maanantai 3. kesäkuuta 2024

Patrick Modiano: Chevreusen vuodet

 

Vanha mies, nimeltään Bosmans, muistelee viidenkymmenen vuoden takaisia aikoja. Silloin hän oli kaksikymppinen ja tapasi joitakin ihmisiä, jotka toivat hänen mieleensä lapsena viitisentoista vuotta aiemmin näkemiään asioita. Jo tuolloin, nuorena, hänen oli ollut vaikea muistaa tapahtumien järjestystä.

Ajan oloon kaikki kiintopisteet olivat kadonneet, niin että kauempaa katsottuna tapahtumat näyttivät samanaikaisilta ja sekoittuivat kuin kaksoisvalotetut valokuvat.

Talo Chevreusen laaksossa, sen Bosmans muisti lapsuudestaan. Miksi hänen uudet tuttavansa veivät hänet sinne? Mitä liittyi asuntoon Porte de l’Auteuil’n lähellä? Keitä nämä ihmiset olivat, miten he tunsivat Bosmansin lapsuuden, mihin he pyrkivät? Muisto sieltä, vaikutelma täältä. Lopulta Bosmans uskoo saaneensa kiinni arvoituksesta. Hänestä tulee uudelleen epävarma kirjoitettuaan romaanin, jonka sivuhenkilöiksi hän on sijoittanut tuntemiaan ihmisiä.

Kohtaamiset olivat olleet niin lyhyitä ja satunnaisia, ettei hän ollut ehtinyt tutustua niihin ihmisiin, vaan he jäisivät osin arvoituksellisiksi, jopa siinä määrin, että heräsi epäilys, olivatko he sittenkin pelkkiä kuvitteellisia olentoja.

Chevreusen vuosissa muistojen epävarmuus kutoo verkoston, joka kutkuttaa lukijan uteliaisuutta ja saa hänet muodostamaan tarinan, joka ehkä on totta. Modiano on kirjoittanut muistamisesta ja muistoista ennenkin. Aiempien kirjojen tapaan tunnelma on surumielinen ja hapuileva, täynnä ihmetystä.

Muita kirjoituksia: Lumiomena, Kirjatimpuri, Maailmankirjat.


Patrick Modiano: Chevreusen vuodet
Suomentanut Lotta Toivanen
WSOY 2024, 170 s.
Ranskankielinen alkuteos Chevreuse 2021

2 kommenttia:

  1. Modianilla on taito kirjoittaa vähäeleisesti mutta koukuttavasti. Lumouduin yhdestä hänen kirjastaan vuosia sitten mutta hiukan petyin kun siihen ei tullut lopussa ratkaisua. Eipä se tietenkään dekkari ollutkaan 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Modianon kirjoissa ei ole useinkaan varmaa, mikä on totta ja mikä ei. Koukuttavia ne ovat kuten sanot.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.