perjantai 3. heinäkuuta 2020

Kaspar Colling Nielsen: Tanskan sisällissota 2018−24

475-vuotias kertoja muistelee Tanskan sisällissotaa, jonka aikana hän oli vähän yli 20-vuotias. Mahdottoman tuntuinen ikä 475 johtuu kantasoluohjelmasta, johon mies osallistuu. Hän on ottanut ohjelmaan mukaan myös koiransa Geoffin. Geoff on pitkän elämänsä aikana oppinut jopa puhumaan.

Sota on vaihtoehtoinen historian kulku 2000-luvun alun pankki- ja rahoituskriisin jälkeen.
”Pankkien vastustaminen ei enää riittänyt, tarvittiin enemmän. Laukaiseva tekijä oli yleisempi kapina kapitalistista eliittiä vastaan, ja se sopi kuvioon hyvin. Kriisi oli koetellut ankarasti suurinta osaa väestöstä, eikä monilla ollut mitään, ei edes asuntoa, kun taas väestön rikas osa ei ollut muuttanut elämäänsä mainittavammin.”
Kertomusta vievät välillä eteenpäin muistelujen lomaan sijoitetut absurdit tarinat. Yksi kertoo ihmisiä ja eläimiä vihanneesta sadistisesta talonpojasta, joka kuolee aidatuille tiluksilleen ja josta tulee sodan jälkeen väärinkäsityksen vuoksi eläintensuojelun legenda. Muut tarinat kertovat esimerkiksi rikollisten ja älykkäiden eläinten mielisairaalasta, naisen kohtuun piiloutuneesta juutalaisperheestä ja säilykkeeksi päätyvän tomaatin elämänkulusta sen itsensä näkökulmasta. Kertomisratkaisu tuo mieleen Veijo Meren Manillaköyden.

Kirjan nimi herätti mielenkiinnon. Tanska ja sisällissota. Tanska – yksi maailman rauhallisimmista maista. Ajatus on ristiriitainen. Kirja ei aivan lunastanut odotuksia. Siihen on ahdettu liikaa kaikenlaista. Mielikuvituksellinen se kyllä on.

Kaspar Colling Nielsen: Tanskan sisällissota 2018−24
Suomentanut Katriina Huttunen
Aula & Co 2019, 209 s.
Tanskankielinen alkuteos Den Danske Borgerkrig 2018−24, 2013

*********** 
Helmet-haaste: 11. Vaihtoehtohistoria.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Kuukauden nobelisti Juan Ramón Jiménez: Platero y yo

Platero y yo on Juan Ramón Jiménezin tunnetuin teos. Se on suomennettu nimellä Harmo ja minä.

Jiménez oli kotoisin andalusialaisesta Moguerin kylästä, joka sijaitsee lähellä Huelvaa. Kirjassa Platero y yo hän kulkee kotiseudullaan aasinsa Plateron kanssa, jolle hän välillä puhelee. Jiménez oli runoilija. Platero y yo on proosateos, mutta sen tyyli on hyvin runollinen. Teksti on täynnä adjektiiveja ja huutomerkkejä. Monen luvun viimeinen virke on aforismi. Mitään varsinaista juonta ei ole, vaikka vuoden kulkua seurataankin pääsiäisestä seuraavan vuoden kevääseen.

Lyhyissä sivun tai puolentoista mittaisissa luvuissa saavat kuvauksensa kylän tapahtumat, ihmiset ja Andalusian luonto. Kylässä asustaa erikoisia tyyppejä kuten kiukkuinen pappi ja vanha eläinlääkäri, jolla ei ole hampaita ja jonka puheesta puuttuu siksi äänteitä. Lapset myyvät kärryistä hedelmiä, esimerkiksi aprikooseja, joiden pikkuinen myyjäpoika vajoaa omiin mietteisiinsä kunnes muistaa kajauttaa huudon ”¡Albéeerchigooo…!”. Runoilija ja Platero auttavat liian raskaan appelsiinikuorman kanssa kamppailevaa tyttöä ja hänen heikkoa aasiaan. Lapset ovat molempien sydäntä lähellä. Tuberkuloosin heikentämä tyttö pääsee kävelylle Plateron selässä. Kaikkein rakkain on pikkutyttö, joka kutsuu Plateroa kaikilla mahdollisilla hellittelynimillä, ”¡Platero! ¡Platerón! ¡Platerillo! ¡Platerete! ¡Platerucho!”. Mikä suru, kun tyttönen syksyllä kuolee.

Platero y yo on täynnä luonnon ylistystä. Runoilija pakenee ihmisten hälyä (varsinkin härkätaisteluja) yksinäisiin paikkoihin puiden varjoon ja kukkuloille. Hän ihastelee Andalusian auringon valoa ja haltioituu auringonlaskuista, joiden kuvaamiseen värit eivät tahdo riittää. Tummanpunainen, karmiini, violetti, lila, roosa, malva, smaragdi, kupari, kulta…

Joistakin hauskoista hetkistä huolimatta Platero y yo on tunnelmaltaan melankolinen. Siinä on kaipuuta, nostalgiaa, elämän tuskaa. Kotiseutu Moguer on surullisen ilon lähde (”manantial de triste alegría”).

Kirjasta on julkaistu kaksi versiota. Ensimmäinen vuodelta 1914 ilmestyi lapsille ja nuorille tarkoitetussa sarjassa. Jiménez ei ollut ajatellut kirjoittavansa varsinaisesti lapsille,  eikä hän valinnut itse kirjaan tulleita lukuja, vaan jätti valinnan julkaisijalle. Täydellinen laitos ilmestyi vuoden 1917 alussa. Minulla on tuo täydellinen laitos. Minusta Platero y yo ei tuntunut lastenkirjalta, vaikka tiesin, että sitä luetaan sellaisena. Lainasin suomennoksen kirjastosta. Se on tehty lyhyemmästä versiosta. Täydellisessä laitoksessa on 138 lukua, lyhyemmässä 69, ja luvut ovat aivan eri järjestyksessä kuin täydellisessä versiossa. Lukujen sisällöt kyllä vastaavat toisiaan.

Minulla olevassa laitoksessa on lisäksi pitkä johdanto, jossa käsitellään perusteellisesti kirjan filosofiaa sekä tekstin tyyliä. Luin johdannon tapani mukaan vasta luettuani ensin kirjan.

Suomennoksesta Harmo ja minä on kirjoitettu ainakin blogeissa Hurja Hassu Lukija ja Sheferijm.

Juan Ramón Jiménez: Platero y yo
Espasa Calpe 1991, 286 s. (sisältää johdannon 60 s.)
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1917

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Anne Swärd: Vera

Olen lukenut aikaisemmin kaksi Anne Swärdin romaania, Kesällä kerran ja Viimeiseen hengenvetoon. Pidin niistä molemmista. Vera on outo ja kiehtova. Tarkoitan outoudella tunnelmaa, joka alkaa ensimmäisestä kohtauksesta, jossa päähenkilö Sandrine menee naimisiin Ivanin kanssa talvisessa Ruotsissa jäätävän kylmässä kesähuvilassa Ivanin perheen omistamalla saarella, jonne mennään soutuveneillä jäänmurtajan tekemää väylää pitkin. Saksassa Nürnbergin oikeudenkäynti on menossa. En päässyt alkujakson nostamasta tunteesta irti lukemisen aikana.

Sandrine on minäkertoja, mutta hän pysyy etäisenä. Hänen nimensäkin paljastuu melko myöhään. Hän on tullut pakolaisena Ruotsiin ja päätynyt hyvin pian naimisiin rikkaan Cederin perheen vanhimman pojan kanssa. Sandrinen tausta paljastuu takaumissa. Hän on alun perin ranskalainen, satamakaupungin köyhästä perheestä. Isä on puolalainen merimies. Sodan uhatessa äiti lähtee kolmen tyttärensä kanssa Puolaan isän vuoristossa sijaitsevaan kotikylään. Sodan aikana siellä tapahtuu jotakin sellaista, jonka Sandrine haluaa salata niin kauan kuin mahdollista.
”Se joka toivoo, on aina peloissaan, mutta viimein pääsen ainakin toivosta eroon, sen sijaan mieleni täyttää toivottomuuden tasainen rauha, kuin eläimellä, jota joku vakaakätinen taluttaa teuraaksi, joku joka on rauhallisesti ja tyynesti ottanut komennon itselleen.
Sandrinelle on tapahtunut ja tapahtuu paljon, mutta iso osa kirjasta on Sandrinen tahdottoman tuntuista oleskelua Cederin talossa Strandvägenillä. Tuntuu, että hänen ainoa tavoitteensa on menneisyyden salaaminen. Suhde mieheen on kummallinen, varovainen ja  puhumaton. Lukija ymmärtää syyn ennen kuin Sandrine. Sandrine ajautuu tilanteesta toiseen tekemättä päätöksiä, kunnes lopulta hänen on pakko toimia.

Swärd on taitava kirjailija. Kutsuin kirjaa oudoksi, mutta en tarkoita huonoa. Se piti otteessaan niin, että halusin tietää, mistä on kysymys. Ihan lähelle Sandrinea en päässyt, kuten eivät päässeet Cederin talon ihmisetkään.

Miksi kirjan nimi on Vera, eikä Sandrine? Sen saa selville lukemalla.

Anne Swärd: Vera
Suomentanut Jaana Nikula
Otava 2018, 373 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Vera 2017

*********** 
Helmet-haasteen kohta 9. Kirjassa kohdataan pelkoja.
Verassa toinen maailmansota ja sen seuraukset ovat niin tärkeitä, että kirja sopii Jokken Rauhan haasteeseen.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Pirkko Saisio: Slava! Kunnia.

Nyt lukemani näytelmän Slava! Kunnia. Oligarkkien ooppera kävin katsomassa, kun sitä esitettiin vuonna 2015. Muistikuvat ovat aika sekalaisia. Parhaiten muistan taivaalta laskeutuvan Conchita Wurstin.

Tavalliset ihmiset, kaksoisveljet Obeda ja Pobeda joutuvat mukaan Venäjää hallitsevien piirien kiemuroihin. Pobedan repliikin mukaan
”Veljeni on vanhan liiton mies, ja minä edustan nykyisin progressiivista ja innovatiivista markkinataloutta [- -].”
Veljekset puhuvat usein suoraan yleisölle. He ovat mukana tapahtumissa, mutta myös kommentoivat niitä. Tapahtumapaikkoja ja ihmisiä on ylenpalttisesti. Juna, vankileiri, Volodjan Karjalan palatsi, hautausmaa, tuonen virta… Pankkiiri, tehtailija, arkkitehti, Etnisten Kulttuurein Instituutin johtaja, Kim Jong-Un, Julija Tee... Tietysti Volodja itse. Häntä kaikki pelkäävät. Näyttämöllä käyvät kuolleita poikiaan etsivät äidit. Pistäytyvätpä siellä myös Iivana Julma, Katariina Suuri ja Juri Gagarin. Eikä unohdeta Gerard Depardieuta.

Oligarkkien oopperassa tietysti myös lauletaan.

Ihminen on kuin ruoho,
se tiedetään.
Kun tuuli käy hänen ylitseen,
ei häntä enää ole.

Eikä mitään jää,
ei mitään jää.
Tuuli tahdottomana
jää tuulemaan.
Tuuli jää,
tuuli jää.

Slava! Kunnia. on kantaaottava ajankohtaissatiiri. Sellaisena se jäänee yhden kauden teatteriesitykseksi. Kansallisteatterissa oli toteutettu komea versio, sen verran muistan.

Pirkko Saisio: Slava! Kunnia. Oligarkkien ooppera
ntamo & Kansallisteatteri 2015, 156 s.

*********** 
Helmet-haasteen kohta 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä.

Shakespearen sisarukset -näytelmähaasteesta ruksaan kohdat A. Naisen kirjoittama teos, C. Suomalaisen kirjoittama teos, E. Teoksen kirjoittaja on elossa ja H. Teos kirjailijalta jonka tuotantoa olen lukenut aiemmin.

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Nadeem Aslam: Kultainen legenda

Nargis on arkkitehti. Hän on kristitty, mutta on nuoruudesta saakka elänyt tekeytyneenä muslimiksi. Lily on köyhä kristitty, joka on tehnyt töitä Nargikselle ja tämän arkkitehtimiehelle Massudille. Nyt hän on rikšakuski. Helen on Lilyn tytär, jota lapsettomat Nargis ja Massud ovat kohdelleet kuin omaa lastaan ja jonka koulutuksen he ovat maksaneet yliopistoa myöten. Aysha on leskeksi jäänyt imaamin tytär. Imran on kashmirilainen, joka on tullut Pakistaniin islamistisissien koulutusleirille, mutta paennut sieltä, kun ei voinut hyväksyä sissien toimintatapoja.

Näiden ihmisten kohtalot kietoutuvat toisiinsa uskonnollisten ristiriitojen repimässä Pakistanissa. Kaksi tapahtumaa sattuu lähes yhtä aikaa. Lilyn ja Ayshan salattu suhde paljastuu. Kaupungilla tapahtuu välikohtaus, jossa ammutaan. Paikalla ollut Massud kuolee yhdysvaltalaisen agentin luotiin. Lilyn on kadottava heti, mutta pian myös Nargis ja Helen sekä heihin liittynyt Imran huomaavat, että heidän on paettava.

Kaikkien tapahtumien läpi Nargiksen mukana kulkee Massudin isän kokoama kirja, josta sanotaan:
”Siinä oli 987 sivua, ja se oli kunnianosoitus niille lukemattomille ajatuksille ja ideoille, jotka olivat matkanneet aikojen saatossa maailmankolkasta toiseen. Kirja osoitti, miten erilliset tapahtumat maailmanhistoriassa olivat vaikuttaneet toisiinsa, esitteli pimentoon jääneitä tai unohdettuja tapauksia, joissa jokin ihmisryhmä oli lisännyt toisen ryhmän onnea tai tietämystä. Traditiot ja historiat olivat aina sekoittuneet keskenään, eikä mikään sen paremmin idässä kuin lännessäkään ollut koskaan puhdasta.”
Kun sotilaat viiltelevät kirjan pilalle, Nargis ompelee sen sivuja kokoon kultalangalla. Rauhallisen yhteiselon tavoitetta korostaa myös saari, jolta Nargis, Helen ja Imran löytävät tilapäisen piilopaikan. Saarella on rapistunut moskeija. Sinne piti rakentaa myös kristittyjen kirkko ja hindutemppeli, mutta projekti oli kaatunut muslimien keskinäisiin riitoihin ja murhaan moskeijan rakentamisen jälkeen. Imranin mukana olo vie ajatukset myös valtioiden välisiin suhteisiin. Britannia alisti koko seudun valtaansa, nyt Intia alistaa Kashmiria.

Kultainen legenda on järkyttävä kirja siinä, että se saa ajattelemaan, mitä kaikkea ihmiset tekevät toisilleen, alistavat, kiduttavat ja tappavat. Kaikki tuo jonkun ajatusrakennelman vuoksi. Kirjassa itsessään on myös luottamusta, syvää ystävyyttä ja hapuilevaa rakkautta, eli sen lukemista ei tarvitse vältellä liiallisen synkkyyden pelossa.

Nadeem Aslam: Kultainen legenda
Suomentanut Kirsi Luoma
Like 2019, 378 s.
Englanninkielinen alkuteos The Golden Legend 2017

***********
Maailmanvalloitus: Pakistan.

perjantai 19. kesäkuuta 2020

Viveca Sten: Juhannusmurha

Olen lukenut aikaisemmin yhden Viveca Stenin dekkarin nimeltä Sisäpiirissä. En innostunut siitä, mutta otin nyt kirjastosta luettavakseni Juhannusmurhan ajankohtaan sopivan nimen vuoksi.

Stenin dekkareiden tapahtumapaikka Sandhamn sopii hyvin juhannuskirjaan. Sandhamn on täynnä laivoilla ja omilla veneillä juhlimaan tulleita nuoria. Osa on hyvin, tai oikeastaan liian, nuoria. Alkoholia käytetään liikaa ja, kuten myöhemmin ilmenee, myös huumeita. Poliiseilla on täysi työ valvoa juhlimista.

Aamulla löytyy nuori poika murhattuna. Tutkimuksia vaikeuttaa se, että pojan kaverit olivat liian humalassa muistaakseen illan tapahtumia. Oman harminsa aiheuttavat paikalle hälytetyt rikkaat vanhemmat, joiden mielestä heidän lapsensa eivät ole voineet sotkeentua mihinkään epäilyttävään, koska heillä on kaikkea. Rahaa ja tavaraa varmasti onkin, mutta rakkautta ja läsnäoloa puuttuu. Rikostarkastaja Thomas Andreassonin ryhmään liittyy juuri juhannuksena uusi tutkija, joka on tehtäväkierrossa. Hänen käytöksensä herättää välillä kummastusta.

Juhannusjuhlinnan kuvaus tuntuu suomalaisesta tutulta. Murhajuoni on näppärästi rakennettu, mutta kirjaa pitkittää Thomaksen vanhan ystävän Noran uuden miessuhteen turha pyörittely. Pidin Juhannusmurhasta kuitenkin enemmän kuin aiemmin lukemastani Sisäpiirissä-dekkarista.

Viveca Sten: Juhannusmurha
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
WSOY 2016, 436 s.
Ruotsinkielinen alkuteos I stundens hetta 2012

*********** 
Helmet-haasteen kohta 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa.

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Luciano Wernicke: Jalkapallon MM-kisojen merkillinen historia

Nyt kun koronan vuoksi ei pelata jalkapallon EM-kisoja, täytyy lohduttautua lukemalla jalkapalloon liittyvä kirja: Jalkapallon MM-kisojen merkillinen historia. Peliä kentällä ja kabineteissa 1930-2014. Kirjoittaja Luciano Wernicke on argentiinalainen toimittaja ja tietokirjailija.

Nimessä oleva sana ’merkillinen’ tarkoittaa sitä, että kirjaan on kerätty kummallisia sattumuksia kisoihin liittyen. Luvatuista kabineteista niitä on vähemmän, itse peleistä enemmän. On kirjassa varsinaista historiaakin eli tiedot kaikkien kisojen loppuvaiheen pelituloksista sekä jalkapallon sääntöjen ja kisojen pelisysteemin muutoksista. Jalkapallon alkuaikoina pelaajia ei saanut vaihtaa. Jos vaikka maalivahti loukkaantui, hänen tilalleen siirtyi joku kenttäpelaaja ja joukkue jatkoi alimiehityksellä. Vasta vuonna 1970 sallittiin MM-kisapeleissä yhden pelaajan vaihtaminen. Minä muistan hyvin tuon vaiheen jalkapallossa. Nykyisinhän vaihtoja saa tehdä varsinaisella peliajalla kolme.

Ensimmäiset MM-kisat järjestettiin Uruguayssa 1930. Kisoihin ei ollut karsintoja, mutta osallistujamaita oli lopulta vain 13. Pitkä laivamatka ei innostanut eurooppalaisia. Moni varmaan muistaa, että kotijoukkue voitti ensimmäiset kisat. Seuraaviin kisoihin oli jo karsinnat. Pelisysteemi on yleensä ollut jonkinlainen versio lohkoissa pelatusta alkusarjasta ja sen jälkeisistä pudotuspeleistä, mutta vuonna 1950 alkusarjan jälkeen pelattiin neljän parhaan välinen loppusarja. Vuosina 1974 ja 1978 pelattiin kaksi jatkolohkoa, joiden voittajat kohtasivat finaalissa.

Nykyisin olisi vaikea kuvitella, että joku karsinnat läpäissyt joukkue jäisi pois kisoista, mutta vielä vuonna 1950 peräti kolme joukkuetta jätti turnauksen väliin. Intia oli näistä yksi syynä se, että ”heidän pelaajiaan kiellettiin pelaamasta paljain jaloin – mikä oli vallitseva pelikulttuuri Bombayn ja New Delhin kentillä”.

Alussa mainittuja merkillisiä sattumuksia kerrotaan pelitapahtumista, tuomareista, pelaajien käytöksestä pelien ulkopuolella, faneista, poliitikkojen vaikutusyrityksistä, FIFA:n omituisista päätöksistä ja niin edelleen. Lainaan tähän vuoden 1950 Brasilian kisoista lyhyen tarinan nimeltään Appelsiinikielto:
”Loppusarjan otteluita varten Maracanãn henkilökunta antoi Rio de Janeiron poliisille erityisen ohjeen: kieltää appelsiinien myyminen stadionilla ja sen ympäristössä. Lehtien mukaan pyynnön syy oli, että monet joukkueet olivat valitelleet joutuneensa uhreiksi ”pommituksiin, jotka ovat aiemmissa otteluissa olleet ajoittain väkivaltaisiakin”. Eräs uruguaylainen sanomalehti tiesi kertoa, että 1400 järjestystä ja turvallisuutta takaamaan pestattua työntekijää oli kehotettu ”erityiseen valppauteen”, jotta vaarallisten sitrushedelmien myyminen onnistuttaisiin estämään.”
Nippelitietoa harrastaville kirjan lopussa on muutaman sivun verran MM-kisaennätyksiä tyyliin Maa, joka on edennyt useimmin finaaliin: Saksa kahdeksan kertaa, Ensimmäinen hattutemppu: Yhdysvaltojen Bert Patenaude teki kolme maalia Paraguayn verkkoon 1930, Useimmin vaihdosta kentälle tullut pelaaja: Brasilian Denilson yhdessätoista MM-kisapelissä, Ensimmäinen MM-karsintaottelu: Ruotsi−Viro 6−2 11.6.1933, ja niin edelleen ja niin edelleen.

Tätä kirjaa oli varsin rattoisa lukea. Jalkapallon yleisestä historiasta kiinnostuneille suosittelen Eduardo Galeanon kirjaa Jalkapallo valossa ja varjossa. Jos politiikan ja jalkapallon väliset kytkennät kiinnostavat, kannattaa lukea Vesa Vareksen erinomainen Pallon herruus. Kuningaslajin valta ja lumo.

Luciano Wernicke: Jalkapallon MM-kisojen merkillinen historia
Suomentanut Petri Ukskoski
Minerva 2018, 341 s.
Espanjankielinen alkuteos Historias insólitas de los Mundiales de Fútbol 2010, 2014, 2018

***********
Helmet-haasteen kohta 14. Urheiluun liittyvä kirja.