen nuorille aiheuttamia paineita. Tapauksesta kiinnostunut psykiatri esittää vaihtelevia syitä, joista yksi on post-traumaattinen stressi, josta tytöt kärsivät Cecilian itsemurhan jälkeen. Helpoin selitys olisi tietysti Lisbonin perheen – varsinkin äidin – ankarat kasvatusperiaatteet. Ainoalla kerralla, jolloin tytöt (jäljellä olevat neljä) päästetään heidät kutsuneiden poikien kanssa koulun tanssiaisiin, Therese sanoo:

”Me halutaan vain elää. Jos vain annettaisiin.”

Lux, tytöistä villein, palaa juhlista kotiin kauan määrätyn kotiintuloajan jälkeen, ja pian tytöt joutuvat niin ankaraan kotiarestiin, että heidät otetaan pois koulusta. Koko perhe eristäytyy muusta yhteisöstä.

Kirjan tunnelmaa hallitsee kertojien melankolinen hämmennys. Se seuraa heitä aikuisuuteen saakka, josta käsin he muistelevat Lisbonin tyttöjä.

Kirjastosta saamassani pokkaripainoksessa on elokuvakansi. Sofia Coppola ohjasi kirjaan pohjautuvan elokuvan The Virgin Suicides. Olen nähnyt sen kauan sitten televisiosta, eikä siitä jäänyt mieleen muuta kuin avuton isä, joka uppoutui katsomaan baseballia tv:stä. Yhtä avuton hän on kirjassakin.

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides – Kauniina kuolleet
Suomentanut Juhani Lindholm
Seven-pokkari 2012, 287 s., ilmestynyt ensimmäisen kerran Otavan kustantamana 2003
Englanninkielinen alkuteos The Virgin Suicides 1993

***********

Helmet-haaste: kohta 48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt. Toinen Cecilia oli Mercè Rodoredan kirjassa La calle de las Camelias.

Karin Fossum: Helvetintuli (#dekkariviikko)

 Sokeri pohjalla. Dekkariviikkoni paras kirja eli Karin Fossumin Helvetintuli.

Helvetintuli on ilmestynyt alun perin vuonna 2014, mutta se on suomennettu vasta pari vuotta sitten. Se kuuluu Fossumin komisario Konrad Sejer -sarjaan. Tässä kirjassa Konrad Sejer ja hänen työparinsa Jacob Skarre ovat varsin pienessä osassa. He ratkaisevat rikoksen saamiensa vihjeiden perusteella, mutta poliisityötä kuvataan vain vähän.

Helvetintuli alkaa suoraan murhapaikalta, jonne Sejer ja Skarre ovat saapuneet. Uhrit ovat eronnut yksinhuoltajaäiti Bonnie ja hänen alle kouluikäinen poikansa Simon. Tyrmäävän alun jälkeen siirrytään aikaan ennen murhia. Bonnie työskenteli kodinhoitajana eli kiersi asiakkaiden, yleensä vanhusten, luona siivoamassa. Taloudellisesti hän oli tiukoilla. Toinen seurattava on kaksikymppinen Eddie, joka asuu äitinsä luona.  Hänellä ei ole mitään diagnoosia, mutta hän on kykenemätön pitämään itsestään huolta. Hän täyttää sanaristikoita, käyttää tietokonetta ja ajaa autolla, mutta on riippuvainen äidistään.

Fossumin kirjoissa tärkeintä ei ole, kuka on murhaaja. Helvetintulessa se tiedetään alusta alkaen. Kiinnostavaa on, millaiset elämät – uhrin ja tekijän – ovat johtaneet rikokseen. Helvetintulessa korostuu totuuden puhuminen. Jos isoja asioita salataan mistä tahansa syystä, vaikka häpeästä, seuraukset voivat olla vakavia ja ennalta arvaamattomia.

Karin Fossum on yksi suosikkidekkaristeistani. Taas kerran hän on kirjoittanut kirjan, joka pitää ihmeellisesti otteessaan, vaikka seuraa pitkälti henkilöidensä arkielämää.

Karin Fossum: Helvetintuli
Suomentanut Tarja Teva
Johnny Kniga 2023, 255 s.
Norjankielinen alkuteos Helvetesilden 2014

Dekkariviikolla ilmestyneistä somepostauksista tulee listaus Kirsin kirjanurkkaan.

***********

Bonnie on kodinhoitaja, eikä sairaanhoitaja, mutta kyllä hän tulee hoitaneeksi ainakin asiakkaidensa mielenterveyttä. Lisäksi Eddien äitiä hoidetaan sairaalassa, joten voin sijoittaa kirjan Helmet-haasteen kohtaan 44. Kirjassa hoidetaan ihmisiä.

Kaksi Rankinin Rebus-dekkaria (#dekkariviikko)

 

Ian Rankinin John Rebus -kirjat ovat perinteisiä poliisidekkareita. Edinburghissa toimiva komisario Rebus on omapäinen poliisi, joka ei aina toimi sääntöjen mukaan, mutta saa juttunsa ratkaistuksi. Luen (tai kuuntelen) Rebus-sarjaa järjestyksessä. Tämän postauksen kahdessa kirjassa on päästy 1990-luvun loppupuolelle. Rebuksellakin on kännykkä!

Sinistä ja mustaa

Sinistä ja mustaa on kirja sarjan parhaasta päästä. Siinä on monta erillistä haaraa. On korruptoituneita poliiseja, uusille alueille levittäytyvää huumekauppaa, öljyteollisuuden maineen puolustamista kovin keinoin ja vuosien takaista sarjamurhaajaa jäljittelevä kopioija. Lisäksi Rebus joutuu sisäisen tutkinnan pihteihin, koska hänen epäillään antaneen väärän todistuksen yhdessä vanhassa murhajutussa, jonka uudelleen avaamista harkitaan.

Tutkimukset vievät Rebusin öljykaupunki Aberdeeniin ja jopa käymään öljynporauslautalla. Murhatutkimuksen sivutuotteena Rebus havahtuu Pohjanmeren öljynporauksen aiheuttamiin haittoihin. Ne saavat kirjasta melkoisen osan, ja asenne on sellainen, että Sinistä ja mustaa sopisi vaikka kirjaston ekohyllyyn.

Vasta kirjan jälkisanoista minulle selvisi, että vanha sarjamurhaajajuttu on todellinen. Raamattu-Johniksi kutsutun murhaajan epäillään surmanneen kolme naista Glasgow’ssa 1960-luvun lopulla. Hän ei jäänyt kiinni. Rankin on kirjoittanut hänet mukaan tähän dekkariin. John Rebus on kiinnostunut Raamattu-Johnista ja hän on perehtynyt juttuun vapaa-aikoinaan. Jäljittelijän tutkiminen ei kuulu Rebusin virkatehtäviin, mutta ei hän tietenkään malta pysytellä sivussa.

Riippuva puutarha

Riippuvassa puutarhassa Rebusin siviilielämä on tavallista enemmän esillä. Hänen tyttärensä Samantha (Sam) joutuu yliajon uhriksi ja hengenvaaraan. Rebus epäilee olevansa syyllinen,  koska vei suojelemansa ihmiskaupan uhrin pariksi päiväksi asumaan Samin luona. Samin ollessa sairaalassa Rebusin onnistuu entistä varmemmin pysytellä irti alkoholista. Hän aloitti raitistumisen jo edellisessä Sinistä ja mustaa -dekkarissa.

Edinburghia uhkaa rikollisjärjestöjen välinen sota. Rebusin vankilaan toimittama Edinburghin alamaailman hallitsija yrittää säilyttää asemansa vankilasta käsin. Hänen tilalleen pyrkii nuori kovempia keinoja käyttävä yrittäjä, jota tukee (vai tukeeko?) Glasgow’n mahtimies. Viimeksi mainitun avustuksella japanilainen yakuza pyrkii Skotlannin huume- ja rahanpesumarkkinoille. Riippuvan puutarhan loppuhuipennuksena on Rebusin oivallusten perusteella suunniteltu väijytys, joka estää rikollisten välienselvittelyn laajenemisen, vaikka ei kaikin osin onnistukaan suunnitelman mukaisesti.

Sivujuonteena – ja Rebusin alkuperäisenä tutkimuskohteena – on natsirikolliseksi epäillyn sodan jälkeen kunnianarvoisaa elämää viettäneen miehen taustan selvittely. Mies murhataan, ja tämäkin tapaus selviää, kun gangsterisodan päätekijöitä päästään kuulustelemaan.

Ian Rankin: Sinistä ja mustaa
Suomentanut Ulla Ekman-Salokangas
Docendo, äänikirja 2020, kesto 19 h 1 min, lukija Ilkka Villi
Englanninkielinen alkuteos Black and Blue 1997

Ian Rankin: Riippuva puutarha
Suomentanut Heikki Salojärvi
Docendo, äänikirja 2020, kesto 15 h 21 min, lukija Ilkka Villi
Englanninkielinen alkuteos The Hanging Garden 1998

Molempien kirjojen alkuperäinen kustantaja on Blue Moon.

Guillaume Musso: Tyttö ja yö (#dekkariviikko)

Päätin kokeilla, minkälainen kirjailija on Guillaume Musso, joka on hyvin suosittu dekkaristi kotimaassaan Ranskassa. Tyttö ja yö on ensimmäinen Mussolta suomennettu teos. Nyt suomennoksia on jo muitakin.

Kirjan nykyajassa vuonna 2017 uhkaa paljastua kaksikymmentäviisi vuotta sitten tehty rikos. Kirjailija Thomasin vanha ystävä Maxime lähetti hänelle viestin, jota ei voinut ohittaa.

”Toki minä tiesin, mitä se tarkoitti. Se tarkoitti, että elämämme eivät enää jatkuisi entisellään. Että viettäisimme päivämme tästä lähtien kaltereiden takana.”

New Yorkissa asuva Thomas kiirehtii Sophia Antipolisiin Côte d’Azurille. Ehkä hän ja Maxime voisivat estää katastrofin? Tarina kulkee kahdessa aikatasossa pääasiassa Thomaksen kertomana. Kaikki tuntuu kiertyvän yhteen vastustamattoman viehkeään tyttöön ja kohtalokkaaseen yöhön, jolloin moni ihminen käyttäytyi tavalla, jota ei itsekään olisi etukäteen uskonut mahdolliseksi.

Vanhojen tapahtumien paljastuminen pikkuhiljaa pitää lukijan mielenkiinnon yllä, ja nykyajassakin tapahtuu. Muutama juonen käänne tuntuu ensin oudolta (miksi kukaan tekisi näin?), mutta saa selityksensä lopussa. Rakkaussuhdekuvioissa teksti on välillä hieman löysää, mutta muuten Tyttö ja yö on oikein oiva dekkari. Niin omaperäinen se ei ole kuin toisen ranskalaisen eli Fred Vargasin rikoskirjat, mutta on hienoa, että dekkareita suomennetaan muualtakin kuin Pohjoismaista ja Englannista. Ja lisäplussa kaikille lukutoukille: Tyttö ja yö sisältää paljon kirjallisuusviitteitä.

Guillaume Musso: Tyttö ja yö
Suomentanut Anna Nurminen
Siltala 2023, 357 s.
Ranskankielinen alkuteos La jeune fille et la nuit 2018

Dekkariviikolla blogeissa ja muualla kirjasomessa julkaistaan juttuja rikoskirjoista. Lista osallistujista löytyy Kirsin kirjanurkasta.

***********

Kansainvälisesti tunnettu kirjailija Thomas on huolissaan maineestaan, joten Tyttö ja yö sopii Helmet-haasteen kohtaan 31. Kirjan päähenkilölle ura on tärkeä.