Ajattelin jo tämänkertaisen klassikkohaasteen kirjaa valitessani, että mitä mahdan osata sanoa tästä 500 vuotta vanhasta todellisesta klassikosta; tuskinpa ainakaan mitään uutta.
Suuren
Gargantuan pojan Pantagruelin tarina on täynnä ylenmääräistä liioittelua, syöminkejä
ja juopottelua, hävyttömiä kepposia, räävitöntä puhetta ja
auktoriteetteihin kohdistuvaa pilkkaa. Kumppanina Pantagruelilla on ystävänsä
Panurge.
”Hän
oli Pariisin suurin ilkimys, koijari, juomari, katujen luuhaaja ja yöjalan
kulkija, mutta muutoin maailman oivallisin miekkonen, ja alinomaa punomassa
jotain juonta poliisikonstaapeleita ja yövartijoita vastaan.”
Pantagruel
on jättiläinen voimiltaan, mutta myös älyltään. Hän opiskelee yliopistoissa ja
pystyy voittamaan väittelyssä aikansa parhaat teologit ja kaunopuhujat sekä
ratkaisemaan käsittämättömän riitajutun, jota lakimiehet olivat pohtineet
vuosikausia. Joskus hän tarvitsee Panurgen apua.
Auktoriteetit,
joihin satiirinen iva kohdistuu, ovat katolinen kirkko, erityisesti anekauppa
ja kirkon palvelijat eli papit ja munkit, yliopistolaitos ja sen oppineet sekä
oikeudenkäyttö kiemuroineen ja puheenparsineen.
Kirja on
aarreaitta klassillisesti sivistyneelle lukijalle, joihin en itse lukeudu.
Siinä on viittauksia antiikin jumaliin, mytologiaan ja ajattelijoihin, Rooman
ja Egyptin hallitsijoihin, paaveihin, ja moniin historiallisiin henkilöihin,
joista en ollut kuullutkaan. Kaikki tämä on käänneltynä ja väänneltynä niin,
että ihmettelin, miten kirja on ollut mahdollista suomentaa. Suomentajan
esipuheesta saa jonkinlaisen vastauksen.
Pantagruel on siis
näennäisesti helppoa luettavaa, mutta sen kunnollinen ymmärtäminen vaatisi
paljon sivistystä.
Tämänkertaista klassikkohaastetta
vetää Ankin kirjablogi. Sinne ilmestyy yhteenveto kaikista tänään
julkaistavista klassikkopostauksista.
Aikaisempien klassikkohaasteiden
kirjani:
- Volter Kilpi: Alastalon salissa
- J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
- Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
- Aino Kallas: Sudenmorsian
- Maria Jotuni: Arkielämää
- Minna Canth: Hanna
- Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1
- Federico García Lorca: Mustalaisromansseja
- Junichiro Tanizaki: Makiokan sisarukset
- Jane Austen: Kasvattitytön tarina
- Arvid Järnefelt: Isänmaa
- L. Onerva: Mirdja
- Simone de Beauvoir: Mandariinit
- Multatuli: Max Havelaar
François Rabelais: Pantagruel. Dipsodien kuningas
Suomentanut Erkki Salo
Kustannuskiila Oy 1989, 173 s.
Ranskankielinen alkuteos Pantagruel, roy des Dipsodes 1532
Kiehtovaa! Kuulostaa kyllä ymmärtämisen suhteen haastavalta, ei itseltäni taipuisi tuollainen laaja tietämys kulttuurista.
VastaaPoistaTämän voi kyllä hyvin lukea hauskana veijariromaanina.
PoistaOletpa sinä haasteellisen klassikon valinnut! Ehkä ei minulle kuitenkaan.
VastaaPoistaPantagruel on niitä klassikoita, joihin olen halunnut tutustua jo kauan.
PoistaTämä on nimenä tuttu, mutta toistaiseksi on Rabelais jäänyt lukematta...varmaan voisi jos sopivasti vastaan tulee, vaikken nyt vieläkään ole aktiivisesti luettavaksi etsimässä: kuulostaa kyllä kirjalta joka hyötyisi runsaista alaviitteistä ja selitysteksteistä.
VastaaPoistaTässä ei ollut alaviitteitä, eikä selityksiä. Suomentajan esipuheessa oli vähän taustatietoa.
VastaaPoistaTämä aarreaitta taitaa minultakin jäädä lukematta. Hienosti selätit klassikon.
VastaaPoistaSinänsä tämä ei ollut vaikeaa luettavaa, jos pysytteli pintatasolla.
Poista