Leena Lehtolainen: Lumileopardin sydän

 

Lumileopardin sydän on jo kuudes osa Henkivartija-sarjassa. Lehtolainen on ajan hermolla, kun Hilja Ilveskeron työnantaja on somevaikuttaja ja monialayrittäjä, joka on saanut tappouhkauksia sisältäviä viestejä.

Hilja liikkuu tässä kirjassa vuoristoisilla alueilla, ensin ikään kuin prologina Sveitsissä Geneven lähellä ja myöhemmin Bulgarian lounaisosassa, jonne pääosa tapahtumista ja loppuhuipennus sijoittuvat. Bulgaria on virkistävän tuore ympäristö trillerissä, ja sen kuvaus on eläväistä. Historiallinen Rilan luostari ja Stobin pyramidit kuuluvat juoneen, mutta vielä suuremman vaikutuksen tekee vaikeakulkuinen vuoristo. Varjoliitimet eivät ole turhaan kannen kuvassa. Välillä ollaan toki Suomessakin, lähinnä Tuusniemellä. Pieni pohjoissavolainen kunta mainitaan useammin kuin varmaan koskaan missään muussa kirjassa.

Juonesta ei voi sanoa sen enempää kuin että siihen sotkeutuu Hiljan vanhoja vastustajia. Sarjan aikaisempien osien lukemisesta on sikäli hyötyä. Hilja joutuu myöntämään, että on vaaraksi läheisilleen. Hän myös mietiskelee omaa itsenäisyyttään ja katkenneita miessuhteitaan. Alkaako Hilja kaivata tasaisempaa elämää?

Lumileopardin sydän on vahva jatko Henkivartija-sarjalle. Aikaisemmista osista pitäneet pitänevät tästäkin. Ainakin minä viihdyin Hiljan seurassa – ja korkeanpaikankammoisena jännitin varjoliidettäessä.

Leena Lehtolainen: Lumileopardin sydän
Tammi 2025, 367 s.

María Luisa Bombal: La última niebla; La amortajada

 

María Luisa Bombal (1910–1980) oli chileläinen kirjailija, jota Carlos Fuentes kutsui ”meidän kaikkien äidiksi” tarkoittaen Bombalin merkitystä eteläamerikkalaisen kirjallisuuden kehitykselle. Lukemaani kirjaan on koottu Bombalin koko proosatuotanto: kaksi pienoisromaania ja viisi novellia. Lisäksi teoksessa on professori Lucía Guerran esipuhe, Jorge Luis Borgesin alkusanat pienoisromaaniin La amortajada, kirjailija José Biancon muistosanat ja Bombalin haastatteluun perustuva parinkymmenen sivun mittainen ”omaelämäkerta”. Bombalin tuotanto jäi niukaksi. Hän joutui muuttamaan Yhdysvaltoihin henkilökohtaisen elämänsä vaikeuksien vuoksi ja omien sanojensa mukaan menetti luovuutensa vieraassa kulttuurissa. Bombalia on käännetty useille kielille, ei kuitenkaan suomeksi.

Pienoisromaani La última niebla (Viimeinen sumu) on Bombalin esikoisteos. Sen minäkertoja on solminut konventionaalisen, turhauttavan avioliiton serkkunsa kanssa. Yhtenä unettomana yönä hän lähtee vaeltamaan sumun valtaamaan kaupunkiin. Nainen kohtaa miehen, joka johdattaa hänet taloon ja huoneeseen, jossa hän kokee elämänsä suurimman seksuaalisen nautinnon. Sanaakaan ei vaihdeta. Kohtaamisesta ja sen muistelemisesta tulee hänen elämänsä keskipiste. Koko tarinan ajan nainen tuntuu liikkuvan ikään kuin sumussa, vaikka jatkaa toisteista arkielämäänsä. Unenomaisuus on vahva, yöllinen kohtauskin lienee unta tai kuvitelmaa.

La amortajada (Nainen käärinliinoissa) menee kuoleman tuolle puolen. Ana María makaa omissa ruumiinvalvojaisissaan, mutta pystyy edelleen ajattelemaan. Paikalle saapuvat hänen läheisensä, ensimmäinen rakastettu, isä, lapset, sinnikäs torjuttu ihailija ja lopulta myös aviomies. Ana María miettii suhdettaan jokaiseen ja huomaa ymmärtävänsä enemmän kuin eläessään. Aina välillä joku tai jokin kehottaa häntä lähtemään eteenpäin, mutta jokainen uusi tulija saa hänet jäämään. Vasta, kun hänet on arkussaan kannettu suvun kryptaan, hän kokee ”toisen kuoleman, kuolleiden kuoleman”, ja ”yhtyy maailmankaikkeuden jatkuvaan sykkeeseen”.

Novelleista La historia de María Griselda (María Griseldan tarina) liittyy La amortajadaan. Ana María kertoo miniästään María Griseldasta, joka on niin kaunis, että kauneudesta tulee kirous. Kaikki miehet rakastuvat häneen, myös juuri naimisiin mennyt Ana Marían toinen poika. Seurauksena on katastrofi.

El árbol (Puu) ja Trenzas (Letit) korostavat naisten (ja heidän hiustensa) yhteyttä luontoon ja erityisesti puihin. Novellissa El árbol Brígida käy läpi avioliittoaan istuessaan konsertissa, jonka musiikki johdattelee hänen ajatuksiaan. Hän oli päättänyt jättää miehensä, kun hänen pukuhuonettaan ulkopuolisen maailman katseilta suojannut kumiviikuna kaadettiin. Novellissa Trenzas vanhempi sisar on leikannut hiuksensa. Hän hoitaa perheen tiluksia etelässä. Nuoremmalla sisarella on upeat punaiset hiukset. Hän asuu kaukana kaupunkitalossa. Maatilan metsä palaa samana iltana, jolloin nuorempi sisar kuolee, ”koska hänen hiustensa juuret olivat samat kuin sen”.

Novelleista vahvimmin jäi mieleen Las islas nuevas (Uudet saaret). Salaperäinen nainen Yolanda on niin kiehtova, että monet miehet ovat yrittäneet valloittaa hänet. Uusin yrittäjä on Juan Manuel, Yolandan veljen tuttava, joka on tullut heidän maatilalleen metsästämään. Tila on rannikolla, ja merestä on juuri noussut uusia saaria, joita joukko miehiä lähtee tutkimaan. Yolanda välttelee Juan Manuelia ja pysyy saavuttamattomana samoin kuin saaret, jotka vaipuvat takaisin mereen. Juan Manuel sattuu näkemään ikkunasta Yolandan salaisuuden: hänen oikeasta hartiastaan kasvaa siipi.

Lo secreto (Salaisuus) poikkeaa muista novelleista, joissa keskiössä on naisten elämä. Se on mystinen kertomus merirosvolaivasta, joka on miehistöineen joutunut meren pohjalle. Miehet ovat elossa, eivätkä käsitä, missä ovat ja mitä on tapahtunut. Bombal sanoo omaelämäkerrassaan, että kukaan ei ole ymmärtänyt, mitä tämä novelli tarkoittaa, ei kukaan kriitikkokaan.

Bombalin teokset yhdistävät realistiseen kerrontaan unenomaisuutta ja jopa surrealismia. Niitä voi hyvin pitää Latinalaisen Amerikan maagisen realismin edeltäjinä. Olen tyytyväinen, että löysin tämän minulle ennestään tuntemattoman erinomaisen kirjailijan.

María Luisa Bombal: La última niebla; La amortajada
Kuvittanut Paula Bonet
Seix Barral 2021, 239 s.
Alkuperäiset tekstit vuosilta 1934–1946

***********

#luemaailmavuodessa – marraskuu: eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja (Chile)

Jente Posthuma: People with No Charisma

Ostin hollantilaisen Jente Posthuman esikoisteoksen People with No Charisma äskettäisellä Amsterdamin matkallani. Kirja on käännetty tänä vuonna englanniksi, varmaankin seurauksena hänen romaaninsa What I’d Rather Not Think About pääsystä kansainvälisen Booker-palkinnon lyhytlistalle 2024. Luettuani kirjan voin sanoa, että se on kannattanut kääntää ihan omilla ansioillaan.

Esikoisteosten yleiseen tapaan People with No Charisma on nimettömäksi jäävän minäkertojan (naisen) kasvutarina. Hänen äitinsä oli näyttelijä ja isä psykiatri. Äiti kuoli syöpään, kun kertoja oli vielä lapsi. Kirjan nimi tulee äidiltä.

”Grades mean nothing to me, my mother always said. What’s important is how you express yourself to the world. ‘Show yourself!’ she would shout, spreading her arms wide. She also talked a lot about charisma, and particularly about people who didn’t have any.”

Kirjan rakenne on erikoinen sikäli, että kukin sen luku keskittyy johonkin tärkeään vaiheeseen kertojan elämässä. Edetään pääasiassa kronologisesti, mutta lukujen välissä kuluu vuosia. Äitiin ja hänen kuolemaansa palataan pitkin kirjaa aivan loppuun saakka, jolloin kertojalla on pitkällisen harkinnan jälkeen oma lapsi.

Kertoja on kauan aivan eksyksissä. Lukiosta päästyään hän päättää lähteä Pariisiin kirjoittamaan kirjan. Eihän siitä tietysti mitään tule, ja lopulta isä hakee hänet pois. Pariisi-luvun nimi on I Knew No One. Siinä on paljon huumoria, jota en ehkä sanoisi mustaksi, mutta sinnepäin. Surkuhupaisia tapahtumia ainakin on. Ja on huumoria muuallakin.

People with No Charisma kertoo, miten äidin varhainen kuolema vaikuttaa lapsen elämään vuosikausia. Ehkä se vaikuttaa koko elämän ajan, vaikka kirjan viimeisen luvun otsikko on Bye. Aiheesta huolimatta kirja ei ole raskas. Sitä kuvaa minusta sana raikas. Rakenne ja tyyli keventävät.

Jente Posthuma: People with No Charisma
Englannintanut Sarah Timmer Harvey
Scribe 2025, 162 s.
Hollanninkielinen alkuteos Mensen zonder uitstraling 2016

V. S. Naipaul: Täysinoppinut hieroja

 

Täysinoppinut hieroja on V. S. Naipaulin esikoisteos vuodelta 1957. Se sijoittuu trinidadinintialaisten yhteisöön samoin kuin muut Naipaulin uran alkupuolen teokset, mukaan luettuna hänen läpimurtoromaaninsa Talo Mr Biswasille.

Kirjan kertoja on tavannut myöhemmin kuuluisuudeksi nousseen Ganeshin lapsuudessaan ja perustelee, miksi haluaa kirjoittaa hänestä:

”Minun mielestäni Ganeshin historia on tavallaan myös oman aikakautemme historia; ja kukaties voin tuottaa joillekin iloa tällä vajavaisella kertomuksellani miehestä nimeltä Ganesh Ramsumair, hieroja, mystikko ja vuodesta 1953 Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsen.”

Ganesh on ajelehtija. Nuorena hän lukee jatkuvasti ja sanoo kirjoittavansa kirjaa, vaikka ei oikeasti kirjoita. (Myöhemmin hän julkaisee muutaman varsin erikoislaatuisen teoksen.) Isänsä kuoltua hän on joutunut jättämään koulun kesken, mutta kotikylässä häntä pidetään oppineena. Naimisiin hän ajautuu kylän kauppiaan päätettyä, että hänen tyttärensä Leela on Ganeshin vaimoksi tarkoitettu nainen. Kun isän jäljiltä rahat alkavat loppua, Ganeshin täti saa hänet uskomaan, että hänellä on suvussa kulkeva Voima. Sitä käyttäen hän voi ryhtyä mystikoksi, joka parantaa ihmisten mielen ja sielun. Alkuvaikeuksien jälkeen Ganesh onnistuu karkottamaan yhtä asiakasta ahdistavan mustan pilven. Hänen maineensa kiirii ympäri Trinidadia. Alkaa vaurastuminen ja kulku kohti kansanedustajuutta ja titteliä MBE.

Täysinoppinut hieroja on satiiri, jonka kierrokset kasvavat koko ajan. Itsekin Trinidadin intialaisena Naipaul naureskelee maanmiestensä taikauskolle, pikkumaisille riidoille ja rahanhimolle. Ganesh on jatkuvasti joko riidoissa tai ylin ystävä appiukkonsa kanssa. Kun hän rikastuu, hän rakentaa mauttoman palatsin, jonka Leela sisustaa vielä mauttomammin. Satiiri kohdistuu myös yhteiskunnan rakenteisiin, mutta sen osuvuudesta on vieraan kulttuurin ja kaukaisen ajan vuoksi vaikea sanoa mitään. Kun kirjailija alussa vakuuttaa, että ”kaikki henkilöt, järjestöt ja tapahtumat tässä kirjassa ovat keksittyjä”, niin kirjan tyylilajin vuoksi lukija alkaa ajatella, että asia on täysin päinvastoin.

Naipaul käytti satiiria myös romaanissa Talo Mr Biswasille, mutta Täysinoppinut hieroja on vielä kaukana tuon myöhemmän merkkiteoksen hienovaraisesta tyylistä.

V. S. Naipaul: Täysinoppinut hieroja
Suomentanut Seppo Loponen
Otava 1978, 235 s.
Englanninkielinen alkuteos The Mystic Masseur 1957

***********

#luemaailmavuodessa: lokakuu – Väli-Amerikan tai Karibianmeren valtion kirjailijan kirjoittama kirja (Trinidad ja Tobago)

Helsingin Kirjamessut torstaista lauantaihin

Vietin tänä vuonna kirjamessuilla kolme päivää. Niin mukavaa kuin messuilla onkin, niin kaiken hälinän ja ihmispaljouden keskellä myös väsyy, joten sunnuntaiksi jäin kotiin. Kaikkein mukavinta oli taas bloggaajakollegoiden tapaaminen sekä satunnaiset keskustelut tuntemattomien ihmisten kanssa. Niitä aina syntyy samanhenkisten messuvieraiden kesken. Tietysti haahuilin messualueella ihan vain nauttimassa tunnelmasta, mutta yritin samalla  myös tutustua kirjatarjontaan. Itselleni ostin vain yhden kirjan, Osuuskumman kustantaman novellikokoelman Pinnan alla. Tuin pienkustantamoa edes tuon verran. Muut ostamani kirjat menevät lahjoiksi. Antikvariaateista etsin kahta kirjaa, mutta tällä kertaa en löytänyt kumpaakaan.

Ohjelmanumeroita seurasin liikaakin, koska joka päivä jossain vaiheessa alkoi tuntua, että keskittyminen vähän herpaantui. Kirjoitan tässä vain muutamasta keskustelusta. Kirjasome oli tänä vuonna hyvin esillä. Esitykset olivat isommalla lavalla kuin ennen, mikä olikin tarpeen, koska kuuntelijoita tuli aina paljon. Viereisessä kuvassa valmistautuvat (vasemmalta) Suomalaisen Kirjakaupan Laeticia Söderman-De La Torre ja Elisa Vlahopoulou sekä bloggaajat Gregorius (Jotakin syötäväksi kelvotonta) ja Tiina Österholm (Kirjaluotsi). Heidän aiheenaan oli Mitä tapahtuu, kun ylittää kielimuurin kirja kädessä? Keskustelijoiden kielivalikoima oli melkoinen: englanti, espanja, ranska, japani, myös hollanti ja italia mainittiin. Alkukielellä lukeminen avartaa maailmaa. Löytyy uusia kirjailijoita ja kulttuuriin pääsee paremmin sisälle kuin käännöksistä. Keskustelu Kirjasome personal trainerina klassikoihin ilahdutti minua kertomalla, että muuallakin kirjasomessa kuin blogeissa haastetaan lukijoita tutustumaan klassikoihin. Kirjabloggaajillahan on ollut jo kauan puolivuosittainen klassikkohaaste. Virginia Woolf, ennen ja nyt korosti Woolfin merkitystä nykyajassa. Keskustelussa selvisi myös, että yksi osallistuja, suomentaja Kaijamari Sivill, on kääntänyt Mrs Dallowayn uudestaan. Ilmestyy joulukuussa.

Pajtim Statovcia ja hänen kirjojaan saksantavaa Stefan Mosteria haastatteli Hannele Jyrkkä. Otsikkona oli Menestys kirjailijan ja kääntäjän näkökulmasta. Kumpikin tuntui pitävän tärkeimpänä lukijoilta saatavaa kiitosta, ei niinkään muuta menestystä. He puhuivat myös yhteistyöstään, ja Moster kertoi muutamia esimerkkejä Statovcin tekstin kääntämisestä. Samaan aihepiiriin liittyi Kulttuurivientiä kansien välissä – käännösten merkitys kirjailijan uralla, keskustelijoina Tuutikki Tolonen, Jyrki Vainonen ja Magdalena Hai. Kulttuurierot nousivat esille. Lapsille kirjoittava Tolonen kertoi, miten häntä alkuun hämmästytti se, että ulkomailla lastenkirjailijaan suhtaudutaan samalla tavalla kuin aikuisille kirjoittavaan. Keskustelusta jäi mieleen myös Tolosen toteamus "miten voi viedä, jos ei ole mitään vietävää" vastauksena Hain kysymykseen, miten hallitus on toteuttanut ohjelmassaan olevaa tavoitetta edistää kulttuurivientiä. Edistämistä enemmän hallitus on leikannut. Tiina Raevaara, Antti Järvi ja Henrikki Timgren haastattelijana Jonna Tapanainen puhuivat aiheesta Narratiiviset tietokirjat – faktaa ja lukunautintoa. Kun he määrittelivät narratiivista eli tarinallista tietokirjaa, Raevaaran "pieni ihminen suuren tuntemattoman äärellä" osui ainakin minun ajatuksiini. Keskustelusta sai paljon vinkkejä hyvistä narratiivisista tietokirjoista.

Kirjailijahaastatteluista minua kiinnosti eniten Karissa Kettu Kallio-lavalla. Kuva on vieressä. En onnistunut ottamaan kelvollista kuvaa, jossa olisivat näkyneet myös lukiolaiset, jotka haastattelivat. Puhuttiin Ketun romaanista H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään, jonka huomasin tänään Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaiden joukossa. Olisinkin ihmetellyt, jos kirja ei olisi ehdokkaana. Niin hyvä se on.

Tiedekirjojen esittelyistä kaksi nousi yli muiden. Mari Koistisen Vahingossa keksityt käy läpi joitakin tuttuja ja joitakin oudompia keksintöjä, joiden syntymisessä sattumalla on ollut suuri merkitys. Koistinen korosti, että sattuma ei yksin riitä, vaan tarvitaan tieteilijä, jolla on tarpeeksi taustatietoa ja joka ymmärtää, miten yllättävää havaintoa voi hyödyntää. Erkki Liikanen haastatteli professori Jukka Korpelaa tämän kirjasta Länsimaisuuden historia, joka kertoo, miten tuntemamme länsimaisuus (demokratia, ihmisoikeudet jne.) on kehittynyt. Sanavalmis haastattelija ja asiansa tunteva tieteentekijä saivat aikaan hienon keskustelun. Kirjakin kiinnostaa, vaikka Liikanen varoitti, että se ei ole helppoa luettavaa.

Helsingin Kirjamessut - muutama vinkki

 

Kirjamessuviikko! Mikä ilo! Tänä vuonna Helsingin Kirjamessujen teema on paras messuilla näkemäni: Sivistys ja ilo. Sivistys on loistava valinta teemaksi aikana, jolloin kulttuurin ja sivistyksen arvostus tuntuu olevan alamaissa, ainakin valtiovallan suunnalta. Ilo yhdistettynä sivistykseen saa lukijan hymyilemään onnellisena.

Luin messulehteä ja tein aivan liian pitkän listan ohjelmanumeroista, joita haluaisin seurata. Huomasin keränneeni listalle enemmän keskusteluja kuin kirjaesittelyjä. Yhdistelin osan niistä muutaman otsikon alle.

Lukeminen

Tutut bloggaajat Tiina (Kirjaluotsi) ja Gregorius (Jotakin syötäväksi kelvotonta) ovat mukana keskustelemassa vierailla kielillä lukemisen ulottuvuuksista otsikolla Mitä tapahtuu, kun ylittää kielimuurin kirja kädessä? (to klo 12 Töölönlahti). Kirjasomettajia on puhumassa myös klassikoiden lukemisen merkityksestä: Kirjasome personal trainerina klassikoihin (to 17 Töölönlahti). Aivan toisenlaisten kirjojen suosiota pohditaan Uuden Jutun ohjelmassa Lukevatko ihmiset vääriä kirjoja? (to 19 Töölönlahti). Nuoria pitäisi innostaa lukemaan. Kirjastojen työntekijät ovat siinä ammattilaisia. "Ei Sinuhea tai viisikoita" - kirjastolaiset vinkkaavat nuortenkirjoja (pe 11.30 Töölönlahti). Nuorten medialukutaito on aiheena Kirjakallion paneelissa Medialukutaito nyt! (pe 12.30 Kallio). Mielenkiintoinen kysymys on, miten kirjat valikoituvat luettavaksemme: Kuka päättää, mitä sinä luet? (pe 18 Töölö). Sivistysvaliokunnan kansanedustajia on vastaamassa kysymykseen Katoaako lukutaito? (la 16 Kruununhaka), ja kansanedustajia hiostetaan myös kysymyksellä Kansanedustaja, mitä tiedät kirja-alasta? (su 10.30 Hakaniemi).

Kirja-ala

Edellisen otsikon viimeinen ohjelmanumero olisi sopinut paremmin tänne, mutta kirja-alaa voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Suomen ulkopuolelle levittäytyy keskustelu Kirjallisuuden voimasta ja kustantamisen nykytilasta Euroopassa (to 14 Senaatintori). Hyvin ajankohtainen ja monia puhutteleva aihe on Äänikirjat ja e-kirjat - siunaus vai tuho? (to 15.30 Töölönlahti). Yhä lisääntyvä englannin valta puhuttaa: Englannin kieli - uhka vai mahdollisuus kirjallisuudelle? (la 10.30 Töölö) samoin kuin tekoälyn vaikutus: Kirjallisuus ja tekoäly (la 13 Töölönlahti). Antikvariaatit ovat tärkeä osa kirjallisuuskenttää. Ne ovat mukana messuilla ja nyt ohjelmassa: Miten antikvariaateilla menee? (la 17 Kruununhaka). Ruotsiksikin voi olla huolissaan kirjallisuuden tulevaisuudesta: Håller litteraturen på att dö eller är den redan död? (su 10.30 Blåbärslandet). Blogistania ja muu kirjasome on nostamassa kirjoja esille monella tavalla. Niistä yksi on jokavuotiset palkinnot: Blogistanian kirjallisuuspalkinnot (su 13 Töölönlahti).

Kääntäminen

Kääntämistä koskevat keskustelut ovat aina olleet suosikkejani kirjamessuilla. Ihailen ja ihmettelen taitavia suomentajia. Kirjan takana: Kääntämisen ilot ja kustantamisen surut -keskustelussa luvataan puhua pienistä kielistä kääntämisen tärkeydestä (to 11.30 Lonna). Pajtim Statovci ja hänen teoksiaan saksaksi kääntävä Stefan Moster keskustelevat: Menestys kirjailijan ja kääntäjän näkökulmasta (pe 17 Töölö). Kansainvälisille markkinoille pyrittäessä tarvitaan käännöksiä: Kulttuurivientiä kansien välissä - käännösten merkitys kirjailijan uralla (la 12.30 Töölö). Onneksi nykyisin on suomentajia, jotka pystyvät kääntämään suoraan aasialaisista kielistä: Itäaasialaisen dekkarin kääntäminen. Keskustelussa mukana Rauno Sainio ja Raisa Porrasmaa (la 18.30 Töölö). Tekoäly keskusteluttaa suomentajiakin: Fuck AI - eli miksi ihmiskääntäjiä tarvitaan kipeämmin kuin koskaan? (su 11.30 Töölönlahti.

Tiede

Mari Koistisen Vahingossa keksityt kertoo monen tutun tuotteen keksimiseen johtaneesta onnekkaasta sattumasta. Kirjailijaa haastattelee Aino Rajala (to 10.30 Kruununhaka). Suomi tieteen kielenä, asiantuntijat pohtivat suomen asemaa englannin jyllätessä (to 11 Suomenlinna). Esko Valtaojan uudella kirjalla on mahtava aihe: Maailmankaikkeudesta (to 13 Senaatintori). Hauskalta idealta vaikuttaa Hyvät ja huonot tiedeuutiset (to 16 Kruununhaka). Jukka Korpelan Länsimaisuuden historia on "syvällinen analyysi läntisten instituutioiden ja eurooppalaisen arvomaailman synnystä" (pe 15.30 Kruununhaka). Uudenlaista tietokirjojen kirjoitustapaa esittelee Narratiiviset tietokirjat - faktaa ja lukunautintoa (la 12 Kruununhaka). Gaudeamuksen julkaisema Latinan kielen historia kiinnostanee ainakin jokaista eurooppalaisia kieliä harrastavaa (su 14 Arabia).

Viimeisenä vielä yksi suositus

Olen lukenut tänä vuonna yhden suomalaisen esikoisteoksen ja voin suositella sitä kaikille. Romaani on Karissa Ketun H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään. Kirjailijaa haastatellaan torstaina klo 15 Kallio-lavalla.

Dian Fossey: Sumuisten vuorten gorillat

 

Dian Fosseyn omaelämäkerralla Sumuisten vuorten gorillat saan valmiiksi tämän vuoden Helmet-haasteen. Sijoitan kirjan vaikeaksi kokemaani kohtaan 26. Kirjassa on itse valittu perhe. Fossey oli askarteluterapeutti, joka päätti ryhtyä kenttätutkijaksi nähtyään Afrikassa vuoristogorilloja. Ensi tapaamisesta alkaen hän omisti elämänsä gorilloille ja niiden suojelulle.

”En unohda koskaan sitä hetkeä, jolloin ensi kertaa kohtasin gorilloja. Niiden näkemistä edelsi ääni, ääntä taas vahva myskin ja tallinhajun sekainen, ihmismäinen tuoksu. Ilmaa repi äkkiä sarja kimakoita huutoja, ja läpipääsemättömältä näyttävän kasvimuurin takaa näkyi hämärästi hopeaselkäinen suuri uros, jonka rinnantaonnasta syntyi kumea, rytmikäs rondo.”

Fossey sai apua häntä edeltäneiltä tutkijoilta esimerkiksi rahoituksen hankkimiseen. Hän perusti Ruandan vuoristoon Karisoken tutkimuskeskuksen. Kenttätutkimuksen ohella Fossey kouluttautui ja väitteli tohtoriksi.

Fossey tutki gorilloja havainnoimalla niitä luonnollisessa ympäristössään. Hän totutti gorillat läsnäoloonsa ja myöhemmin opiskelijoiden läsnäoloon. Kirjassa hän kertoo tekemistään havainnoista, gorillaryhmien sosiaalisista suhteista ja ryhmien välisistä usein aggressiivisista kohtaamisista. Eniten kirjasta näkyy hänen rakkautensa gorilloihin. Hän nimesi kaikki seuraamansa gorillat ja suri niiden väistämättömiä kuolemia sairauksiin, keskinäisten yhteenottojen seurauksiin tai salametsästäjien aiheuttamiin vammoihin.

Salametsästäjät eivät pyydystäneet ensisijaisesti gorilloja, vaan antilooppeja, mutta gorillatkin saattoivat jäädä ansalankoihin. Tutkimustyön ohella Fossey panosti eläinten suojeluun. Hän ja hänen työntekijänsä rikkoivat salametsästäjien pyydyksiä ja yrittivät saada suojelualueella luvattomasti laiduntavia paikallisia siirtymään muualle. Fossey kutsui toimintaansa aktiiviseksi suojeluksi. Hänet surmattiin tutkimuskeskuksen majassaan 1985, kaksi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Tekijöitä ei saatu selville.

Kirjasta välittyy kuva rohkeasta naisesta, joka ei pelännyt mitään, ei yksinäisyyttä, ei viidakon ankeita olosuhteita, ei salametsästäjiä, eikä ainakaan eläimiä. Yhdeksi unohtumattomimmaksi kokemukseksi Fossey sanoo ensimmäistä kosketusta hänen ja gorillan välillä, noin kolme vuotta gorillaryhmän tarkkailun aloittamisesta.

”Kun Peanuts näytti kyllästyneen syömisrutiiniin, raaputin päätäni, ja miltei heti sekin alkoi raaputtaa omaa päätään. Koska se näytti täysin rauhoittuneelta, asetuin makaamaan selälleni ruohikkoon ja ojensin hitaasti käteni, kämmen ylöspäin, ja jätin sen lepäämään lehtien päälle. Katsottuaan tarkasti kättäni Peanuts nousi seisomaan, ojensi kätensä ja kosketti pienen hetken sormillaan minun sormiani. Ihastuneena omasta rohkeudestaan se kiihtymyksensä osoitukseksi takoi nopeasti rintaansa ja lähti sitten ryhmäänsä kohti.”

Dian Fossey oli aikansa julkkis. Hänen elämästään tehtiin omaelämäkertaan pohjautuva elokuva 1988, pääosassa Sigourney Weaver.

Dian Fossey: Sumuisten vuorten gorillat
Suomentanut Juhani Pietiläinen
WSOY 1984, 275 s. + kuvaliitteet
Englanninkielinen alkuteos Gorillas in the Mist 1983

***********

Helmet-haaste: kohta 26. Kirjassa on itse valittu perhe.