Lauren Groff: Mestarinna

 

Mestarinna on historiallinen romaani 1100-luvulta. Englannin kuningatar Eleonoora karkottaa Marien hovista. Marie on entisen kuninkaan äpärälapsi, jolle ei ole keksitty muuta käyttöä kuin nimittää hänet kuninkaallisen luostarin priorittareksi. Jos Marie olisi ollut kauniimpi ja käytökseltään sulavampi, hänet olisi voitu naittaa.

”Hän oli pitkä, oikea jätti neidoksi, kyynärpäät ja polvet sojottavat kolhoina, kun tihku ennen pitkää panee hylkeennahkaviitan valumaan ja mustaa vihreän päähineen. Ankaran anjoulaisissa kasvoissa ei ole kauneutta, ainoastaan oveluutta ja intohimoa, joita ei vielä ole valjastettu. Sade ne kasteli, eivät kyyneleet. Hän ei ole vielä itkenyt sitä, että hänet on potkittu pois.”

Yllä kuvatun kaltaisena Marie saapuu luostariin. Hänellä ei ole minkäänlaista uskonnollista kutsumusta, mutta hän alistuu kohtaloonsa, kun toteaa, ettei muuta voi. Luostari, johon hänet on karkotettu, on köyhä ja surkeassa kunnossa. Nunnat ovat nälkiintyneitä ja sairaita. Marie käyttää koko tarmonsa luostarin kehittämiseen, ja siitä tuleekin vuosien mittaan varakas ja nunnista hyvinvoivia. Keinot, joita Marie käyttää, eivät saisi aina hänen yläpuolellaan olevien kirkonmiesten hyväksyntää, jos he tietäisivät niistä.

Marien elämän suuri rakkaus on tavoittamaton kuningatar Eleonoora. Hän seuraa kuningattaren vaiherikasta elämää kaukaa luostaristaan. Kirjeenvaihtoa lähemmäs hän ei enää pääse.

Mestarinna on pienillä feministisillä painotuksilla maustettu viihdyttävä kirja historiallisten romaanien ystäville. Luin sen oikein mielelläni.

Tästä pääsenkin vakiovalitukseeni. Meille on suomennettu englanninkielinen historiallinen romaani. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta miksi ei ole suomennettu esimerkiksi espanjalaista myyntimenestystä Aquitania vuodelta 2020. Sen päähenkilö on Mestarinnassakin esiintyvä kuningatar Eleonoora. Aquitania kertoo hänen ajastaan Ranskan kuningattarena.

Lauren Groff: Mestarinna
Suomentanut Tero Valkonen
S&S 2022, 286 s.
Englanninkielinen alkuteos Matrix 2021

***********

Helmet-haaste: kohta 37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole.

Kuukauden nobelisti Annie Ernaux: Vuodet

Annie Ernaux´n Vuodet on yhdistetty omaelämäkerta ja kuvaus samaan aikaan tapahtuneesta yhteiskunnan muutoksesta. Ernaux sanoo kirjassa miettineensä aihetta ja sen toteutusta vuosikymmeniä. Hän päätyi kirjoittamaan itsestään muodossa ’hän’ ja muista tapahtumista muodossa ’me’. Ratkaisu on erittäin onnistunut. Se etäännyttää kertojasta, mutta imaisee lukijan mukaan meihin. Tosin Ernaux kirjoittaa varsin Ranska-keskeisesti, joten jotkut julkisuuden henkilöt ovat suomalaiselle tuntemattomia. Minun ikäiselleni maailman tapahtumia ja politiikkaa seuranneelle ihmiselle kirjassa on paljon tunnistettavaa.

Ernaux käyttää kahta toistuvaa keinoa seuraamaan päähenkilönsä ja hänen lähiympäristönsä muutosta. Ensimmäinen on valokuvat, joita kuvaillaan sanallisesti. Niissä hän muuttuu sukupuolettomasta pikkuvauvasta nuoren tytön, opiskelijan ja äidin kautta isoäidiksi, joka pitää pojantytärtä sylissään. Vuonna 1957 hän on 17-vuotias, jolla on haaveita vapaasta ja itsenäisestä tulevaisuudesta.

”Tässä kuvassa on pitkänhuiskea tyttö, jolla on tummat puolipitkät suorat hiukset ja silmät sirrillä auringonpaisteessa, hän seisoo sivuttain, toinen lonkka kevyesti ojossa, niin että polvipituiseen tiukkaan hameeseen verhottujen reisien kaari erottuu hyvin ja hoikentaa säärtä. Valo hivelee tytön oikeaa poskipäätä, korostaa piparkakkukauluksisen paidan ja villapuseron peittämiä pystyrintoja.”

Toinen keino ovat sukupäivälliset ja niiden pöytäkeskustelut. Ensimmäisiä hänen muistamiaan keskusteluja hallitsevat aikuisten sota-ajan kokemukset. Viimeisissä puhutaan ”uusimmasta Windows-versiosta ja kännykkämallista, 3G:stä, kulutustottumuksista ja ajankäytöstä”.

Ernaux’n elinaikana on tapahtunut valtavasti muutoksia. Yksi niistä on naisen aseman muuttuminen, joka on katolisessa Ranskassa ehkä ollut vielä suurempi kuin Suomessa. Vuoden 1968 opiskelijamellakoista alkaneet muutokset yhteiskunnassa, muutkin kuin naisia koskevat, olivat niin suuria, että Ernaux kirjoittaa:

”Maailma oli alkanut vuodesta 1968.”

Kun Ernaux kirjan alussa ja lopussa luettelee muutaman virkkeen mittaisia muistoja, joita hän kutsuu katoaviksi kuviksi, jokainen voi miettiä, mitä satunnaista elämästä jää mieleen ja millä perusteella juuri se muisto.

sängyssä makaavan vanhan naisen (isoisoäidin) linnun kynsiä muistuttavat sormet, jotka pelottavat

jäätelötötteröltä näyttävä mikrofoni 1960-luvun tv:n lastenohjelman juontajalla

äiti, joka huutaa ovelta pihalle, että Robert Kennedy on ammuttu

Nuo ovat omia kuviani, eivät Ernaux’n.

Vuosissa Annie Ernaux on muistojensa kautta onnistunut tavoittamaan ”sen kollektiivisen kokemuksen, jossa hänen tietoisuutensa, koko hänen olemuksensa, on läsnä”.

Ernaux’n viime vuonna suomeksi ilmestyneestä kirjasta Isästä/Äidistä on kirjoitettu mm. blogissa Kirsin Book Club ja vanhemmasta suomennoksesta Puhdas intohimo blogissa Reader, why did I marry him?.

Tämä kirjoitus on viimeinen osa sarjaani Kuukauden nobelisti. Nyt olen lukenut jokaiselta kirjallisuuden nobelistilta vähintään yhden kirjan ja julkaissut siitä postauksen. Tarkoitukseni on kirjoittaa projektista vielä jonkinlainen yhteenveto.

Annie Ernaux: Vuodet
Suomentanut Lotta Toivanen
Gummerus 2021, 2. painos, 215 s.
Ranskankielinen alkuteos Les années 2008

***********

Helmet-haaste: kohta 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs.

Poul Anderson: Tau nolla (klassikkohaaste)

 

Poul Andersonin Tau nolla on scifi-klassikko vuodelta 1970. Siinä lähetetään Maasta avaruusalus kohti Beta Virginis -tähden planeettaa, jonka arvellaan olevan sopiva ihmisen asuttavaksi.

Tau nolla ei ole millään tavoin humoristinen, mutta siitä huolimatta sen alku hymyilytti minua. Ihmettelin, miksi kirja alkaa Tukholmasta, jossa ensimmäinen esiteltävä ihminen on avaruusaluksen ensimmäinen upseeri Ingrid Lindgren. Selitys seurasi pian. Ollaan 2200-luvulla. Maapallolla on käyty ydinsota. Siitä selvinneet ovat päättäneet yleisestä aseistariisunnasta ja eräänlaisesta maailmanpoliisista.

”Kenelle voimme uskoa kaikki planeettasurma-aseet ja rajattomat valtuudet tutkimusten ja pidätysten suorittamiseen? No, maalle, joka on kyllin suuri ja nykyaikainen tehdäkseen rauhantyöstä suurteollisuutta, mutta joka ei ole niin suuri että se kykenisi valloittamaan muut tai pakottamaan ne taipumaan tahtoonsa ilman kansojen enemmistön tukea, maalle josta kaikki ajattelevat jokseenkin hyvää. Sanalla sanoen, Ruotsille.”

Kun avaruusalus Leonora Christine lähetetään matkaan, ajatus on, että matka kestää aluksen ajassa viisi vuotta. Jos planeetta osoittautuu elinkelpoiseksi, aluksen 50-henkinen miehistö jää sinne ja perustaa siirtokunnan. Muussa tapauksessa he palaavat takaisin. Kirjan nimessä oleva tau on suhteellisuusteorian yhtälöissä oleva tekijä, jonka arvo lähestyy nollaa, kun liikkuvan kappaleen – kuten avaruusaluksen – nopeus lähestyy valonnopeutta. Samalla aluksessa kahden tapahtuman välillä kuluva aika on tau kertaa paikallaan pysyvän havaitsijan mittaama aika. Aluksessa aika siis kulkee hitaammin. Maasta katsottuna Leonora Christinen matkan piti kestää noin 32 vuotta, koska aluksen moottori pystyi kiihdyttämään lähes valonnopeuteen.

Kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, vaan tapahtuu onnettomuus, jonka jälkeen alusta ei enää pysty jarruttamaan. Se kiihdyttää koko ajan ja nopeus lähenee ja lähenee valonnopeutta (jota mikään kappale, jolla on massaa, ei voi saavuttaa). Ongelmasta kyllä selvitään lopuksi tavalla, joka on jokseenkin uskomaton.

Leonora Christinen miehistöstä nostetaan Ingrid Lindgrenin ohella esille muutama muukin. Matkalla on tietysti eri alojen tieteentekijöitä ja muuta henkilöstöä. Haitaria soittava lääkäri on nimestä päätellen suomalainen. Koska perillä pitäisi perustaa siirtokunta eli lisääntyä, aluksella yritetään etsiä paria. Ihmissuhdekuviot parinvaihtoineen ja mustasukkaisuuksineen ovat hieman kökköjä ja tuntuvat päälle liimatuilta. Tieteelliset asiat on selostettu sujuvammin. Niissäkin on tietysti tapahtunut muutoksia kirjan ilmestymisen jälkeen. Esimerkiksi aluksen Bussard-moottori ei nykytiedon mukaan toimisi (googlasin). Kirjailija on ollut aikaansa edellä lähettäessään aluksen kohti eksoplaneettaa. Niitä ei ollut vuonna 1970 vielä löydetty. Ensimmäinen varmistettu eksoplaneetta löytyi vasta 1992.

Tieteiskirjallisuuden klassikkona Tau nolla oli tutustumisen arvoinen, vaikka sen kirjalliset ansiot olivat osin puutteellisia.

Poul Anderson: Tau nolla
Suomentanut Veikko Rekunen
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 1981, 189 s.
Englanninkielinen alkuteos Tau Zero 1970

Kuva: Niina T./Yöpöydän kirjat

Klassikkohaasteen 16 koontipostaus on blogissa Kirjaluotsi.

Olen osallistunut kaikkiin kirjabloggaajien klassikkohaasteisiin. Aikaisempien haasteiden kirjani: 

1. Volter Kilpi: Alastalon salissa
2. J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
3. Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
4. Aino Kallas: Sudenmorsian
5. Maria Jotuni: Arkielämää
6. Minna Canth: Hanna
7. Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1
8. Federico García Lorca: Mustalaisromansseja
9. Junichiro Tanizaki: Makiokan sisarukset
10. Jane Austen: Kasvattitytön tarina
11. Arvid Järnefelt: Isänmaa
12. L. Onerva: Mirdja
13. Simone de Beauvoir: Mandariinit
14. Multatuli: Max Havelaar
15. François Rabelais: Pantagruel. Dipsodien kuningas

***********

Helmet-haaste: kohta 21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta.

Carmen Laforet: La mujer nueva

 

Carmen Laforet (1921–2004) oli espanjalainen kirjailija, jonka romaanituotanto oli niukka, mutta palkittu. Hänen kirjojaan ei ole suomennettu. Lainasin teoksen La mujer nueva (Uusi nainen) tietämättä siitä etukäteen mitään.

Lyhyesti sanottuna La mujer nueva on kolmiodraama, jonka erikoisuutena on se, että draaman nainen, Paulina, saa kesken kaiken uskonnollisen herätyksen. Hänestä tulee uusi nainen.

Paulina oli naimisissa Eulogion kanssa. He olivat menneet naimisiin nuorina rakastavaisina Espanjan sisällissodan aikana. Siviilivihkimistä ei ollut rekisteröity, joten heidän avioliittonsa ei ollut virallinen. Myöhemmin Paulina rakastui Eulogion serkkuun Antonioon, joka puolestaan oli rakastanut Paulinaa jo kauan. Paulinaa monta vuotta nuorempi Antonio oli naimisissa kuolemansairaan Ritan kanssa.

Kirja alkaa, kun Paulina jättää Eulogion ja lähtee pienestä maaseutukylästä Madridiin. Matkalla hän kokee herätyksensä. Siitä eteenpäin kirja seuraa Paulinan mielentiloja hänen taistellessaan uskonsa, velvollisuuksiensa ja rakkautensa pyörteessä. Paulinan ja Eulogion yhteinen tarina näyttäytyy takaumina. Eulogion suku oli sodan hävinneellä puolella, ja hän oli joutunut pakenemaan Barcelonasta Ranskan kautta Amerikkaan. Kun hän palasi Espanjaan, suhde Paulinan kanssa ei palautunut ennalleen. Paulina oli joutunut Barcelonassa vankilaan, vaikka hän ei ollut osallistunut poliittiseen toimintaan. Hän oli synnyttänyt Eulogion lapsen vankilassa.

Kirjassa oli hyvää ajankuvaa sisällissodan jälkeisestä Espanjasta, mutta sen pääpaino oli Paulinan uskonnollisessa hakemisessa. Aihe oli minulle jokseenkin vieras katolisine painotuksineen. Ennalta arvattavaa oli, että Paulina lopulta palasi Eulogion luo tarkoituksenaan solmia kristillinen avioliitto kirkossa.

Carmen Laforet: La mujer nueva
Ediciones Destino 1970, 8. painos, 291 s. (1. painos 1955)

***********

Helmet-haaste: kohta 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä.

Gyula Krúdy: Punaisen härän majatalo

 

Löysin unkarilaisen Gyula Krúdyn novellikokoelman Punaisen härän majatalo, kun tutkin lähikirjaston novellihyllyä. Olen lukenut unkarilaista kirjallisuutta kovin vähän, joten kiinnostus heräsi. Krúdy (1878–1933) oli minulle ennestään tuntematon nimi. Suomentajan jälkisanoissa on kerrottu lyhyesti hänen tuotannostaan.

Suurimmassa osassa novelleja esiintyy hahmo nimeltä Sindbad. Useimmissa niistä Sindbad on jo vanha tai jopa haamu. Hän on ollut nuorena naistenmies, joka on jättänyt jälkeensä murskattuja sydämiä ja aviottomia lapsia. Vanha Sindbad muistelee haikeana nuoruuttaan ja kiertelee paikoissa, joissa kulki nuorena. Joskus hän tapaa tai näkee entisen rakastettunsa tai tämän lapsen. Joskus hän löytää haudan, jonka luona miettii tekojaan. Kovin katuvainen hän ei ole. Sindbad-novellit tuntuivat usein siltä, että luin saman tarinan muunnelmia. Paras niistä oli ilman muuta niminovelliksi valittu Punaisen härän majatalo.

»Elämä», ajatteli Sindbad, »rietas, pyhä ja uuvuttava elämä! Kunpa sen voisi elää uudestaan! »

Muissa kuin Sindbad-novelleissa on hieman huumoriakin, kuten novellissa Kolmijalkainen kana ja kokoelman aloittavassa novellissa Tonavan hengenpelastaja. Siinä humalassa oleva hengenpelastaja joutuu tappeluun pelastettavansa, nuoren tytön kanssa, kun tyttö yrittää kerta toisensa jälkeen hypätä pois veneestä.

Novellit ovat siis enimmäkseen surumielisiä ja kaipaavia. Niiden tunnelma on vahva, ja ne luovat elävän kuvan menneestä maailmasta, jota ei voi tavoittaa. Kirjailija Krúdy oli ihan tutustumisen arvoinen novellisti.

Gyula Krúdy: Punaisen härän majatalo
Suomentanut Hannu Launonen
Atena 2009, 150 s.
Unkarinkieliset alkuteokset 1900-luvun alkupuolelta

***********

Helmet-haaste: kohta 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa.

Toni Morrison: Toiseuden synty

 

Toiseuden synty. Rodusta, rajoista ja kirjallisuudesta on pienestä koostaan huolimatta painava ja harkittu esseekokoelma. Morrison kirjoittaa eniten toiseuden ja ihonvärin yhteydestä, mutta hänen pohdintansa ulottuu myös muihin syihin.

”Rotu on aina ollut erottava tekijä, samoin kuin varallisuus, luokka ja sukupuoli. Ne kaikki liittyvät valtaan ja tarpeeseen hallita toista.”

Morrison kirjoittaa muukalaisuuden luomisesta, sen ylläpitämisestä ja hyödyistä. Hän ottaa orjuuden historiasta esimerkkejä. Jotkut niistä ovat järkyttävän julmia.

”Myötätunto muukalaista kohtaan on vaarallista, koska siinä piilee oman muukalaisuuden mahdollisuus.”

Morrison on tutkinut ihonvärin käyttämistä kirjallisuudessa. Esseessä Pakkomielteenä ihonväri hänellä on esimerkkejä William Faulknerilta ja Ernest Hemingwayltä sekä toisaalta omista kirjoistaan, joissa hän on lähestynyt ihonväriä eri teemojen kautta. Joissakin teoksissaan Morrison on yrittänyt häivyttää ihonvärin kokonaan. Essee Kertomus Toisesta käsittelee yksinomaan Morrisonin tunnetuinta romaania Minun kansani, minun rakkaani, kirjan taustalla olevaa tosielämän tapausta ja sitä, miksi Morrison on kirjoittanut niin kuin on. Kun luen Morrisonin tekstejä niistä hänen kirjoistaan, jotka olen lukenut, tuntuu, että en ole ymmärtänyt niistä kuin pienen osan.

Morrisonin ajattelu on kirkasta ja perusteltua. Toiseuden synty on kirja, jota suosittelen kaikille, jotka ovat pohtineet rasismin syntyä ja seurauksia – ja myös heille, jotka eivät ole.

Suomentajien jälkisanat ovat myös hyödyllistä luettavaa. Koko Hubara ja Astrid Swan selventävät Morrisonin käyttämiä käsitteitä ja sanoja ja perustelevat niille valitsemiaan suomenkielisiä vastineita.

Toni Morrison: Toiseuden synty
Suomentaneet Koko Hubara ja Astrid Swan
Tammen Keltainen kirjasto 2020, 120 s.
Englanninkielinen alkuteos The Origin of Others 2017

***********

Helmet-haaste: kohta 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan. (17. Kirja on kokoelma esseitä.)

Maisku Myllymäki: Holly

 

Toimittaja Eva tulee Hollyn saarelle tekemään juttua harvinaisesta vihermehiläissyöjästä, jonka Holly kertoo siellä nähneensä. Evan on lähettänyt paikalle Ihmisen luonto -lehden päätoimittaja, joka on myös Evan äiti. Holly on tunnettu näyttelijä, joka on vetäytynyt pois julkisuudesta. Vaikuttaa siltä, että lehden kannalta tarkoitus on saada juttu Hollysta, eikä niinkään linnusta.

Eva on lintuharrastaja. Hän kuvailee ihmisiä vertaamalla heitä lintuihin, kuten Hollya nähdessään tämän ensimmäistä kertaa.

”Naisella on yllään pitkähelmainen kuviollinen vaate, jonkinlainen kaapu tai mekkomainen viitta. Hän seisoo rantakivikossa kuin lumihaikara, kapeaa kaulaansa kurotellen.”

Ennestään toisilleen vieraat naiset viettävät saarella yhdessä viikon. Eva on arka ja vetäytyvä, eksyksissä omassa elämässään kuten saarelle päätynyt vihermehiläissyöjä – jos se nyt on siellä käynytkään. Holly on aivan toisenlainen. Hän on itsevarma ja ottaa ohjat käsiinsä. Viikon aikana tapahtuu muutoksia. Kuka onkaan lopulta vahvempi?

Pidin siitä, että kirjassa ei selitetty kaikkea. Monet asiat naisten taustoissa ja heidän motiiveissaan jäivät mietityttämään. Loppuratkaisu on hieno.

Iris Murdochin romaaniin Meri, meri viitataan moneen kertaan. Siitä on kirjan motto ja Holly lukee sitä, omalla tavallaan. Olen lukenut Murdochia, mutta en juuri tuota kirjaa. Oletan, että sen tunteminen toisi lukemiseen uuden tason.

Holly on vahva esikoisteos. Odotan mielenkiinnolla, mitä saamme kirjailijalta seuraavaksi.

Maisku Myllymäki: Holly
WSOY 2021, 255 s.

***********

Kirjan kannessa on Hollyn kaftaani, joten sijoitan Hollyn Helmet-haasteen kohtaan 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate.