Elly Griffiths: Risteyskohdat

Elly Griffithsin Ruth Galloway -dekkareita on kehuttu monessa blogissa, joten päätin kokeilla niitä, kun kirjastossa sattui olemaan sarjan ensimmäinen osa. Aloitusosan perusteella nämä kannattaisikin lukea järjestyksessä.

Ruth Galloway on arkeologi. Hän opettaa Pohjois-Norfolkin yliopistossa arkeologiaa ja erityisesti rikosteknistä ihmisluiden tutkimusta. Hänen apuaan pyydetään, kun poliisi on löytänyt marskimaahan haudattuja lapsen luita. Kyseiset luut osoittautuvat arkeologisesti merkittäviksi, mutta eivät poliisin kannalta kiinnostaviksi. Niiden kautta Ruth tutustuu rikoskomisario Harry Nelsoniin ja pian Ruthin taitoja tarvitaan kahden tytön katoamisen tutkimisessa.

Dekkareita ilmestyy niin paljon, että luulisi vetävän päähenkilön kehittelyn olevan jo vaikeaa. Ruth Galloway erottuu ammattinsa vuoksi. Hän on itsenäinen, osaava ja kekseliäs. Muutama liikakilo tuntuu tosin vaivaavan melkoisesti.

Ruth asuu muiden mielestä synkällä paikalla. Ikkunasta näkyy kilometreittäin marskimaata.

”Mutta tänään, tänä harmaana talviaamuna elollisia olentoja ei ole näkyvissä sillä etäisyydellä, minne katse kantaa. Kaikki on kalvakkaa ja veden huuhtomaa, harmaanvihreä sulautuu harmaanvalkoiseksi siellä, missä marskimaa kohtaa taivaan. Meri näkyy kaukana tummemmanharmaana viivana, missä lokit ajelevat aalloilla. Maisema on lohduttoman autio, eikä Ruthilla ole aavistustakaan, miksi hän pitää siitä näin paljon.”

Ruthin asuinpaikka tarjoaa aineksia pieneen pelotteluun ja näyttämön loppuratkaisulle.

Ruthin ammattia lukuun ottamatta Risteyskohdat on tavanomainen dekkari ihmissuhdesotkuineen ja vaihtelevine epäiltyineen. Syyllinen selviää lähes sattumalta. Risteyskohdat on leppoisaa luettavaa, jos nyt niin voi sanoa dekkarista. Se ei ole kovin jännittävä, eikä kovin pelottava, mutta sitä oli mukava lukea. Erityisplussa siitä, että suomentaja on kansiliepeen mukaan arkeologi. Terminologian pitäisi ainakin olla oikein.

Elly Griffiths: Risteyskohdat

Suomentanut Anna Lönnroth

Tammi 2017, 345 s.

Englanninkielinen alkuteos The Crossing Places 2009

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri

Valkoinen tiikeri on Booker-voittaja vuodelta 2008. Sain vinkin sen lukemiseen blogin Donna Mobilen kirjat Leenalta.

Balram saa lempi- tai haukkumanimen, kun kylän kouluun tullut tarkastaja huomaa että poika on ainoa, joka osaa jotakin.

Tarkastaja osoitti minua kepillään: ”Sinä, nuori mies, olet älykäs, rehellinen ja virkeä kaveri tässä rikollisten ja älykääpiöiden joukkiossa. Mikä on kaikkien viidakkojen harvinaisin eläin – olento joka ilmestyy vain kerran sukupolvessa?”

Mietin hetken ja vastasin:

”Valkoinen tiikeri.”

”Se olet sinä, tässä viidakossa.”

Balram ei saa nauttia koulunkäynnistä pitkään. Sukua valtansa alla pitävä isoäiti määrää hänet töihin kylän teesalonkiin tienaamaan rahaa perheelle.

Valkoisen tiikerin kuvaama elämä Intiassa on äärimmäisen jakaantunutta. Kylää hallitsee muutama rikas mies, jotka nyhtävät köyhiltä kaiken mitä voivat. Edes omia ääniään he eivät voi myydä vaaleissa, nekin myy aina joku muu. Nuoret lähtevät kylästä, jos pystyvät. Balram on yritteliäs ja pääsee yhden kotikylänsä mahtimiehen autonkuljettajaksi Delhiin. Asiat eivät ole siellä sen paremmin. Isäntä on isäntä ja palvelija on palvelija. Isäntä vaimonsa kanssa asuu luksushuoneistossa, mutta palvelija asuu torakoiden keskellä pimeässä kellarissa. Delhin kaduilla köyhät nukkuvat ulkona, kun yläluokkaan kuuluvat ajavat heidän ohitseen – tai ylitseen – ilmastoiduilla autoillaan matkalla uusimpaan kauppakeskukseen tai ravintolaan. Autonkuljettaja näkee kaikenlaista, muun muassa sen, miten isäntä lahjoo ministeriä saadakseen liiketoimensa kukoistamaan.

Balram vertaa köyhiä kanoihin häkissään. Hän haluaa pois kanahäkistä ja onnistuukin lopulta. Keino on kyllä varsin julma, mutta elämä on opettanut.

Vaikka Valkoinen tiikeri kohdistaa katseen Intian epäkohtiin, korruptioon ja valtaviin tuloeroihin, kirja ei ole synkkä. Sitä voisi jopa kutsua veijariromaaniksi. Tekstin rentous, letkeys ja joskus pilkahtava huumori keventävät.

Valkoista tiikeriä lukiessaan toivoo, että kirja on kärjistetty, mutta kun katsoo uutisia Intiasta, esimerkiksi viimeaikaista Delhin myrkyllistä savusumua, alkaa pelätä että todellisuus on vähintään yhtä kamala kuin kirjan kuvaama maailma.

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri

Suomentanut Tarja Teva

BTJ Kustannus 2009, 345 s.

Englanninkielinen alkuteos The White Tiger 2008

***********

Sijoitan Valkoisen tiikerin Helmet-haasteessa kohtaan 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.

Sanna Nyqvist: Räjähdemiehen perintö

Räjähdemiehen perintö, kirja Nobelin kirjallisuuspalkinnosta on kuin tehty minulle nobelisteista kirjoittavana bloggaajana.

”Kirjallisuus ja rauha yhdistettynä luonnontieteisiin oli Nobelin resepti ihmiskunnan menestykselle."

Siinä tutkija Sanna Nyqvistin tiivistys ja tulkinta Alfred Nobelin ajatuksesta kuuluisien palkintojen takana. Nobelin ura ja omaisuuden kartuttaminen perustui luonnontieteisiin, mutta hän arvosti kirjallisuutta, luki paljon ja kirjoitti itsekin, nuorena runoja ja vähän ennen kuolemaansa näytelmän Nemesis, josta kirjassa on oma lukunsa.

Tie kirjallisuuden nobelistiksi on pitkä. Kirjailijan on yleensä täytynyt olla ehdotettujen palkinnon saajien joukossa monena vuotena ennen kuin lopulta pääsee Nobel-komitean muutaman vakavasti harkitseman joukkoon. Ehdokkaita voivat esittää ”Ruotsin Akatemian jäsenten lisäksi ulkomaisten kirjallisuusakatemioiden jäsenet, kirjallisuuden ja kielten professorit, aiemmat Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajat sekä kansallisten kirjallisuusliittojen puheenjohtajat”. Räjähdemiehen perinnössä on lista vuoteen 1968 mennessä ehdotetuista suomalaisista. Juhani Ahoa on ehdotettu monena vuonna, samoin Bertel Gripenbergiä ja tietysti F. E. Sillanpäätä. Mika Waltari on myös useimmin ehdotettujen joukossa. Lista päättyy vuoteen 1968, koska ehdokasasettelu on salainen 50 vuotta. Yhtä kauan on salainen Akatemian tekemä valintaan liittyvä taustatyö.

Valinnat liittyvät omaan aikaansa. Esimerkiksi vuoden 1907 nobelistin Rudyard Kiplingin teokset ovat nykyajasta katsottuna niin rasistisia, ettei hänellä olisi enää mahdollisuuksia palkintoon. Valinnat liittyvät myös valitsijoihin. Ruotsin Akatemiassa on kerrallaan 18 jäsentä. Ensimmäinen nainen akateemikkona oli Selma Lagerlöf. Hän oli ainoa nainen Akatemiassa vuodesta 1914 vuoteen 1940. Nykyisessä Akatemiassa on kaksitoista miestä ja kuusi naista. Palkinnon saajista suurin osa on ollut eurooppalaisia miehiä.

Räjähdemiehen perinnössä on luku naisten vähyydestä palkinnon saajissa. Naisia on palkittu 15 ja miehiä 101, kun otetaan mukaan tänä vuonna myönnetyt kaksi palkintoa. Nobel-komitean arvioissa naisiin on suhtauduttu kirjailijoina vähättelevästi ja kun heitä on verrattu mieskirjailijoihin, on helposti löydetty ansiokkaampi mies. Vähättely ei rajoitu komiteaan, vaan näkyy esimerkiksi Nobel-palkitun V. S. Naipaulin haastattelusta, jossa ”hän totesi naiskirjailijoiden olevan vähempiarvoisia näiden ”sentimentaalisuuden” ja ”rajoittuneen maailmankuvan” vuoksi”. Haastattelu on vuodelta 2011.

Edellä nostamieni asioiden lisäksi kirjassa käsitellään paljon muuta, kuten Nobelin palkinnon alkuperäistä vastaanottoa ja nousua maailman tärkeimmäksi kirjallisuuspalkinnoksi ja samalla kirjallisuuden auktoriteetiksi. Palkinnon seurauksena kirjailijan tuotanto on usein hiipunut, näinhän kävi Sillanpäällekin. Palkinnosta kieltäytyneet ovat saaneet oman lukunsa, samoin valintoihin liittyneet kohut ja skandaalit. Päätösten poliittisuutta pohditaan myös. Ruotsin Akatemian vuoden 2018 kriisi välittömine seurauksineen on ehtinyt kirjaan.

Räjähdemiehen perintö sopii luettavaksi kaikille kirjallisuudesta ja Nobelin kirjallisuuspalkinnosta kiinnostuneille. Se on laajaan tutkimustyöhön perustuva tietopaketti, joka korostaa kirjallisuuden tärkeyttä, kuten Alfred Nobel itse teki luodessaan palkintonsa.

Räjähdemiehen perintö on luettu myös blogissa Kulttuuri kukoistaa.

Sanna Nyqvist: Räjähdemiehen perintö

Tammi 2019, 240 s.

Kuukauden nobelisti William Golding: Perilliset

William Golding muistetaan parhaiten Kärpästen herrasta, mutta on hän kirjoittanut toki muutakin.

Perillisissä ryhmä neandertalilaisia saapuu talviasumukseltaan kesäluolalle. Neandertalilaisiksi heidät tietää H. G. Wellsiltä alkuun otetun lainauksen mukaan. Ryhmä kutsuu itseään heimoksi, mutta heitä on vain kahdeksan: vanha nainen ja mies, kaksi nuorempaa paria ja kaksi lasta, joista pienempi on vasta imeväinen. Luola on jylhissä maisemissa joen, putouksen ja saaren äärellä.

Paikka ei ole kuitenkaan sama kuin ennen, koska saarelle on ilmestynyt ”uusia ihmisiä”. He ovat täysin ylivoimaisia heimoon verrattuna. Heillä on puunrungoista koverrettuja veneitä, työkaluja, astioita. Heimon jäsenillä ei ole mitään muuta kuin keppejä, joilla he yrittävät pitää hyeenat loitolla. Vanha mies on hyvin sairas ja muut kantavat hänelle joesta vettä käsissään. Uusilla ihmisillä on myös aseita, kivikärkisiä keihäitä ja jousipyssyjä. Heillä on jopa päihdyttävää hunajajuomaa.

Kohtaaminen koituu heimon tuhoksi. Pian jäljellä on vain toinen nuorempi pari, Lok ja Fa. Muut aikuiset ovat kuolleet ja lapset Liku ja Uutukainen ryöstetään.

”Nauruääni oli lähellä joen rantaa. Lok ennätti paikalle missä runko oli ollut poikittain veden yli. Hänen täytyi kiivetä puuhun, heilauttaa itseään ja pudottautua alas maahan ennen kuin hän oli taas polulla. Sitten keskeltä nauruääntä joen tällä puolen Liku alkoi kirkua. Hän ei kirkunut kiukusta eikä pelosta eikä kivusta, vaan ääni ilmaisi sellaista mieletöntä ja kammottavaa pakokauhua jota hän olisi ehkä tuntenut nähdessään käärmeen hitaasti lähestyvän.”

Kulttuurien kohtaamisessa kehittyneempi ja paremmin varustautunut vie voiton.

”Ne ovat käyneet meidän ylitsemme kuin ontto runko. Ne ovat kuin talvi.”

Teksti on värikästä, karheaa ja voimakasta. Lokin mielenliikkeitä kuvataan lyhyin virkkein. Käsitteellinen ajattelu on heimon jäsenille vaikeaa. He sanovat, että heillä on kuvia. Lokilla on vain vähän kuvia. Falla – naisella – on enemmän. Tarinan imu on voimakas. Lukija samastuu Lokiin ja Fahan, pelkää ja ihmettelee heidän kanssaan ja tietää samalla miten lopulta käy.

Kirjan viimeisessä luvussa tapahtuu lässähdys. Näkökulma siirtyy heimosta uusiin ihmisiin. Kertomuksen intensiteetti häviää turhiin selittelyihin. Edellisen luvun lopussa yksin jäänyt Lok hautautuu luolaan hyeenoiden vaaniessa ulkopuolella. Se olisi ollut täydellinen lopetus.

Löysin blogiarvioita vain kahdesta Goldingin suomennetusta kirjasta:

Kärpästen herra, Maailman ääreen

Laiva tulessa, Jokken kirjanurkka

William Golding: Perilliset

Suomentanut Eila Pennanen

Weilin+Göös 1985, 220 s.

Englanninkielinen alkuteos The Inheritors 1955

Kirjamessut perjantaina ja lauantaina

Ohjelmajohtaja Ronja Salmi

Perjantaina tapasin bloggaajakollega Tuulevin kanssa sattumalta messujen ohjelmajohtajan Ronja Salmen. Hänen kanssaan keskustelimme muun muassa messujen uudesta pohjasuunnittelusta, joka on paljon parempi kuin aiemmin. Tila tuntui entistä väljemmältä, vaikka siellä oli ihmisiä vähintään yhtä paljon kuin ennenkin (torstaina jopa uusi kävijäennätys). Lauantaina oli tietysti ahtaampaa kuin perjantaina, mutta sitähän ei voi välttää.

Minua etukäteen eniten kiinnostanut ohjelmanumero oli tutkija Sanna Nyqvistin kirjan Räjähdemiehen perintö esittely. Kirjailijaa haastatteli Sirpa Pietikäinen. Räjähdemiehen perintö kertoo "Vallasta, kirjallisuudesta ja Nobelin palkinnosta". Sanna Nyqvist on ollut aina kiinnostunut nobelisteista ja mainitsi omiksi suosikeikseen runoilijat Seamus Heaney ja Joseph Brodsky. Hän suositteli lukemaan myös Selma Lagerlöfiä. Keskustelussa puhuttiin lyhyesti Alfred Nobelin henkilöhistoriasta ja pitempään Ruotsin Akatemian viimevuotisista ongelmista sekä naisten vähyydestä palkittujen joukossa. Tämän kirjan lukemisen olen jo aloittanut.

Pidän paljon elokuvista, joten Katja Kallion kirja Valkokangastuksia kiinnostaa kovasti. Kirjassa on Kallion oman luonnehdinnan mukaan kirjoituksia ihmisille, jotka eivät ole nähneet käsiteltyjä elokuvia. Mielenkiintoista. Toinen luonnehdinta oli "kirjoituksia elokuvista ja elämästä". Entistä kiinostavampaa! Puolet kirjoituksista on julkaistu aiemmin Image-lehdessä.

Muut perjantaina seuraamani esitykset olivat France, Paradise for Book Lovers? ja La mécanique de la peur - The Cycle of Fear. Edellisessä kuulin, miten Ranskassa kirja-alaa säädellään laeilla, joista tärkein on laki kiinteästä hinnasta. Hinnan määrää julkaisija. Ranskan kirjakauppaverkko on tiheä, ja vaikka alan tuottavuus on pieni, kirjakauppiaat ovat hyvin sitoutuneita työhönsä. The Cycle of Fear käsitteli toimittajien kokemaa väkivaltaa ja vaaratilanteita. Keskustelua veti Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen puheenjohtaja Jarmo Mäkelä. Koska keskustelijoina olivat ennakkotiedoista poiketen vain Jussi Toivanen valtioneuvoston kansliasta ja tuottaja Tuomas Kerkkänen YLE:ltä, keskustelu painottui organisaatioiden varautumiseen ja toimittajille tarjottavaan tukeen.

Lauantaina seurasin eniten Suomen kirjailijaliiton ohjelmaa.

Tommi Melender haastatteli Leena Lehtolaista ja Pasi Ilmari Jääskeläistä aiheesta Käännöksen äärellä. Nykyisin suomalaista kirjallisuutta kännetään jonkin verran ja myynnin hoitavat agentuurit, mutta esimerkiksi Lehtolaisen ensimmäinen käännös syntyi Suomessa asuvan saksalaisen  Gabriele Schrey-Vasaran halusta kääntää Kuparisydän. Hän kääntää edelleen Lehtolaisen kirjat saksaksi. Sekä Lehtolainen että Jääskeläinen uskovat kääntäjien ammattitaitoon, mutta pitävät siitä, että kääntäjät tarkistavat heiltä asioita. Lehtolainen kutsui kääntäjiä superihmisiksi. Kumpikaan kirjailija ei sanonut kirjoittaessaan ajattelevansa mahdollista tulevaa käännöstä, paitsi Jääskeläinen joskus hän-sanan käyttöä. Lehtolainen sanoi pitävänsä kirjansa tarkoituksella suomalaisina, päähenkilöiden nimiä ja taustalla mainittavaa musiikkia myöten.

Maarit Verronen ja Markku Rönkkö keskustelivat otsikolla Kaunokirjalliset ilmastodystopiat haastattelijana Ville-Juhani Sutinen. Kumpikin kieltäytyi olemasta ennustaja, mutta uskoi voivansa vaikuttaa kirjoittamalla ihmisten tarinoita (vrt. tietokirjat). Keskustelussa Esikoiskirjan tuska ja ihanuus Minna Rytisalo ja Jyri Paretskoi eivät tunnistaneet tuskaa, vaan ennemmin kirjoittamisen ihanuutta. Valmiissa esikoisessa jännitti eniten se, mitä läheiset sanovat (Minna Rytisalo). Neuvoina tuleville esikoiskirjailijoille he sanoivat: lue, aloita, luota itseesi, hae tukea ystäviltä, esimerkiksi esilukijoina.

Lauantain ihastuttavin haastateltava oli Tua Forsström. Hänen haastattelunsa oli sijoitettu aivan liian pienelle lavalle. Olihan selvää, että ensimmäinen suomalainen Ruotsin Akatemian jäsen vetää paljon kuulijoita. Forsströmillä oli hieno tapa miettiä hetki ennen kuin vastasi ja vastauksissa olikin viisaita sanoja. Akatemiasta puhuttaessa hän sanoi, että katsoo tulleensa valituksi suomenruotsalaisen kirjallisuuden edustajana, ei niinkään omana itsenään. Akatemiassa hän aikoo yrittää nostaa runouden arvostusta. Runoudessa hänestä traditio on kaikki. Hän on kiitollinen edeltäjilleen ja opettajilleen, joita ilman hän ei voisi kirjoittaa. Hän keskustelee usein runoissaan - nimeltä mainiten - muiden runoilijoiden ja taiteilijoiden kanssa. Tästä mahdollisuudesta vuoropuheluun hän on myös kiitollinen. Lopuksi Forsström luki haastattelijan valitsemat kolme runoa. Ne kuultuaan runoja haluaa lukea lisää.

Lauantaipäiväni messuilla päättyi Teos-kustantamon järjestämään tilaisuuteen, jossa esiteltiin viisi tämän vuoden uutuuskirjaa: Mikko Rimmisen Jos se näyttää siltä, J. P. Laitisen Lume, Riikka Pelon Kaikki elävä, Maija Muinosen Sexdeathbabies ja Marianna Stolbowin Surua se tyttö kantaa. Kirjailijoiden omaa puhetta kirjastaan on aina antoisaa kuunnella.

Kirjamessut! Kirjamessut!

Kirjabloggaajan odottamat Helsingin kirjamessut ovat tällä viikolla. Torstaina en pääse paikalle ja sunnuntainkin taidan jättää väliin, mutta perjantaina ja lauantaina osallistun sitäkin innokkaammin. Keräsin messuohjelmasta kiinnostavia esityksiä, joita voisin seurata, sikäli kun antikvariaattien tutkimiselta maltan. Tässä siis muutama vinkki.

Perjantai 25.10.

Monet poiminnoistani ovat Kruununhaka-lavalta otsikon Tiedetori alla:

14.00-14.30 Eriarvoistuva maailma – tasa-arvoistava koulu?

15.00-15.30 Kari Raivio, Näytön paikka

16.30-17.00 Kolonialismin pitkät varjot

18.30-19.00 Kirsi Lehto, Astrobiologia

19.00- 19.30 Markus Hotakainen, Kosminen pimeys väistyy – maailmankaikkeuden arvoituksia

Seuraavat kaksi käsittelevät toimittajien usein vaarallistakin työtä:

11.00-11.30 Christophe Deloire, La mécanique de la peur – The Cycle of Fear (Hakaniemi)

11.30-12.00 Kari Lumikero, Uutismies (Hakaniemi)

Teemamaa Ranskasta löytyi myös jotain:

15.30-16.00 France, Paradise for Book Lovers? (Töölö)

17.00-17.30 Katja Kallio, Valkokangastuksia, "Ranskalainen elokuva tekee naiselle ihmeitä." (Esplanadi)

Nobelisteista kijoittavana bloggaajaana seuraava on minulle ehdoton valinta:

13.30-14.00 Sanna Nyqvist, Räjähdemiehen perintö (Hakaniemi)

Lauantai 26.10.

Lauantaina Suomen kirjailijaliitto esittää Töölö-lavalla:

11.00-11.30 Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Leena Lehtolainen, Käännöksen äärellä

13.00-13.30 Jussi Siirilä ja Pauliina Vanhatalo, Kirjailijan kukkaro 

14.30-15.00 Markku Rönkkö ja Maarit Verronen, Kaunokirjalliset ilmastodystopiat

Ja muuta ohjelmaa:

10.30-11.00 Pajtim Statovci ja Koko Hubara, Sukupuoli- ja etnosensitiivisyys fiktiossa (Senaatintori)

11.30-12.00 Tua Forsström, Jag studerade en gång vid en underbar fakultet (Blåbärslandet)

14.00-14.30 Esko Valtaoja, Avaruudesta (Kruununhaka)

15.00-16.00 Tietokirja.fi: Tietokirjaraati (Kruununhaka)

17.00-17.30 Leena Lehtolainen, Valapatto (Punavuori)

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö

Kööpenhamina, Pariisi, Dresden

Greta ja Einar Wegener ovat aviopari. Jo mainetta saanut Einar maalaa synkkiä suomaisemia. Kaliforniasta kotoisin oleva Greta on erikoistunut iloisen värisiin muotokuviin. Kerran Gretan malli, oopperalaulaja Anna ei päässyt paikalle ja Greta pyysi miestään laittamaan jalkaansa silkkisukat ja korkokengät, jotta voisi jatkaa maalauksensa työstämistä.

”Einaria alkoi kuumottaa ja huimata, kun hän seisoi arkun päällä. Hän katseli sääriään ja sileitä silkkisukkia, paitsi että kankaan läpi pisti harvakseltaan karvoja kuin pavun pinnalta törröttävää karkeaa nukkaa. Kellertävät kengät näyttivät liian hennoilta pitämään hänet pystyssä, mutta jalkapohjat asettuivat niihin luontevalle kaarelle, ja tuntui kuin jokin pitkään käyttämättömänä ollut jalkalihas olisi venynyt. Einarin päässä alkoi liikehtiä jokin, joka toi mieleen peltohiirtä jahtaavan ketun. Kettu tonki suipolla kuonollaan hiirtä hernepellon pintakerroksen alta.”

Alkoi pitkä prosessi, jossa Einarin sisällä aina asustanut nuori tyttö Lili pyrki ulos.

Greta tuki puolisoaan koko ajan. He muuttivat Pariisiin, jossa oli vapaampaa kuin ahdasmielisessä Kööpenhaminassa. Siitä huolimatta että tiesi joutuvansa lopulta luopumaan miehestään, Greta rohkaisi Liliä tulemaan esille useammin. Hän etsi myös lääkäriä, joka voisi auttaa.

Gretan veli auttoi lääkärin etsinnässä. Ajan – 1930-luku – asenteet näkyvät ehdotetuissa ratkaisuissa. Tanskalainen lääkäri uskoi Einarin olevan vaarallinen yhteiskunnalle. Ranskassa diagnoosi oli homoseksuaalisuus tai skitsofrenia. Hoidoksi tarjottiin lobotomiaa. Dresdenistä löytyi lääkäri, joka ymmärsi, mistä oli kysymys. Hän ehdotti Einarille sukupuolenkorjausleikkausta.

Tanskalainen tyttö perustuu löyhästi maalari Einar Wegenerin elämään. Leikkauksen jälkeen hänestä tuli Lili Elbe. Kirjailija on ottanut eniten vapauksia Gretan suhteen. Wegenerin puoliso ei ollut rikas perijätär Kaliforniasta, vaan tanskalainen Gerda. Sekä Einarin että Gerdan maalauksia voi katsoa netistä.

Tanskalainen tyttö on hieman liiaksi romanttisesti virittynyt ollakseen täysin minun makuuni. Luin kirjan sen aiheen vuoksi. Ihailtavaa oli Einarin rohkeus ryhtyä suureen operaatioon, joka ei aikanaan todellakaan ollut vaaraton. Ihailtavaa oli myös vaimon epäitsekäs tuki.

Luin kirjasta elokuvakannella varustetun pokkaripainoksen. Kannen kuvan sijasta laitoin kuvituskuvaksi valokuvia tapahtumapaikoista eli Kööpenaminasta, Pariisista ja Dresdenistä.

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö

Suomentanut Markku Päkkilä

Otava 2015, 413 s. (ilmestynyt ensimmäisen kerran 2000)

Englanninkielinen alkuteos The Danish Girl 2000

***********

Helmet-haasteen kohta 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö.