Adania Shibli: Sivuseikka (#naistenviikko2024)

 

Adania Shiblin Sivuseikka on hyvin vahva romaani. Sen ensimmäisessä osassa etuvartioon kuuluvat israelilaiset sotilaat kohtaavat beduiiniryhmän. He ampuvat ihmiset ja kamelit. Vain yksi tyttö jää henkiin. Hänet viedään leiriin, raiskataan ja tapetaan. Aika on Israelin sodan päättymisen jälkeen elokuussa 1949. Toisessa osassa, nykyajassa, palestiinalainen nainen lukee tapahtumasta kirjoitetun lehtijutun. Nainen on syntynyt täsmälleen 25 vuotta tytön kuolinpäivän jälkeen.

”Tämä sivuseikka, jolle joku muu vain tuhahtelisi, liimautuu minuun ikuisiksi ajoiksi, vasten tahtoani ja vaikka kuinka yritän karistaa sen mielestäni. Sen totuusarvo kurittaa minua herkeämättä, koska minussa on samaa heikkoutta ja voimattomuutta kuin edessäni ikkunalasin takana seisovissa puissa. Ehkäpä tämä sivuseikka on kaikkein olennaisin avain koko siihen täydelliseen totuuteen, jota lehtijuttu ei tavoita, koska se jättää huomiotta tarinasta tytön näkökulman.”

Nainen lähtee etsimään lisätietoa päästäkseen lähemmäs tytön kokemusta.

Ensimmäinen osa on kylmäävä. Kertoja keskittyy joukko-osaston johtajaan. Kerronta on lyhyttä, intensiivistä ja yksityiskohtaista.

Toisessa osassa nainen on minäkertoja. Lukija pääsee seuraamaan hänen epävarmaa automatkaansa Länsirannalta Gazaan ja kokee saman pelon ja sydämentykytykset tarkastuspisteitä lähestyttäessä. Koko ajan mieltä painaa kysymys, miten tässä käy.

Sivuseikka on ilmestynyt 2017, mutta tämänhetkinen sota ei voi olla vaikuttamatta lukukokemukseen.

Tämä on viimeinen juttu, jolla osallistun tämänvuotiseen naistenviikkohaasteeseen. Blogissa Tuijata.Kulttuuripohdintoja ilmestyy 25.7. koontipostaus viikon kirjoituksista.

Adania Shibli: Sivuseikka
Suomentanut Sampsa Peltonen
Otava 2024, 104 s.
Arabiankielinen alkuteos 2017 تفصيل ثانوي

***********

Helmet-haaste: kohta 37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita.

Maailmanvalloitus: Palestiina.

Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä (#naistenviikko2024)

 

Anneli Kannon historiallinen romaani Piru, kreivi, noita ja näyttelijä sijoittuu 1600-luvulle kreivi Pietari Brahen aikaan. Kirjassa hänen etunimestään käytetään versiota Petrus. Kirja sopii hyvin naistenviikolle, koska yhdellä henkilöistä eli kirjan nimen noidalla Anna-Margaretalla on tänään nimipäivä. (Niin, ja onhan tänään myös Margitin nimipäivä.)

Varsinainen päähenkilö on Laurentius Petrus Bircalensis, joka 0n kirjan kertoja. Komean nimensä hän sai itseltään kreivi Brahelta maalaisen Reeti Reetinpojan tilalle. Laurentius pääsi Brahen suosiollisella avustuksella opiskelemaan Turkuun. Kirjassa on pitkä kuvaus Turun Akatemian avajaisista opiskelijan näkökulmasta. Laurentius on minusta waltarilainen hahmo. Hän tuntee olevansa erilainen kuin perheensä muut jäsenet ja uskoo olevansa oikeasti jonkun ylhäisen henkilön poika. Hän on nopea oppija, mutta tarvitsee suojelijan. Kymnaasissa häntä kiusataan, kunnes vahva Jaakko Matinpoika ryhtyy hänen ystäväkseen. Kun Laurentius joutuu vankilaan öisten taikakeinojen kokeilemisen vuoksi, hän pääsee pakenemaan toisen vangin Henrikin avustuksella. Henrik esittäytyy: ”Henrik Högblom, sirkustaiteilija, voimamies, kääpiö ja ilotulittaja.”

Anna-Margaretan ja Laurentiuksen kohtalot kietoutuvat toisiinsa. He ovat tuttuja lapsuuden paimenpoika ja -tyttöajoista saakka. Anna-Margaretaa epäillään noituudesta parantajan taitojensa vuoksi. Ne hän oli oppinut äidiltään. Henrik, Anna-Margareta ja Laurentius kiertävät Länsi-Suomea teatteriseurueena. Kohtalo vie heidät myös Kajaanin linnaan, jossa Laurentius tapaa elämänsä rakkauden, runoilija Lars Vivalliuksen. Vivallius on todellinen historiallinen henkilö, joita tässä kirjassa on muitakin, esimerkiksi Laurentiuksen opettaja Martinus Stodius.

Kreivi Brahen järkevä suhtautuminen noituusepäilyihin tulee esille Laurentiuksen armahduskirjeessä, joka on kirjailijan mukaan alun perin kirjoitettu erään todellisen opiskelijan vapauttamiseksi syytöksistä, ja toisesta kirjeestä, jossa Brahe määrää, että professori Stodiuksen pitää antaa jatkaa virassaan, vaikka häntä on syytetty kabbalististen kirjojen tutkimisesta.

Piru, kreivi, noita ja näyttelijä oli oikein mukavaa luettavaa. Kuka sitten on nimen piru? Laurentiuksen henkilökohtainen spiritus familiaris. Hänet voi jokainen lukija tulkita niin kuin haluaa.

Kirjablogien naistenviikkohaastetta vetää blogi Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä
Gummerus 2007, 443 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 2. Kirjassa tehdään taikoja.

Eleanor Catton: Birnamin metsä (#naistenviikko2024)

 

Birnamin metsä herätti kiinnostukseni nimellään jo ennen kuin tiesin, mitä kirja käsittelee. Macbethin olen lukenut ja nähnyt siitä jonkun elokuvaversion. Tämän kirjan Birnamin metsä on aktivistiryhmä, joka viljelee luomutuotteita tyhjillä maapalstoilla. Heidän tavoitteensa on levittää ekologista ajatteluaan, mutta myös tehdä toiminnasta tuottavaa. Siitä he ovat toistaiseksi kaukana. Osa heidän metodeistaan menee kansalaistottelemattomuuden puolelle.

Birnamin metsän kaksi tärkeintä jäsentä ovat ystävykset Mira ja Shelley. Mira on ideoija, Shelley organisoija. Heidän välillään on pientä jännitettä, kun Shelley harkitsee toiminnasta vetäytymistä, ja Mira vaistoaa sen. Yhteistyö jatkuu, kun Birnamin metsä saa yllättävän laajenemismahdollisuuden. Miljardööri Robert Lemoine tarjoaa rahoitusta ja ryhmän käyttöön eteläisestä Uudesta-Seelannista hankkimansa tilan. Tarjous herättää ryhmän sisällä keskustelua miehen motiiveista. Varsinkin Birnamin metsästä eronnut perustajajäsen Tony vastustaa Lemoinea. Tony olisi ehkä palannut ryhmään, jos tarjous olisi hylätty.

Birnamin metsästä puhutaan ekotrillerinä. Varsinaista jännitystä siinä on vasta aivan loppupuolella, mutta lopun shakespeariaanisia tapahtumia valmistellaan pitkin kirjaa. Keskeiset henkilöt taustoitetaan perusteellisesti: millaisia he ovat ja miksi he ovat mukana Birnamin metsässä ja miksi Lemoine toimii niin kuin toimii. Muita aineksia ovat muun muassa pikkuviherkaija, harvinaiset maametallit, droonit ja lopun ajoilta suojautuminen.

Birnamin metsä on minusta kirja vallasta, vallasta ihmissuhteissa ja muutenkin. Mira ja Shelley, Mira ja Tony, Mira ja Lemoine, Shelley ja Lemoine. Perustuuko valta tietoon, ideointikykyyn, järjestelmällisyyteen, itsekkyyteen? Vai sittenkin rahaan?

 

Tällä naisen kirjoittamalla kirjalla, jonka päähenkilöt ovat kaksi nuorta naista, osallistun naistenviikkohaasteeseen. Haastetta vetää blogi Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Eleanor Catton: Birnamin metsä
Suomentanut Tero Valkonen
Siltala 2024, 463 s.
Englanninkielinen alkuteos Birnam Wood 2023

***********

Helmet-haaste: kohta 46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta.

Läckbergin ja Börjlindien uusimmat

Camilla Läckberg: Käenpoika

Käenpoika on yhdestoista teos Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjassa. Olen lukenut vain kaksi aiempaa osaa, mutta se ei haitannut. Päähenkilöt ovat aviopari Erica Falck ja Patrik Hedström. Patrik on poliisi ja Erica on entinen toimittaja ja nykyinen kirjailija. 

”Hänen menestyksensä naiskirjailijoiden elämäkerroissa ja murhatapausten kuvauksissa johtui paljolti hänen kyvystään nuuskia esiin kaikkein vaikeimmin saavutettavat yksityiskohdat.”

Käenpojassa on kaksi aikatasoa, mikä tuntuu olevan tyypillistä Läckbergin dekkareille. 80-luvulla seurataan Lolaa ja hänen pientä tytärtään Pirpanaa. Lola on transvestiitti ja hänen elämänsä oli tuohon aikaan vielä kovempaa kuin olisi nykyisin. Hän ja tytär joutuivat selvittämättä jääneen rikoksen uhreiksi. Sitä rikosta Erica alkaa selvittää, kun saa vinkin Patrikin tutkiman nykyajan rikoksen yhteydessä. Kuuluisa valokuvaaja murhataan, kun hän valmistelee uusinta näyttelyään. Hänen lähipiiriinsä kuuluvat Ruotsin akatemian jäsen, jonka miehellä on taipumus kohdella nuoria naisia seksistisesti, sekä kustantaja, jonka miestä huhutaan seuraavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kirjan takakannessa on kummallinen virhe, jossa sanotaan, että kyseinen kirjailija murhataan. Toinen murha tapahtuu, mutta kirjailija on epäilty, eikä uhri. Käenpojan yksi oleellinen juonihaara oli helppo arvata jo ennen kirjan puoliväliä. Lopussa on hieman lisää koukeroita.

Cilla & Rolf Börjlind: Yön silmä

Börjlindien dekkarisarja on päässyt jo kahdeksanteen osaansa. Nämä olen lukenut kaikki. Yön silmässä ovat mukana vanhat tutut: entinen poliisi Tom Stilton ja hänen avopuolisonsa Luna, poliisit Olivia Rönning ja Lisa Hedqvist, eläkkeellä oleva ex-murhatutkija Mette Olsäter ja hänen miehensä Mårten. Tomin ystävä Abbas el Fassi on esillä tavallista enemmän. Yön silmän aiheena on kansainvälinen ihmiskauppa ja naisten hyväksikäyttö. Olivia ja Lisa pääsevät ihmiskaupan jäljille sotaa paenneen ukrainalaisen naisen kautta. Mette ja Tom värvätään tutkimaan katolta pudonneen, tai pudotetun, tunnistamattoman miehen tapausta. Selviää, että sillä on yhteys ennestään tuntemattomaan ihmiskauppaverkostoon. Kirjassa on melkoisia yhteensattumia, jotta kaikki henkilöt saadaan sidotuksi samaan tutkimukseen. Loppupuolella on pakollinen toimintakohtaus, jossa Tom ja Abbas toimivat sankarillisesti Antibesissa. Yön silmä loppuu kauniiseen kohtaukseen, johon koko sarja olisi luonnollista lopettaa. Lopettaminen olisi ehkä aiheellistakin, koska sarja on alkanut toistaa itseään, ja Yön silmä ja edellinen kirja Laupias samarialainen ovat olleet hieman väljähtyneitä.

Camilla Läckberg: Käenpoika
Suomentanut Kristiina Vaara
Otava 2022, 477 s. (pokkari)
Ruotsinkielinen alkuteos Gökungen 2022

Cilla & Rolf Börjlind: Yön silmä
Suomentanut Ulla Lempinen
S & S 2024, 340 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Nattens öga 2023

Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa

Tämä kirja kiinnitti huomioni hienolla kannellaan – ja jäniksellä.

Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa on tietokirja, jonka kirjoittaja Marjut Hjelt käsittelee jäniksiin ja kaniineihin liittyvät myytit ja tarinat maanosittain. Hän aloittaa Aasiasta. Se onkin oikea valinta. Aasiasta on paljon kerrottavaa. Minä ihastuin Kuujänikseen (tai Kuukaniiniin). Japanilaisen myytin mukaan kaniini päätyi Kuuhun, kun Kuun vanha mies vieraili Maassa kerjäläiseksi pukeutuneena ja pyysi eläimiltä syötävää. Kaniinilla oli vain ruohoa, joten se päätti tarjota itsensä ja hyppäsi nuotioon. Kuun vanha mies pelasti kaniinin ja vei tuon sydämellisen eläimen mukanaan Kuuhun. Tarina uhrautuvasta jäniksestä tunnetaan monesta muustakin maasta samoin kuin Kuussa asuva valkoinen jänis.

Lähes jumalallisten yhteyksien lisäksi jäniksestä on tarinoita, joissa sitä kuvaillaan ovelaksi ja muita eläimiä huiputtavaksi. Tiibetistä kerrotaan tarina, jossa kostonhimoinen jänis on suorastaan raaka.

Afrikkalaisissa myyteissä esiintyy myös itseään isompia eläimiä huijaava veijarijänis. Ja kuinka ollakaan – bušmanneilla jänis liittyy Kuuhun. Tarinan mukaan Kuu halusi ihmisten elävän ikuisesti, mutta jänis sotki viestin. Niinpä ihmiset ovat kuolevaisia, ja suuttunut Kuu halkaisi jäniksen huulet.

”Mesoamerikan asteekkien ja mayojen myyttiset jänikset ja kaniinit ovat jumalia tai liittyvät Kuun jumaluuksiin aasialaisten myyttisten sankareiden tavoin.”

Sankarillisesti käyttäytyvien jänisten lisäksi asteekeilta tunnetaan myös juopottelevat jänisjumalat, jotka olivat juopottelun ja siveettömän rietastelun jumalia.

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla on paljon erilaisia jänismyyttejä, joista jotkut kertovat maailman luomisesta. Algonkineilla oli mahtava jänisjumala Michabo, joka liittyy ihmiskunnan syntyyn ja vedenpaisumukseen. Ojibwa-heimon myytissä jänis Nanabozho on Kuun tyttären lapsenlapsi, josta tuli ihmissuvun kantaisä. Monessa tarinassa jänis asuu isoäitinsä eli itse Maaäidin luona.

Amerikassa tunnetaan myös huijarijänis. Kirjassa on siitä monta hauskaa kertomusta. Se on saanut aikaan esimerkiksi opossumin karvattoman hännän ja hirvien tylpät hampaat.

Muista maanosista tunnetaan runsaasti jänismyyttejä. Euroopasta löytyy lähinnä tarinoita, joissa pidettiin jäniksiä onnea tuovina eläiminä tai niiden kehonosia sairauksia parantavina. Antiikin Kreikassa jänis oli Afroditen lemmikki ja paransi hedelmällisyyttä. Pääsiäismunat tuova jänis on ilmeisesti perua muinaisgermaanien kevään juhlasta. Kirjan lopussa on lyhyt luku jäniksistä suomalaisessa kansanuskossa.

Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa on tietokirja lähdeluetteloineen, mutta se oli monessa kohdassa riemastuttavaa luettavaa. Taidan katsella uusin silmin pihalla usein vierailevaa rusakkoa. Vai että Kuujänis?

Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa
SKS Kirjat 2023
E-kirja lainattu Ellibsistä

W. G. Sebald: Saturnuksen renkaat

Saturnuksen renkaiden alaotsikko on Pyhiinvaellus Englannissa. Minäkertoja - kirjailija tai ainakin kovasti häntä muistuttava mies - lähtee Norwichista ja kulkee pääasiassa jalan pitkin rannikkoa kohti etelää. Matkalla hän kohtaa rapistuvaa loistavaa menneisyyttä, kuten Somerleyton Hallin kartanon, ja hiljenneitä rannikkokaupunkeja ja -kyliä. Hän käy myös tapaamassa vanhoja tuttavia. 

Kerronta on lähes tajunnanvirtaa. Ajatukset hyppivät asiasta toiseen. Muistot tai aiemmin luettu tulee mieleen sään luomasta tunnelmasta tai jostakin nähdystä, vaikka pääskysen lennosta. Omien ajatusten sekaan ilmestyy muiden ihmisten muistoja ja kirjoituksia. Esimerkiksi viidennessä luvussa hotellissa tv:stä nähty dokumentti Roger Casementista johtaa kertojan käymään läpi Casementia ihailleen Józef Korzeniowskin (eli Joseph Conradin) elämäntarinaa ja Belgian raakoja sortotoimia Kongossa. Niistä hän pääsee käyntiinsä Waterloon taistelupaikalla ja siellä näkemäänsä taistelusta maalattuun panoraamaan. Ajatukset palaavat Casementiin, joka teloitettiin maanpetturina, kun hän osallistui Irlannin vapautusliikkeeseen.

Muutenkin kertojan mietteet hakeutuvat kohti epäonnistumista ja tuhoa. Joitakin mainitakseni: saasteiden vaikutus sillin kalastukseen, vanhojen metsien vuosisatainen hävittäminen Britteinsaarilta, oopiumisota ja Brittiläinen imperialismi Kiinassa, matkalle osunut Orfordnessin nyt jo hylätty maineeltaan pelottava aseidenkehityslaitos. Tuntuu, että kirjan idea kiteytyy ajatukseen, että ihmiskunnan historia "koostuu melkein pelkästään katastrofeista". 

Kirjasta ei kuitenkaan jää päällimmäiseksi tunteeksi epätoivo. Kertojan suhde kirjoittamaansa on rauhallinen ja tyyni. Saturnuksen renkaat on pohdintaa ihmiselämän suhteesta maailmaan.

"Mehän emme tosiaankaan tiedä, miten monta mutaatiota maailma on jo käynyt läpi ja miten paljon aikaa, sikäli kuin aika on olemassa, on vielä jäljellä." 

W. G. Sebald: Saturnuksen renkaat

Suomentanut Oili Suominen

Tammen Keltainen kirjasto 2010, 345 s.

Saksankielinen alkuteos Die Ringe des Saturn 1995

***********

Saturnuksen renkaissa on Sebaldin tapaan mustavalkoisia hieman suttuisia valokuvia, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 16. Kirjassa on valokuvia. 

Rabindranath Tagore: Elämäni muistoja

Elämäni muistoja on nobelisti Tagoren kirjoitus siitä, miten hänestä tuli kirjailija ja miten hän löysi oman kirjailijanlaatunsa. Kirja on ilmestynyt kaksi vuotta Tagoren kuuluisimman teoksen Uhrilauluja jälkeen, mutta siihen saakka muistelmissa ei mennä.

Tagore oli varakkaan ja vaikutusvaltaisen bramiiniperheen nuorin, seitsemäs poika. (Sisarista hän ei sano mitään.) Varhaislapsuudessa hän oli täysin eristetty ympäröivästä yhteiskunnasta. Myöhemmin hän kävi koulua, mutta ei pitänyt siitä. Hyvän kasvatuksen hän kyllä sai, kotiopettajia oli tarpeen mukaan.

Perhe oli hyvin kulttuurimyönteinen. Hindujen pyhiä kirjoituksia, kuten upanisadeja, luettiin ja siteerattiin ulkomuistista. Jotkut isoveljet harrastivat säveltämistä ja kirjoittamista. Tagore sanoo lumoutuneensa runoudesta jo pienenä ja aloittaneensa runojen kirjoittamisen 8-vuotiaana. Kun hän ilmoitti isälleen aikovansa isona runoilijaksi, ajatukseen suhtauduttiin myönteisesti.

Tagore ei arvosta nuoruusaikaisia kirjoituksiaan, vaikka sai niitä julkaistuksi. Hän oli liian kokematon, eikä tuntenut elämää. Runollisen uransa merkittävimmäksi tapahtumaksi hän kutsuu sitä, kun ymmärsi voivansa vapautua perimätapojen kahleista. Runoihinsa hän alkoi olla tyytyväinen vasta, kun oli saanut kaksi ilmestyksenomaista kokemusta, joissa hän näki maailman uusin silmin.

"Kauemmin katsellessani minusta yht'äkkiä tuntui siltä, kuin verho olisi väistynyt katseeni tieltä, minä näin maailman ihmeellisessä loistossa, ja joka puolelta kuohuivat esiin kauneuden ja ilon aallot."

Kirjailijan näkemystä omasta kehityksestään on aina mukava lukea. Tämä yli satavuotias kirja olisi hyötynyt asiantuntevista selityksistä (muutamia oli, ilmeisesti suomentajan kirjoittamia). Esimerkiksi kirjoittaessaan henkilöistä, jotka ovat vaikuttaneet hänen ajatteluunsa, Tagore olettaa lukijan tietävän, keitä he ovat. Useita ei löytynyt edes googlaamalla. Siitä huolimatta Elämäni muistoja on Tagoren tuotannosta kiinnostuneelle suositeltavaa luettavaa.

Rabindranath Tagore: Elämäni muistoja

Suomentanut J. Hollo

Otava 1923, 296 s.

Bengalinkielinen alkuteos Jivansmriti 1912