Hermann Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä

 

Hermann Hessen novellikokoelman nimi on Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita. Saksankielinen alkuteos on Märchen, joka olisi suoraan käännettynä Satuja.

Sadunomaisuus näkyy selvimmin kokoelman aloittavassa tarinassa Augustus, jossa nuori leskeksi jäänyt äiti saa poikansa kummiksi omalaatuisen naapurinsa. Kummisetä antaa äidille lahjan: hän saa toivoa pojalle parasta mitä tietää, ja kummisetä huolehtii, että toive käy toteen. Pitkällisen harkinnan jälkeen äiti toivoo, että kaikki ihmiset pitäisivät hänen pojastaan. Toive ei johda onnelliseen lopputulokseen.

Tarinat, jotka eivät viittaa suoraan satuihin, ovat unenomaisia. Yksi on nimeltäänkin Unisarja. Se etenee unen logiikalla. Näyt ovat todellisia tai uneksittuja tapahtumia kertojan – nimeltään Hermann – elämän varrelta. Monessa kokoelman tarinassa on synkkä näkemys elämästä, jossa tavoitellaan jotakin tavoittamatonta, tai jos tavoite saavutetaan, sen eteen joudutaan uhraamaan elämästä kaikki muu. Niin käy kertomuksessa Runoilija, jossa nuori mies lähtee opiskelemaan Täydellisen sanan mestarin luo. Hän oppii vuosien jälkeen runojen kirjoittamisen salatun taidon, mutta menettää kotiseutunsa, omaisensa ja morsiamensa.

Pidin eniten suomalaisen kokoelman nimeen valitusta tarinasta Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä. Rauhallisessa, vuosisatoja sitten sodat taakseen jättäneessä yhteiskunnassa asuva nuori poika lähetetään suorittamaan tehtävää. Matka on pitkä, ja hänen on levättävä välillä. Silloin hän joko näkee unta tai lentää suuren linnun selässä toiselle tähdelle, jossa on käynnissä sota. Toisen sotivan osapuolen kuninkaalle hän jättää viestin.

”Eikö teillä ole sielussanne aavistusta siitä, että te ette tee oikein? Ettekö kaipaa valoisia, hilpeitä jumalia, ymmärtäväisiä ja iloisia oppaita ja ohjaajia? Ettekö näe koskaan nukkuessanne unta toisesta ja kauniimmasta elämästä, jossa kukaan ei tahdo muuta kuin sitä, mitä kaikki tahtovat, jossa järki ja järjestys hallitsevat, jossa ihmiset aina kohtelevat toisiaan iloisesti ja myötätuntoisesti?”

Nämä tarinat olivat aika mystisiä. Olen lukenut paljon Hessen tuotantoa ja pitänyt useimmista hänen kirjoistaan. Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita ei nouse Hesse-suosikkieni joukkoon.

Hermann Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita
Suomentanut Aarno Peromies
Weilin+Göös 1978, 150 s.
Saksankielinen alkuteos Märchen 1919, ja kaksi myöhemmin lisättyä tarinaa

***********

Helmet-haaste: kohta 9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella.

Mohammed Dib: Sisäpiha

 

Sisäpiha on algerialaisen Mohammed Dibin esikoisteos vuodelta 1952. Kirja aloittaa trilogian Dibin kotikaupungista Tlemcenistä. Trilogian toinen osa on suomennettu nimellä Vuoret odottavat, mutta kolmas on jäänyt suomentamatta.

Kymmenvuotias Omar asuu suuressa vuokratalossa äitinsä, kahden siskonsa ja halvaantuneen äidinäidin kanssa. Isä on kuollut vuosia sitten. Äiti yrittää ansaita ompelemalla kangastossujen päällisiä, mutta rahasta on tiukkaa. Puute kärjistää äidin suhdetta lapsiin. Kerran hän suututtuaan heittää Omaria veitsellä. Isoäiti jää lähes ilman huolenpitoa. Talossa kaikki ovat köyhiä. Silloin tällöin ristiriidat johtavat yleiseen riitelyyn, nimittelyyn ja haukkumiseen.

Omarin elämää hallitsee nälkä. Usein on päiviä, jolloin perheellä ei ole mitään syötävää, mutta hän ei todellakaan ole ainoa.

”Omarin kaltaisia nimettömiä ja viluisia lapsia hortoili paljasjaloin vastaan joka kadulla. Heidän huulensa olivat mustat, heillä oli raajat kuin hämähäkillä ja silmissä kuumeen kiilto. Monet heistä kerjäsivät arkaillen toreilla ja ovenvierustoilla. Tlemcenin talot olivat heitä tupaten täynnä, heitä ja heidän ääniään.”

Omar on lapsi, mutta hän ihmettelee, miksi jotkut ovat rikkaita ja toiset köyhiä, miksi joillakin on ruokaa ja toisilla ei. Ja miksi ihmeessä aikuiset eivät kapinoi. Joskus hän kuitenkin kuulee aikuisten puheista epämääräisiä huhuja. Joitakin vuokraviljelijöitä on pidätetty. Heidän talossaan asunutta miestä etsitään kapinoinnista syytettynä. Pinnan alla on tapahtumassa jotakin.

Sisäpiha päättyy, kun toinen maailmansota syttyy. Kirja on ilmestynyt kaksi vuotta ennen Algerian itsenäistymissodan alkamista. Lukiessa tuntuikin koko ajan, että Sisäpiha ennakoi Algerian sotaa.

Mohammed Dib: Sisäpiha
Suomentanut Natalia Baschmakoff
Gummerus 1978, 173 s.
Ranskankielinen alkuteos La grand maison 1952

***********

Maailmanvalloitus: Algeria.

César Aira: Todiste │ Illallinen

Todiste ja Illallinen ovat kaksi pienoisromaania. Todisteessa Marcia kävelee kaupungilla nuorten suosimalla illanviettokadulla, kun häneltä yhtäkkiä kysytään ”Haluuks naida?” Kysyjä on toinen kahdesta punkkaritytöstä, jotka käyttävät nimiä Mao ja Lenin. Marcia ei pääse tytöistä eroon, vaan ajautuu keskusteluun, jossa repliikit eivät tunnu löytävän vastauksia. Mao puhuu maailman todellisuudesta ja rakkaudesta.

”Siitä huolimatta”, Mao jatkoi, ”rakkaus sallii yhden kiertoilmaisun, mutta vain yhden: toiminnan. Sillä vaikka rakkautta ei voi selittää, sen voi todistaa.”

Sen jälkeen Mao ja Lenin todistavat. Todistus onkin melkoinen loppuhuipennus: aseita, räjähdyksiä, tulipaloja, ruumiita.

Myös Illallisen aiheena on totuus. Päähenkilö on kuusikymppinen konkurssin tehnyt mies, joka on joutunut muuttamaan äitinsä luo. Mies käy äidin kanssa illallisella tuttavansa luona. Kotiin palattuaan hän sekoittaa todellisuuden ja televisio-ohjelman, jossa mellastavat elävät kuolleet. Illallisessa on omanlaistaan huumoria.

”Vainajat todellakin muistuttivat rockmuusikoita hoippuessaan puolelta toiselle epäsiisteinä, pitkät haituvat tuulessa hulmuten, ylimielisinä kuin rocktähdet, jotka olivat tietoisia tähteydestään ja siitä, ettei heidän tarvinnut kuin ilmestyä paikalle lunastaakseen yleisön odotukset. Mutta siihen yhtäläisyydet loppuivatkin ja puistattavat eroavaisuudet paljastuivat.”

Omaksi yllätyksekseni nautin kovasti näiden kahden surrealistisen tarinan lukemisesta.

César Aira: Todiste │ Illallinen
Suomentanut Sari Selander
Siltala 2018, 208 s.
Espanjankieliset alkuteokset La prueba 1992 ja La cena 2006

Maksim Gorki: Leo Tolstoi

 

Uransa alkutaipaleella ollut Maksim Gorki ja maailmanmainetta nauttinut Leo Tolstoi viettivät kumpikin talven 1901-02 Jaltalla. He tapasivat lähes päivittäin. Gorki kirjoitti tapaamisista muistiinpanoja, jotka hän julkaisi vuosia Tolstoin kuoleman jälkeen. Hän liitti julkaisuun myös keskeneräisen kirjeen, jota oli kirjoittanut Tolstoin kuuluisan kotoaan pakenemisen jälkeen ja jatkanut Tolstoin kuoltua. Suomennokseen on lisätty Gorkin kirjoitus Tolstoin puolisosta Sofia Andrejevnasta.

Gorki arvosti Tolstoita suuresti. Muistiinpanoissaan hän luo Tolstoista kuvaa ihmisenä, eikä palvonnan kohteena.

”Yhtä hyvin kuin muutkin minä tiedän että ei ole ihmistä joka häntä paremmin ansaitsisi neron nimityksen, ei hankalampaa, ristiriitaisempaa ja kaikessa suurenmoisempaa, niin niin, kaikessa.”

Gorki kirjaa Tolstoin lausahduksia, keskustelunpätkiä ja omia ajatuksiaan, jotka ovat välillä varsin arvostelevia.

”Joskus hän on itseriittoinen ja suvaitsematon kuin Volgan takametsien lahkolainen lukutoukka, ja se on kauheaa, niin kajakka maailmankello kuin hän on.”

Keskusteluissa Tolstoi esittää usein mielipiteitä muista kirjailijoista, Dostojevskista, Dickensistä, Hugosta, Balzacista… Tšehovista hän piti sekä ihmisenä että kirjailijana. Kirjailijoiden ohella keskusteluissa esiintyy paljon tuntemattomia henkilöitä, joista kirjan lopussa on lukijan avuksi tietoja.

Gorkin kirjoitusta Sofia Andrejevnasta voi pitää tämän puolustuspuheena. Gorki ei pitänyt Tolstoin puolisosta, eikä tämä hänestä, mutta Gorki ymmärsi, kuinka vaikeaa Sofia Andrejevnan elämä suurmiehen rinnalla oli. Hänen piti pitää huolta perheestä ja samalla mukautua miehensä oikkuihin. Toisaalta hän yritti pitää Tolstoita ympäröivät hännystelijät loitolla, ja juuri siitä häntä arvosteltiin.

Siltalaa voi kiittää tämän kirjan tuomisesta suomalaisten lukijoiden ulottuville.

Maksim Gorki: Leo Tolstoi
Suomentanut Martti Anhava
Siltala 2021, 127 s.
Venäjänkieliset alkuteokset Lev Tolstoi 1923 ja O S.A. Tolstoi 1924

***********

Suomennos on ilmestynyt tänä vuonna, joten sijoitan kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021.

Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen

 

Jyrki Erra sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2021 romaanista Lyijyvalkoinen.   Kirjan taustalla on vuoden 2016 uutinen, jonka mukaan Ranskasta maalaistalon ullakolta löytynyt maalaus on todettu Caravaggion tekemäksi. Maalaus on nimeltään Judit leikkaa Holoferneen pään irti, ja sen arvoksi arvioidaan yli 100 miljoonaa euroa. Erra on luonut vuosisatoja kadonneena olleelle maalaukselle historian.

Lyijyvalkoisessa on kaksi aikatasoa. Kirjan nykyaika on vähän ennen kuin maalauksen löytyminen tulee julkiseksi. Kertoja ja keskushenkilö on suomalainen maalari ja Caravaggio-asiantuntija Axel Wallas. Hän on maalannut reproduktion yhdestä tuhoutuneesta Caravaggion työstä ja on perehtynyt Caravaggion tekniikkaan. Caravaggio pohjusti maalauksensa myrkyllisellä lyijyvalkoisella. Taitojensa vuoksi Axel joutuu Caravaggion maalauksesta vihiä saaneiden ja siitä kiistelevien osapuolten pelinappulaksi.

Toisessa aikatasossa Caravaggion oppilas, malli ja avustaja Cecco kertoo isäntänsä viimeisistä vuosista. Kopiot hänen muistiinpanoistaan ovat päätyneet Axelin käsiin.

Erra on saanut loistavasti sovitetuksi juoneen Caravaggion tiedettyä henkilöhistoriaa sekä hänen maalauksiaan, esimerkiksi Palermosta kirkosta vuonna 1969 varastetun alttaritaulun.

Suurin osa kirjasta tapahtuu Roomassa. Villa Lante ja Villa Borghese ovat tuttuja. Katuja, aukioita ja kirkkoja googlailin lukiessani, samoin ennestään vieraita historiallisia faktoja, joihin kuului Molempain Sisiliain kuningaskunta. Myös Caravaggion tauluja löytyi hyvin netistä katsottavaksi. Monet niistä ovat varsin synkkiä väreiltään ja väkivaltaisia aiheiltaan. Lyijyvalkoinen sen sijaan ei ole synkkä, eikä väkivaltainen, vaikka siinä on jännittävätkin hetkensä. Pidin kovasti tästä maalaustaiteen, historian ja Rooman yhdistävästä kirjasta.

Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen
Otava 2020, 488 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa.

Kuukauden nobelisti Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö

 

Tämän kirjan ilmestymistä odotin siitä alkaen, kun viime syksynä Louise Glück sai Nobelin palkinnon ja kun kerrottiin, että runokokoelma on ilmestymässä.

Onneksi on suomennettu kokonainen runokokoelma, eikä valittuja runoja useasta kokoelmasta. Tämän kirjan runot muodostavat kokonaisuuden. Ne keskustelevat keskenään. Jonkinlainen avain on nimiruno Uskollinen ja hyveellinen yö.

Runoissa on elämän muistelemista. Katkelma runosta Uskollinen ja hyveellinen yö:

Muistumia,
suuren muiston ainesosasia.
Selkeitä pisteitä sumussa, ajoittain näkyviä,
niin kuin majakka jonka tehtävistä
yksi on lähettää signaalia.

Runoista voi koota englantilaisen kuvataiteilijan, miehen, elämäntarinaa. Hänen vanhempansa ja perheen vauva kuolivat auton törmättyä puuhun. Täti kasvatti hänet ja hänen veljensä. Aikuisena taiteilija käy vuosikausia terapiassa. Hän ei kykene ”kestäviin kiintymyssuhteisiin”. Hän kirjoittaa päiväkirjaa. Hänellä on rahavaikeuksia ja siksi hän asuu välillä Amerikkaan muuttaneen veljensä mailla. Kun horisontti lähestyy, taiteilija menettää tunnon oikeasta kädestään. Samalla tavoin häneltä on ”usein puuttunut ilmaisukyvyn lahja”. Runot kertovat elämästä tietysti paljon kiehtovammin kuin edellä kirjoittamani selostus.

Useimmat runot ovat pitkiä. Niistä on vaikea löytää kuvaavaa lainausta Glückin välillä arkisesta, välillä korkealentoisesta tyylistä, mutta otan tähän alun runosta Keskiyö.

Lopulta yö ympäröi minut;
ajelehdin sen mukana, ehkä sen sisällä,
tai se kantoi minua niin kuin joki kantaa
venettä, ja samanaikaisesti
se kieppui yläpuolellani,
tähtien peittämänä, mutta silti pimeänä.

Tällaisia hetkiä varten elin.
Tunsin, että minut oli salaperäisesti kohotettu maailman yläpuolelle
niin että toiminta oli lopultakin mahdotonta,
mikä teki ajattelemisesta ei vain mahdollista, vaan myös rajatonta.

Perusteellisemman käsittelyn Uskollinen ja hyveellinen yö on saanut blogeissa Reader, why did I marry him? ja Kirjaluotsi.

Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö
Suomentanut Anni Sumari
Enostone 2020, 70 s.
Englanninkielinen alkuteos Faithful and Virtuous Night 2014

***********

Helmet-haaste: kohta 35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut.

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama

 

”Tarina kertoo Juliasta ja Karlista, kuten tiedät.”

Niinhän tämä kertoo, eräänlaisen rakkaustarinan. Jos kirjasta poistaisi kaiken muun, jäljelle jäisi melko tavanomainen rakkaustarina. Mutta sitä kaikkea muuta on paljon. Ensinnäkin Turun Biologisen museon dioraamat, joita Julian ja Karlin keskinäiset hetket joskus muistuttavat. Sukupuuttoon kuolleet eläimet, kvaggat ja muut. Mielikuvitusmatkat. Muistin temppelit. Ennen kaikkea kolibrit, joiden kauneutta ei voi tavoittaa.

”Mikään kuva tai mitkään sanat eivät hänen mielestään pystyneet kuvaamaan sitä mistä tuossa pienessä linnussa oli kyse. Lintu oli liian kaunis kuvattavaksi, liian hauras. Pelkkä yritys musersi linnun. Nyppi sen rubiinin ja ametistin hehkuiset siivet irti, rusensi pienet luut kasaan. Ymmärrätkö?”

Kolibria on mahdoton kuvata, samoin kuin rakkautta.

Kaikkine aineksineen Dioraama on hämmentävä. Uusia suuntia ja tulkintamahdollisuuksia avautuu Julian koodatessa tekoälyä. Ajatukset ajelehtivat kuvasta toiseen. Kuvittelen kaikkea mahdollista. ”Aivan kuten Karl kuvitteli.”

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama
Tammi 2019, 319 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä.