tiistai 11. helmikuuta 2025

François-René de Chateaubriand: René

 

François-René de Chateaubriandin René löytyi sattumalta kirjastosta. Tiesin Chateaubriandin ennestään (muustakin kuin pihvistä), mutta hänen kirjalliseen tuotantoonsa en ollut tutustunut. Kirjassa on suomentaja Antti Nylénin ansiokas esipuhe ja selityksiä, jotka olivat hyödyllisiä tässä yli kaksisataa vuotta vanhassa teoksessa.

Chateaubriand kertoo liiallisen haaveilun ja yksinolon seurauksista. Lainaan esipuhetta:

”Renéssä hän kuvaa ”tunteiden häilyvyyttä” ja synkkämielisyyden syntiä tarkasti ja tuskaisen innoittuneesti – vain tuomitakseen sen jyrkästi lopussa.

René on päätynyt Amerikkaan. Siellä hän kertoo elämäntarinansa ottoisälleen natchez-intiaani Chactasille ja lähetyspappi Souëlille, jotka halusivat tietää, miksi hän oli jättänyt Euroopan. René oli hyvästä suvusta. Hänen äitinsä oli kuollut synnytykseen. Ainoa ihminen, johon hänellä oli lämpimät välit, oli isosisko Amélie. Kun isä kuoli, René harkitsi luostaria, mutta valitsikin matkustelun. Lontoo, Rooma, Kaledonia... Matkoilta René ei kokenut oppineensa mitään. Palattuaan Ranskaan hän tunsi itsensä yksinäiseksi ihmisten keskellä.

Ryhdyin tutkiskelemaan sydäntäni, miettimään, mitä oikeastaan tahdoin. Sitä en tiennyt, mutta äkkiä sain päähäni, että metsissä olisi minun kotini.

Yksinäinen piilopaikka luonnon keskellä ei tuottanut onnea, vaan lisää elämän tuskaa. René päätti tehdä itsemurhan, mutta siitä hänet pelasti sisko Amélie. Amélie tunsi oikeaa, todellista tuskaa, jonka syyn ymmärrettyään René itse kärsi ensimmäistä kertaa.

Voih, ystäväni, silloin sain tuta, millaista oli vuodattaa kyyneliä sellaisen kärsimyksen vuoksi, joka oli tyystin muuta kuin kuvitteellinen!

Amélien mentyä luostariin René päätti matkustaa Amerikkaan.

René on hieman pateettiselta tuntuva kertomus nuoresta synkistelevästä miehestä, joka etsii paikkaansa maailmassa. Chateaubriandia pidetään yhtenä ensimmäisistä romantiikan edustajista ranskalaisessa kirjallisuudessa, joten olihan häneen hyvä tutustua.


François-René de Chateaubriand: René
Suomentanut Antti Nylén
Faros 2018, 2. painos, 84 s.; 1. painos 2006
Ranskankielinen alkuteos René 1802 (osana teosta Le Génie du christianisme)

***********

Antti Nylén sai Maurice de Coppet -käännöspalkinnon vuonna 2013 Charles Baudelairen Pahan kukkien suomennoksesta. Sijoitan Renén Helmet-haasteen kohtaan 14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon.

perjantai 7. helmikuuta 2025

Markku Soikkeli: 50 rakkauselokuvan klassikkoa

 

Minusta on mukava lukea kirjoja, joissa arvioidaan tai esitellään elokuvia. Omassa hyllyssäni on muun muassa Peter von Baghin Elämää suuremmat elokuvat ja Steven Jay Schneiderin 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään (sitä en toki ole lukenut kokonaan). Kun huomasin, että Markku Soikkelilta ilmestyy kirja rakkauselokuvan klassikoista, varasin sen heti kirjastosta.

Kirjan 50 elokuvasta olen nähnyt 33. Joukossa on itsestäänselvyyksiä kuten Casablanca, Tuulen viemää ja Titanic, mutta muutamia elokuvia, joista en ollut kuullutkaan. Se on tietysti oman elokuvasivistykseni puutetta. Nyt tiedän, että kannattaisi katsoa vaikka David Leanin Lyhyt onni (Brief Encounter) tai William Dieterlen Unelma Jennystä (Portrait of Jennie).

Asiantuntevan kirjoittajan näkemys elokuvista avaa niitä tavalla, jota satunnainen elokuvien katsoja ei tule ajatelleeksi. Johdannossa Soikkeli sanoo suurimman osan kirjan tulkinnoista perustuvan tuoreeseen elokuvatutkimukseen. Lähdeluettelo on mukana. Liian teoreettinen kirja ei kuitenkaan ole, vaan oikein sujuvaa luettavaa.

Kutakin elokuvaa käsitellään noin kahden ja puolen sivun verran. Lyhyeen tekstiin on saatu mahtumaan elokuvan analyysi usein jotakin tiettyä näkökulmaa painottaen, elokuvan taustoitusta ja usein myös vertailua ohjaajan muihin elokuviin.

Näytteeksi tekstiä Ang Leen Brokeback Mountainista:

Kun sitten kaksi cowboyta tekee erämaahan yhteisen pesäpaikan, he ottavat kohtalon omiin käsiinsä – siinä myyttisessä vapauden valtakunnassa, jota cowboy-tarinat ovat vaalineet. Tunneside, joka meillä katsojilla syntyy luonnonkauniiseen maisemaan, kytketään päähenkilöiden suhteeseen. Heidän eronsa etenee sitä mukaa, kun katsojat menettävät maiseman, joka lopulta kutistuu pelkäksi postikorttikuvaksi asuntovaunun kaapissa.

Soikkeli perustelee johdannossa kirjaan tekemiään valintoja. Perusteluista huolimatta olisin kaivannut mukaan edes yhtä suomalaista elokuvaa ja mieluiten Aki Kaurismäeltä. Mies vailla menneisyyttä olisi sopinut tähän kokoelmaan hyvin.


Markku Soikkeli: 50 rakkauselokuvan klassikkoa
Oppian 2025, 182 s.

***********

Helmet-haaste: 49. Kirja on julkaistu vuonna 2025.

keskiviikko 5. helmikuuta 2025

Ishmael Beah: Leikin loppu

 

Ishmael Beah on sierraleonelainen entinen lapsisotilas. Leikin loppu on hänen muistelmakirjansa. Kirjaan on liitetty lyhyt Sierra Leonen historia, jossa on tietoa muun muassa 1990-luvun vallankaappauksista ja taisteluista eli ajalta, jolloin Ishmael Beah yritti pysyä hengissä.

Kapinalliset hyökkäsivät Ishmaelin kotikylään ja sekasorrossa hän kadotti perheensä. Hän kulki kuukausien ajan yksin tai yhdessä muiden sukulaisiaan etsivien poikien kanssa. He söivät, mitä löysivät tai joskus varastivat. Kylissä heihin suhtauduttiin epäluuloisesti. Ihmisten välinen luottamus oli kadonnut. Kun Ishmael ja hänen seurassaan olleet pojat törmäsivät armeijan sotilaisiin, heidät pakotettiin mukaan sotimaan. Pojat olivat 13–15-vuotiaita. Heille annettiin aseet ja huumeita, jotta he taistelisivat rohkeasti.

Ajatus kuolemasta ei edes käväissyt mielessäni, ja tappaminen oli yhtä helppoa kuin veden juominen. Omatuntoni näytti kadonneen samalla, kun päässäni oli naksahtanut tappaessani ensimmäisen kerran.

Leikin loppu on hyvin raaka ja verinen. Kapinalliset tappavat valtaamiensa kylien asukkaat. Sotilaat eivät paljon eroa heistä. Siviiliuhreista ei välitetä. Tällaista lukiessa näkee, miten hirveitä ihmiset voivat olla toisilleen, mutta on mahdotonta ymmärtää, miksi. Ja kuitenkin maailmassa soditaan koko ajan ja tuntuu, että sotiminen vain lisääntyy.

Sitäkin on vaikea ymmärtää, miten joku voi selvitä normaalielämään tuollaisten kokemusten jälkeen. Ishmael pääsi Unicefin ohjelmaan, jossa lapsisotilaita kuntoutettiin yhteiskuntakelpoisiksi. Alku oli hankalaa, mutta Ishmael onnistui. Hänet lähetettiin jopa Sierra Leonen edustajaksi New Yorkiin YK:n lasten parlamenttiin. Siellä hän tutustui Laura Simmsiin, jota hän kutsuu äidikseen ja jonka luo hän muutti myöhemmin, kun levottomuudet Sierra Leonessa taas pahenivat.


Ishmael Beah: Leikin loppu
Suomentanut Pauliina Klemola
Like 2007, 331 s.
Englanninkielinen alkuteos A Long Way Gone: Memoirs of a Boy Soldier 2007

***********

Sijoitan Leikin lopun Helmet-haasteessa kohtaan 36. Kirjassa opiskellaan sisäoppilaitoksessa. Kuntoutuskeskus, jossa entisiä lapsisotilaita opetettiin, oli tyypiltään sisäoppilaitos.

Maailmanvalloitus: Sierra Leone

#luemaailmavuodessa: helmikuu – keski- tai eteläafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

maanantai 3. helmikuuta 2025

Maisku Myllymäki: Valvoja

 

Ahkerana taidenäyttelyissä kävijänä olin ajatellut, että Maisku Myllymäen Valvoja olisi minulle sopiva kirja. Viime käynnilläni kirjastossa se olikin tarjolla pikalainahyllyllä.

Maia on valvojana taidemuseossa. On Kuvanveistäjät ihmisen äärellä -näyttelyn viimeinen päivä. Vierailijoita tarkkaillessaan Maia käy läpi suhdettaan Peteriin. Se on kestänyt kahdeksan kuukautta eli saman ajan kuin näyttely. Muistelujen edetessä käy ilmi, että Maia on hyvin epäluotettava kertoja. En kirjoita Valvojan tuosta osasta enempää, jotta en pilaisi lukukokemusta kirjaan mahdollisesti myöhemmin tutustuvalta.

Maia on valvoja myös siinä mielessä, että hän ei saa nukutuksi öisin.

Makasin sängylläni ja katselin asuntoni kattoa, jonka jokainen yksityiskohta oli minulle raastavan tuttu. Kalkkirappaus, valkoinen halkeillut maali, katonrajassa sinertäväkuvioinen tapettinauha, jonka värit ja kuviot katoavat keskiyöllä mutta palaavat aina aamuisin. Vaikka olin hyvin väsynyt, taito nukahtaa häipyi samalla hetkellä, kun suljin silmäni. Tunsin, miten aivoni laukkasivat, pikkuiset kovat kaviot.

Näyttelyn viimeisenä päivänä on ruuhkaa. Ikään kuin aikaisempina kuukausina ei olisi ollut aikaa. Maian huomiot näyttelyvieraista ovat teräviä univajeesta huolimatta.

Vain hyvin harva museokävijä kulkee näissä saleissa niin, ettei ota lainkaan kuvia. Jatkuvasti yleistyvä tapa käydä taidenäyttelyissä: kuljetaan ripeästi teokselta toiselle, räpsitään kuvia ja poistutaan. On vaikea sanoa, liikuttaako ihminen puhelinta vai puhelin ihmistä.

Puhelimet ja some ovat muuttaneet ihmisten käytöstä. Saatetaan tulla katsomaan vain näyttelyn kuuluisinta teosta, jonka kanssa otetaan selfie ja julkaistaan somessa. Teoksia katsotaan kuin niiden tarkoitus olisi olla taustana omalle itselle. Vain muutama ihminen kiertää näyttelyn patsaat ympäri, jotta näkisi ne kokonaan. Viimeisenä näyttelypäivänä Maia tarkkailee harvinaista nuorta miestä, joka jää tunneiksi katselemaan faunia esittävää veistosta ikään kuin olisi rakastunut. Somella on osansa myös Maian elämässä: sitä kautta voi seurata muita ja varsinkin Peteriä.

Valvojassa on kuvataiteesta pitävälle mukavasti viittauksia taiteilijoihin ja heidän teoksiinsa. Siinä pohditaan myös taiteen merkitystä. Kiinnostaako pelkkä teos enää, vai onko taiteilija kiinnostavampi?

Valvoja yhdistää taidemaailman, unenpuutteen seuraukset ja Maian romanssin taitavaan juonikuvioon, joka kiihtyy loppua kohti. Kirjan suljettuani jäin juuri sopivan ihmetyksen valtaan.


Maisku Myllymäki: Valvoja
WSOY 2024, 302 s.

***********

Helmet haasteessa Valvojalle on oma kohta: 4. Kirjassa valvotaan yöllä.

perjantai 31. tammikuuta 2025

Mary Shelley: Frankenstein (klassikkohaaste)

 

Mary Shelleyn Frankenstein: Moderni Prometheus on kauhukirjallisuuden klassikko. Kauhukirjallisuus ei ole minun lajini, mutta klassikkohaaste sai minut tarttumaan Frankensteiniin. Haaste tuotti taas kerran yllätyksen. Kauhukirjallisuuden klassikko ei ollut lainkaan pelottava.

Kaikki varmaan tietävät, että Victor Frankenstein rakentaa ihmisen kaltaisen olion, josta tekee elävän. Kirjassa kestää kauan ennen kuin tuohon vaiheeseen päästään. Ensin kerrotaan Frankensteinin lapsuudesta ja perheestä ja hänen myötäsyntyisestä halustaan selvittää luonnon mysteerejä.

Luonnonfilosofia on se genius, joka on säädellyt kohtaloani: siksi toivon saada tässä kertomuksessani esittää ne tapahtumat, jotka muovasivat taipumukseni tuohon tieteenhaaraan.

Yliopistossa hän keskittyi luonnontieteisiin, erityisesti kemiaan, ja löysi keinon, jolla pystyi tekemään materiasta elävää. Frankenstein halusi tulla kuuluisaksi. Hän halusi nimensä jäävän historiaan. Mutta kun hän sai olentonsa valmiiksi ja näki sen elossa, hän kauhistui, pelästyi ja pakeni.

Ne kasvot! Kukaan kuolevainen ei voi kestää niiden näkemistä. Henkiin herätetty muumiokaan ei olisi yhtä kauhea katsoa kuin tuo riivattu.

Frankenstein kutsuu luomustaan hirviöksi, mutta kyllä tässä heräsi kysymys, kuka oikeastaan on hirviö. Frankenstein jättää tekemänsä olion oman onnensa nojaan, ja kun he myöhemmin kohtaavat, ’hirviö’ kertoo kokemuksistaan. Niiden mukaan se oli ollut valmis rakastamaan ihmisiä, jos joku vain olisi ollut sille ystävällinen. Pelkkä kaamea ulkonäkö aiheutti sen, että sitä pelättiin, lyötiin ja ammuttiin missä se näyttäytyikin. Kukaan ei ollut valmis kuulemaan, mitä sanottavaa sillä olisi ollut. Frankenstein antaa lupauksen, jota ei täytä, ja lopputuloksena ’hirviö’ tuhoaa sekä hänet että hänen ystävänsä ja perheensä.

Frankensteinin voi lukea myös kertomuksena ihmisestä, joka tavoittelee mahdottomia ja saa aikaan jotakin, jota ei pysty hallitsemaan. Kaksisataa vuotta vanha kirja toi mieleen tämänhetkisen tekoälyyn liittyvän keskustelun.

Frankenstein oli aivan erilainen kirja kuin etukäteen kuvittelin. Pelottava se ei ollut, mutta ajatuksia se herätti.

Kirjabloggaajien 20. klassikkohaastetta vetää Tuulevin lukublogi, josta löytyy listaus haasteeseen osallistuvista blogeista.

Olen ollut mukana kaikissa tähänastisissa klassikkohaasteissa. Tässä klassikot, joilla olen osallistunut: Alastalon salissa, Nuoren Wertherin kärsimykset, Laulu tulipunaisesta kukasta, Sudenmorsian, Arkielämää, Hanna, Kadonnutta aikaa etsimässä 1, Mustalaisromansseja, Makiokan sisarukset, Kasvattitytön tarina, Isänmaa, Mirdja, Mandariinit, Max Havelaar, Pantagruel, Tau nolla, Kristiina Lauritsantytär, Koti ja maailma, Levottomuuden kirja


Mary Shelley: Frankenstein
Suomentanut Hannu Poutiainen
Basam Books 2021, 335 s.
Suomennos perustuu Frankensteinin vuoden 1831 editioon, johon Shelley oli tehnyt joitakin muutoksia verrattuna alkuperäiseen vuoden 1818 editioon

***********

Helmet-haaste: kohta 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja

tiistai 28. tammikuuta 2025

Orhan Pamuk: Lumi

 

Otin omasta hyllystäni luettavaksi Orhan Pamukin romaanin Lumi, joka sopii periaatteessa hyvin ajankohtaan, mutta tätä kirjoittaessani lumi on kadonnut Helsingistä muualta paitsi aurauskasoista.

Päähenkilö, joka haluaa itseään kutsuttavan nimellä Ka, matkustaa Turkin itäreunalla sijaitsevaan Karsiin. Ka on runoilija, joka oli nuoruudessaan lähtenyt maanpakoon Saksaan vasemmistolaisten mielipiteidensä vuoksi. Hän oli tullut Istanbuliin äitinsä hautajaisiin. Niiden jälkeen hän oli päättänyt tavoitella lapsuusaikojensa tunnelmaa pienemmästä kaupungista. Karsiin häntä veti tieto, että hänen opiskeluaikainen ihastuksensa kuvankaunis İpek asui nykyisin siellä. Ka oli saanut vanhan tuttavansa avulla istanbulilaisesta lehdestä tehtävän kirjoittaa tulevista kunnallisvaaleista ja Karsissa tapahtuneista tyttöjen itsemurhista.

Lumi toi mieleeni sen, miten mystinen ja kaunis tämä maailma on ja että on oikeastaan onni elää.

Jo bussimatkalla sataa lunta. Perillä Karsissa sade yltyy niin voimakkaaksi, että kaupunki hautautuu lumeen ja yhteydet ulkomaailmaan katkeavat. (Eletään aikaa ennen kännyköitä.) Ka on Karsissa kolme päivää. Sinä aikana tapahtuu paljon. Ensimmäisenä iltana tehdään paikallinen sotilasvallankaappaus, johon sotilaiden lisäksi osallistuu yhtenä johtohenkilönä koko maan tuntema näyttelijä, joka on kaupungissa seurueineen. Kaappauksen tarkoituksena on estää vaalit, joissa odotetaan uskonnollisen puolueen voittoa.

Ka’n tavoitteeksi tulee pysyä hengissä. Hän taiteilee länsimaalaistuneeseen turkkilaiseen kohdistuvien epäluulojen ja runoilijana saamansa arvostuksen välissä. Kaikki haluavat keskustella hänen kanssaan: apulaispoliisipäällikkö (poliisi seuraa häntä), imaamikoulun opiskelijat, hänen ylhäisyytensä šeikki efendi, jopa poliisilta piilotteleva militantti terroristi. Hän tutustuu İpekin pikkusiskoon, joka johtaa turbaanityttöjä eli tyttöjä, jotka haluavat peittää päänsä uskonnon vaatimusten mukaisesti. Hän tutustuu myös paikallisen lehden omistajaan, joka kirjoittaa seuraavan päivän lehteen tapahtumista, jotka eivät ole vielä tapahtuneet, mutta kummallisesti toteutuvat ennen lehden ilmestymistä.

Ka rakastuu İpekiin, jonka haluaisi viedä mukanaan Frankfurtiin. Kaiken kaaoksen keskellä Ka kirjoittaa runoja, jotka tuntuvat ilmestyvän hänelle kuin tyhjästä. Kirjassa ei ole runoja, on vain tilanne, jossa Ka kirjoittaa ne ja joitakin kommentteja.

Ka’n kokemuksista Karsissa kertoo hänen ystävänsä kirjailija Orhan, joka valmistelee myöhemmin Ka’n elämäkertaa. Hän käy Karsissa ja haastattelee Ka’n tunteneita ihmisiä ja lumoutuu hänkin İpekin kauneudesta. Silloin tällöin hän muistuttaa lukijalle olevansa kertoja vihjaamalla tulevista tapahtumista etukäteen. Hänen suurimpana tavoitteenaan on löytää vihreäkantinen vihko, johon Ka kirjoitti runonsa. Hän on löytänyt vain Ka’n muistiinpanot, joihin on piirretty lumihiutale, jonka kuuteen sakaraan Ka on merkinnyt runojen nimet.

Näin ollen hän oli tullut merkinneeksi lumihiutaleeseen yhtä lailla uuden runokirjansa rakenteen kuin myös kaiken sen mikä teki hänestä Ka’n. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla tällainen lumihiutale, joka on samalla hänen koko elämänsä sisäinen kartta.

Pamukin tyyliin Lumi on hyvin runsas romaani. Sen ydinkysymys on, miten lähelle toista ihmistä voi päästä. Kirjailija Orhan: ”Missä määrin toisen tuskaa ja rakkautta on mahdollista ymmärtää?Lumi on myös poliittinen kirja, jonka kaikkia vivahteita Turkin historiaa ja yhteiskunnan kehitystä huonosti tunteva länsimaalainen lukija ei tavoita.


Orhan Pamuk: Lumi
Suomentanut Tuula Kojo
Tammen Keltainen pokkari, 534 s.
Ensimmäinen suomenkielinen painos 2004
Turkinkielinen alkuteos Kar 2002

***********

Helmet haaste: kohta 9. Kirjassa on konflikti.

perjantai 24. tammikuuta 2025

Almudena Grandes: Castillos de cartón

 

Almudena Grandes (1960–2021) oli arvostetuimpia espanjalaisia nykykirjailijoita. Romaani Castillos de cartón (Pahvilinnat; ei suomennettu) kertoo kolmen nuoren taideopiskelijan suhteesta 1980-luvulla. Silloin Espanjassa oli suvaitsevaisuuden aikakausi. Yksi opiskelijoista, Jose, sanookin, että se mitä he tekivät, oli mahdollista vain tuolloin, ei aikaisemmin, eikä myöhemminkään.

Jose on minäkertoja. Hänen oikea nimensä oli María José Sánchez García, mutta hänestä nimi oli taidemaalarille liian tavanomainen, ja hän halusi itseään kutsuttavan Joseksi. Jose tutustui opiskelutovereihinsa, kaveruksiin Marcosiin ja Jaimeen ja rakastui. Hän rakastui heihin kumpaankin. Ennen pitkää he kolme muodostivat yhden yksikön. He asuivat yhdessä, nukkuivat yhdessä ja rakastelivat yhdessä. Miehet eivät olleet homoseksuaaleja, se mainitaan monta kertaa. Josesta molemmat olivat hänen poikaystäviään. He olivat yksi poikaystävä.

Tuollainen yhteys ei tietenkään voinut kestää. Jose: ”Era demasiado amor”. (Rakkautta oli liikaa.) Syntyy säröjä. Jose huomaa rakastavansa Jaimea enemmän kuin Marcosia. Lopullinen hajoaminen tapahtuu, kun Marcosista tulee kuuluisa. Häntä pidetään Espanjan maalaustaiteen tulevaisuutena. Jaime on mustasukkainen, koska ei pääse samaan. Kolmikkoa ei enää ole.

Jose kertoo tapahtumat takaumina. Kirja alkaa, kun Jaime tulee kertomaan hänelle, että Marcos on tehnyt itsemurhan. He eivät ole nähneet vuosikausiin. Kenenkään elämä ei ole ollut onnellista, ei edes Marcosin, josta oli tullut menestynyt ja arvostettu taiteilija. Kukaan ei ollut onnistunut myöhemmissä ihmissuhteissaan. Marcosin taulujen naiset näyttivät Joselta.

Castillos de cartón on tavattoman intensiivinen varsinkin kuvatessaan nuorten yhteiselämää. Taustan luo 1980-luvun vapautunut Madrid.


Almudena Grandes: Castillos de cartón
Tusquets 2004, 199 s.

***********

Kirja päättyy Marcosin hautajaisiin, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset.