keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Morten Hesseldahl: Mörkret under isen (#dekkariviikko)

Aloitin Dekkariviikon postauksella vuoden 2020 Lasiavain-palkitusta Camilla Greben dekkarista Varjokuvat. Vuoden 2021 voittaja oli Tove Alsterdalin Juurakko. Siitä olen kirjoittanut aiemmin. Niinpä siirryn vuoteen 2022, jolloin Lasiavaimella palkittiin tanskalainen Morten Hesseldahl. Hänen teostaan Mörkret under isen ei ole suomennettu, joten luin sen ruotsiksi.

Päähenkilö Pipaluk on taustaltaan grönlantilainen alle kolmekymppinen nainen. Hän oli nuoruudessaan Nuukissa ajautumassa huumekierteeseen ja rappiolle, mutta opettaja Agnes oli pelastanut hänet. Työkseen hän valitsi armeijan ja hänestä oli koulutettu eliittisotilas. Afganistan-komennuksen jälkeen hän oli siirtynyt poliisin tiedustelupalveluun, mutta ei viihtynyt toimistotyössä. Kirjan alussa Pipaluk on alamaissa saatuaan potkut seikkailumatkoja järjestävästä matkatoimistosta ja jouduttuaan miesystävänsä – ja pomonsa – hylkäämäksi.

Pipalukin on ryhdistäydyttävä, kun hänen entinen poliisikollegansa Victor murhataan sen jälkeen kun Pipaluk oli ollut hänen luonaan kyläilemässä. Hän alkaa selvittää murhaa yhdessä armeija-aikaisen ystävänsä Lauritsin kanssa. He saavat avukseen myös asianajaja Godfredin, jolla on yhteys Victorin murhan syyhyn.

Tässä kirjassa käsitellään isoja asioita. Taustalla on yhdysvaltalainen ydinaseita kuljettanut lentokone, joka putosi Grönlantiin vuosikymmeniä sitten, ja viranomaisten asiaan liittyvä salailu. Nykyajassa jäätiköiden sulaminen uhkaa paljastaa vanhoja salaisuuksia. Toisaalta kiinnostus Grönlantia ja sen luonnonvaroja kohtaan on lisääntynyt. Grönlannissa kasvaa halu itsenäistyä, ja sitä ulkomaalainen raha käyttää hyväkseen. Vaaleissa hybridivaikuttaminen muodostaa vakavasti otettavan uhan.

Självklart kan du erövra ett land om du bara har pengar, idéer och rätt tajming.

Pipaluk joutuu palaamaan Grönlantiin, vaikka on vannonut, ettei menisi sinne ikinä takaisin. Yhdessä Lauritsin kanssa hän joutuu lopuksi seikkailuun, josta selviää vain ihminen, jolla on Pipalukin tausta ja taidot.

Ihmettelen sitä, että kirjaa ei ole suomennettu. Yleensähän Lasiavain-palkitut suomennetaan. Mörkret under isen poikkeaa valtavirrasta jo Grönlanti-aiheellaan. Pipaluk on erinomainen keskushenkilö, ja kirja on vetävästi kirjoitettu vaihtelevine aikatasoineen. No, tämä on saatavissa ruotsiksi, jos joku kiinnostuu.


Morten Hesseldahl: Mörkret under isen
Ruotsintanut Elin Pirttimaa Rosén
Bokfabriken 2023, 336 s.
Tanskankielinen alkuteos Mørket under isen 2020

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Camilla Grebe: Varjokuvat (#dekkariviikko)

 

Tämän vuoden Dekkariviikolla kirjoitan muutamasta viime vuosien Lasiavain-palkinnon voittajasta. Aloitan Camilla Greben Varjokuvista, joka sai palkinnon 2020.

Varjokuvissa on parasta sen rakenne, joka antaa luontevan mahdollisuuden ottaa teemaksi naisten aseman muutoksen Ruotsin poliisivoimissa ja miksei samalla koko yhteiskunnassa. Aikajänne on pitkä, vuodesta 1944 vuoteen 2019. Loppupuolella tavataan Greben aikaisemmista kirjoista tuttuja hahmoja. Sitä ennen kerrotaan naisiin kohdistuvista murhista, jotka tehdään saman julman kaavan mukaan. Uhrit ovat yleensä nuoria yksinhuoltajaäitejä.

Vuonna 1944 naiset eivät voineet toimia poliiseina, vaan niin sanottuina poliisisisarina, jotka esimerkiksi huolehtivat rikoksiin liittyneistä lapsista. Yksi poliisisisar kuolee ensimmäisen murhan yhteydessä. 1970-luvun alussa vanhojen poliisimiesten vastustus naispoliiseja kohtaan oli vielä voimakasta. Sympaattinen nuori konstaapeli Britt-Marie joutuu esimiehensä höykyttämäksi. Hänet laitetaan arkistointitehtäviin, vaikka samaan aikaan työt aloittanut miespuolinen kollega otetaan heti mukaan tutkimuksiin ja osaksi kaveriporukkaa. Oma-aloitteinen Britt-Marie tekee omia tutkimuksiaan. Vielä 80-luvulla poliisia auttavaa rikollisten profilointiin erikoistunutta nuorta kaunista tohtoria kohdellaan väheksyvästi, eikä metoo-liikkeestä ollut vielä kuultukaan. Aivan hyvin asiat eivät ole vielä nykyaikaan tultaessakaan. Työn ja siviilielämän yhdistäminen ei välttämättä ole helppoa, ja esteitä urakehitykselle voi asettaa jopa naispuolinen päällikkö.

Murhia on siis monta useiden vuosien välein. Niiden väliset yhteydet toki selviävät lopuksi. Lukijana joutui laskeskelemaan syyllisehdokkaiden ikiä motiivien miettimisen lisäksi. Varjokuvissa on taidokkaasti punottu juoni!

Tämänvuotista Dekkariviikkoa kirjablogeissa vetää blogi Kirsin kirjanurkka.


Camilla Grebe: Varjokuvat
Suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2020, 461 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Skuggjägaren 2019

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Patrick Modiano: Chevreusen vuodet

 

Vanha mies, nimeltään Bosmans, muistelee viidenkymmenen vuoden takaisia aikoja. Silloin hän oli kaksikymppinen ja tapasi joitakin ihmisiä, jotka toivat hänen mieleensä lapsena viitisentoista vuotta aiemmin näkemiään asioita. Jo tuolloin, nuorena, hänen oli ollut vaikea muistaa tapahtumien järjestystä.

Ajan oloon kaikki kiintopisteet olivat kadonneet, niin että kauempaa katsottuna tapahtumat näyttivät samanaikaisilta ja sekoittuivat kuin kaksoisvalotetut valokuvat.

Talo Chevreusen laaksossa, sen Bosmans muisti lapsuudestaan. Miksi hänen uudet tuttavansa veivät hänet sinne? Mitä liittyi asuntoon Porte de l’Auteuil’n lähellä? Keitä nämä ihmiset olivat, miten he tunsivat Bosmansin lapsuuden, mihin he pyrkivät? Muisto sieltä, vaikutelma täältä. Lopulta Bosmans uskoo saaneensa kiinni arvoituksesta. Hänestä tulee uudelleen epävarma kirjoitettuaan romaanin, jonka sivuhenkilöiksi hän on sijoittanut tuntemiaan ihmisiä.

Kohtaamiset olivat olleet niin lyhyitä ja satunnaisia, ettei hän ollut ehtinyt tutustua niihin ihmisiin, vaan he jäisivät osin arvoituksellisiksi, jopa siinä määrin, että heräsi epäilys, olivatko he sittenkin pelkkiä kuvitteellisia olentoja.

Chevreusen vuosissa muistojen epävarmuus kutoo verkoston, joka kutkuttaa lukijan uteliaisuutta ja saa hänet muodostamaan tarinan, joka ehkä on totta. Modiano on kirjoittanut muistamisesta ja muistoista ennenkin. Aiempien kirjojen tapaan tunnelma on surumielinen ja hapuileva, täynnä ihmetystä.

Muita kirjoituksia: Lumiomena, Kirjatimpuri, Maailmankirjat.


Patrick Modiano: Chevreusen vuodet
Suomentanut Lotta Toivanen
WSOY 2024, 170 s.
Ranskankielinen alkuteos Chevreuse 2021

tiistai 28. toukokuuta 2024

Per Petterson: En suostu

 

Olen lukenut Per Pettersonin romaanit Hevosvarkaat ja Kirottu ajan katoava virta, joista varsinkin Hevosvarkaat teki vaikutuksen. En suostu kertoo lapsuudenystävistä Jim ja Tommy, jotka tapaavat sattumalta yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Muutaman minuutin ohimenevä kohtaaminen muuttaa molempien elämän suunnan.

Tommya ja Jimiä seurataan tapaamispäivänä, ja väliin kerrotaan tärkeitä hetkiä heidän yhteisistä lapsuus- ja nuoruusvuosistaan. En suostu on lyhyt ja tiivis. Lukujen otsikoissa on selkeästi merkitty, kuka on fokuksessa ja mikä vuosi on menossa. Perheen merkityksestä tässä on kysymys.

Kun he olivat pieniä, Jimin ja Tommyn mielestä oli omaperäistä että lapsella oli molemmat vanhemmat, ainakin pidemmän päälle, kunnes he ymmärsivät että useimmilla oli, pysyvästi. Jimillä oli vieläkin vain toinen, Tommylla ei ollut ketään.

Kerronta on useimmiten minämuotoista, välillä äänessä on kertoja. Tommyn pikkusisko Siri saa myös muutaman luvun samoin kuin pari perheiden ulkopuolista. Ulkopuoliset tarvitaan, koska heillä on tietoa siitä, mitä tapahtui Tommyn äidille ja miksi hän jätti neljä lastaan väkivaltaisen isän epävarmaan huostaan.

En suostu on aika surullinen kirja siitä, miten menneisyys pitää ihmistä hallussaan. Asiat voivat näyttää olevan hyvin, mutta jossain pohjalla on kaipuuta tai vihaa. Kielto ’en suostu’ viittaa siihen, että oman elämän jatkumisen kannalta voi olla parasta myöntää, että anteeksi ei tarvitse antaa.


Per Petterson: En suostu
Suomentanut Katriina Huttunen
Otava 2014, 243 s.
Norjankielinen alkuteos Jeg nekter 2012

keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Alicia Giménez Bartlett: La mujer fugitiva (Petra Delicado -sarja)

 

La mujer fugitiva (Pakeneva nainen; ei suomennettu) on tuorein dekkari Alicia Giménez Bartlettin komisario Petra Delicadosta kertovassa sarjassa. Aikaisemmat osat olen myös lukenut.

Kaikki alkaa murhasta, kuinkas muutenkaan. Ruokarekan toinen omistaja on tapettu yöllä  kahdella veitseniskulla. Hän oli Ranskan kansalainen ja nukkui yöt rekassa. Kiertelevää elämää viettävän ulkomaalaisen murhaan ei ollut helppo löytää johtolankoja. Espanjalainen yhtiökumppani ei tuntunut tietävän hänestä mitään hyödyllistä. Tutkimukset etenevät hitaasti, välillä tuntui, että vähän liiankin hitaasti. Ensimmäinen läpimurto oli huomio, että uhrin henkilöpaperit olivat väärennettyjä. Sitä kautta päästiin epäilyyn huumekaupasta.

Petra ja hänen työparinsa Fermín Garzón joutuvat kiertelemään Barcelonan ympäristökunnissa, jotta pääsevät haastattelemaan uhrin tunteneita ruokarekkojen omistajia. Huumevinkki johdattaa heidät myös erinäisten poliisin vanhojen tuttujen jäljille. Lopulta epäilykset kohdistuvat ranskalaiseen naiseen, joka on suuri tekijä huumekaupassa. Häntä on lähes mahdoton saada kiinni. Hän pakenee.

Kirjassa on paljon naisen aseman pohdintaa Petran itsensä ja yhden ruokarekan omistajapariskunnan kautta. Työnteon yhdistämistä perhe-elämään, puolisoiden välisiä valtasuhteita, lähisuhdeväkivaltaa. Kirjan nimi viittaa paljon laajemmalle kuin yhteen pakenevaan rikolliseen.

Vaikuttavimmat tapahtumat ovat aivan kirjan lopussa, ja ne liittyvät Petran aviokriisiin, eivätkä varsinaiseen rikostapaukseen.

La mujer fugitiva oli taas kerran mukavaa luettavaa Giménez Bartlettilta, vaikka kirjaa olisi voinut vähän tiivistää.


Alicia Giménez Bartlett: La mujer fugitiva
Destino 2024, 430 s.


***********

Kirjan nimessä oleva ’la mujer’ voidaan kääntää naisen sijasta myös vaimoksi. Helmet-haasteessa saan osuman kohtaan 8. Kirjan nimessä on perheenjäsen.

perjantai 17. toukokuuta 2024

Dag Solstad: Ujous ja arvokkuus

 

Elias Rukla tuntuu olevan oman elämänsä sivuhenkilö. Opiskeluaikana 1960-luvulla hän tutustui Johan Corneliusseniin, jota pidettiin tulevana filosofian tähtenä. Heistä tuli erottamattomat. Corneliussen oli kaikkien suosikki, niin naisten kuin miestenkin. Minne hän kulki, sinne meni myös Elias Rukla.

Opintoja ja juhlia, keskusteluja ja suunnatonta elämän etsintää, ja onnea. [- -] Johan Corneliussen vaihtoi helposti jääkiekosta Kantiin, mainosjulisteista filosofiseen Frankfurtin koulukuntaan, rock’n’rollista klassiseen musiikkiin.

Vaimokseen Elias Rukla on saanut sanoinkuvaamattoman kauniin Eva Linden, Corneliussenin entisen vaimon, jonka mies on yllättäen jättänyt. Elias Rukla ei ole koskaan varma siitä, rakastaako vaimo häntä vai onko hänelle vain kiitollinen. Omia lapsiakaan Elias Ruklalla ei ole, hänestä tulee isä Eva Linden ja Corneliussenin tyttärelle.

Kirjan nykyajassa Elias Rukla on viisikymppinen lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka juo liikaa olutta ja akvaviittia ja kokee, että on joutunut yhteiskunnan ulkopuolelle. Julkinen ilmapiiri vähättelee hänen arvojaan. Sanomalehdet ja televisio häpäisevät häntä, häntä, joka oli täyttänyt yhteiskunnallisen tehtävänsä uusien sukupolvien kasvattajana.

Hänellä ei ollut enää mitään sanottavaa, ja näytti siltä, ettei ketään kiinnostanut enää keskustella. Puhua kunnolla keskenään, kurottaa yhdessä kohti uusia ajatuksia, henkilökohtaisia tai yhteiskunnallisia, ymmärtää jotakin edes silmänräpäyksen ajan.

Ujous ja arvokkuus on rakennettu poikkeuksellisesti. Se alkaa pitkällä jaksolla, jossa opettaja, jota ei kutsuta nimellä, vaan pronominilla hän, analysoi abiturienttiluokalle Henrik Ibsenin näytelmää Villisorsa. Oppilaita ei voisi vähempää kiinnostaa. Kun kaksoistunti päättyy, hän lähtee kotiin, mutta pimahtaa koulun pihalla ja menettää arvokkuutensa niin, että ei varmasti voi enää koskaan palata opettamaan. Hän pysähtyy liikenneympyrään miettimään, minne lähtisi. Vasta silloin hän saa nimen Elias Rukla, ja alkaa muistella elämäänsä, sitä, miten on tähän tilanteeseen päätynyt.

Olen joskus vuosia sitten nähnyt Villisorsan televisiossa. Muuta en näytelmästä muistanut kuin sen lopun. Elias Rukla keskittyy analyysissaan näytelmän sivuhenkilöön Rellingiin ja hänen merkitykseensä. Miksi hän on mukana näytelmässä? Ehkä Elias Rukla samastuu Rellingiin.

Ujous ja arvokkuus on hieno, tiivis eksistentiaalinen teos.

Muissa blogeissa mm. les! lue! ja Luettua elämää.


Dag Solstad: Ujous ja arvokkuus
Suomentanut Tarja Teva
Teos 2014, 142 s. + suomentajan jälkisanat
Norjankielinen alkuteos Genanse og verdighet 1994

***********

Kirjasta löytyi minulle yllätyksenä seuraava virke: ”Vuonna 1970 osallistuin ammatilliseen seminaariin Suomessa, ja silloin minä tutustuin Pentti Saarikosken tuotantoon, joka myöhemmin lumosi täysin.” En nyt avaa sitä, mihin asiaan virke liittyy, mutta tästä saan osuman Helmet-haasteen kohtaan 19. Suomi mainittu.

maanantai 13. toukokuuta 2024

Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut

 

Novellikokoelman Kuolleet omenapuut keskushenkilö on kirjakauppias Aapeli Muttinen, sama, jonka vuokralainen on Putkinotkon Juutas Käkriäinen. Kuolleet omenapuut ilmestyi vuotta ennen Putkinotkoa. Samaa Putkinotko-sarjaa on myös romaani Kerran kesällä. Novelleissa päähenkilö on joko Muttinen tai joku hänen tuttavistaan, tavallisesti kesävieras.

Päällimmäiseksi ajatukseksi novelleista jää, kuinka erilaisessa maailmassa sivistyneistö ja tavallinen kansa elivät. Herra ja moukka eli »Mitä kylvää sitä korjaa» esittelee kiukkuisen Juutas Käkriäisen rakentamassa kiviaitaa Muttisen huvilan puutarhan ympärille. Muttinen on kovistellut Käkriäistä viinanpoltosta ja tavasta, jolla tämä hoitaa Muttisen maita, ja nyt hän on teettänyt monen vuoden jälkeen kirjallisen kontrahdin. Erilaiset näkemykset tiivistyvät puutarhaan, jota Käkriäinen ei ymmärrä.

Sellainen piru on tuo Muttinen. Ja siksi pitäisi Käkriäisen rustata tätä kiviaitaa, näiden puiden ja pehkojen ympärille, joita hän on koettanut konsteillakin juurittaa pois. Joutavia silmänrumennuksia!

Novellissa Pikku Liisa eli Romantiikan prinsessa kesävieras runoilija Falk kohtaa kananmunia hakiessaan torpan tytön Liisan, jolla on takanaan yksi avioton lapsi ja vankilatuomio ja joka saa Falkin hämmennyksiin kertoessaan avoimesti elämänkulustaan. Falkin romanttinen näkemys kansasta Runebergin ja Topeliuksen tyyliin saa kovan kolauksen.

Kokoelman avaa Muttisen onni eli Laulu Lyygialle, auvoinen kuvaus onnellisesta luonnon helmassa vietetystä lomapäivästä Muttisen Lyygiaksi kutsuman naisystävän kanssa. Illan tullen onneen tulee särö Muttisen kuullessa Lyygian itkevän huoneessaan. Niminovellissa Kuolleet omenapuut tai Miksikä ei perunoita? pakkasen tappamat Muttisen hellästi vaalimat omenapuut vertautuvat liian suuriin haaveisiin.

Niin kuin hän oli odottanut liikaa omenapuilta, niin muustakin elämästä, mukavuutta, täydellisyyttä, sopusointua.

Urheilija Tommola eli »Mens sana in corpore sano» nousee esiin humoristisena. Kesävieras tuomari Tommola haluaa parantaa kuntoaan. Yhden päivän aikana hän ui, urheilee, ottaa aurinkokylpyjä, tervaa itsensä, saunoo ja yrittää saada mieluummin ”filosofeeraavan” Muttisen tekemään samoin. Illalla Tommola alkaa voida pahoin.

Kuolleet omenapuut on ilmestynyt 1918 ja sen kaksi viimeistä novellia sijoittuvat sisällissotaan. Muttisen Aapeli sodassa eli lapsettoman Mannun kosto kertoo, miten pelokas ja vastentahtoisesti sotaan osallistunut Muttinen ei kestä, vaan sekoaa ja joutuu virkistäytymään Niuvanniemen mielisairaalaan.

Kuolleet omenapuut tutustuttaa Aapeli Muttiseen syvällisemmin kuin Putkinotko, joka on selkeästi Juutas Käkriäisen kirja.


Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut
SKS 1995, 128 s.
Ensimmäinen painos ilmestynyt 1918

***********

Helmet-haaste: kohta 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa.