keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Henrik Ibsenin kotimuseo Oslossa

Kansallisteatterin edessä seisovat Ibsen (vasemmalla) ja nobelisti Björnson.

Kävin kesäkuun alussa lyhyellä matkalla Oslossa. Kirjoihin liittyviä käyntikohteita oli kaksi: Ibsenin kotimuseo ja Oslon pääkirjasto. Ibsenin kotimuseo on kirjailijan viimeisessä asunnossa, jossa suurin osa kalustuksesta on alkuperäistä ja aitoa. Asuntoon pääsee vain opastetulle kierrokselle. Minun kanssani samalla kierroksella oli vain kolme muuta kiinnostunutta, joten oli hyvä tilaisuus tehdä kysymyksiä. Ibsenin työhuoneeseen ei saanut kävellä sisälle, koska siellä on alkuperäinen lattia, eikä kopio. Ovelta pääsi kurkistamaan. Asunnon lisäksi museossa on näyttely, jossa on tietoja Ibsenin elämästä ja teoksista,  näytelmien ensipainoksia ja sekalaista kirjailijalle kuulunutta tavaraa kuten hänen kuuluisa silinterinsä. Museon oheen on rakennettu pieni teatteri, jota päästiin myös katsomaan. Opas sanoi, että se on lähes käyttämättömänä, koska rahoitusta ei ole tarpeeksi (Norjassa?).

Työhuone

Ensipainoksia

Oslon pääkirjaston rakennus on uusi, vuodelta 2020. Kerroksia on monta ja mielestäni kirjasto oli jokseenkin sekava, ja meluisa. Se ei ollut lainkaan niin tyylikäs kuin Oodin ylin kerros. Mutta kirjasto oli selvästi suosittu. Aika moni kävijä oli siellä viettämässä aikaa sateisena päivänä.

Paasilinnoja oli pitkä rivi.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Kolme Rankinin Rebus-dekkaria (#dekkariviikko)

 

Dekkariviikon lopuksi kolme Ian Rankinin dekkaria, joiden päähenkilö on edinburghilainen komisario Rebus. Kirjat ovat ilmestyneet 1990-luvun alkupuolella, joten poliiseilla ei ole kännyköitä ja jatkuva tietokoneen äärellä istuminen on vasta tulossa. Rebus tekee perinteistä poliisityötä paneutumalla ihmisiin ja heidän välisiinsä suhteisiin. Usein pieniltä tuntuvista havainnoista syntyy kokonaisuus. Siviilielämässä Rebusilla on menossa on-off -suhde, mutta koska hän asettaa työn kaiken muun edelle, suhde on kolmannen kirjan alussa jo lopahtanut.

Paljas poliitikko

Paljas poliitikko on aiheeltaan hyvin brittiläinen. Maineeltaan puhtoinen kongressiedustaja Gregor Jack jää kiinni bordellissa poliisin tekemässä yllätysratsiassa. Jackia ei auta se, että hänellä oli housut jalassa, eikä kintuissa. Paikalla on ennakolta vihjeen saaneita toimittajia, jotka syöksyvät uuden poliittisen skandaalin kimppuun. Kun Jackin vaimo löytyy kuolleena, Rebus joutuu penkomaan poliitikon ja hänen lähipiirinsä salaisuuksia.

Gregor Jack oli tehnyt lujasti töitä julkisen imagonsa rakentamiseksi ja vielä enemmän töitä sen säilyttämiseksi. Kiitämällä paikasta toiseen tarjoilemassa onton vilpitöntä hymyään ja tilanteen mukaan mitoitettua kädenpuristustaan. Työskentelemällä uupumatta vaalipiirissään, työskentelemällä uupumatta julkisuudessa. Mutta hänen yksityiselämänsä... sitä Rebus ei olisi suostunut vaihtamaan omaansa. Se oli täysin rempallaan.

Kalman asialla

Kalman asialla on sikäli poikkeuksellinen Rebus-dekkari, että siinä päädytään todella suuriin ympyröihin. Kirja alkaa murhasta, jonka Rebus tunnistaa IRA:n tyyliin tehdyksi – tai IRA:n tyyliä matkivaksi. Tutkimukset laajenevat Edinburghin oranialaisista lojalisteista kansainväliseen asekauppaan. Koska murhalla epäillään olevan terroristiyhteyksiä, Rebus siirretään väliaikaisesti Skotlannin keskusrikospoliisiin. Se sopii hänelle hyvin, koska hän huomaa voivansa toimia tavallistakin itsenäisemmin. Edinburghilaista tunnelmaa kirjaan luo tutkimusten aikana käynnissä oleva vuotuinen esitystaiteen Fringe-festivaali.

Pakkosiirtoja

Pakkosiirtoja alkaa hurjalla toimintakohtauksella, jossa poliisit ajavat takaa kahta nuorta. Pojat ovat väittäneet kidnapanneensa pormestarin tyttären, joka on ilmoitettu kadonneeksi. Takaa-ajo päättyy kolariin sillalla, sekasortoon ja nuorten kaksoisitsemurhaan. Seuraavaksi juuri vankilasta päässyt mies ampuu itsensä kunnallispoliitikon silmien edessä. Kahden tapahtuman yhteys selviää Rebusin tutkimuksissa, jotka johtavat hänet syvälle Edinburghin kunnallispolitiikan ja talouselämän kytkentöihin. Rebus astuu niin suurten tekijöiden varpaille, että joutuu pakkolomalle. Hän ei tietenkään lopeta tutkimuksiaan, ei edes saamiensa uhkauksien vuoksi.


Ian Rankin: Paljas poliitikko
Suomentanut Osmo Saarinen
Docendo 2020, äänikirjan kesto 11 h 27
Englanninkielinen alkuteos Strip Jack 1992, suomennos 2002

Ian Rankin: Kalman asialla
Suomentanut Heikki Salojärvi
Docendo 2020, äänikirjan kesto 11 h 54
Englanninkielinen alkuteos Mortal Causes 1994, suomennos 2004

Ian Rankin: Pakkosiirtoja
Suomentanut Heikki Salojärvi
Docendo 2020, äänikirjan kesto 12 h 24
Englanninkielinen alkuteos Let it Bleed 1995, suomennos 2005

Kuuntelin kirjaston Ellibs-palvelusta. Kaikissa lukijana on Ilkka Villi. Suomennosten alkuperäinen kustantaja on Blue Moon.

Kooste dekkariviikon blogikirjoituksista ilmestyy Kirsin kirjanurkassa.

***********

Rebus-dekkareista on tehty TV-sarja, jossa on käytetty jokaista näistä kolmesta dekkarista. Sijoitan kirjoista vanhimman (Paljas poliitikko) Helmet-haasteen kohtaan 21. Kirjasta on tehty TV-sarja.

perjantai 14. kesäkuuta 2024

Max Seeck: Uskollinen lukija (#dekkariviikko)

Jatkan Dekkariviikkoa Lasiavain-palkinnon voittaneiden parissa. Vuonna 2023 palkinnon sai Max Seeck kirjasta Kauna. Se oli vasta toinen kerta, kun palkinto tuli Suomeen. En lukenut Kaunaa, kun huomasin, että se on sarjan kolmas osa. Luin sen sijaan ensimmäisen osan Uskollinen lukija.

Päähenkilö on rikosylikonstaapeli Jessica Niemi. Hänen henkilöhistoriaansa käydään läpi varsin paljon. Sanon siitä vain sen verran, että hän on erittäin rikas perijä. Sen hän on onnistunut salaamaan työtovereiltaan.

Rikosjuoni on ovela. Menestyneen dekkaristin Roger Koposen vaimo löydetään murhattuna irvokkaalla tavalla, joka on peräisin Koposen romaanista. Murhia tulee lisää, ja ne kaikki seuraavat Noitavaino-nimistä kirjasarjaa. Tutkimusten tahti on kiivas ja nopeatempoinen. Intensiteettiä katkaisevat harmillisesti Jessican nuoruuteen vievät takaumat. Siitä huolimatta kirja onnistuu pysymään jännittävänä ja joissakin kohdin jopa pelottavana. Kuolleita tulee kyllä liikaa.

Uskollinen lukija on hyvä dekkari, vaikka parista asiasta edellä valitinkin. Ehkäpä kirjoittaminen vain paranee sarjan seuraavissa osissa. Hauskasti olin huomaavinani tekstissä jonkin verran itseironiaa, joka kiteytyy Koposelle tehtyyn kysymykseen

Pelkäätkö sinä sitä mitä kirjoitat?



Max Seeck: Uskollinen lukija
Tammi 2019, 387 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet


keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Morten Hesseldahl: Mörkret under isen (#dekkariviikko)

Aloitin Dekkariviikon postauksella vuoden 2020 Lasiavain-palkitusta Camilla Greben dekkarista Varjokuvat. Vuoden 2021 voittaja oli Tove Alsterdalin Juurakko. Siitä olen kirjoittanut aiemmin. Niinpä siirryn vuoteen 2022, jolloin Lasiavaimella palkittiin tanskalainen Morten Hesseldahl. Hänen teostaan Mörkret under isen ei ole suomennettu, joten luin sen ruotsiksi.

Päähenkilö Pipaluk on taustaltaan grönlantilainen alle kolmekymppinen nainen. Hän oli nuoruudessaan Nuukissa ajautumassa huumekierteeseen ja rappiolle, mutta opettaja Agnes oli pelastanut hänet. Työkseen hän valitsi armeijan ja hänestä oli koulutettu eliittisotilas. Afganistan-komennuksen jälkeen hän oli siirtynyt poliisin tiedustelupalveluun, mutta ei viihtynyt toimistotyössä. Kirjan alussa Pipaluk on alamaissa saatuaan potkut seikkailumatkoja järjestävästä matkatoimistosta ja jouduttuaan miesystävänsä – ja pomonsa – hylkäämäksi.

Pipalukin on ryhdistäydyttävä, kun hänen entinen poliisikollegansa Victor murhataan sen jälkeen kun Pipaluk oli ollut hänen luonaan kyläilemässä. Hän alkaa selvittää murhaa yhdessä armeija-aikaisen ystävänsä Lauritsin kanssa. He saavat avukseen myös asianajaja Godfredin, jolla on yhteys Victorin murhan syyhyn.

Tässä kirjassa käsitellään isoja asioita. Taustalla on yhdysvaltalainen ydinaseita kuljettanut lentokone, joka putosi Grönlantiin vuosikymmeniä sitten, ja viranomaisten asiaan liittyvä salailu. Nykyajassa jäätiköiden sulaminen uhkaa paljastaa vanhoja salaisuuksia. Toisaalta kiinnostus Grönlantia ja sen luonnonvaroja kohtaan on lisääntynyt. Grönlannissa kasvaa halu itsenäistyä, ja sitä ulkomaalainen raha käyttää hyväkseen. Vaaleissa hybridivaikuttaminen muodostaa vakavasti otettavan uhan.

Självklart kan du erövra ett land om du bara har pengar, idéer och rätt tajming.

Pipaluk joutuu palaamaan Grönlantiin, vaikka on vannonut, ettei menisi sinne ikinä takaisin. Yhdessä Lauritsin kanssa hän joutuu lopuksi seikkailuun, josta selviää vain ihminen, jolla on Pipalukin tausta ja taidot.

Ihmettelen sitä, että kirjaa ei ole suomennettu. Yleensähän Lasiavain-palkitut suomennetaan. Mörkret under isen poikkeaa valtavirrasta jo Grönlanti-aiheellaan. Pipaluk on erinomainen keskushenkilö, ja kirja on vetävästi kirjoitettu vaihtelevine aikatasoineen. No, tämä on saatavissa ruotsiksi, jos joku kiinnostuu.


Morten Hesseldahl: Mörkret under isen
Ruotsintanut Elin Pirttimaa Rosén
Bokfabriken 2023, 336 s.
Tanskankielinen alkuteos Mørket under isen 2020

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Camilla Grebe: Varjokuvat (#dekkariviikko)

 

Tämän vuoden Dekkariviikolla kirjoitan muutamasta viime vuosien Lasiavain-palkinnon voittajasta. Aloitan Camilla Greben Varjokuvista, joka sai palkinnon 2020.

Varjokuvissa on parasta sen rakenne, joka antaa luontevan mahdollisuuden ottaa teemaksi naisten aseman muutoksen Ruotsin poliisivoimissa ja miksei samalla koko yhteiskunnassa. Aikajänne on pitkä, vuodesta 1944 vuoteen 2019. Loppupuolella tavataan Greben aikaisemmista kirjoista tuttuja hahmoja. Sitä ennen kerrotaan naisiin kohdistuvista murhista, jotka tehdään saman julman kaavan mukaan. Uhrit ovat yleensä nuoria yksinhuoltajaäitejä.

Vuonna 1944 naiset eivät voineet toimia poliiseina, vaan niin sanottuina poliisisisarina, jotka esimerkiksi huolehtivat rikoksiin liittyneistä lapsista. Yksi poliisisisar kuolee ensimmäisen murhan yhteydessä. 1970-luvun alussa vanhojen poliisimiesten vastustus naispoliiseja kohtaan oli vielä voimakasta. Sympaattinen nuori konstaapeli Britt-Marie joutuu esimiehensä höykyttämäksi. Hänet laitetaan arkistointitehtäviin, vaikka samaan aikaan työt aloittanut miespuolinen kollega otetaan heti mukaan tutkimuksiin ja osaksi kaveriporukkaa. Oma-aloitteinen Britt-Marie tekee omia tutkimuksiaan. Vielä 80-luvulla poliisia auttavaa rikollisten profilointiin erikoistunutta nuorta kaunista tohtoria kohdellaan väheksyvästi, eikä metoo-liikkeestä ollut vielä kuultukaan. Aivan hyvin asiat eivät ole vielä nykyaikaan tultaessakaan. Työn ja siviilielämän yhdistäminen ei välttämättä ole helppoa, ja esteitä urakehitykselle voi asettaa jopa naispuolinen päällikkö.

Murhia on siis monta useiden vuosien välein. Niiden väliset yhteydet toki selviävät lopuksi. Lukijana joutui laskeskelemaan syyllisehdokkaiden ikiä motiivien miettimisen lisäksi. Varjokuvissa on taidokkaasti punottu juoni!

Tämänvuotista Dekkariviikkoa kirjablogeissa vetää blogi Kirsin kirjanurkka.


Camilla Grebe: Varjokuvat
Suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2020, 461 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Skuggjägaren 2019

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Patrick Modiano: Chevreusen vuodet

 

Vanha mies, nimeltään Bosmans, muistelee viidenkymmenen vuoden takaisia aikoja. Silloin hän oli kaksikymppinen ja tapasi joitakin ihmisiä, jotka toivat hänen mieleensä lapsena viitisentoista vuotta aiemmin näkemiään asioita. Jo tuolloin, nuorena, hänen oli ollut vaikea muistaa tapahtumien järjestystä.

Ajan oloon kaikki kiintopisteet olivat kadonneet, niin että kauempaa katsottuna tapahtumat näyttivät samanaikaisilta ja sekoittuivat kuin kaksoisvalotetut valokuvat.

Talo Chevreusen laaksossa, sen Bosmans muisti lapsuudestaan. Miksi hänen uudet tuttavansa veivät hänet sinne? Mitä liittyi asuntoon Porte de l’Auteuil’n lähellä? Keitä nämä ihmiset olivat, miten he tunsivat Bosmansin lapsuuden, mihin he pyrkivät? Muisto sieltä, vaikutelma täältä. Lopulta Bosmans uskoo saaneensa kiinni arvoituksesta. Hänestä tulee uudelleen epävarma kirjoitettuaan romaanin, jonka sivuhenkilöiksi hän on sijoittanut tuntemiaan ihmisiä.

Kohtaamiset olivat olleet niin lyhyitä ja satunnaisia, ettei hän ollut ehtinyt tutustua niihin ihmisiin, vaan he jäisivät osin arvoituksellisiksi, jopa siinä määrin, että heräsi epäilys, olivatko he sittenkin pelkkiä kuvitteellisia olentoja.

Chevreusen vuosissa muistojen epävarmuus kutoo verkoston, joka kutkuttaa lukijan uteliaisuutta ja saa hänet muodostamaan tarinan, joka ehkä on totta. Modiano on kirjoittanut muistamisesta ja muistoista ennenkin. Aiempien kirjojen tapaan tunnelma on surumielinen ja hapuileva, täynnä ihmetystä.

Muita kirjoituksia: Lumiomena, Kirjatimpuri, Maailmankirjat.


Patrick Modiano: Chevreusen vuodet
Suomentanut Lotta Toivanen
WSOY 2024, 170 s.
Ranskankielinen alkuteos Chevreuse 2021

tiistai 28. toukokuuta 2024

Per Petterson: En suostu

 

Olen lukenut Per Pettersonin romaanit Hevosvarkaat ja Kirottu ajan katoava virta, joista varsinkin Hevosvarkaat teki vaikutuksen. En suostu kertoo lapsuudenystävistä Jim ja Tommy, jotka tapaavat sattumalta yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Muutaman minuutin ohimenevä kohtaaminen muuttaa molempien elämän suunnan.

Tommya ja Jimiä seurataan tapaamispäivänä, ja väliin kerrotaan tärkeitä hetkiä heidän yhteisistä lapsuus- ja nuoruusvuosistaan. En suostu on lyhyt ja tiivis. Lukujen otsikoissa on selkeästi merkitty, kuka on fokuksessa ja mikä vuosi on menossa. Perheen merkityksestä tässä on kysymys.

Kun he olivat pieniä, Jimin ja Tommyn mielestä oli omaperäistä että lapsella oli molemmat vanhemmat, ainakin pidemmän päälle, kunnes he ymmärsivät että useimmilla oli, pysyvästi. Jimillä oli vieläkin vain toinen, Tommylla ei ollut ketään.

Kerronta on useimmiten minämuotoista, välillä äänessä on kertoja. Tommyn pikkusisko Siri saa myös muutaman luvun samoin kuin pari perheiden ulkopuolista. Ulkopuoliset tarvitaan, koska heillä on tietoa siitä, mitä tapahtui Tommyn äidille ja miksi hän jätti neljä lastaan väkivaltaisen isän epävarmaan huostaan.

En suostu on aika surullinen kirja siitä, miten menneisyys pitää ihmistä hallussaan. Asiat voivat näyttää olevan hyvin, mutta jossain pohjalla on kaipuuta tai vihaa. Kielto ’en suostu’ viittaa siihen, että oman elämän jatkumisen kannalta voi olla parasta myöntää, että anteeksi ei tarvitse antaa.


Per Petterson: En suostu
Suomentanut Katriina Huttunen
Otava 2014, 243 s.
Norjankielinen alkuteos Jeg nekter 2012