Miguel Delibes: Cinco horas con Mario

 

Miguel Delibes on espanjalainen klassikkokirjailija 1900-luvulta. Cinco horas con Mario (Viisi tuntia Marion kanssa) on hänen arvostetuimpia teoksiaan. Sitä ei ole suomennettu, kuten ei muutakaan Delibesin tuotantoa.

Mario on kuollut yllättäen sydänkohtaukseen yön aikana. Ystäviä ja tuttavia saapuu heti uutisen levittyä esittämään surunvalittelunsa Marion puolisolle Maríalle. Seuraavana yönä María valvoo viisi tuntia yksin ruumiin äärellä. Hän puhuu Mariolle ikään kuin tämä olisi elossa ja vuodattaa ajatuksensa heidän yhteiselostaan. Marían monologi on hyppelehtivä, sekava ja samoja asioita toistava, mutta se on myös hypnoottinen. Tosin se on pitkälti puhekielinen, joten sen espanja ei ole helpoimmasta päästä.

Monologi on jaettu lukuihin, jotka kaikki alkavat raamatunlauseella. Maríalla on Marion Raamattu, johon tämä on tehnyt alleviivauksia. Niitä María nyt selaa. Hän ei pysy pitkään raamatunlauseen viitoittamassa aiheessa, vaan eksyy hyvin nopeasti omiin kiertäviin ajatuksiinsa.

Lukijana tunsin ensin myötätuntoa Maríaa kohtaan. Hän on jäänyt leskeksi yli kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Hänestä tulee hetkessä viiden lapsen yksinhuoltaja. Lapset ovat hyvin eri-ikäisiä. Vanhin poika opiskelee yliopistossa, ja nuorimmainen on alle kouluikäinen. Myötätuntoa lisäsi Marion kälyn Encarnan käytös edellisenä päivänä, kun hän järjesti dramaattisen näytöksen ruumiin luona ja käyttäytyi ikään kuin olisi itse ollut leski. Kun jatkoin lukemista ja pääsin selville Marían ajatuksista, myötätunto hiipui, ja tilalle tuli ihmetystä ja sääliä.

María on hyvin vanhoillinen. Hän jakaa ihmiset parempiin, joihin hänen perheensä tietysti kuuluu, ja alempiarvoisiin, kuten palvelijat ja muut ruumiillista työtä tekevät. Asema määrittyy syntyessä, ylempään luokkaan ei niin vain nousta. Toisaalta hän ei ymmärrä intellektuelleja. Mario oli professori, joka työnsä ohessa kirjoitti lehtiartikkeleita ja kirjoja. Kirjat olivat Maríasta kummallisia sekä aiheiltaan että käsittelyltään. Eivätkä ne myyneet. Marion olisi pitänyt kirjoittaa ihmisiin vetoavista aiheista kuten romantiikasta. Mario otti artikkeleissaan kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, mitä María ei hyväksynyt lainkaan. Hän kysyy, mitä varten köyhät opiskelisivat. Jokainen pysyköön luokassaan. Marion ja tämän ystävien päät ovat menneet sekaisin liiasta kirjojen lukemisesta ja ajattelemisesta. Olisi ollut parempi, että Mario olisi työskennellyt pankissa tai jossakin yrityksessä ja tienannut kunnolla rahaa. Toistuva aihe Marían ajatuksissa on Seat kuusisatanen (Maríalle pelkkä Seiscientos). Olisipa heillä edes sellainen, nykyisin jopa naispuolisilla ovenvartijoilla on. Maríaa hävetti, kun Mario ajoi polkupyörällä. Se ei ollut professorille sopivaa.

Vanhinta tytärtään María ei halua päästää opiskelemaan. Oppineista naisista tulee miesmäisiä, he kadottavat naisellisuutensa. Tytär ei myöskään voi mennä töihin. Mistä alkaen hyvien perheiden tyttäret ovat tehneet töitä? Tytön on etsittävä itselleen sopiva aviomies. Häneltä ei vaadita edes kotitöiden tekemistä, vaikka María itse tekee niitä, koska heillä on varaa vain yhteen palvelijaan.

Yksi Maríaa eniten vaivaavista aiheista on heidän pieleen mennyt hääyönsä ja odotukset pettänyt häämatka Madridiin. Hän olisi kaivannut avioliitossaan enemmän intohimoa, enemmän romantiikkaa tai edes huomiota Mariolta.

Kirja on ilmestynyt 1966. Tulkitsen sen kuvaukseksi taantumuksellisesta ja sisäänpäin kääntyneestä Francon ajan yhteiskunnasta, jossa näkyy pieniä oireita avautumisesta. María vastustaa ulkomaalaisia turisteja, jotka tuovat maahan vieraita tapoja. Hän pitää protestantteja yhtä pahoina kuin kommunisteja: ennemmin kuolisin kuin rukoilisin protestantin kanssa. Mustat (María käyttää n-sanaa) on tehty eri savesta kuin valkoiset. He sopivat sokeriruokopelloille tai nyrkkeilijöiksi. Mario kutsui joskus Maríaa nimityksellä pikku taantumukselliseni.

Tätä kirjaa voi varmasti analysoida monelta suunnalta, sen kieltä, ihmissuhteita, kuvaa Espanjasta. Kirjastosta saamassani painoksessa on erään kirjallisuuden professorin kirjoittama johdanto, pituudeltaan yhdeksänkymmentä sivua. Sitä en lukenut.

Miguel Delibes: Cinco horas con Mario
Destino 2018, 331 s., sisältää johdannon 91 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1966

***********

Helmet-haasteen kohta 36. Kirja, josta haluaisit keskustella lukemisen jälkeen.

Tahmima Anam: Kulta-aika

 

Kulta-aika on bangladeshilaisen Tahmima Anamin esikoisromaani. Hän voitti sillä vuonna 2008 Commonwealth Writers’ Prize -palkinnon parhaasta esikoisteoksesta. Saman palkinnon ovat saaneet muun muassa Chimamanda Ngozi Adichie ja Zadie Smith.

Bangladesh julistautui itsenäiseksi maaliskuussa 1971, ja itsenäisyys toteutui samana vuonna joulukuussa. Siinä välissä käytiin osin hyvin julma sota Pakistanin yrittäessä pitää itäisen osansa hallussaan. Kulta-aika kertoo tavallisten ihmisten selviytymisestä sodasta. Näkökulma on Dhakassa asuvan Rehanan, jonka mies on kuollut vuosia sitten. Miehen kuoltua Rehana oli joutunut taistelemaan lankonsa perheen kanssa kahden lapsensa huoltajuudesta. Sodan alkaessa lapset, poika Sohail ja tytär Maya, ovat teini-ikäisiä. Varsinkin Maya on kiihkomielinen itsenäisyyden kannattaja. Hän alkaa kirjoittaa sodasta lehtiin ja joutuu pakenemaan Kalkuttaan. Sohail on ensin rauhallisempi, mutta liittyy vapaustaistelijoihin sodan jatkuessa. Rehana sallii pojan ja tämän tovereiden käyttää tontillaan olevaa taloa piilopaikkana, jolloin hänestäkin tulee osallinen taisteluun.

Rehana ei ole alun perin bangladeshilainen. Hän on kotoisin Kalkutasta ja muutti Dhakaan miehensä kanssa. Hän tuntee olevansa yhtä bangladeshilainen kuin lapsensa. Rehanan siskot ovat päätyneet Länsi-Pakistaniin ja haluaisivat Rehanan tulevan sinne. Rehanan talon vuokralaiset ovat hindejä. Heille käy sodan aikana huonosti, koska he eivät ymmärrä paeta ajoissa Intiaan, vaan muuttavat sotaa pakoon maalle. Kaikki idässä asuvat eivät kannata irtautumista Pakistanista. Sohailin suureksi pettymykseksi hänen lapsesta asti rakastamansa naapurin tytär kuuluu heihin. Erilaiset näkökulmat ovat esillä, mutta Kulta-aika on bangladeshilaisten kirja.

”Sohail rakasti Bengalia. Hän oli kenties perinyt äidiltään rakkauden urdunkieliseen runouteen, mutta sitä ei voinut lähimainkaan verrata rakkauteen, jota hän tunsi kaikkea bengalilaista kohtaan: suistomaalle levittäytyvään liejuun, läpikuultavaan ruotoiseen jokikalaan, riisivainion tyrmistyttävän vihreään värikirjoon ja alavan maan ylle kaartuvan taivaan häikäisevään sinisyyteen.”

Varsinaisia taisteluita ei kuvata. Niistä ja pakistanilaisten julmuuksista puhutaan. Lähimpänä sodan kauheuksia ollaan, kun Rehana auttaa sodasta kärsineitä pakolaisleirillä. Näinkin kirja tuntui välillä aika rankalta luettavalta nykyisen maailmantilanteen vuoksi.

Tahmima Anam: Kulta-aika
Suomentanut Heikki Salojärvi
Basam Books 2010, 320 s.
Englanninkielinen alkuteos A Golden Age 2007

***********

Helmet-haaste: kohta 27. Kirjassa on puutarha.

Maailmanvalloitus: Bangladesh.

Yliopistoon! – Kaunokirjallisia kuvauksia akateemisesta maailmasta

 

Yliopistoon! sisältää professori Joel Kuortin Acatiimi-lehdessä ilmestyneitä kirjoituksia. Niissä käsitellään alaotsikon mukaisesti yliopistomaailmaan liittyviä kaunokirjallisia teoksia. Lähes kaikki kirjailijat ovat suomalaisia, muutama naapurimaiden kirjailija on joukossa.

Kirjoitukset ovat aikajärjestyksessä. Eivät julkaisuajankohdan mukaan, vaan kuvaamansa ajan mukaan. Niinpä Anneli Kannon Piru, kreivi, noita ja näyttelijä on kirjoituksista kolmannen aiheena. Kannon kirjassa isossa osassa ovat Turun Akatemian perustaminen, sen professorit ja siellä opiskelu. Olen lukenut kirjan, voin suositella sitä.

Yksi itsestään selvästi käsiteltäviin kirjoihin kuuluva on Arvid Järnefeltin Isänmaa, jonka päähenkilö lähtee maaseudulta opiskelemaan ja josta tulee lopulta tohtori. Hänen opiskeluaikaansa osuu suomalaisuusaatteen leviäminen. Yllättävän monessa kirjassa maaseutuylioppilaalle käy huonosti, kun kaupungin huvitukset vetävät puoleensa ja opinnot jäävät kesken.

Läheisempää aikaa kuvaavat Pirkko Saision Punainen erokirja ja Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi. Edellisessä ovat menossa 60- ja 70-luvun kuohuvan yliopistopolitiikan vuodet, kun taas jälkimmäisessä yliopisto näyttäytyy kilpailuympäristönä, jossa vain harvat menestyvät. Kuortti on antanut Suden vuodesta kirjoittamalleen luvulle otsikoksi ”Nuorempi yliopistoväki on köyhälistöä”.

Kirjailijoissa on monta tuttua, kuten Juhani Aho, F. E. Sillanpää, L. Onerva ja Eino Leino. Tuntemattomia (ainakin minulle) on myös, mutta heistä Kuortti on kirjoittanut yleensä pienen esittelyn. Joidenkin kirjojen yhteys yliopistomaailmaan on aika heiveröinen, kuten Mika Waltarin Yksinäisen miehen junan, mutta se ei haittaa, valitut kirjat ovat joka tapauksessa mielenkiintoisia. Muutama dekkarikin on mukana. Vanhimpana niistä Matti Hällin Sopimatonta kuolla yliopistolla vuodelta 1943.

Yliopistoon! kuvaa kaunokirjallisuuden kautta yliopiston ja opiskelun muuttumista vuosisatojen aikana. Nykyisin huolestuttavia muutoksia tuntuu tulevan jatkuvasti. Kirja on ilmestynyt 2013. Epilogissa professori Kuortti lohduttaa:

”Tuntemukset ovat voimakkaita ja aitoja, mutta oma vaatimaton toiveeni on, että näillä jutuilla voisi olla asioita perspektiiviin asettava vaikutus. Emme sittenkään elä niin erityislaatuisen uhan alla kuin ehkä kuvittelemme. Asiat eivät ehkä ole niin alaspäin kehittyvällä kehällä kuin miltä arkipäiväisessä työssä usein vaikuttaa.”

Joel Kuortti: Yliopistoon! – Kaunokirjallisia kuvauksia akateemisesta maailmasta
Gaudeamus 2013, 253 s.

***********

Helmet-haaste kohta: 5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat.

Tuomas Palonen: Etymologian etymologia

 

Etymologian etymologia on vetävästi – jopa hauskasti – kirjoitettua kielitiedettä. Se ei ole aakkostettu etymologinen sanakirja, vaan sanoja käsitellään aihealueittain. Luvut (yhteensä 30) on nimetty luovasti, mutta kuvaavasti, esimerkiksi Muuttuvat merkitykset, Yhteiskunnalliset nousijat, Paleokielet ja Kansanetymologiat. Luvuissa on sanojen etymologioita, mutta niissä kerrotaan myös etymologian kehityksestä ja keinoista, joilla sanojen alkuperää jäljitetään. Luku Äännemuutokset on valaiseva. Seuraava havaittiin 1800-luvulla:

”Sanoissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eriävyyksiä. Esimerkiksi se, mikä oli italiassa p, olikin saksassa f; se mikä suomessa oli k, olikin unkarissa h. Kehittyi etymologisen tutkimuksen kannalta kumouksellinen ajatus siitä, että kielet voivat olla sukua toisilleen.”

Etymologian historia on tietysti sidoksissa muuhun historiaan, joten kirjassa on sitäkin. Kun Kolumbus luuli tulleensa Intiaan, hän kohtasi nykyisillä Karibian saarilla ensimmäiseksi kansan nimeltä tainot. Kolumbus käytti heistä nimitystä ”indios” eli intialaiset (suomalaisille intiaanit). Tuo lienee yksi maailman tunnetuimmista väärinkäsityksistä.

”Ymmärtämättömyys on keskeinen etymologinen resurssi. Ymmärrystä vailla oleva puhuu usein väärillä sanoilla tai imitoi toisia, jotka tietävät paremmin, onnistuen tai epäonnistuen imitoinnissaan. Kolumbus ja hänen jälkeensä tulleet eurooppalaiset valloittajat tekivät molempia. Siksi heiltä peritty Amerikkaa koskeva sanasto on sellainen kuin se on, kuin rikkoutunut kompassi tai köydestään irronnut ankkuri.”

Sanoja tutkitaan kirjassa monelta kannalta. Kieli on liikkuva ja muuttuva, sanoja lainataan ja sanoihin otetaan vaikutteita muista kielistä, lausuminen muuttuu, uusia sanoja muodostetaan... Mainiossa luvussa Negaatio käsitellään muun muassa suomen kielen tapoja johtaa sanoja negaatiolla. Käytetään etuliitettä epä- tai päätettä -ton. Jälkimmäisestä esimerkki:

”- - alaston on muodostettu sanasta alainen, joka tässä yhteydessä tarkoittaa alusvaatetta, eli alaston on yhtä kuin alusvaatteeton.”

Olen nostanut kirjasta esille vain muutaman kohdan. Siinä on paljon lisää kiehtovia aiheita. Tietokirjaksi Etymologian etymologia on harvinaisen viihdyttävä, opettavaisen lisäksi.

Tuomas Palonen: Etymologian etymologia ja muita etymologioita
SKS Kirjat 2025, 288 s.

***********

Etymologian etymologia sopii Helmet-haasteen kohtaan 38. Kirjassa keräillään jotain. Siinä on luku Schroderus ja Juslenius, jossa kerrotaan kahdesta miehestä, jotka keräsivät suomen kielen sanoja kirjoittaakseen sanakirjoja. Schroderus julkaisi 1637 kirjan, jossa on sanoja latinaksi, ruotsiksi, saksaksi ja suomeksi. Jusleniuksen suomalais-latinalais-ruotsalainen sanakirja ilmestyi 1745.

Lena Andersson: Studie i mänskligt beteende

 

Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä ilmestyi suomeksi viime vuonna. Huomasin kirjan monista blogikirjoituksista, ja se vaikutti sellaiselta, että saattaisin pitää siitä. Olin tietysti myöhässä, kun yritin varata kirjaa Helmet-kirjastosta. Jonossa oli noin 1500 varaajaa. Ruotsinkielisen alkuteoksen jono oli moninkertaisesti pienempi, joten liityin siihen ja sainkin kirjan varsin nopeasti.

Alussa Andersson sanoo, että kirja ei ole romaani, eikä novelli- tai kertomuskokoelma. Hän on kirjoittanut fiktiivisiä ”tapaustutkimuksia” ja saanut aikaan ”skärvor av liv, fenomen belysta”.

Kirjan luvut Andersson on otsikoinut tutkimuskohteena olevien naisten nimillä. Jotkut naisista esiintyvät muissakin kuin ”omassa” luvussaan. Vain yksi mies, tai oikeastaan nuori poika, on tarkastelun kohteena ja hänkin lähinnä katalyyttinä muutamalle naisten väliselle keskustelulle.

Useimmat tapaukset kulminoituvat keskusteluun, jossa ihmiset puhuvat toistensa ohi. Liselotte sairastuu syöpään ja haluaa pyytää Matildalta anteeksi, että on puhunut tästä pahaa selän takana, vaikka he ovat olevinaan ystäviä. Sekä Matilda että Liselotte on tavattu jo aikaisemmin eli lukijalla on heistä jonkinlainen käsitys. Heidän välistään keskustelua lukee suorastaan myötähäpeästä kiemurrellen, kun Liselotten anteeksipyyntö kääntyy Matildan loukkaamiseksi, mitä hän itse ei näytä lainkaan ymmärtävän. Samantapaista itsekeskeistä ja ylimielistä käytöstä tavataan muissakin luvuissa. Ystävysten Eva ja Malin lounastapaaminen johtaa välirikkoon.

”En kåre av fasa går genom Malin. Hon förstår inte varför Eva inte förstår att vissa saker måste lämnas outtalade.”

Anderssonin huomiot ihmisten käytöksestä ovat aika kitkeriä. Yksi ihmissuhde sentään päättyy hyvin, vaikka siinäkin on aluksi ymmärtämisongelmia. Märta on rakastunut Teodoriin, mutta ei edes tiedä, ovatko he pari, eikä uskalla ottaa heidän suhteensa laatua puheeksi. Hän haahuilee ympäriinsä, käy kääntymässä jopa New Yorkissa, ja lukijaa säälittää. Lopputulos on yllättäen pitkä onnellinen avioliitto. Seuraavassa luvussa käy huonommin, kun Märtan ja Teodorin tytär Amanda ei lainkaan ymmärrä vanhempiensa rakkaustarinan kauneutta, mikä pilaa hänen oman suhteensa poikaystävään.

Anderssonin tapaustutkimuksia lukiessa herää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Päällimmäiseksi jäi kysymys, ymmärrämmekö me ihmiset toisiamme todella noin huonosti.

Lena Andersson: Studie i mänskligt beteende
Polaris 2023, 260 s.

***********

En ole pitkiin aikoihin nähnyt niin onnistunutta kantta kuin tässä kirjassa. Sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis.

Jokha Alharthi: Celestial Bodies

 

Omanilainen Jokha Alharthi voitti kansainvälisen Booker-palkinnon vuonna 2019 romaanillaan Celestial Bodies. Se on vuosikymmenten yli ulottuva tarina, jonka kiinnekohtana on aviopari Mayya ja Abdallah.

Pidin kirjan rakenteesta, joka ei päästänyt lukijaa ihan helpolla. Luvuissa on aina yksi keskushenkilö. Abdallahin osuudet ovat minämuodossa, muissa on kertoja. Ei edetä kronologisesti, vaan hypähdellen eteen- ja taaksepäin. Loppupuolella paljastuu ihmisistä asioita, joita aiemmin saattoi vain aavistella. Koska henkilöitä on paljon, kirjan alussa oleva Mayyan ja Abdallahin sukukaavio tuli todella tarpeeseen.

Eri syistä solmittuja ja eri tavoin onnistuneita tai epäonnistuneita avioliittoja on useita. Heti alussa saamme tietää, että Mayya suostuu menemään naimisiin Abdallahin kanssa, vaikka on rakastunut toiseen. Mayyan siskoilla on omat kohtalonsa. Heistä Khawla ei hyväksy vanhempien tarjoamaa sulhasta, vaan pitää päänsä ja odottaa, kunnes saa haluamansa nuoruuden rakastetun.

Omanin yhteiskunnan muutokset ovat kirjan käsittämänä aikana suuria. Mayya ja Abdallah ovat hyvin toimeentulevia oman kylänsä arvostettujen sukujen jäseniä. Heidän tyttärensä, ympäristöä kummastuttavasti nimetty London, opiskelee lääkäriksi ja valitsee itse puolisonsa (epäonnistuneesti). Tärkeä perspektiiviä luova henkilö perheen palvelija Zarifa on ollut alun perin orja, jonka Abdullahin isä on ostanut ja ottanut rakastajattarekseen.

Celestial Bodies kertoi minulle paljon ennestään tuntemattoman maan historiasta, tavoista ja vuosien mukanaan tuomista muutoksista, mutta se kertoi myös ikuisesta aiheesta eli rakkaudesta. Ihmiset etsivät puuttuvaa puoliskoaan, mutta huomaavat kiertävänsä toisiaan omilla radoillaan kuin taivaankappaleet, kuten Mayyan sisko Asma miestään.

”She was a wife one could be proud of, and his acquisition of her put the final touch on his social acceptability. Yes, he had done it: a respectably able wife, circling within his gravitational pull, quietly, invisibly, inside its orbital path, never straying beyond.”

Celestial Bodies on luettu myös blogeissa Kirjaluotsi ja Jotakin syötäväksi kelvotonta.

Jokha Alharthi: Celestial Bodies
Englanniksi kääntänyt Marilyn Booth
Sandstone 2018, 243 s.
Arabiankielinen alkuteos سيدات القمر 2011

***********

Helmet-haaste: kohta 29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle.

Maailmanvalloitus: Oman.

50 myyttiä tekoälystä ja datasta

 

Tekoäly on kuuma keskustelunaihe tällä hetkellä. Vastapainon julkaisemassa kirjassa 50 myyttiä tekoälystä ja datasta asiantuntijat purkavat myyttejä ja oikovat väärinkäsityksiä. Kirjoittajina on tietojenkäsittelytieteen tutkijoiden lisäksi tutkijoita muilta aloilta: sosiologeja, filosofeja sekä kasvatus- ja oikeustieteilijöitä.

Myytit on jaettu viiteen lukuun: Mitä data on?, Mikä tekoäly?, Mitä tekoälyllä ja datalla tehdään?, Mitä kaikkea datan ja tekoälyn perusteella voidaan tietää? ja Tekoäly ja data ihmisen arjessa.

Aika moni myytti liittyy henkilötietojen käyttöön, esimerkiksi 8. Minua koskeva data on minun, 9. Voin määrätä siitä, minkälaista dataa minusta kerätään ja 10. Jos en esiinny omalla nimelläni, minua ei voi tunnistaa. Henkilötiedot ymmärretään tässä laajasti tiedoiksi, joiden perusteella yksilö voidaan tunnistaa. Myytin 30. Tekoäly ei tarvitse henkilötietoja toimiakseen kohdalla todetaan muun muassa:

”Yksi suurimmista huolenaiheista on sellainen tietojen hyväksikäyttö, jossa arkaluonteisia tietoja käytetään ilman käyttäjän täyttä tietoa tai suostumusta. Markkinoinnin kaltaisilla aloilla tekoälypohjaiset algoritmit voivat luoda yksilöistä yksityiskohtaisia profiileja kiinnostuksen ja demografisten tietojen perusteella, minkä jälkeen niitä voidaan käyttää mainonnan kohdentamiseen.”

Puretaan tässä myös tekoälyyn ihailevasti suhtautuvia myyttejä kuten 31. Tekoäly löysi uuden planeetan ja muita tekoälyn urotöitä. Näissä tapauksissa on tietysti ollut asialla ihmisiä, jotka ovat käyttäneet tekoälyä apunaan suuren tietomäärän käsittelyssä. Sekin osoitetaan mahdottomaksi, että tekoälyltä pääsisi piiloutumaan (42. Tekoäly ei vaikuta elämääni, jos en käytä sitä). Tekoälysovelluksia on kaikkialla, verotuksessa, pankkipalveluissa, älyrannekkeissa, kirjastossa... Luetteloa voisi jatkaa pitkään.

50 myyttiä tekoälystä ja datasta ei sisällä kovin paljon uutta ihmiselle, joka on seurannut tekoälyn kehitystä ja siitä käytyä keskustelua. Kirja on kuitenkin napakka tiivistelmä, jota voi suositella kaikille tekoälyä ja sen käytön seurauksia pohdiskeleville.

50 myyttiä tekoälystä ja datasta, toim. Marianne Mäkelin, Elisa Silvennoinen ja Kati Mäkitalo
Vastapaino 2025, 160 s.