perjantai 18. toukokuuta 2018

Seitsemän (suomalaista) novellia

Viime syksyn Helsingin kirjamessuilta löytyi novellikokoelma vuodelta 1963. Kirjoittajina on ajankohdan tunnettuja kirjailijoita. Mitään varsinaista yhteyttä kokoelman novellien väliltä en löytänyt, kirjoitusajankohtaa lukuun ottamatta. Antti Hyry ja Veijo Meri olivat minulle entuudestaan tutuimpia kirjailijoita.

Helena Anhava: Alkutalvesta Talvisodan alkuvaiheita tarkastellaan 14-vuotiaan helsinkiläistytön silmin. Perhe on esimerkiksi Helsingin linja-autoasemalla ensimmäisten pommitusten aikaan. Sen jälkeen he pakenevat maalle turvaan. Tyyliltään novelli muistuttaa hieman Hyryä. Yhdestä kohdasta tunnistin, että olen lukenut novellin aiemmin, vuosikymmeniä sitten.

Antti Hyry: Kesäkuu Pohjoisessa asuva nuorukainen Martti on Helsingissä teknillisen korkeakoulun karsintakurssilla. Martti on herkkä ihminen. Hän ihmettelee, miksi muut eivät ota rakkautta vakavasti kuten hän. Hän kirjoittaa runoja ja on kokenut raskaasti kihlauksensa purkautumisen. Nyt hän etsii uutta tyttöystävää asuntolasta ja luennoilta. Tämänkin novellin tunnistin lukeneeni aiemmin kohdasta, jossa Martti kuvailee fysiikan kokeen tehtäviä. Hyrylle tyypillisesti lyhyillä virkkeillä kuvaillaan tarkasti ympäristöä. Martti kulkee Bulevardia pitkin korkeakoulun päärakennukseen (osa nykyistä työpaikkaani), kävelee kolmannen kerroksen luentosaliin (siellä sali on edelleen) ja tauolle mennessään huomaa, että ensimmäisen kerroksen käytävän lattiassa näkyy ”muinaisten eläinten kuoria” (kyllä, siellä ne fossiilit ovat vieläkin nähtävissä). Hyry oli diplomi-insinööri, joten hän tunsi rakennuksen. Kesäkuu nousi toiseksi suosikikseni tästä kokoelmasta, mutta ei edellä mainitsemieni yksityiskohtien vuoksi, vaan epävarman nuoren miehen mielenliikkeiden ansiosta.

Leo Kalervo: Kesäpäivä 1875 Perinteinen kuvaus yhdestä päivästä suuressa maatalossa.

Christer Kihlman: Caligula Naimisissa oleva Martha on aloittanut suhteen itseään paljon nuoremman Haikin kanssa. Haikilla on kaapissa kuva Caligulan marmoripäästä. Haikin oma julmuus paljastuu, kun hän yrittää hukuttaa kissanpentuja ammeeseen, ja samalla selviävät hänen todelliset ajatuksensa Marthasta. Suhde päättyy tuohon kaapista ulostuloon.

Veijo Meri: Stipendiaatti Kirjailija on Kööpenhaminassa kirjoittamassa romaania. Hän haahuilee ympäri kaupunkia ja juo enemmän kuin kirjoittaa. Tähän novelliin en oikein päässyt sisälle.

Paavo Rintala: Eino Sympaattinen tarina isyydestä, isän esimerkistä ja läsnäolosta.

Willy Kyrklund: Häät Tämä novelli oli minulle yllätys. Se poikkeaa täysin kokoelman muista novelleista. Se nousi suosikikseni ja peukutan sitä sävystä (Novellihaaste 2).

Häät on kirjoitettu näytelmän muotoon. Hääväki odottaa, mutta sulhanen peruu viime hetkellä. Hänet suostutellaan perumaan perumisensa puhumalla ja väkivallalla. Peukutus tulee sävystä, jossa on absurdeja piirteitä. Hulvaton dialogi tuo mieleen Harold Pinterin.




Seitsemän novellia
WSOY 1963, 254 s.

***********
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 9. Kirjan kansi on yksivärinen. (En lue tekstin valkoista ja mustaa kannen väreiksi.)

tiistai 15. toukokuuta 2018

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä

Linnuntietä on hieno romaani, ahdistava, mutta hieno.

Ydinperhe Jack, Mimi ja lapset Madeleine ja Mike muuttaa Centralian varuskuntaan, joka on isän uusi komennuspaikka. Edellinen oli Saksassa. Vuosi on 1962. Alkuun kaikki on ihanteellista. Ilmavoimien everstiluutnantti Jack pitää uudesta kouluttajan työstään, kaunis ja tehokas äiti Mimi hoitaa kodin, lapset ovat hyväkäytöksisiä ja tarmokkaita. Naapurien kanssa järjestetään grillijuhlia parhaaseen esikaupunkityyliin. Jo alussa lukija tuntee, että siloisen pinnan alla tapahtuu jotain pimeää.

Näkökulmahenkilöitä ovat Madeleine ja Jack. Kirjan alussa Madeleine on kahdeksanvuotias. Hän on vain pari vuotta minua vanhempi, joten muistan kylmän sodan ilmapiirin ja maailmanhistorialliset tapahtumat, joita Kanadassa seurataan. Järkytys Neuvostoliiton johtoasemasta avaruustutkimuksessa ja siitä seurannut kilpajuoksu Kuuhun sekä Kuuban kriisi vaikuttavat lastenkin arkeen. Madeleinen luokassa harjoitellaan suojautumaan ohjuksilta pulpettien alle.

Tuona vuonna Madeleinelle tapahtuu jotakin, mitä ei saisi tapahtua, ei kenellekään. Hän ei osaa kertoa, eivätkä vanhemmat ymmärrä, missä on vika, kun tytön mieliala vaihtelee ja käytös muuttuu. ”Aikuiset eivät osaa tehdä oikeita kysymyksiä.”

Jack saa vanhalta opettajaltaan ja ystävältään Simonilta salaisen tehtävän, niin salaisen, että siitä ei saa kertoa kenellekään. Jack uppoaa valheisiinsa. Erinäisten sattumusten kautta Madeleinen kokemukset kietoutuvat Jackin tehtävään. Ollaan suurten moraalisten kysymysten äärellä. Mitä länsimaisessa demokraattisessa valtiossa voidaan tehdä sen varjolla että pyritään lyömään vihollinen laudalta?
”Minä tapoin satoja ja taas satoja, ehkä tuhansia ihmisiä. Mutta en tehnyt sitä salaa enkä nähnyt yhtä ainutta uhria. Siitä korkeudesta ei näe, ja siksi puhutaankin korkeuden moraalisuudesta. Ja sain siitä hyvästä mitalin. Sinua pyydetään panemaan alttiiksi yksi ihminen. Ero on vain siinä että sinä tunnet hänet.”
Linnuntietä koskettaa eniten Madeleinen kautta. Jokainen entinen tyttö tunnistaa Madeleinen luokan tyttöjen hierarkian ja ystävyyssuhteet. Kuka on kenenkin kanssa ja ketkä suljetaan ulkopuolelle. Lapset voivat olla julmia ja tässä ovat. Madeleine poimii lehdistä ja aikuisten puheista asioita, jotka pelottavat, kuten: ”Onko Hitler varmasti kuollut?” Lopulta hänen pitää päättää, mikä on oikein ja mikä väärin tilanteessa, johon lapsen ei pitäisi joutua. Lukija tuntee tuskaa hänen puolestaan.

Linnuntietä on hieno romaani, hieno, mutta rankka.

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä
Suomentanut Kaijamari Sivill
Tammen Keltainen kirjasto 2004, 851 s.
Englanninkielinen alkuteos The Way the Crow Flies 2003

***********
Madeleinen koulu on Linnuntien ydintä, joten kirja kuuluu Helmet-haasteen kohtaan 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Kuukauden nobelisti Ivan Bunin: Valitut kertomukset

Ivan Bunin sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1933 ensimmäisenä venäläisenä. Olen lukenut aikaisemmin hänen osittain omaelämäkerrallisen romaaninsa Arsenjevin elämä. Sen lisäksi Buninilta on suomennettu vain novelleja.

Valitut kertomukset sisältää 26 novellia, joiden alkuperäiset julkaisuvuodet vaihtelevat välillä 1892-1949. Bunin jätti Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1920 ja asui emigranttina Pariisissa. Siitä huolimatta novellit ovat täysin venäläisiä. Niiden maisema on venäläinen. Niiden sielu on venäläinen. Niissä on alakuloa, kaihoa ja haikeutta. Ne kuvaavat aikaa ennen vallankumousta, rapistuvia kartanoita, köyhtyvää pienaatelia, palvelusväkeä ja isäntiä.

Varhaisissa kertomuksissa on paljon luontokuvauksia luomassa tunnelmaa ja myötäilemässä ihmisten ajatuksia, vähän sillanpääläiseen tyyliin. Novellissa Kultainen maaperä minäkertoja ajaa kohti omaa maatilaansa ja kiertää autioituvia kartanoita.
”Viimeinenkin illan hohde himmenee. Pellot sinertyvät alakuloisesti kaukana, hyvin kaukana taivaanrannalla, aurinko painuu maan rajan alapuolelle isona sameanpunertavana pallona. Ja jotakin muinaisvenäläistä on tässä surullisessa näkymässä, tuossa sinertävässä etäisyydessä ja sameanpunaisessa auringonkiekossa. Nyt himmentyy vieläkin enemmän, nyt siitä jäi vain lohko, sitten ainoastaan tulinen värähtelevä juova…”
Rakkaus on ikuinen aihe, mutta Buninin rakkaustarinat ovat traagisia. Rakastettu on väärästä yhteiskuntaluokasta tai joku väärinkäsitys erottaa rakastavaiset. Petetty tulee hulluksi tai tappaa itsensä. Silloinkin kun kaksi toisilleen sopivaa ihmistä kohtaa ja tulevaisuus näyttää yhteiseltä, toinen kuolee tai päättää lähteä luostariin.

Pitkä novelli Mitjan rakkaus tuo mieleen Nuoren Wertherin kärsimykset, mutta Bunin nostaa selvemmin esille nuorten rakastumiseen kuuluvan ruumiillisen kiihkon ja epävarmuuden. Tšangin unet on yksi monista surullisista ihmissuhdetarinoista, mutta sen kertojana on Kiinasta ostettu koira, joka seuraa isäntänsä, merikapteenin, rappiota loppuun saakka. Poikkeuksellinen näkökulma nosti novellin yhdeksi suosikeistani.

Pidin ajallisesti varhaisista novelleista enemmän kuin myöhemmistä. Niissä oli herkkyyttä, joka kosketti. Jotkut viimeisistä novelleista olivat turhan melodramaattisia.

Novellihaaste 2:n mukaan peukutan kertomusta Elämän malja konfliktista.

Pappisseminaarilainen Kir Jordanski ja tuomiokapitulin virkailija Selihov kilpailevat samasta tytöstä, Aleksandrasta. Tyttö pitää enemmän Kir Jordanskista, vaikka pelkää häntä vähän, mutta valitsee Selihovin. Miehet vihaavat ja halveksivat toisiaan lopun ikäänsä. Kaikkien kolmen elämä menee pilalle: Kir Jordanskista tulee juoppo pelätty pappi, Selihovista armoton koronkiskuri ja Aleksandrasta murehtija. Novellissa on äärimmillään Buninin näkemys vääristä valinnoista ja rakkauden mahdottomuudesta.

Romaanista Arsenjevin elämä on kirjoitettu Jokken kirjanurkassa. Kolmannesta suomennetusta Buninin teoksesta Koiramaisia juttuja en löytänyt postauksia. Sekin on novellikokoelma.

Ivan Bunin: Valitut kertomukset
Suomentanut Juhani Konkka
WSOY 1969, 432 s.
Novellit on valittu v. 1965-67 Moskovassa ilmestyneestä Buninin Koottujen teosten 9-osaisesta laitoksesta

***********
Novellin Tšangin unet perusteella sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 40. Kirjassa on lemmikkieläin.

torstai 10. toukokuuta 2018

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani

Anniina Tarasovan esikoisromaanin idea on hyvä. Taloudellinen yhteistyö Venäjän kanssa lisääntyy (tai ainakin lisääntyi talouspakotteisiin saakka) ja suomalaiset firmat laajenevat Venäjälle. Tavallisen suomalaisen Venäjä-tuntemus on vaatimatonta – joku käynti Viipurissa tai Pietarissa ja muut tiedot lehdistä.

Se hyvä idea siis: kansainvälisen suomalaisyrityksen Venäjällä toimivan tytäryhtiön taloudessa on epäselvyyksiä. Pietariin lähetetään Turun pääkonttorilta sisäistä tarkastusta tekemään urallaan eteenpäin pyrkivä nuori Reija Wren. Ensimmäinen ongelma tulee jo junassa rajaa ylitettäessä. Pietarissa osa työntekijöistä häiritsee Reijan tutkimuksia, ja kun Reija alkaa kiinnostua liikaa kadonneen lakimiehen Pavelin tapauksesta, häirintä muuttuu uhkailuksi ja uhkailu teoiksi.

Reijan tukikohta on Pietarissa, mutta hän käy myös Omskissa ja Moskovassa. Paikallisväriä on mukavasti. Olen käynyt Moskovassa ja Pietarissa (Leningradissa) vain neuvostoaikaan. Silloin ei ollut kirjassa kuvatun kaltaisia kahviloita, ravintoloita ja biletyspaikkoja. Katujen nimiä ja nähtävyyksiä tunnistin. Punainen tori on kyllä edelleen Punainen tori, eikä Punainen aukio, jota nimitystä kirjassa käytetään.

Kirja itse ei ihan yllä lähtökohtansa tasolle. Vähempi shottien, skumpan, oluen ja krapulan kuvailu olisi riittänyt. Välillä piti ihmetellä, tekeekö Reija joskus töitäkin. Miesjutut veivät ajatuksen chick litin suuntaan. Valittu tyyli on kepeä, mikä on sinänsä ok.

Lakimies Pavelin katoamista tutkiessaan Reija löytää todisteita kivuttomasti. Juuri sopivasti jonkun pöydältä tai Pavelin varastokomerosta Reijan silmiin osuvat oikeat paperit. Keinot ovat aika helppoja ja ratkaisukin arvattavissa. Kovin yksin Reija on, mutta kyllähän yksi periksiantamaton suomalaisnainen lyö laudalta kovaotteiset rikolliset.

Luin Venäläiset tilikirjani yhdessä päivässä, kun jouduin olemaan päivän paikallaan. Silloiseen olotilaani kirja sopi. Jaksoi juuri ja juuri pitää kiinnostuksen yllä, eikä ollut liian rasittava väsyneille aivoille.

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
Gummerus 2018, 469 s.
Sain kirjan kustantajalta

***********
Koska kirja on uusi, se on julkaistu myös e-kirjana, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kuukauden nobelisti Saul Bellow: Humboldtin lahja

Humboldtin lahjassa kirjailija Charlie Citrine kirjoittaa toisesta kirjailijasta, Von Humboldt Fleisherista. Humboldt oli jukaissut nuorena runoja, menestyneen balladikokoelman. Sen jälkeen hän ei saanut muuta suurta aikaiseksi, mutta mainetta hänellä oli. Uransa alussa Charlie oli tavallaan Humboldtin suojeluksessa ja he olivat ystäviä.  Myöhemmin heille tuli välirikko.

Oikeastaan Charlie kirjoittaa enemmän itsestään. Hän menestyi – ainakin rahallisesti – paljon paremmin kuin Humboldt. Hänen esikoisnäytelmänsä saavutti suuren suosion Broadwaylla ja sen pohjalta tehtiin menestyselokuva. Charlie on saanut urallaan myös Pulitzerin palkinnon ja Ranskan valtiolta kunnialegioonan mitalin.

Kun kirjailijan aiheena on kirjailija, ja tässä jopa kaksi, romaani on täynnä kirjallisuusviittauksia. Platon, Hegel, Wordsworth, Swinburne, Balzac, Tšehov, Finnegans Wake, Julien Sorel… Aina Sorel, eikä kirjailija Stendhal.

Humboldtin lahja ei ole tajunnanvirtaa, mutta Charlien ajatukset hyppivät nykyhetken tapahtumien lomassa menneeseen. Menneisyydessä on entisiä tyttöystäviä. Nykyisyydessä on ex-vaimo, jonka kanssa on menossa rahariita oikeudessa, sekä nuori hehkeä tyttöystävä Renata. Charlie itse lähestyy kuuttakymppiä. Olen lukenut Bellowilta kauan sitten romaanin Herzog ja mieleeni on jäänyt siitä samanlainen suhtautuminen naisiin. Naiset pyrkivät kaappaamaan miehen, jolla on mainetta ja varsinkin rahaa.
”Jos raha pyörii aina mielessäni, vaikka se ei saisi hallita runoilijan ajatuksia, siihen on olemassa hyvä syy”, Humboldt kerran sanoi. ”Syy on että olemme lopultakin kaikki amerikkalaisia. Millainen amerikkalainen olisin jos minulla ei olisi rahan tajua?”
Kirjan alussa Chicagolainen pikkurikollinen hakkaa Charlien Mercedes 280-SL:n tohjoksi (sitä toistellaan että auto on Mercedes). Ex-vaimo on viemässä kaikki Charlien rahat. Jopa välirikko Humboldtin kanssa johtui rahasta. Charlie pohtii materialismia ”josta puuttuvat ylevät ajatukset ja runous”. Charlie pohtii muutakin, kuten kuolemaa ja ikävystyneisyyttä. Hän on höpsähtänyt teosofiaan ja miettii sielun irtautumista ruumiista, ehkä liikaakin, koska tyttöystävä Renata jättää hänet ja menee naimisiin (rikkaan) hautausurakoitsijan kanssa. Ikävystyneisyydestä hän suunnittelee kirjoittavansa merkittävän teoksen. Otsikko olisi ”Nykyajan suuret ikävystyttäjät”.

Humboldtin lahja on varmasti omalla tavallaan hieno teos kaikkine kirjallisuusviitteineen ja syvällisine ajatuksineen, mutta minut se sai usein ikävystymään. Charlie Citrine voisi lisätä Bellowin suuriin ikävystyttäjiinsä.

Bellowia on suomennettu paljon ja blogikirjoituksiakin löytyi lähes kaikista suomennetuista:

Ravelstein, Donna mobilen kirjat
Ainoa oikea, Oksan hyllyltä
Varkaus, Lukimo lumo
Yhä useamman sydän pettää, Kirja-aitta
Dekaanin joulukuu, Hemulin kirjahylly
Herzog, Jokken kirjanurkka
Sadekuningas, Anun ihmeelliset matkat
Augie Marchin kiemurat, Les vingt-quatre
Tartu tilaisuuteen, Kaisa Reetta T
Uhri, solinaa/kohinaa

Saul Bellow: Humboldtin lahja
Suomentanut Kai Kaila
Tammen Keltainen kirjasto 1976, 504 s.
Englanninkielinen alkuteos Humboldt’s Gift 1975

***********
Suomentaja Kai Kaila sai Mikael Agricola -palkinnon vuonna 1965 ja valtion kirjallisuuspalkinnon vuosina 1973 ja 1980, joten saan osuman Helmet-haasteen kohtaan 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Yrsa Sigurðardottir: Kolmas merkki

Kolmas merkki on islantilaisen Yrsa Sigurðardóttirin esikoisdekkari. Hänen päähenkilönsä on asianajaja Thóra Guðmundsdóttir. Thóra palkataan selvittämään saksalaisen historian opiskelijan Haraldin murhaa. Haraldin äiti ei usko, että poliisi on tutkinut murhaa kunnolla, vaikka murhaajaksi epäilty henkilö onkin vangittu. Thóra ottaa tehtävän vastaan, vaikka ei ole yksityisetsivä, eikä ole tehnyt murhatutkimusta aiemmin. Raha on aina tarpeen ja Harald oli saksalaisesta ylettömän rikkaasta pankkiirisuvusta. Avukseen Thóra saa suvun oman asianajajan Matthewin.

Juttu kiertyy Haraldin kiinnostuksen kohteen eli noituuden ympärille. Haraldin isoisä oli harrastanut noituuteen liittyvien historiallisten tekstien, esineiden ja taideteosten keräilyä, ja pojanpojan kiinnostus oli sieltä lähtöisin. Keskiaikaiset tekstit ovat murhan selvittelyssä yksi juonne.  Thóra ja Matthew käyvät tutkimustensa vuoksi Islannin noituusmuseossa. Sellainen on todella olemassa. Museon kotisivun perusteella kirjassa olevat kuvaukset museon näyttelyesineistä ovat todenmukaisia. Yhden varsin erikoisen tunnistaa heti museon etusivun kuvasta.

Rikas Harald oli kerännyt ympärilleen opiskelijaporukan, jonka oli houkutellut mukanaan tutustumaan noituuteen. Opiskelijat käyttivät huumeita ja heidän henkilösuhteensa olivat kireitä. Sieltäkin suunnasta oli mahdollista etsiä syytä murhaan.

Thóra on eronnut kahden lapsen yksinhuoltaja, mutta hän ei vatvo yksityiselämänsä ongelmia niin kuin monien nykydekkareiden päähenkilöt. Hän on päinvastoin reipas ja omiensa puolta pitävä, mikä onkin tarpeen, kun hänen teini-ikäinen poikansa järjestää kirjan lopussa yllätyksen.

Kolmannessa merkissä on mukavasti islantilaista eksotiikkaa, eikä kirja ole raaka, eikä myöskään pelottava noituusaiheesta huolimatta. Kuuluisamman islantilaisen dekkaristin Arnaldur Indriðasonin kirjat ovat ankeita ja synkkiä. Niihin verrattuna Kolmas merkki on perusvireeltään suorastaan positiivinen.

Yrsa Sigurðardóttir: Kolmas merkki
Suomentanut Tuomas Kauko
Otava 2007, 384 s.
Islanninkielinen alkuteos Þriðja táknið 2005

***********
Sigurðardóttir on kirjoittanut kuusi dekkaria, joiden päähenkilö on Thóra Guðmundsdóttir. Niistä on suomennettu vain kaksi ensimmäistä. Joka tapauksessa voin sijoittaa Kolmannen merkin Helmet haasteen kohtaan 3. Kirja aloittaa sarjan.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä (käsikirjoitus)

Kun Aki Kaurismäki myi elokuviensa esitysoikeudet YLE:lle, muistin, että hänen menestyneimmän elokuvansa Mies vailla menneisyyttä käsikirjoitus on julkaistu. Kirjastosta tietysti löytyi.

Muistan elokuvan hyvin, koska olen katsonut sen monta kertaa. En osaa lainkaan sanoa, miltä käsikirjoituksen lukeminen tuntuisi näkemättä elokuvaa. Nyt silmissäni kulkivat elokuvan kohtaukset taustoineen, väreineen ja varjoineen. Jostain syystä varsinkin Sakari Kuosmasen ääni kaikkine painotuksineen kuului vahvana päässäni. Kohtauksista se, jossa kaksi pikkupoikaa kantaa vesikanisteria olkapäillään olevan kepin varassa, tuo katsojalle mieleen Simbergin Haavoittuneen enkelin, ja se on käsikirjoituksen mukaan tarkoituskin.

Käsikirjoituksessa on pari kohtausta, joita ei ole elokuvassa. Lyhyessä esipuheessa Kaurismäki kirjoittaa, että taitavassa käsikirjoituksessa on muutama tarpeeton kohtaus, jotka tuottaja voi poistaa tarvittaessa, esimerkiksi aikapulan vuoksi. En tiedä, miten tuo toimii Kaurismäen kohdalla, kun hän on oma tuottajansa. Kaurismäki sanoo myös, että käsikirjoitus ei ole näytelmä. No ei todellakaan – ainakaan Kaurismäen elokuvien käsikirjoitus. Dialogia on niin vähän.
"Irma istuu jäykästi tuolilla pienen pöydän ääressä. Hän on laittanut hiuksensa jotenkin ja silmien ympärillä saattaa olla jonkinlaista ehostusta, mutta vaikutelma voi yhtä hyvin syntyä pöydällä palavan kynttilän ilmavirrassa heiluvan liekin luomista varjoista."
Ainakin tämän elokuvan kohdalla käsikirjoituksen lievästi sadunomainen tunnelma vastaa täysin elokuvaa, tai toisinpäin. Kaurismäkeläinen huumori, inhimillisyys ja myötätunto lämmittävät lukijaa aivan samoin kuin elokuvan katsojaa.

Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä (käsikirjoitus)
WSOY 2003, 120 s.

***********
Koska elokuvan tekemiseen tarvitaan käsikirjoitus, sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä.