Aarresaari valikoitui tämänkertaisen klassikkohaasteen kirjakseni, koska etsiskelin Helmet-haasteeseen sopivaa brittiklassikkoa. Olen lukenut aika paljon klassikoita, myös brittiläisiä, mutta erilaisia listauksia selatessani tajusin, että en ole lukenut Aarresaarta, en edes lapsena.
Aarresaari olikin
loistava valinta. Se on maineensa veroinen klassikko, jännittävä ja vauhdikas.
Tunnustan, että loppua kohti piti lukea yötä myöten, jotta saisin selville,
miten kaikki päättyy. Ainoastaan paikoittainen väkivaltaisuus mietitytti.
Rosvojen tappamista kuvataan välillä turhan tarkasti. Pienille lapsille Aarresaarta
ei voi suositella, vaikka se näkyy kirjastossa luokitellun lastenkirjaksi.
En
spoilaa juonta, joka ei ole ihan niin suoraviivainen kuin etukäteen voisi
kuvitella. Sen verran voin sanoa, että päähenkilö ja kertoja on nuori poika Jim
Hawkins, jonka vanhemmilla on majatalo. Sinne tulee asukkaaksi vanha merikarhu,
jonka jäämistöstä – jännittävien vaiheiden jälkeen – Jimin haltuun päätyy
aarrekartta. Paikallinen patruuna innostuu ja varustaa laivan, joka lähtee
kohti aarresaarta mukanaan Jim, tohtori Livesey ja patruuna itse sekä joukko
merimiehiä, joilla on turhan hyvät etukäteistiedot aarteesta.
Jim on
rohkea ja kekseliäs eli juuri sellainen kuin seikkailukirjan sankarin pitää
olla. Hänen tempauksensa eivät aina ole harkittuja, mutta loppujen lopuksi hän
on se, joka pelastaa retkikunnan kiperistä tilanteista, joihin joudutaan monta
kertaa.
Jos joku
on miettinyt, miksi merirosvopäälliköillä on usein puujalka ja papukaija, niin
syyllinen saattaa olla Aarresaari (vaikka puujalkaa tässä ei varsinaisesti olekaan).
”– Tuo lintu, kuule, hän sanoi, –
on tai voi olla kaksi sataa vuotta vanha, Hawkins – enimmäkseen papukaijat
elävät ikuisesti; ja jos kukaan on nähnyt enemmän pahuutta, niin vain
sielunvihollinen itse. – – Se oli mukana, kun nostettiin haaksirikkoutunutta
kultalaivaa. Siellä se oppi sanomaan »piastereita», eikä ihme, kun se näki
siellä viisikymmentä tuhatta piasteria, Hawkins!”
Aarresaari on suomennettu useita kertoja. Luin
vuonna 1970 ilmestyneen Jukka Kauppisen suomennoksen.
Kirjabloggaajien 22. haastetta
vetää blogi Kulttuuri kukoistaa. Siellä julkaistaan listaus kaikista
osallistuneista blogeista ja luetuista klassikoista. Olen ollut mukana kaikissa
aikaisemmissa klassikkohaasteissa. Tässä ovat niihin lukemani kirjat:
Alastalon salissa, Nuoren Wertherin kärsimykset, Laulu tulipunaisesta kukasta,
Sudenmorsian, Arkielämää, Hanna, Kadonnutta aikaa etsimässä 1,
Mustalaisromansseja, Makiokan sisarukset, Kasvattitytön tarina, Isänmaa,
Mirdja, Mandariinit, Max Havelaar, Pantagruel, Tau nolla, Kristiina Lauritsantytär, Koti ja maailma, Levottomuuden kirja, Frankenstein, Optimisti (Candide)
Suomentanut Jukka Kauppinen
Otava 2012, 5. painos, 320 s.
Englanninkielinen alkuteos Treasure Island 1883
***********
Helmet-haaste: kohta 1. Brittiklassikko.


Aarresaarta en muista lukeneeni, vaikka luulisin, että sekin olisi lapsuudessa kiinnostanut Viisikoiden lomassa.
VastaaPoistaNiin oli minultakin jäänyt lukematta, vaikka Viisikot tuli luetuksi varmaan kaikki.
PoistaTämä on klassikko jos mikä! Enkä ole tainnut edes lukea! Hyvä kun nostit esiin. Ja kiitos haasteosallistumisesta!
VastaaPoistaAarresaaren luki mielellään vanhempikin lukija. Merkki todellisesta klassikosta.
PoistaEn ole myöskään lukenut tätä, mutta kuulosti mielenkiintoiselta! Vanhemmat lastentarinat voivat olla tosiaan nykypäivän valossa aika hurjia, mutta aikuisena jopa jännittävää luettavaa.
VastaaPoistaOikein sopivaa luettavaa aikuisellekin!
PoistaAarresaari-kirjan sain muistaakseni 10-vuotiaana synttärilahjaksi ja olenkin sen joskus silloin lukenut. Enää ei ole mitään muistikuvia koko tarinasta, mutta kirja on edelleen tallessa vanhemmillani. Ehkä jos haluaa johonkin klassikkohaasteeseen vähän keveämmällä otteella niin voisi valita tämän teoksen.
VastaaPoistaTuo mainitsemani ajoittainen väkivaltaisuus ei ole tainnut sinua haitata lapsena, kun et sitä enää muista.
PoistaMinultakin tämä oli lapsuudessa jäänyt lukematta, mutta otin vahingon takaisin muutama vuosi sitten. Ja tosiaan kestää hyvin lukemista ja marssittaa esiin sellaisen joukon merimieskliseitä että klassikkoasema on taattu ja ansaittu. Mutta huomasin kyllä kanssa että onhan tämä lastenkirjaksi väkivaltainen; mutta onko sitten kuitenkin ollut sellaisella tavalla että aikuinen lukija kiinnittää siihen enemmän huomiota kuin lapsi...
VastaaPoistaAarresaari oli todella sellainen klassikko, joka kannatti lukea edes nyt.
Poista