sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

François Rabelais: Pantagruel. Dipsodien kuningas (klassikkohaaste)

 


Pantagruel
Dipsodien kuningas
Totuudenmukaisesti kerrottuna,
ynnä hänen hirmuiset sankarityönsä ja urotekonsa
Kirjoittanut herra Alcofribas-vainaa,
Kvintessenssin tislaaja

Ajattelin jo tämänkertaisen klassikkohaasteen kirjaa valitessani, että mitä mahdan osata sanoa tästä 500 vuotta vanhasta todellisesta klassikosta; tuskinpa ainakaan mitään uutta.

Suuren Gargantuan pojan Pantagruelin tarina on täynnä ylenmääräistä liioittelua, syöminkejä ja juopottelua, hävyttömiä kepposia, räävitöntä puhetta ja auktoriteetteihin kohdistuvaa pilkkaa. Kumppanina Pantagruelilla on ystävänsä Panurge.

Hän oli Pariisin suurin ilkimys, koijari, juomari, katujen luuhaaja ja yöjalan kulkija, mutta muutoin maailman oivallisin miekkonen, ja alinomaa punomassa jotain juonta poliisikonstaapeleita ja yövartijoita vastaan.

Pantagruel on jättiläinen voimiltaan, mutta myös älyltään. Hän opiskelee yliopistoissa ja pystyy voittamaan väittelyssä aikansa parhaat teologit ja kaunopuhujat sekä ratkaisemaan käsittämättömän riitajutun, jota lakimiehet olivat pohtineet vuosikausia. Joskus hän tarvitsee Panurgen apua.

Auktoriteetit, joihin satiirinen iva kohdistuu, ovat katolinen kirkko, erityisesti anekauppa ja kirkon palvelijat eli papit ja munkit, yliopistolaitos ja sen oppineet sekä oikeudenkäyttö kiemuroineen ja puheenparsineen.

Kirja on aarreaitta klassillisesti sivistyneelle lukijalle, joihin en itse lukeudu. Siinä on viittauksia antiikin jumaliin, mytologiaan ja ajattelijoihin, Rooman ja Egyptin hallitsijoihin, paaveihin, ja moniin historiallisiin henkilöihin, joista en ollut kuullutkaan. Kaikki tämä on käänneltynä ja väänneltynä niin, että ihmettelin, miten kirja on ollut mahdollista suomentaa. Suomentajan esipuheesta saa jonkinlaisen vastauksen.

Pantagruel on siis näennäisesti helppoa luettavaa, mutta sen kunnollinen ymmärtäminen vaatisi paljon sivistystä.

Tämänkertaista klassikkohaastetta vetää Ankin kirjablogi. Sinne ilmestyy yhteenveto kaikista tänään julkaistavista klassikkopostauksista.

Aikaisempien klassikkohaasteiden kirjani:

  1. Volter Kilpi: Alastalon salissa
  2. J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
  3. Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
  4. Aino Kallas: Sudenmorsian
  5. Maria Jotuni: Arkielämää
  6. Minna Canth: Hanna
  7. Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1
  8. Federico García Lorca: Mustalaisromansseja
  9. Junichiro Tanizaki: Makiokan sisarukset
  10. Jane Austen: Kasvattitytön tarina
  11. Arvid Järnefelt: Isänmaa
  12. L. Onerva: Mirdja
  13. Simone de Beauvoir: Mandariinit
  14. Multatuli: Max Havelaar

François Rabelais: Pantagruel. Dipsodien kuningas
Suomentanut Erkki Salo
Kustannuskiila Oy 1989, 173 s.
Ranskankielinen alkuteos Pantagruel, roy des Dipsodes 1532

8 kommenttia:

  1. Kiehtovaa! Kuulostaa kyllä ymmärtämisen suhteen haastavalta, ei itseltäni taipuisi tuollainen laaja tietämys kulttuurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän voi kyllä hyvin lukea hauskana veijariromaanina.

      Poista
  2. Oletpa sinä haasteellisen klassikon valinnut! Ehkä ei minulle kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pantagruel on niitä klassikoita, joihin olen halunnut tutustua jo kauan.

      Poista
  3. Tämä on nimenä tuttu, mutta toistaiseksi on Rabelais jäänyt lukematta...varmaan voisi jos sopivasti vastaan tulee, vaikken nyt vieläkään ole aktiivisesti luettavaksi etsimässä: kuulostaa kyllä kirjalta joka hyötyisi runsaista alaviitteistä ja selitysteksteistä.

    VastaaPoista
  4. Tässä ei ollut alaviitteitä, eikä selityksiä. Suomentajan esipuheessa oli vähän taustatietoa.

    VastaaPoista
  5. Tämä aarreaitta taitaa minultakin jäädä lukematta. Hienosti selätit klassikon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä tämä ei ollut vaikeaa luettavaa, jos pysytteli pintatasolla.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.